On kaksi tapaa lähestyä ongelmia:
1) Valittaa ja räksyttää minkä ehtii, moittia turhautuneena ja vaatia muutosta. Helpoin tie, mutta ei ratkaise ongelmia. Vertauskuva: Kun väittelet toisen ihmisen kanssa ja korotat ääntäsi, olet auttamatta hävinnyt. Ei selityksiä.
Auktoriteettia ei saavuteta karjumalla ja mesoamalla ilman selvää kuvaa siitä, mitä tilanteelle on tehtävissä. Valmentaja ei saavuta auktoriteettiaan käymällä kuumana kuin hellankoukku illasta toiseen ilman selkeitä päämääriä ja keinoja niiden saavuttamiseksi ja hymyilemällä seuraavana päivänä.
2) Kohdata tosiasiat, jotka aiheuttavat ongelmia, miettiä havainnoitujen tosiasioiden suhdetta vallitsevaan kokonaisuuteen oman toiminnan vaikutusvallan piirissä ja myös suhteessa ympäristöön, miettiä parhaita mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja niin, että pitkäjänteinen oma toiminta tavoitteineen ei vaarannu. Vaatii käsitystä omasta toiminnasta kokonaisuutena, ympäristön tilasta ja satunnaistekijöistä. Konkretisoidusti liittyen aihepiiriin: Miten harjoitellaan, miksi harjoitellaan, ketkä harjoittelevat, kuinka paljon harjoitellaan? Osaavatko harjoittajat harjoittamansa asian? Miten siirretään teot harjoituksista toimivaan paineen alla pelaamiseen? Onko pelaajamateriaali oikein suhteutettu pelitapaan? Miten vastustajat suhtautuvat toimintaamme, kuinka toimintamme tulokset pyritään estämään = Ovatko kuviomme helposti skoutattavissa ja estettävissä? Ovatko satunnaistekijöiden (loukkaantumiset, sairastumiset ym.) vaikutukset kohtalaisessa hallinnassa, ts. välitöntä riskiä toiminnan lamautumiseen ei ole?
Vastaan: harjoitellaan pelitapa edellä, peliä edistäviä ratkaisuja huomioon ottaen. Pyritään pelinomaiseen harjoitteluun tilanteen mukaan joukkuekoossa tai pienryhmissä. Rautakorvella on ollut mahtava näköalapaikka suomalaiseen valmennukseen liiton hommista, jos Jukan kaliiberin kaveri ei sieltä saa ammennettua tietotaitoa, ihmettelen. Vaatimustaso on korkealla ja palaute kulkee tilanteessa kuin tilanteessa. Joukkueeseen on hankittu pelitavan edellyttämää kiekollisuutta kaikkiin osa-alueisiin, joka kenttään löytyy puolustavaa, kiekollista ja all-round-tyyppiä niin hyökkäykseen kuin puolustukseen. Jokainen yksilö oppii omalla tavallaan, tässä on haaste vaativaa pelitapaa sisäänajavalle valmennukselle. Yksilön oppiminen heijastuu pelin laatuna, virhemääränä suhteutettuna yksilön yleiseen virheherkkyyteen ja vastuuseen. Pelitavan todenmukaisessa sisäänajovaiheessa skouttaaminen on helppoa, mutta peräänkuulutan tilanteenmukaista tylyyttä, mitä Rautakorpikin aikanaan mainosti. Satunnaistekijät on huomioitu harjoittelun huoltavuuden ja joukkueen materiaalin syvyyden myötä.
--------------------------------------------------------------------------------
Kohdataan tosiasiat. Tapparan toiminta on viime kausina vaikuttanut, kärjistäen, pyrkimiseltä selviytymiseen. Liigajoukkueen valmennus on ollut järjestään melko kokematonta, runkopelaajia koko kautta silmällä pitäen on hankittu jopa aivan kauden alkamisen kynnyksellä, juniorityö on ollut heikoissa kantimissa ja koko toiminnasta on puuttunut pitkäjänteiseen työhön vaadittava paikoittaisia vaurioitakin kestävä punainen lanka. Paikoittaisia pilkahduksia (ABS-pakisto, Lehterä-Enlund) lukuun ottamatta Tapparan ympärille ei ole saatu luotua menestykseen vaadittavaa tunnetasoa ja omistautumista koko Tappara-yhteisön yhteisen hyvän vuoksi.
Vastuu epäonnistumisista on osaltaan joka sektorilla: ehdottomasti organisaatiolla ja strategioita niin pöydän takana kuin vaihtopenkin edessä ja takana toteuttavilla ihmisillä itsellään, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta: myös kannattajien olisi hyvä suhteuttaa oma toimintansa kokonaisuuteen. Nyt organisaatio on ruoskinut itseään ja strategioita on saatettu ilmoille. Organisaatio on omalta osaltaan laittanut tosiasiallisen muutoksen alulle ja hankkinut sitä muutosta toteuttamaan intohimolla asiaansa suhtautuvat ihmiset. Meille jokaiselle: Edesautanko joukkueen esitysten paranemista sillä, että vaadin välittömiä potkuja valmennukselle ja Mestis-komennuksia perustaitotasoltaan joukkueen parhaimmille yksilöille? Helpotanko organisaation ja joukkueen paineita vaatimalla välitöntä lakkauttamista niille toiminnoille, joita olen jo useamman vuoden ajan niin kovaan ääneen vaatinut? Käännänkö takkini, niin kuin Profeetta jossakin ketjussa pääsi illalla kysymään. Miettisinkö vaatimuksiani uudestaan ja suhteuttaisin ne kokonaisuuteen, niin menneeseen, nykypäivään kuin tulevaan.
Vaativa pitää olla, ilman vaatimista ei saavuteta mitään. Pitää olla kuitenkin myös oikealla tavalla vaativa: voinko vaatia parempaa vain sen takia, että minua on harmittanut nyt muutaman vuoden? Ottakaa huomioon yleiset suhdannevaihtelut urheilussa. Aina ei olla parhaimpia eikä toiseksi parhaimpia. Onnistunut muutos heikosta tilasta ylöspäin vaatii taitoa, suunnitelmia, aikaa, malttia ja vaatimista. Olen ollut viime marraskuun julkistamistilaisuudesta lähtien alitajuntaisesti sitä mieltä, että tämä uudestisyntyneen Tapparan projekti ei todennäköisesti tuota tulosta heti alkuunsa. Jossain ketjussa koitin ajatustani tuoda esillekin keväämmällä, ainakin pohtiessani Mäntylän tilannetta ulkomaanpykäliensä kanssa. Kauden alusveikkauksissa sorruin kuitenkin intohimon vallassa pieneen hekumointiin, mutta kukapa ei Tappara-yhteisössä olisi. Peli näytti kulkevan, eikä vain näyttänyt. Onnistumisia tuli ja niistä nautittiin, mutta lainaan itseäni vajaan parin viikon takaa:
ET- peleissä kuviot vielä toimivat, osaltaan siitä johtuen, että pelattiin täysin eri maista ja liigoista tulevia joukkueita vastaan, eri liigoissa korostetaan sisäisesti eri asioita ja joukkueet pyritään osaltaan rakentamaan niiden vaatimusten mukaisesti. Yksittäisillä yksilöillä, heidän ratkaisuillaan ja pelitavan yleislaatuisella ”paremmuudella” voidaan pärjätä, koska vastustajien skouttaaminen etukäteen ei ole yhtä oleellisessa osassa kuin 60 ottelun runkosarjassa stabiilimpien vastustajien kesken. SM-liigan peli on taktisempaa ja harkitumpaa verrattuna ET-kisoihin, johtuen siitä, että viimeksi mainittua pelataan viikko-pari silloin ja toinen tällöin, ensiksi mainittu on se, mitä varten SM-liigajoukkue on olemassa ja mistä se elantonsa saa. Pelin kehittyminen kestää kauemmin vaativammassa ympäristössä ja täten näyttää siltä (paikoin onkin niin), että pelisysteemi ei toimi. Systeemi ei ole selkärangassa eikä se tule vaistomaisesti kymmenen pelin sisäänajolla tosipaikassa. Tarkemmin pelisysteemin onnistumista voi analysoida ensinnäkin vasta silloin, kun on kohdattu kaikki joukkueet vähintään kerran, eikä sekään välttämättä vielä riitä.
15 kierrosta ei ole vielä riittävä mittari absoluuttisen onnistumisen määrittämiselle, mutta se on sanottava, että joukkue oppii yksilöidensä kautta. Kun yksilöt haltsaavat taitojensa mukaiset tehtävänsä, onnistuvat niissä paineen alla ja onnistumiset edelleen nivoutuvat yhteen, alkaa joukkuekin pelaamaan paremmin. Ymmärrys – Taito – Uskallus – Onnistuminen, pieni neliportainen asteikko ”alhaalta ylöspäin”. Kun ymmärrät, harjoittele taitoa, jotta osaat. Kun osaat, uskalla osata oikeassa tilanteessa, jotta onnistut. Kun onnistut, säteilytä onnistumistasi joukkueen hyödyksi seuraavalla onnistumisella. Haastavat yhtälöt, mutta perusteet ovat niissä. Kun Rautakorven tavoitteiden mukainen pelaajien kehittäminen kauden mittaan vielä onnistuu, voidaan yhtälöihin lisätä kertoimia, jolloin lopputulos paranee entisestään. Yksilöhän kehittyy jo palan matkaa sillä, kun joukkue onnistuu.
Tapparassa on keväällä ja nyt alkukaudesta piirretty suuret linjat. Suuria linjoja toteuttamaan valitut henkilöt julkistettiin toukokuussa ja sitä ryhmää on kauden lähestyessä sopeutettu tehtyjen havaintojen ja vaatimusten pohjalta (Männikkö, Lucenius, LeKi-komennukset, juniorit ym.) Kaikkein näkyvin linjanveto, eli tavoitteiden toteuttaminen kentän tasolla on pitkäkestoinen ja aikaa vaativa, yksi merkittävimmistä linjanvedoista. Se linja on alkanut piirtymään selkeästi kiekollisuuteen ja peliä edistäviin nyansseihin painottuvana pelitapana, jota joukkue pyrkii orjallisesti ja usean mielestä päättömästikin toteuttamaan. Pitäisikö löysätä vaatimusten suhteen ja antaa myönnytyksiä kiekollisuudessa, vaikka se on olennainen osa alulle laitettua prosessia? Suuri linja on piirretty, sitä ei muuteta, mutta jos tilanteisiin reagoimisessa ja viiveiden poistumisessa ei ole havaittavissa parannusta joulutauon lähestyessä, pieniä helpotuksia on tarpeen tehdä, mutta erityisen harkiten. Organisaatio on ottanut riskejä eikä taloudelliseen voittoon pyrkivä ammattilaisyhtiö siedä jatkuvaa riskien realisoitumista. Ei kannata alkaa uhkarohkeaksi oman linjansa itsepäiseksi junttaajaksi, jos on selvästi nähtävissä, että pienellä myönnytyksellä esim. pelin avaamisen rytmiin ja avauslinjoihin voitaisiin saavuttaa helpotusta yksilöiden pelaamiseen.
Joukkue ja yksilöt oppivat koko ajan, ja tilanteitahan nykyjoukkue saa luotua. Mutta se viimeistely ja viimeinen ratkaisu on loppuviimeksi yksilön ratkaisusta kiinni. Yleistäen, maalintekotilanteessa jokainen ylimääräinen muutaman millisekunnin keskittymiskatko helpottaa puolustavan joukkueen työtä, lukuun ottamatta hyökkäyspään poikkeuksellisen peliälyn yksilöitä. Onko pelisysteemin sisäänajo liuennut osaltaan jo ratkaisupaikkojenkin päätöksentekoon? Mutta koottuna, toistan, ilman vaatimista ei saavuteta yhtään mitään. Nyt joukkueelta vaaditaan äärimmäistä keskittymistä ja suorittamista, siihen annetaan eväitä pyrkimällä stabiileihin kentällisiin, jotka monen mielestä kaipaisivat kunnon rukkausta.
Nopealla pintapuolisella analyysilla kentällisistä on löydettävissä ongelmakohtia. Niitä on analysoitu pitkin palstaa enkä niitä ala kopioimaan tähän koska ne eivät tähän aiheeseen varsinaisesti kuulu. Olen niitä omalta osaltani pohtinut taannoisen Blues-voiton otteluketjussa ja yhden detaljin haluan erikseen nostaa esiin: Jerry Ahtola. Minkä vuoksi vastuuta ei ole heti kauden alusta lähtien annettu enempää? Suuri linja on hänen osaltaan piirretty ja saattaa olla todettu, että annetaan pelitavan iskostua ajan kanssa. Nyanssit opitaan eri tahdilla, mutta soisi Jerryn erikoisosaamisen eli maalinteon olevan suuremmassa roolissa nykyrosterissa. Erikoistilannevastuut herättävät ihmetystä, yli- ja alivoimapelin heikkous ylipäätänsä aiheuttaa kummastusta. Edelleen vaatisin, että kärkiosaajat kiekollisesti ja peliälyllisesti oikeisiin rooleihin, mutta suuria linjoja rikkomatta.
