Joo, se on aivan 100% fakta, että Tapparan hyökkäyspelaaminen on aneemista ja tuskinpa siihen on yhtä ainoaa syytä olemassa ja jos olisi se varmaan korjattaisiin pikaisesti. Mielestäni kysymys on edelleenkin siitä pelitavasta. Tappara ei hyökkää rohkeasti tai pelaa rohkeasti vaan varman päälle ja varmistellen. Tämän seurauksena puolustuspeli pysyy tiiviinä 60 minuuttia ja hirveästi ei tuu paikkoja vastuksille.
En lähtisi minään 100%-faktana tuota aneemisuutta naulaamaan. Tapolan teemana on ollut rohkeuden ja uhkarohkeuden välisen rajan löytäminen sekä taidon esiin saattaminen. Esimerkiksi taidon esiin saattamisesta ja rohkeammasta pelistä on mielestäni alkukaudella nähty vahvoja viitteitä yksittäisissä peleissä.
Otetaan ensinnä huomioon ajankohta, pelin kehittymisprosessi on vasta alussa. Jo nyt on kuitenkin saatu väläytyksiä rakenteellisesti hyvästä hyökkäyspelistä, parhaimpana esimerkkinä taannoinen 19.9 Ässät-pelin kaksi ensimmäistä erää. Pelin virtaus oli Tapparalla loistavasti hallussa pitkiäkin jaksoja ja pelissä onnistuttiin säilyttämään hyvistä asioista muodostuva pelillinen jatkumo. Maalipaikkoja oli aivan tarpeeksi, jotta parempana päivänä olisi ollut useampikin maali taululla. Samaa jatkumoa oli havaittavissa sitä aiemmassa 17.9 SaiPa-pelissä, joka toki hävittiin, mutta ei mitenkään hyökkäyspelin rakenteiden pettämiseen vaan pelkistäen alun tunarointiin, ja tietysti tehottomuuteen myöhemmissä maalipaikoissa.
On totta, että Tappara käyttää päätykiekkoja, jotka tietty parantavat puolustusvalmiutta, ja muutenkin nähdään semmoista toivotaan, toivotaan-periaatteella tapahtuvaa hyökkäämistä, mutta mielestäni se ei ole kuitenkaan ensisijainen vaihtoehto. Mainituissa kahdessa pelissä Tapparan syöttöpeli omista asti toimi huomattavasti esim. 26.9 Lukko-peliä paremmin. Tässä kohdin täytyykin ottaa huomioon vastustaja ja sitä kautta omaan peliin kohdistuvat vaatimukset sekä pelaamisen edellytykset ylipäätään. Heikommin keskialuetta puolustavaa joukkuetta vastaan pelatessa syöttöpelillä on paljon paremmat mahdollisuudet onnistua hyökkäysalueelle edetessä, kun sitten taas esimerkiksi Lukkoa vastaan keskialuetta ei oikein tahdottu päästä kontrolloidusti ylittämään omista lähteneillä hyökkäyksillä. Mutta miten Lukkoa vastaan lähdettiin omista? Näin vajaat pari erää livenä ja tallenteelta, niin niistä tehdyin havainnoin voin sanoa, että pyrittiin korostamaan nopeita lähtöjä enemmän kuin SaiPaa ja Ässiä vastaan.
Edellytyksiä keskialueen pelille meinaan luodaan jo omista lähdettäessä. Jos pusketaan nopeasti reagoiden ja luisteluvoimaisesti ylös, niin hyökkääjien hakujen onnistuminen ja syöttösuuntien tarjoaminen edellyttää nopeaa viisikkotason synkroonissa tapahtuvaa ajattelua, mitkä eivät ole alkukaudesta mitään itsestäänselvyyksiä. Toinen vaihtoehto tässä on päätykiekko, jonne koitetaan ehtiä perään ennen vastustajaa. Päätykiekkoja nähtiinkin eilen Lukkoa vastaan vajaassa parissa erässä Tapparan hyökkäyksiinlähdöissä melko paljon, kun keskialue oli tukossa eikä peliä edistäviä luistelu- tai syöttölinjoja löytynyt. Tavoite oli kuitenkin pelata kiekko ylöspäin kohti vastustajan maalia, kuten perinteisiin jääkiekon arvoihin kuuluukin. Jossain toisessa pelissä (tai joukkueessa esim. KalPa) palautetaan alaspäin mieluummin kuin pusketaan väkisin ylös.
Sitten taas jos peilaa tilannetta noihin SaiPa- ja Ässät-pelien hyökkäyksiinlähtöihin, niin mielestäni niissä nähtiin enemmän malttia, eikä joka tilanteen ensisijainen tavoite ollut puskea ylös ja taas ylös, vaan mieluummin haettiin viivelähtöjen avulla rintamahyökkäyksiä, joissa sentteri haki oman sinisen kohdalta syöttöväylän keskelle. Myös palautuksia nähtiin mielestäni enemmän mainituissa kahdessa pelissä, kun huomattiin, että keskialue menee tukkoon.
Muutaman kerran kiekko saatiinkin pelattua näissä hitaammissa lähdöissä nätisti sentterille, jolloin hyökkäysviisikon antama paine puolustusviisikkoa kohtaan kasvaa huomattavasti, koska hyökätessä pelaamisvaihtoehtoja muodostuu heti enemmän, kun hyökkääjät menevät kiekonhallinnalla kontrolloidussa rintamassa kohti hyökkäysaluetta koittaen murtaa keskialueen. Puolustavan ryhmityksen täytyy tällöin ottaa puolustamisessa huomioon paljon enemmän asioita kiekottomien poispelaamisen osalta ym., kuin jos vastassa olisi suuremmilta osin päätykiekkoja kiskova hyökkäys.
Tiivistäen, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen ja varsinkin näin alkukaudella kannattaa olla varovainen joukkuetason aneemisuuteen tai saamattomuuteen liittyvissä johtopäätöksissä, varsinkin kun on nähty hyviäkin otteita heikompien esityksien seassa. Vastustaja vaikuttaa vielä tässä vaiheessa kautta oman pelitaparutiinin puutteesta johtuen yllättävänkin paljon itse pelin sujuvuuteen ja "näyttävyyteen". Pelkkiin silmähavaintoihin perustuvat analyysit ovat myös vähän riskialttiita kulloisenkin pelin jälkeisestä mielentilasta riippuen, etenkin heikomman tappiopelin jäljiltä.
Vaa'an toisessa päässä taas on se, että koska pyritään vahvasti puolustamalla kontrolloimaan kiekotonta peliä yhdenkin miehen seikkailu viisikon ulkopuolella (mahdollistaisi rohkeita ja yltiöoptisia syöttöjä) joista joskus tulee maaleja, ei ole edes mahdollista. Tappara myös käyttää vähät maalipaikkansa pääosin todella huonosti, joka kielii siitä, että joukkueen itseluottamus ei oo mikään kovin hyvä, koska hyvistäkin paikoista syötetään vielä viereen.
Onko Liigassa tuollaisia joukkueita, joissa yksi tai useampi mies seikkailisi puolustavan viisikon ulkopuolella? Ei ole ainakaan silloin, kun joukkue pyrkii voittamaan ja menestymään pelkkien sirkustemppujen ja "ooh la la"-syöttöjen suorittamisen sijasta. Ja kyllä Tapparalla on maalipaikkoja ollut, eikä niitä ole niin vähääkään ollut, mutta maalipaikan päättävä suoritus eli laukominen on enemmän yksilö- kuin joukkuekeskeistä.
Olen analysoinut Tapparan laukomista sektoreittain ja tarkkuuksien osalta otteluketjuissa sekä kootusti tilastoketjussa, niin mielestäni maalipaikat eivät ole numeroidenkaan varassa mitenkään vähissä, koska vaaralliselle maalintekoalueelle päästään suhteellisen hyvin. Ja kun vaaralliselle maalintekoalueelle päästään, ja joukkueessa on maalikuningas-Palola, Kuusela ja Jormakka vain muutamia mainitakseni, niin pitkässä juoksussa tuloskin asettuu vaaditulle tasolle. Ei semmoista koko kauden kestävää jumia voi tuollaisista yksilöistä koostuvalla ryhmällä ollakaan, jos rehellisiä ollaan.
YHTEENVETONA: Ongelmia on enemmän yksilö- kuin joukkuetasolla, sillä laukominen vaaralliselta maalintekoalueelta (etäisyys <10 metriä ja laukauskulma >45 astetta) on epätarkkaa (tarkkuus 64,4 % - pitäisi olla 70 % tai enemmän, koska viivalta ja pienestä kulmasta lauottujen kutien tarkkuus on luonnostaan heikompi) ja laukausten onnistumisprosentti kyseiseltä alueelta on vain 6,7 %. Esimerkiksi kauden 2012-13 loppupuolelta vaarallisen maalintekoalueen laukausten onnistumisprosentti oli
iroj:n laskelmien mukaan lähes 15 %.