Ihmeellisellä tavalla porukka jumittaa joihinkin ilmoitusjärjestyksiin. Katsokaa niitä pelejä ja käyttäkää päätänne.
Tämä olisi kyllä varsin suotavaa suurelle osalle "tappara-perheestä". Mitä Tappara voi ja pystyy luomaan jos nytkin kaadetaan paskaa joukkueen ja pelaajien ympärille? Sairasta. Se on mun mielipide. Jumalauta porukka OIKEASTI itkee ja aukoo ranteitaan jostain Malisen pelaamisesta, tai Puistolan tai Metsolan.
Kai nyt jokainen näkee perssilmälläänki, että tällä hetkellä Tapparalla on ongelmia sentterien suhteen jos ajatellaan pidemmälle kevääseen. Samoin tiettyjen pelaajien pitää nostaa tasoaan. Puistola myönsi itsekin sopeutumisen olleen vaikeaa ja paljon pitää parantaa, eiköhän siellä silloin hommia asian eteen tehdä. Sitä en ymmärrä, että tuollaisten asioiden annetaan vaikuttaa näin paljoa omaan seuraamiseen Tapparan suhteen. Varsinkin kun joukkue on napsinut kotona jotain 2,3p keskiarvolla, samalla kun osa pelaajista hakee vielä parastaan. Kyllä se mulle näin MARRASKUUSSA kelpaa.
Eteenpäin on prosessin ja tiettyjen pelaajien tietenkin mentävä, mutta eikö niitä vyötärön nappeja voisi hiukan aukaista? Eikai tämä nyt niin vakavaa ole.
Pääasia on se, että Tappara on takaisin huipulla ja edes pystyy ajattelemaan mahdollisuuksia mitaleista. Se on sitten kevään kunnosta kiinni onko siihen aineksia, mutta ei sellaisia kannata tällä hetkellä miettiä.
Lainaus on rosteriketjusta, mutta käsittelee sen verran laajempaa asiaa kuin pelkkä rosteri, että ajattelin viedä keskustelua enemmän yleisempään suuntaan. Lainauksessa on colylta tervehenkinen näkemys kokonaisuuteen ja nimenomaan nyky-Tapparan ehkä pelottavankin selvään prosessinomaiseen suorittamiseen, jossa kaikki tekeminen on pirun tarkkaa ja kaikkeen suorittamiseen suhtaudutaan erityisellä vakavuudella kuitenkin peli-ilo ja suorittamisen mielekkyys säilyttäen ts. itsekuri on näin ulkopuolisen silmin Tapparan joukkueen sisällä erinomaisella tasolla ja vapaamatkustajana ajan viettäminen on käytännössä mahdotonta.
Mitä prosessi ja projekti oikeastaan ovat? Omasta mielestäni jääkiekkokausi on aina yksittäinen prosessi käynnistyen keväällä/kesän korvalla ja päättyen seuraavaan kevääseen, ja pitkäjänteisessä toiminnassa tämä yksittäinen prosessi on osa suurempaa projektia. Joskus prosessi tai koko projekti keskeytyy tai häiriintyy mahdollisesti vakavastikin yllättävien tapahtumien johdosta. Näistä joistain saatiin esimerkkejä viime kaudella ja sopeutuminen vastoinkäymisiin onnistui miten onnistui.
- Prosessin käytännön johtaja eli päävalmentaja voi lähteä joko omaehtoisesti tai seuran tahdosta
- Käytännön kenttätoteutuksen tärkeimpiä tekijöitä eli avainpelaaja tai -pelaajia voi lähteä joko kesken kauden tai kausien välissä suuremman rahan perään
- Avainpelaaja tai -pelaajia voi loukkaantua kriittisissä paikoissa pitkäksikin aikaa
- Henkilökemioissa voi ilmetä häikkää
- Ennakkoon huolella suunnitellut suunnitelmat voivat osoittautua käytännön menestyksen kanssa ristiriitaisiksi, ja suunnitelmia on mahdollisesti muutettava, mikä taas luo epävarmuutta (epäonnistuneet pelaajahankinnat, skouttauksen virheet, pelitavalliset virhevalinnat ym.)
- Joukkueen ulkopuolella voi ilmetä jotakin, joka väistämättä vaikuttaa joukkueen omaan prosessiin
- ym.
Se pitäisi aina sisäistää tässä kokonaisuudessa nimeltä jääkiekkokausi, että kesä on kesä, syksy on syksy, talvi on talvi, kevät on kevät ja jääkiekkokausi alkaa suurin piirtein kesästä päättyen seuraavaan kevääseen. Syksyn Tappara ei voi olla sama kokonaisuus kuin kevään Tappara nykyisen valmennuksen vaatimustasossa – syksy 2013 ei siis ole kevät 2014, ellei asiaa halua nähdä putken läpi mustat lasit silmillä. Tämä on periaate, joka pitäisi osata ottaa huomioon jokaisena kauden hetkenä, niin syyskuisissa kauden ennakkoasetelmien povauksissa niissä määrin tietysti, kuin tulevaisuuden spekulointi säilyttää riittävän realismin, ja näinä marraskuisina litisevinä pimeinä iltoina.
Huom. Tappara on sarjataulukossa sijalla 2. 44 pisteellä ja pistekeskiarvolla 1,83.
Kauden mittaan, kesän korvalta seuraavaan kevääseen, joukkue kehittyy kokonaisuutena. Kokonaisuuden kehittyminen riippuu monen eri osatekijän kehittymisestä ja siitä, miten kehittyneet osatekijät sopeutuvat toisiinsa. Joukkue kehittyy, sen yksilöt kehittyvät, yksilöiden yksilöpelaaminen kehittyy ja yksilöiden pelaamisen muodostama joukkuepeli kehittyy. Joukkuepelin kehittymiseen vaikuttavat tietenkin yksilöiden itsenäinen oppiminen ja oppimistahti sekä joukkueurheilussa kaikkein tärkeimpänä, miten yksilöt oppivat pelaamaan yhdessä ja
näin olemaan yhdessä viisikkona vahvempia kuin jokainen viisi erikseen yhteen summattuna. Toisin sanoen, mielestäni tässä yksittäistä kauden mittaista prosessia mietittäessä tärkein keskittymisenkohde liittyy nimenomaan yhteispelin kehittymiseen.
Jokainen sivistysvaltion ihminen on oppinut joskus yksilönä jotakin, vähintään aakkoset, numerot ja jotain päälle. Yksilönä oppiminen on kiinni pelkistäen kahdesta osapuolesta, opettavasta osapuolesta ja yhdestä oppijasta. On kehitetty keinoja, joilla voidaan varmistaa yksilön oppiminen, niitä kutsutaan kertaamiseksi ja uudelleen suorittamiseksi. Yksilöiden oppiminen ottaa yksilökohtaisen aikansa ja joku ei välttämättä opi koskaan – näitä vallitsevia eroja varten on kehitetty oma ammattikuntansa yhteiskuntaan, opettajat. Jääkiekkojoukkueessa opettajia kutsutaan valmentajiksi, kaiken muun toiminnan ohella.
Jääkiekkojoukkueen päävalmentajan tehtävä on poikkeuksetta ohjata isoa joukkoa eri kehitysasteilla olevia pelaajia. On paljon helpompaa opettaa silloin, kun opettaminen kohdistuu yhteen yksilöön kerrallaan. Se taas luo rutkasti lisähaastetta, kun opettaminen täytyy kohdistaa suurempaan joukkoon eri tahdissa oppivia yksilöitä ja tästä yksilöryhmästä pitäisi vielä saada tuloksiakin irti. Sitten, kun otetaan mukaan vielä ajalliset rajoitteet opettamisaikataulussa ja kun päävalmentajan opetus ja joukkonsa ohjaaminen sekä johtaminen yhdessä oppeja sisäistävien yksilöiden toiminnan kanssa suoritetaan kaikkien osapuolten saadessa elantonsa tästä toiminnasta, muodostuu kokonaisuudesta mielestäni sen verran haastava, että ainakin itse haluan nähdä pidemmän ajanjakson suorittamista ennen mitään tuomitsemisia.
Fiksu valmentaja
EI luo tulevaa kautta valmistellessa propellilakki päässänsä pelitapaa ”kiekko päätyyn ja perään kekä kerkee!” ja sitten mene kirstunvartijan luokse kysymään pelaajahankinnoista ”Hanki meille toi, kun se teki viime kaudella 50 pistettä!” Fiksu valmentaja omaa selvän peli-identiteetin eli hänellä on itseään tyydyttävä selvä mielipide siitä, miten voittavaa jääkiekkoa pelataan. Hän osaa perustella itselleen ja muille sen, miksi hänen peli-identiteettinsä on parempi kuin muiden eli toisin sanoen hän itsekin uskoo peli-identiteettinsä toimivuuteen ja menestyvyyteen. Vastaavasti menestyvällä ja pitkäjänteisellä jääkiekko-organisaatiolla olisi hyvä olla joku peli-identiteetti, jonka varaan toiminta kentän tasolla nojaa, mieluusti läpi juniorijoukkueputken liigatasolle asti. Fiksu organisaatio valitsee omaa peli-identiteettiään tukevan valmentajan, jolla on siis vastaavanlainen mielikuva voittavasta jääkiekosta kuin hänet palkanneella seuralla. Voi myös käydä niin, että valmentaja tuo seuraan peli-identiteetin tullessaan, tämä on joskus uudistumisen kannalta ihan suotavaakin.
Valmentajan peli-identiteettiä ilmentää kentän tasolla pelitapa, jota varten fiksu valmentaja, yhdessä pelaajahankinnoista viime kädessä päättävän kirstunvartijan ja muiden asianosaisten kanssa, pyrkii hankkimaan mahdollisimman hyvät ja laadukkaat toteuttajat eli pelaajat, suhteessa valmentajan peli-identiteettiä kentän tasolla kuvastavaan tavoiteltuun pelitapaan. Nimekäs valmentaja luo kiinnostusta ja maine hyvästä opettajasta eli hyvästä kehitysympäristöstä tuo mukanaan urallaan eteenpäin pyrkiviä ja samalla tavoitteellisia, motivoituneita yksilöitä. Kaikkein voittavin pelitapa ei yleensä ole kaikkein helpoin toteutettava, joten laadukas skouttaus ja ennakkotiedon keruu eri lähteistä muodostuu avainasemaan: yksilöiden täytyy olla lahjakkaita oppijoita ja uusiin tilanteisiin nöyrästi sopeutuvia.
Projektin alussa on aina jonkin verran edellisessäkin prosessissa mukana olleita nykyiseen projektiin tai pelkkään tulevan kauden mittaiseen prosessiin ”vanhoilta pohjilta” mukaan tulevia, eivätkä he välttämättä olisi mukana ”täydellisen maailman ideaalitilanteessa”. Aina niitä ”historian jäänteitä” kuitenkin on ja on niitä vieläkin Rautakorvella mukana (Metsola, Saravo, Palola, Järvinen, Erkinjuntti, Peltola), mutta heidän on todettu sopivan nykyiseenkin projektiin ja joillekin on solmittu nykyisenkin projektin aikana pitkiä jatkosopimuksia. Tämä ”projektista toiseen mukanaolo” on omiaan luomaan tärkeää jatkuvuutta ja muodostaa se pelaajillekin käsityksiä siitä, miten eri tavalla saman organisaation sisällä voikaan toimia.
Rautakorpi on uskoakseni muovannut peli-identiteettiään liittovuosiensa aikana nykyajan vaatimusten ja olosuhteiden mukaiseksi ja nyt Rautakorven peli-identiteetti on iskostumassa Tapparan organisaatioonkin. Se identiteetti painottaa erityisesti taitoa, luistelua, korkeaa pelinopeutta, kurinalaisuutta ja oman pelaamisen muovautuvuutta läsnä olevan pelin mukaan tarpeen vaatiessa, lisäksi pilkuntarkkaa suorittamista kaikessa tekemisessä ja yksittäisen pelin kunnioittamista osana suurempaa jatkumoa. En voi välttyä ajatukselta, että Rautakorven jättäessä päävalmentajan tehtävän, peli-identiteetille olisi sillä paikalla jatkumoa luomassa nykyinen apuvalmentaja Tapola, mutta tämä on vielä toissijaista spekulaatiota. Tapparassa on kuitenkin valovoimaisen päävalmentajan mukana uskottava peli-identiteetti, jota on tehokkaasti ajettu organisaatioonkin sisään ensinnäkin raa'alla työnteolla ja kiinnittämällä pitkilläkin sopimuksilla pelaajia tulevaisuutta varten, jotta jatkumo olisi helpommin saavutettavissa.
Eli tiivistäen: hyvä ja menestyvä joukkue on enemmän kuin osiensa summa. Menestyvä joukkue omaa itselleen sopivan pelitavan, joka on huolella suunniteltu ja sitä suhteutetaan kaikkeen toimintaan niin pelaajahankinnoista harjoitteluun ja sen vaativuuteen. Hyvä ja menestyvä joukkue onnistuu huonoinakin iltoina saavuttamaan positiivisen tuloksen (voiton) ja tarpeen vaatiessa menestyvä joukkue onnistuu sisäisesti paikkaamaan yllättäviä takaiskuja ja ilmenneitä puutteita. Näitä kaikkia on mielestäni tämänkin kauden Tapparassa nähty. Kentällisissä on onnistuttu paikoin löytämään toimivia pareja ja ns. ylijäämääkin laadukkaista ja hyvin suorittaneista pelaajista on tällä hetkellä. Joukkueen peli ei ole kaikkina iltoina ollut suhteessa ajankohtaankaan (syys-loka-marraskuu) hyvässä kunnossa, mutta niin vain voittoja on kertynyt ja kuten todettu, sarjasijoitus on toiseksi paras mitä tällä hetkellä olla saattaa. Sentteriosasto on viime kauteen verraten kärsinyt suuria takaiskuja, mutta suurilta osin ne takaiskut on tällä hetkellä onnistuttu paikkaamaan viime kauden palasilla -> yksilöiden kehittyminen joukkueen mukana. Vastaavasti laituriosasto on vahvistunut eikä mikään estä lisävahvistusten hankkimista kauden mittaan, niin kuin viime kaudellakin vielä vuodenvaihteen jälkeen toimittiin.
Ylipäätänsä toivoisin pitkäjänteisyyttä itse kultakin niin yksilöiden kuin pelinkin suhteen. Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että omaa seuraamistani helpottaa huomattavasti se, kun pyrin löytämään onnistumisia virheiden sijaan ja suhtautumaan virheisiin inhimillisinä tekoina, joilta kukaan ei voi välttyä. Liigapelaajilla on pelissään väistämättä puutteita, jos ei puutteita olisi, eivät he täällä pelaisi vaan olisivat isomman rahan perässä. Se, että Tappara on Tappara, ei tarkoita sitä, että kaikkien kenttien täytyisi pelata täydellistä hipovaa peliä illasta toiseen loka-marraskuussa. Vaatimustasoa on hyvä olla, muuten ei saavuteta mitään, mutta samalla se vaatimustaso täytyisi suhteuttaa nykytilaan: on marraskuu ja ulkona on litilätikeliä eikä joulupukkikaan ole vielä kuusen oksilla keikkumassa vaan ruokkimassa poroja. Muillakin joukkueilla on pelissään puutteita, joten Tappara ei ole yksin paikoin ilmenevien ongelmiensa kanssa.
Onnistumisia on kuitenkin tullut Tapparassa laajalle rintamalla:
Pistepörssit, joista huomaa lähes jokaisen säännöllisesti pelanneen pelaajan onnistuneen vähintään kerran maalinteossa ja alkukaudesta esiin nousi pelaajia, joilta nähdynkaltaista vastuunkantoa ei odotettu. Nuoret pelaajat ovat saaneet hyvin onnistumisia, mutta peluutuksessa täytyy olla olemassa pitkäjänteinen suunnitelma, joka tähtää kevääseen ja ottaa enemmän huomioon kuin vain viime viikon pelien pisteet. Pre-seasonin harjoittelu on tehty joku suunnitelma mielessä eikä nuoren pelaajan kuntopohja välttämättä pysty vastaamaan pelistä toiseen lisääntyneeseen kuormaan samaan aikaan säilyttäen nähdyn suoritustason pienemmällä vastuulla. Nuorempien pelaajien vastuu kehittyy ajan myötä, mutta tietysti poikkeukselliset kyvyt Barkov etunenässä saavat vastuuta oli passissa mikä syntymäaika tahansa, mikäli vain harjoittelu on toteutettu oikein ja kunto kestää suuremman tuloksentekovastuun. Pitemmässä juoksussa pelaajien erot tasoittuvat ja kokeneimmilla pelaajilla kauteen syttyminen on hitaampaa, mutta voi olla varma siitä, että heidän panoksensa viimeistään keväällä on kultaakin kalliimpaa.