En ole ihan varma onko kyseinen teksti jo täälä. Anteeksi jos toiseen kertaan tulee
Moi!
Tässä viiltävää analyysia jääkiekosta, kun meilläkin on joukossa
innokkaita "smirklaajia".
Kiakkoa!
"Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden kanssa.
Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin
laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa
>Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa.
Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.
Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja
pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja.
Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen
vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa
olo on tehty mahdollisimman >vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät. Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.
Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se
huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies,
joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan
kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi
päästää ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta
tulijoita isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.
Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta
siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä
näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään
Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata
myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin
vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä
takaisin aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.
Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He
seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden
eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa
vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla
kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.
Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi
tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em.
mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla
maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava
salamannopeasti. Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka
maaliin kiekko osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti
"paitsio". Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa
mitä tahansa, kunhan huutaa kovalla äänellä. Esimerkiksi
"Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto. Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen edustajia.
Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan
esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin edetessä useaa
pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.
Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun
ymmärtää pelin juonen."