Tapparan pelitapa on playoffien myötä käynyt kristallin kirkkaaksi ja samalla ovat Rautakorven motiivit runkosarjan aikana paljastuneet. Osa tätä osasi jo aavistellakkin, mutta sanotaan se nyt vielä - Tappara on Liigan eniten pelitapaansa varioiva joukkue.
Jo viime kaudelal Tapparalle oli silmiinpistävää, kuinka joukkue saattoi vaihtaa suht passiivisen 1-2-2 trapin ja hitaat kiekkokontrollihyökkäykset aktiiviseen karvausprässiin vauhdikkaaseen kulmapeliin. Tällä kaudella pelitavan variointiin on tullut vielä pari pykälää lisää ja joukkue onkin todellinen kameleontti, mitä pelitaktiikkaan tulee.
Kiekottomia hyökkäys ja keskialueen puolustuspelitapoja on kolme:
- Aktiivinen, mutta ei yltiöpäinen vastutajan pakkien paineistaminen. Kuvaava termi olisi ehkä kolmioprässi, traktori-JYPin huippuvuosilta, mutta Tappara ei satsaa yhtä voimakkaaseen taklauspelaamiseen. Vastustajia karvataan, takakarvataan ja pyritään pakottamaan heikkolaatuisiin syöttöihin. Paineistetaan molempia pakkeja levityssyöttöjen vaikeuttamiseksi. Pakit pyrkivät reagoimaan rännikiekkoihin ja kiekonriistoihin, ja ovat lähellä hyökkäyssiniviivaa
- Korkea 1-2-2 trap, jossa kärki on vastustajan maalivahdin nenän edessä. Tätä käytettiin erityisesti Pelicans pelissä. Vastustajalta pyritään sulkemaan lyhyet syöttölinjat ylhäältä pois ja pakottamaan vastustaja vaikeampiin pitkiin syöttöihin. Pakit varjostavat vastustajan kärkiä ja pyrkivät katkaisemaan pitkät syötöt.
- Passiivinen 1-2-2 trap, josta on käytetty myös nimitystä 0-5 trap. Muodostelma on syvyyssuunnassa hyvin tiivis, niin että yksikään pelaaja ei ole hyökkäyssiniviivan yläpuolella. Vastustajalta pyritään saamaan kiinni kaikki peliä edistävät syöttölinjat ja vain pakki-pakki mahdollisuus jää vapaaksi. Tässä tilanteessa Tapparalla on keskialueella miesylivoima 5 vs 3, tai 4 jos vastustaja nostaa toisen pakin. Paras esimerkki runkosarjan viimeinen Jokerit peli, jossa peli pysähtyi pitkäksi toviksi.
Hyökkäyspelin organisoinnissa on niin ikään ainakin 3 variaatiota:
- Nopea vastaisku laitaa pitkin, jossa laitahyökkääjä pyrkii ylittämään keskialueen jalalla, tukimiesten noustessa omia kaistojaan. Vastustajan hyökkäyslinja pyritään ohittamaan nopealla avauksella ja saamaan 3-2 hyökkäystilanteita. Näissä Tapparalla on ollut lieviä vaikeuksia ajoitusten kanssa (runsaat paitsiot), sekä viimeisen maalipaikan luovan syötön tai laukauksen ampumisessa.
- Nyt jo perinteinen hidas kiekottelulähtö, jossa alueelle pyritään pitkällä syöttöketjulla, sisältäen mahdollista alaspäin pelaamista (ns. palauttaminen). Viime vuonna hallitseva pelitapa, mutta tällä kaudella pienemmässä roolissa. Moni tuntee tämän "Meidän Pelinä", vaikka se on osin väärä ja rajallinen tulkinta. Tämä pelityyli kärsii hieman senttereiden ominaisuuksista, koska tarjolla on vähän klassista pelintekotaitoa. Järvinen käyttää mielellään pitkää luistelua ja Green on aavistuksen puukätinen tähän hommaan.
- Vanhanaikainen pystysuunnan jääkiekko, eli punaviivan jälkeen kiekko päätyyn. Tässä variaatiossa pakit hivuttautuvat ylöspäin pakki-pakki-pakki syöttelyllä (Finaalien 1. pelin ratkaiseva maali omiin) ja toimittavat kiekon päätyyn, tai vaihehtoisesti yksi lyhyt syöttö hyökkääjälle ja välitön jatko päätyyn.
Pelitapaa on vaihdeltu erätauolla, mutta myös erien sisällä. Ominaista on kevään matseissa ollut ~10min yhdellä tyylillä ja ~10min toisella, pelin tilanteesta riippuen.
Konemainen ylivalmennettu Tappara
Rautakorpea on syytetty ylivalmentamisesta ja pelaajien rajoittamisesta, mutta kuitenkin kevään isoissa peleissä on nähty taklausvaihtoja, pakkien nousuja hyökkäyksen kärkeen yms. "kuritonta" tai "luovaa", näkökannasta riippuen. Rautakorpi on itse sanonut haastatteluissa, että "meillä on tietyt perusasiat joista on pidettävä kiinni".
Itse olen tulkinnut niin, että kentällä saa olla luova ja reagoiva, mutta puolustusvalmiuden jatkuvan ylläpidon suhteen Jukka Rautakorpi on ehdoton. Tämä on rajoittanut taklauspelaamista, koska siihen hyvin usein sisältyy riski viisikon etäisyyksien kasvamisesta - taklaava pelaaja ajaa itsenä ulos puolustustilanteesta. Esimerkiksi vielä viime kaudella Kankaaperä haki ajoittain keskialueen taklauksia, mutta tänä vuonna niitä on tainnut tulla tasan nolla kappaletta (näkemissäni peleissä). Tässä saattaa piillä myös Niemisen huilaamisen ydin, ellei taustalla ollut fysiologiset syyt. Jos joukkueen kapteeni lipsuu tärkeimmästä perusteesistä, niin jotainhan siinä on tehtävä. Penkityksen syy saattoi myös toki olla, se että Rautakorpi ei ollut tyytyväinen joukkueen luisteluvoimaan ja haki kentälle luistimilla nopeimman mahdollisen kokoonpanon.
Tapparan playoff-sarjoissa Lukkoa ja Kärppiä vastaan on noteerattu myös Tapparan vaikeudet voittaa tila maalin edustalla ns. ykkös sektorissa. Siinä missä Lukko runnoi useamman maalin niin, että kaikki 3 hyökkääjää ajoivat maalin edustalle, Tappara erittäin harvoin tekee näin. Maalin edustalla voi olla 1 maskimies ja lisäksi voidaan tehdä sinne nopeita pistoja, mutta sitä ei ylimiehitetä puolustusvalmiuden nimissä. Tapparan hallinta onkin useamman kerran jäänyt näennäiseksi, kulmissa ja laidoissa pyörimiseksi. Kulmapeleistä ja pitkistä hyökkäyksistä maalipaikkaan murtautuminen on playffien vapaapainisäännöillä vaikeaa, koska puolustava joukkue saa rikkoa kiekollista ja kiekotonta vailla pelkoa jäähyistä. Pelaajilta vaaditaankin äärimmäistä sietokykyä ja luonteen lujuutta, jotta kulmapeli saadaan voitettua maalintekotilanteeksi.
Luulen, että Rautakorpi kuitenkin jättää pelaajille itselleen vastuuta hyökkäyspään reagoinnin ja puolustusvalmiuden tasapainon suhteen, mutta tämä on kenties vasta hiljalleen löytymässä. Pelaajien yksilöinä pitää osata ottaa hallittuja riskejä ja nähdä milloin tilaisuus on otollinen syvään ajamiselle tai maalipaikan haistamiselle. Ajoituksien pitää osua aivan nappiiin, jotta syöttö ja tarjonta osuvat samalle hetkelle ja tämä on ollut haasteellista. Kun syöttöpaikka olisi, ei maalin edessä ole miestä kelle syöttää, kun olisi paikka vetää, niin syötetäänkin vielä koska joku toinen on paremmassa tilanteessa. Uskon että tässä on kyse nimenomaan pelaajien selkäydinratkaisuista, eikä Rautakorven pelaajien pakottamisesta tiettyy muottiin. Omaa peliä jauhetaan, mutta jauhamisen tuloksena syntyy se tekopaikka jolloin on aika reagoida intuitiolla.
Mitä mieltä - meneekö metsään vai näettekö samoin?
P.S. Pienenä jälkikirjoituksena on pakko purkaa tuo 2. pelin ratkaissut YV-pelin kuvio, joka on erittäin monimutkainen, vaatii koko viisikon yhteispelin, mutta ajoituksien osuessa sekunnin kymmenyksien tarkkuudella on jälki puhdasta kiekkotaidetta.
1) Kiekko saadaan alueelle, ja tilanne rauhoitettua Järviselle oikealle puolelle. Ehkä muutama oikean pakin ja Järvisen välinen syöttö, kun miehet asettuvat paikoilleen. Nieminen parkkeeraa maskiin.
2) Hetkellisesti ylös noussut puolustaja Bailen palaa siniviivalle, luoden viivalaukauksen uhan joka avaa tilaa neliön keskustaan, alivoiman oikean kärjen seuratessa Bailenia.
3) Jormakka tekee kiekottomalta puolelta kaarron ja piston neliön keskelle, keräten hetkeksi vastustajan neliön kärkien huomion ja luo uhan keskustaan.
4) Näiden siirtojen seurauksena kiekottomalla puolella B-takakaarella päivystänyt Palola jää noin puolen sekunnin ajaksi syötettäväksi. Kapeassa välissä on luultavasti mailaviidakkoakin, joten Järvinen antaa korkean lättysyötön palolalle.
5) Nieminen on maskissa siirtynyt Palolan laukaisulinjalle ja tykki puhuu suoraan syötöstä. Maalivahti on pakotettu sivuttaisliikkeeseen ja ajautuu osittain Niemisen maskin taakse. Palolan laukaus suuntautuu yleensä oikeaan yläkulmaan, eli siihen reunaan josta maalivahti on tulossa.
