Duvfa, Kake, Reksa, Urama... kaikenlaisia ehdokkaita sitä nouseekin esiin. Ilmeisesti Duvfa vahvimpana, jos tuota axe:n kirjoitusta lukee vähän "rivien välistä". Kaikilla näillä vaihtoehdoilla omat hyvät ja huonot puolensa, mikään ei minun mielestäni selkeä ykkönen. Toki siis hyviäkin kaikilla. Liigavalmennuksen puute kuitenkin aika iso riskitekijä joillakin, vaikka melko keltanokkanahan Rautakorpikin tuli tänne alkujaan. Kakella on näyttöjä sekä menestyksestä (toisaalta voidaan laittaa Kärppien ison budjetin ja ylihyvän matskun piikkiin) että kömpimisestä (toisaalta voidaan laittaa Bluesin jinxin ja ikuisen alisuorittamisen piikkiin).
Yksi juttu mitä tässä tarvitsee miettiä on tietysti se, hankitaanko nyt vain jotain hätäpaikkaajaa JR:n hypättyä laivasta kesken kauden ja todellinen pitkän aikavälin valmentajasuunnitelma on jossain aivan muualla. Vai tuleeko uusi valmentaja aloittamaan "oman" pitkäjänteisen projektinsa. Runkohan on toisaalta suhteellisen valmis, eli ihan nollapisteestä ei sikäli jouduta aloittamaan. Tarvittaisiin valmentaja, joka ymmärtää nykyisten pelaajien vahvuudet ja heikkoudet ja osaa kehittää pelitavan, jossa niitä hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti. Jos taas olisi kyseessä aivan uuden pelaajasukupolven sisäänajo, olisi tärkeätä saada valmentaja, jolla erityisesti silmää nouseville lahjakkuuksille ja taito kehittää heistä kunnon pelaajia.
Uuden valmentajan nimi voi myös olla tärkeä myyntivaltti houkuteltaessa uusia pelimiehiä Tapparaan. Esimerkiksi Saarisen ja Rautakorven välillä tämä tuli hyvin esiin - ero oli aika selkeä Rautakorven hyväksi. Se on yleensä hyvä merkki, jos pelaajat tulevat mieluummin pelaamaan pienemmällä palkalla jonkun tietyn valmentajan alaisuuteen kuin mitä olisivat ehkä saaneet Helsingin/Espoon/Oulun rahaseuroilta. Etenkin kun Tapparalla ei ole realistisesti varaa lähteä kilpalaulantaan noiden rahaseurojen kanssa. Valmentajan on myös tärkeä saavuttaa pelaajien arvostus ja luottamus siihen, että hänen systeemillään joukkue voi menestyä. Jos tämä yhteys puuttuu ja valmentajalla ei ole auktoriteettia pelaajien silmissä, tuloksena on syöksykierre, jollaisia näkyy liigassa aina silloin tällöin (Helsingissä pariinkin otteeseen tällä vuosituhannella).
Entä mihin suuntaan SM-liigan pelityyli on kehittymässä? Tuleeko "nollatoleranssista" todellisuutta? Saako pelata "kovaa" fyysistä kiekkoa? Kuinka hyvin valmentaja osaa haistaa nämä muutokset ja sovittaa joukkueen pelityylin siten, että se hyödyntää de-facto-tuomarilinjaa mahdollisimman tehokkaasti? Osaako hän mukautua liigan muuttuessa (tai jopa ennakoida muutokset eli olla edelläkävijä) vai onko hän kaavoihinsa kangistunut?
Tai mitäpä minä näitä täällä turisen, kyllä varmaan ammattilaiset (Mikki & co) ovat jo samat jutut käyneet läpi moneen kertaan. Ja varmaan sitten siivilöineet ehdokkaat vielä palkkapyyntösihdin läpi, mitä minä en pysty tekemään. Täytyy vain luottaa hemmojen ammattitaitoon eli siihen, että haaviin jää oikeasti paras vaihtoehto. Mielellään vielä sellainen, joka voi auttaa saavuttamaan niitä 10-vuotissuunnitelman tavoitteita. Menestyksellähän se kilpaurheilussa viime kädessä mitataan, kuka on onnistunut ja kuka ei.
Kuten muuan brittiläinen sikarimies aikoinaan tokaisi, kukaan ei voi taata menestystä sodassa vaan ainoastaan ansaita sen.
