Kirjoittaja Aihe: Tappara–Blues 05.10.13 (La)  (Luettu 12172 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« : Lokakuu 04, 2013, 12:37:05 »
Tappara suosikkina Hakametsässä
Tapparan lauantaivieras Blues saanut parhaalle seuralle jaettavan arvostetun Aaro Kivilinnan muistopalkinnon
kolmena viime vuotena peräkkäin ja viidesti viimeisen seitsemän vuoden aikana.
Bluesin juniorituotanto on huippuluokkaa Suomessa. Bluesin edustusjoukkuella on ollut hyviä valmentajia jo pitkään
ja ainakin Lauri Marjamäen aikaan junioripuolella harjoiteltiin samanlaista pelitapaa mitä edustusjoukkuekin pelasi.
Muutama vuosi sitten Blues oli kovassa lennossa ja loukkaantumissuman iskiessä nostetiin vain junioreita mukaan ja lento jatkui.
Hieno seura, ei kahta sanaa.
Viime kaudella Blues jäi katkerasti pudotuspelien ulkopuolelle ja tämä osaltaan aiheutti Bluesille
massiiviset lähes puolentoista miljoonan euron tappiot viime tilikaudelle.
Ymmärrettävästi tämän kauden kokoonpano on hieman kapea.

Blues aloitti kautensa mainiosti kahdella voitolla.
Sitten otteluissa loistanut ykkösmaalivahti Mikko Koskinen myytiin KHL:ään.
Koskinen vei mukanaan pitkäaikaisen joukkueenjohtaja/maalivahtivalmentaja Toreniuksen.
Vaikka laadukkaat korvaajat saatiinkin tilalle, ei joukkueen peli ole ainakaan vielä palautunut samalle tasolle.
Tuorein menetys tuli Bluesin toimistolle, josta urheilutoimenjohtajana ja pelaajatarkkailijana toiminut Janne Vuorinen lähti Jokereihin.
Blues on valahtanut sarjataulukon viimeiseksi.
Edellisessä ottelussa HIFK:ta vastaan tappiosta turhautunut Siim Liivik taklasi itselleen kahden ottelun pelikiellon,
mikä ei ainakaan helpota Jyrki Ahon valintoja kokoonpanoon kun Eetu Pöystikin taisi loukkaantua.
Tapparastakin tuttu Jussi Makkonen liittyy Bluesin miehistöön kuukauden koeajalla.
Nahdäänköhän mies Hakametsässä jo lauantaina?

Tapparan peli ei ole vielä aivan kohdallaan. Tällä miehistöllä on pystyttävä ehdottomasti parempaan.
Tappara kääntää peliä keskialueella aivan mainiosti, mutta ainakin keskiviikkona Kärppiä vastaan laadukkaat maalipaikat olivat kortilla.
Jostain syystä Tapparalla tuntuu olevan vaikeuksia otteluiden ensimmäisissä erissä, ikään kuin ei oltaisi aivan valmiina peliin.
Lauantaina olisi helpompaa jos ei päästettäisi vastustajaa karkumatkalle heti aluksi.
Tapparan peli on tulossa, varmasti kuin juna. Jääkö jo Blues tämän junan alle, toivottavasti.

Torstaina Tappara saa vastaansa Pelicansin Hakametsässä.

1. Otteluennakot:
Tappara: Ohhoh, jumbofinaali Hakametsässä
Blues: otteluennakko
Ja: Tappara ja Blues koittavat lievittää ahdinkojaan
AL/Kirvesmies: Tapparalla lauantaina kohtalon peli!

2. Kokoonpanot
Tappara: Kokoonpano lauantaina Bluesia vastaan
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
04.10. Tappara: Plihal ja Tabacek – Tapparan slaavikaksikko
04.10. Blues: Hyökkääjä Jussi Makkonen Espoo Bluesiin kauden 2013-14 kattavalla sopimuksella
03.10. Liiga: Kurinpitopäätös Bluesin Siim Liivikin asiassa ottelussa HIFK-Blues 2.10.2013
03.10. MTV3: Blues menetti lupaavan tekijän Jokereihin - tilalle ei palkata ketään
02.10. YLE: Blues-luotsi haluaa vahvistuksia
01.10. SuomiKiekko: Tässä on karu totuus Espoo Bluesin päättyneen tilikauden tappiosta!
23.09. Blues: Kokenut Ilari Näckel Espoo Bluesin maalivahtivalmentajaksi
23.09. Blues: Marko Torenius siirtyy KHL-liigaan
17.09. Blues: Jani Nieminen Espoo Blues –maalille 1+1 vuotisella sopimuksella. Mikko Koskinen siirtyy KHL:ään.
10.09. Blues: Jani Honkanen Espoo Bluesin joukkueeseen alkukauden kattavalla sopimuksella
10.09. Tappara: Liiga alkaa - tässä infopaketti Hakametsään
13.08. Blues: Espoolainen kannattajien suosikki Niko Nieminen päättää hienon pelaajauransa
25.06. Blues: Espoo Bluesin hyökkäys vahvistuu Kim Hirschovitsilla
29.04. Blues: Jyrki Aho Espoo Bluesin uudeksi päävalmentajaksi - Hirvonen, Väkiparta ja Torenius täydentävät valmennustiimin

4. Viime kauden kohtaamiset:
19.09.12: Tappara-Blues 3-4 ja.
10.10.12: Blues-Tappara 3-4 ja.
11.01.13: Tappara-Blues 3-0
15.02.13: Blues-Tappara 0-3
Runkosarjan pisteet: 9-3
Runkosarjan maalit: 13-7

5. Harjoituskauden kohtaaminen:
08.08.13: Tappara-Blues 1-0 ja. (0-0,0-0,0-0)
              Tappara: Tapparan kausi käyntiin jatkoaikavoitolla
              Blues: otteluraportti

6. Joukkueiden edelliset ottelut:
03.10.13: Kärpät–Tappara 4-1 (2-0,0-0,2-1)
              Tappara: Avauserä Tapparan turma
              Kärpät: Ensin kaatui Ässät, nyt Tappara!
              4Pro: Huippuhetket: Kärpät - Tappara 3.10.
02.10.13: HIFK-Blues 5-4 (1-0,2-3,2-1)
              Blues: Otteluraportti
              HIFK: Kalliit pisteet nostivat IFK:n jumbosijalta
              4Pro: Huippuhetket: HIFK - Blues 2.10.

7. Kausiennakot Bluesista:
12.09. IS: Analyysissä Espoon Blues: Ahon laitaa ilman paitaa
11.09. MTV3: Esittelyssä Blues - sekasorrosta uuteen nousuun
10.09. YLE: Mahalaskun kautta nousuun – Bluesin pöytä putsattu
04.09. Liiga: Joukkue-ennakko 2013-14: Nouseeko Blues jälleen kevään joukkueeksi?
03.09. Ja: Tällä kertaa ilman romahdusta?
03.09. Ja: Uudet Blues-nimet pelipaikkojen kärjessä
13.08. SuomiKiekko: 14/14: Blues uudistunut isosti viime kevään farssin jälkeen

8. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Blues/otteluohjelma
Liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-Blues
Veikkauksen pitkäveto (1,55-4,50-4,35)

9. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Tuomas Pöyhönen #17 ja Teemu Salminen #11.

10. Oheistapahtumat:
- Viikonloppulöylyt
              Tappara: Tapparan löylyt kaudella 2013-14
- Jälkipelit Wanhassa Postissa. Illan matsi uusintana, pelaajahaastatteluja, kisoja,...
              TFC: Jälkipelit
              TFC: Jälkipelit kaudella 2013-2014
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 05, 2013, 18:14:37 kirjoittanut Trafan »

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #1 : Lokakuu 04, 2013, 14:45:12 »
Taas Teemu Salminen?!!! MIKSI???

Poissa tapparafaniii

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 671
  • Tappara!
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #2 : Lokakuu 04, 2013, 15:27:48 »
Mitä Tappara on tehnyt väärin, että se ansaitsee Salmisen tuomaroimaan jokaiseen peliin? :D
Mutta, tästä pelistä ois hyvä ne 3 pistettä ottaa. Blues ei mikää huippujoukkue ole, että jos vaikka ketsuppipullot vähän aukeis, ja tehtäs vaikka jopa 5,6 maalia. Ensimmäinen Lauantai-kotipelikin kyseessä, päästäskö yleisömäärässä jopa yli 5500. Tuskin, mutta saahan sitä toivoa.

Poissa illodin

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 348
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #3 : Lokakuu 04, 2013, 18:09:22 »
Taas Teemu Salminen?!!! MIKSI???
Kyllä nyt Villen luonnetta kasvatetaan oikeen urakalla, ei auta kun kärsiä.

Poissa Harald Hokiman

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1628
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #4 : Lokakuu 04, 2013, 20:40:50 »
Jumbofinaali edessä  :o Edes jotain lohtua, ei ole tappioputkea alla ja 4. sija 4 pisteen päässä.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 04, 2013, 20:45:05 kirjoittanut Harald Hokiman »
tapparasydän, vuodesta 1978

nuuskamuikkunen78

  • Vieras
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #5 : Lokakuu 05, 2013, 00:32:39 »
Vain täydet 3 pistettä tyydyttää pelistä,parantuneen esityksen kera luonnollisesti.
Alkukausi on toki ollut heikkoa niin pelaajien kuin koko joukkueen esityksiltä.
Kohti parantuvaa joukkueen pelillistä ilmettä  ja sitä kautta voittoja
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 05, 2013, 01:05:35 kirjoittanut nuuskamuikkunen78 »

Poissa Mika

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 171
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #6 : Lokakuu 05, 2013, 03:27:11 »
Koskas viimeksi on pelattu jumbofinaali hakamettässä Tapparan ollessa isäntänä?

Poissa Jarzo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3382
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #7 : Lokakuu 05, 2013, 06:58:41 »
Pakkovoiton paikka, muu ei todellakaan kelpaa kuin 3 pistettä, ironiaa riittäisi jos Makkonen laittaisi pari maalia...

Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #8 : Lokakuu 05, 2013, 10:36:44 »
Nyt olisi Tapparalla iskun paikka. Tappara on esittänyt alkukaudella erilaisia pelitapoja aina alkukauden pakotetun nopeasta pelaamisesta Jokerit-pelin taktisfyysiseen kokonaisuuteen, jota tituleerattiin jopa playoff-kiekoksi. Variaatioita on siis nähty ja viimeisimpänä variaationa Kärppiä vastaan nähtiin hengetön ja näennäishallitseva tyylisuunta. Kärppiä vastaan yksilövirheet kostautuivat korostetun pahasti eikä joukkue ollut alusta asti valmiin keskittyneenä, peli kuitenkin kehittyi loppua kohden tuottaen kuitenkin vain yhden maalin ja ala-arvoisen vähän laukauksia maalia kohti.

Bluesin pelissä on ollut ongelmia alkukaudella ja mitä Jatkoajan kommentteja lueskellut, niin alkukaudesta oli samoja valituksenaiheita kuin Tapparallakin, kiekosta luovuttiin liian helposti. Jokusen kommentin perusteella pelitapa on siellä sarjasijoituksen edellyttämässä kunnossa ja tässä olisi se Tapparan iskun paikka: voiton tavoittelu paremmalla pelitavalla ja paremmalla materiaalilla. Silloin kun sekä Tapparan joukkuepeli on toiminut että yksilöt ovat olleet keskittyneellä panoksella pelissä mukana, on Tapparan peli näyttänyt hyvältä ja nopealta, vaikka pieniä pelin sisäisiä notkahduksia on nähtykin. Niitä nyt ei vaan vielä täysin saa tässä vaiheessa kautta kitkettyä pois, sillä ne johtuvat osin vaikeasti hallittavista tekijöistä, vastustajasta yleensä, vastustajan pelillisestä kehityksestä ja pelin mentaalisesta hallinnasta. Esimerkiksi jäähyt sekoittavat tasapainoa puolin ja toisin, pelin kontrolloiminen omalla tekemisellä on paras hallintakeino toivomisen sijaan.

Bluesin ylivoimapeli on prosentuaalisesti hivenen Tapparaa parempaa (TAP 16,28 % -  BLU 17,14 %), kun taas alivoima on Liigan heikointa yli kymmenen prosenttiyksikön erolla Tapparaan (TAP 86,11 % - BLU 74,42 %). Tapparan tasakentällispuolustaminen on ensisijainen kehityskohde ja tässä toivoisin nähtävän positiivista asennetta ja eritoten kehitystä viime peleihin. Merkkausvirheet ja keskialueen tiiviys sekä oikea painostaminen vastustajan pyrkiessä laidalta ylös näin yksilöiden, eritoten tuo laidanlähyspelaaminen: Keskialueella teoreettista tilaa on enemmän, kun molemmilla puolilla on jäätä, mutta laidoissa ei se teoreettinen tila ole kuin toisella puolella, toisella puolella on laita vastassa. Tässä laidan paineistamisessa pitäisi nähdä parannusta kuten myös varsinaisella puolustusalueella oman maalin suojelemisessa ja vastustajan mailojen selkeämmässä poispelaamisessa. Alivoimatilanteita oman maalin eteen ei pitäisi syntyä eikä vastustaja saa päästä niin helposti puolustajan ja maalivahdin väliin kuin esim. Kankaanperä Kärpät-pelin 2-0-takaiskussa osoitti.

Poissa taakka

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1230
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #9 : Lokakuu 05, 2013, 11:26:43 »
McRae palaa näköjään kokoonpanoon, nyt nelosen keskellä. Itse toivoisin onnistumisia akselille Bailen, McRae, Puistola. Saataisiin kavereille itseluottamusta nousuun.

Kokoonpano Blues-väännössä:

71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
61 Chris Connolly - 44 Jan-Mikael Järvinen - 14 Pekka Jormakka
17 Ville Nieminen - 39 Tomas Plihal - 81 Jukka Peltola
25 Henrik Haapala - 18 Philip McRae - 34 Olli Palola

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek



77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 05, 2013, 11:30:40 kirjoittanut taakka »
Hei, mua ei huimaa!

Poissa vepsu

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 219
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #10 : Lokakuu 05, 2013, 11:44:39 »
Pakkovoiton paikka, muu ei todellakaan kelpaa kuin 3 pistettä, ironiaa riittäisi jos Makkonen laittaisi pari maalia...
Juu ja Niemisen Jani pitäis nollan.

Poissa Jarzo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3382
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #11 : Lokakuu 05, 2013, 11:57:27 »
McRae palaa näköjään kokoonpanoon, nyt nelosen keskellä. Itse toivoisin onnistumisia akselille Bailen, McRae, Puistola. Saataisiin kavereille itseluottamusta nousuun.

Kokoonpano Blues-väännössä:

71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
61 Chris Connolly - 44 Jan-Mikael Järvinen - 14 Pekka Jormakka
17 Ville Nieminen - 39 Tomas Plihal - 81 Jukka Peltola
25 Henrik Haapala - 18 Philip McRae - 34 Olli Palola

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek



77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)

Puistolalle, Jormakalle, Kuuselalle ja Mcraelle maali mieheen saisi kyllä hymyn meidän kaikkien huulille, vai mitä  ;) ? Bailen unohtu vielä joululahjalistasta, eli näillä maaleilla 5-1 Tapparalle. Miro Aaltonen tekee Bluesin ainokaisen...
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 05, 2013, 11:58:59 kirjoittanut Jarzo »

Poissa Hooligan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1987
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #12 : Lokakuu 05, 2013, 12:08:57 »
Toivottavasti peli olis parempaa ja noi nimimiehet sais onnistumisia, niin vois se gorilla tippua niskasta ja sitä kautta pelikin varmasti paranis. Ei muuta, kun painakaa jätkät täysillä ja lyökää Espoolaiset jäänrakoon.

Paha-Koljo

  • Vieras
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #13 : Lokakuu 05, 2013, 18:12:23 »
Tekisi mieleni kutsua rutiinivoitoksi, mutta ehkä se ei ole vielä aiheellista. Tulee vain mieleen, että viimekaudella tyypillisimmät kotitulokset taisivat olla 3-0 ja 3-2.  Yleensä  lyön nuo myös tulosvetolippuun, nyt jäi. Bugger.
Vaan ei väliä, varma suoritus! Hyvä!

Poissa Puumaila6

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 134
    • Profiili
Vs: Tappara–Blues 05.10.13 (La)
« Vastaus #14 : Lokakuu 05, 2013, 18:18:52 »
Paljonko oli pelissä yleisöä?