Kirjoittaja Aihe: Tappara roster 2011-2012  (Luettu 355420 kertaa)

Poissa Torspo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 530
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #240 : Elokuu 17, 2011, 17:24:33 »
En tiedä olenko pudonnut kelkasta ihan täysin. Mutta kun minun mielestäni Tapparan joukkuen näyttää ihan lupaavalta. Uskoisin että sääleissä oltaisiin ihan varmasti. Ja mikäli tason nostajia löytyy, esim Makkonen tai Cepis tai Juntti tai Järvinen, niin minun mielestä tuolla joukkueella voisi taistella vaikkapa siitä 6:sta paikasta.
Oletan että kesän aikana ole suurin piirtein kaikki oleellisimmat siirtouutiset bongannut vaikken olekaan ollut yhtä innokas kun aiemmin kesällä seuraamaan kiekouutisia. Selailin tuossa Jatkoajasta joukkueiden kokoonpanoja. Kun olin käynyt joukkueet läpi, totesin ettei tässä ihan surkealta näytä.
Sitte selailin jatkoajan keskusteluosiosta fanien arvailuja siitä kuinka runkosarja tulee päättymään. Kyllä ihmetytti että järjestäen Tappara oli sijoitettu sijoille 11-14. Toki kovin pitkiä johtopäätöksi ei tarvitse mennä keskustelupalsta-arvioilla tekemään, mutta kyllä ihmisten mielikuvat ja mututuntuma jotain kertoo. Ilves esim oli valtaosassa sijoitettu Tapparan edelle. Okei, ehkä kolme isoa nimeä Järventie, Koistinen ja Toskala luovat mielikuvan hyvästä joukkueesta. Mutta hyökkäyshän on suoraan sanottuna täysin hajuton, mauton ja väritön. Kai se vain niin menee että ns. nimihankinnat luovat kuvan menestyvästä joukkueesta. Ilves kyllä on näiden jälkeen täynnä junnuja ja turisteja.
Toivonkin että yrität nyt katsoa tuleevaa kautta mahdollisimman neutraalisti (ilman oransseja tai keltaisia laseja), onko todella niin että Tapparan kausi olisi realistisesti katsottuna niin surkea ettei edes pleijareihin olisi mahkuja?
"Nämä Saipa-pelit on meille sellaisia El Clasicoita"
- V. Nieminen 7.3.2013

Poissa juti fan

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 424
  • Ja hermoissa ei ole mitään vikaa!
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #241 : Elokuu 17, 2011, 18:11:33 »
Pienikokoisia ovat tulijat pääasiassa. Cepis, Tenute,Männikkö,Erkinjuntti, Järvinen,ovat kaikki alle 180cm, Makkonen näistä uusista on ainoa isompi kaveri. Puolustajathan ovat järjestään 185-190. Selkeästi on haettu liikkuvaa hyökkäystä ja kookasta puolustusta. Liikkuvan hyökkäyksen avulla haettaneen jäähyjä vastustajalle ja Makkonen-Tenute-Männikkö-Leimu-Kaijomaa akselille toimivaa ylivoimaa. Näillä eväillä jäämme jännittämään pureeko tämä taktiikka ensikaudella.....

Poissa Hende

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 924
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #242 : Elokuu 17, 2011, 18:14:31 »
Tsekkasin tosta sm-liigan sivuilta ku oli vedetty yhteenvetoo tulijoista ja lähtijöistä kaikkien joukkueitten osalta. Oma mutu-tuntuma ois, että Tapparan tulopuoli on parempi mitä lähtenyt puoli. Aika paljon vaihtuvuutta mutta tällä kertaa nippu oli kasassa hyvissä ajoin ja reenauksesta on kuulunu positiivista palautetta. Ite ihmettelen suuresti jos jäädään sääleistä ulos. Jos kaikki natsaa ni suoraan pleijaripaikkaanki voi olla mahkut. Mutta niinku juti fan kirjoitti, jäämme mielenkiinnolla jännittämään tulevaa kautta. Iloista on se, ettei kauden alkuun enää oo kovin kauan. Fiilis alkaa oleen kohdallaan kauden lähestyessä!
Voi kuinka me Joria kaivataan...

Poissa Andy

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1921
  • Apteekin kautta kotiin lepäämään
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #243 : Elokuu 17, 2011, 20:47:05 »
Sääleissä ollaan varmasti, jos tämä joukkue saadaan toimimaan ja pelaajat pysyvät vähintään omalla tasollaan toisin kun viime kaudella. Jos näin ei käy, niin en kyllä ihmettelisi vaikka tiputtaisiin sijoille 11-14. Tämä siis realistisena arviona.
A-Rod is the hottest product  - After I played him, I needed an anti-biotic  -  He's not robotic  -  But he's patriotic  -  I had a thought in my head, he hit a serve and I forgot it  -  Roddick - If he's in a tournament,  you boycott it

Poissa 30#

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 426
  • Anze Kopitar*Aleksander Barkov*Teemu Selänne
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #244 : Elokuu 18, 2011, 14:05:31 »
Kokoon panot illan peliin TAPPARALTA

33 Joni Karjalainen - 85 Jussi Makkonen - 20 Sami Venäläinen     Eli Karjalainen tuuraa Erkinjunttia Tuossa kentässä
82 Kim Strömberg - 16 Joey Tenute - 37 Tomi Pekkala
17 Jake Cepis - 44 Jan-Mikael Järvinen - 81 Jukka Peltola         
87 Jouni Virpiö - 71 Antti Kangasniemi - 14 Nestori Lähde

55 Kalle Kaijomaa - 12 Tuukka Mäntylä
5 Pekka Saravo - 9 Juha Leimu
73 Aleksi Elorinne - 26 Viktor Ekbom Elorinne tuuraa Halmea

34 Jani Nieminen
(29 Juha Metsola)

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #245 : Elokuu 18, 2011, 14:46:57 »
Kokoon panot illan peliin TAPPARALTA

33 Joni Karjalainen - 85 Jussi Makkonen - 20 Sami Venäläinen     Eli Karjalainen tuuraa Erkinjunttia Tuossa kentässä
82 Kim Strömberg - 16 Joey Tenute - 37 Tomi Pekkala

Tästä voi päätellä, että valmennusjohdon papereissa kaksi ensimmäistä kenttää menee:

Erkinjuntti - Makkonen - Venäläinen
Strömberg - Tenute - Männikkö

Poissa Kolme Seppää

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1318
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #246 : Elokuu 18, 2011, 16:10:08 »
Pelipaikoista kilpailu on ainakin ennakkoon ajatellen kovaa, mikä pistää varmasti monen "siinä kinthaalla" olevan pelaajan yrittämään parastaan jokaisessa harjoituspelissä. Pakkipareista pari ensimmäistäkin näyttää melko vahvasti lukitulta. Eiköhän se kolmaskin pari ole Halme-Ekbom, ellei ihmeitä tapahdu.

Joka tapauksessa kokoonpano on hyvin mielenkiintoinen, vaikka viime kauteen verrattuna takuuvarmoja pistenikkareita ei olekaan Tenuten lisäksi. Makkosen otteet ovat erityisen mielenkiinnon kohteena, koska tämän varaan on laskettu todella paljon.

Poissa Andy

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1921
  • Apteekin kautta kotiin lepäämään
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #247 : Elokuu 18, 2011, 20:52:40 »
Ekan pelin perusteella ei voi liikoja odottaa Makkoselta ja Kaijomaalta. Molemmat aikamoisia hiihtelijöitä ja parhaat pelivuodet taitaa olla takana.

Järvinen oli yllättävänkin hyvä, eiköhän peliaikaa ole näillä otteilla runsaasti luvassa, erityisesti ylivoimalla. Tenute on myös kunnossa, joten ottaa kyllä ykkösketjun paikan itseoikeutetusti. Cepis menettelee, mutta taidot tuskin riittää kolmosketjua ylemmäksi.

Ekbom vaikutti myös pelimieheltä, joten hyvä runkopakki varmasti saatiin.
A-Rod is the hottest product  - After I played him, I needed an anti-biotic  -  He's not robotic  -  But he's patriotic  -  I had a thought in my head, he hit a serve and I forgot it  -  Roddick - If he's in a tournament,  you boycott it

Poissa Z-16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2683
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #248 : Elokuu 18, 2011, 21:53:38 »
Ei tuosta nyt oikeen voinu ketään ylistää, mut Karjalainen, Järvinen, Cepis aivan liian pieniä ja heikkoja. Peltola??? Pekkala??? Leimulle antaisin plussan, muille tasapaksua kysymysmerkkiä.

pitikö joukkueen olla nopea??

Kyllä hävitään peli-ideassa ja sen toteuttamisessa todella paljon naapurimaan joukkueille, eikä ne edes treenaa kesäsin niin paljoa, ehkä siinä vika.
#8 Ojanen on kingi!

Poissa IlvesMan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 507
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #249 : Elokuu 18, 2011, 22:09:49 »
Pelin nähneenä voisin sanoa, että Metsola tulee ottamaan ykkösmaalivahdin paikan aika nopeasti. Nieminen oli tänään epävarma. Ensimmäisessä maalissa tiputti rannelauksen eteensä josta lyötiin ripari sisään ja toinen lurahti längistä. Tämän jälkeen Hakametsän yleisö sai houkaista syvään kun siniviivan kulmasta lähtenyt Frölunda-pakin löysä lyöntilaukaus leijaili Niemisen maalin ylärimaan ja siitä verkkoihin. Kolmas maali oli tekemällä tehty eikä siinä ollut paljoa saumaa.

Toivottavasti Metsola saa näyttöpaikan lauantaina ja parempi pelaa sitten maanantaina.
IlvesMan
Hero Member

Poissa Hemuli

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 460
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #250 : Elokuu 19, 2011, 12:30:53 »
Pelin nähneenä voisin sanoa, että Metsola tulee ottamaan ykkösmaalivahdin paikan aika nopeasti. Nieminen oli tänään epävarma. Ensimmäisessä maalissa tiputti rannelauksen eteensä josta lyötiin ripari sisään ja toinen lurahti längistä. Tämän jälkeen Hakametsän yleisö sai houkaista syvään kun siniviivan kulmasta lähtenyt Frölunda-pakin löysä lyöntilaukaus leijaili Niemisen maalin ylärimaan ja siitä verkkoihin. Kolmas maali oli tekemällä tehty eikä siinä ollut paljoa saumaa.

Toivottavasti Metsola saa näyttöpaikan lauantaina ja parempi pelaa sitten maanantaina.

Vaikka alku näyttikin heikolta Niemisen kannalta, niin kyllä 3. erässä tuli vastapainoksi tukku hyviä torjuntoja ja rankkareissakin hyvää suorittamista vaikka Axelsson tekikin pomminvarman maalin. Notta ei tämän pelin perusteella kovin väkevästi voi sormella osoittaa vaihtopenkkiä loppukaudeksi.
"Ilveksen kannattajien patologiseen kateellisuuteen sekoittunut krooninen vahingonilo yhdistettynä aidon ja oikean kunnioituksen puutteeseen sekä paskaan asenteeseen on kyseisen jengin kannattajien tyypillisin luonteenpiirre." -Kankaantaan profeetta

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #251 : Elokuu 19, 2011, 12:51:06 »
Pelin nähneenä voisin sanoa, että Metsola tulee ottamaan ykkösmaalivahdin paikan aika nopeasti. Nieminen oli tänään epävarma. Ensimmäisessä maalissa tiputti rannelauksen eteensä josta lyötiin ripari sisään ja toinen lurahti längistä. Tämän jälkeen Hakametsän yleisö sai houkaista syvään kun siniviivan kulmasta lähtenyt Frölunda-pakin löysä lyöntilaukaus leijaili Niemisen maalin ylärimaan ja siitä verkkoihin. Kolmas maali oli tekemällä tehty eikä siinä ollut paljoa saumaa.

Toivottavasti Metsola saa näyttöpaikan lauantaina ja parempi pelaa sitten maanantaina.

Vaikka alku näyttikin heikolta Niemisen kannalta, niin kyllä 3. erässä tuli vastapainoksi tukku hyviä torjuntoja ja rankkareissakin hyvää suorittamista vaikka Axelsson tekikin pomminvarman maalin. Notta ei tämän pelin perusteella kovin väkevästi voi sormella osoittaa vaihtopenkkiä loppukaudeksi.
Samaa mieltä ku Hemuli. Nousujohteinen oli Niemisen kuin koko joukkueenkin peli, alku haparointia. Mutta oli siellä kyllä hyviä suorituksia loppua kohti. Ensimmäinen peli meni kyllä kesää karistellessa koko joukkueelta.

Edittiä: mahtoiko jossain haastattelussa tms olla että vuorotellen nää ET pelit eli lauvantaina olis Metsolan vuoro.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 19, 2011, 12:53:23 kirjoittanut 4_TRA »

Poissa Julle

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 94
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #252 : Elokuu 19, 2011, 14:08:42 »
Toivonkin että yrität nyt katsoa tuleevaa kautta mahdollisimman neutraalisti (ilman oransseja tai keltaisia laseja), onko todella niin että Tapparan kausi olisi realistisesti katsottuna niin surkea ettei edes pleijareihin olisi mahkuja?
Jatkoajan "kansan mielipiteeseen" ei kannata hirveästi tuijottaa. Keskimääräinen fani a) sijoittaa oman suosikkinsa säännönmukaisesti liian ylös, ja B) arvioi muut joukkueet sen mukaan miten niissä pelaa yleisesti tunnettuja nimiä. Koska Tapparassa ei pelaa isoja nimiä, suuria tulevaisuudenlupauksia eikä ole edes nimekästä valmentajaa, niin joukkue on helppo heittää hännille. Kuitenkin Tapparan valtteja ovat hyvä puolustus ja laaja hyökkäyskalusto. Ja ne ovat molemmat sellaisia ominaisuuksia, joita keskivertofani ei arvosta. Nimekäs valmentaja tai 1-2 staraa on paljon helpompi arvostaa korkeammalle. Esim. Pelicansin kohdalla pelkästään Suikkasen saapuminen on nostanut monissa arvioissa joukkuetta jopa 8 sijaa viime vuotisesta korkeammalle...

Itse näkisin Tapparan olevan materiaalinsa puolesta osa erittäin laajaa keskikastia, jonka sisällä järjestys voi vaihdella hyvin paljon. Ennakkoarviot keskinäisistä suhteesta voisi vaikka arpoa, ja lopputulos tuskin heittää sen enempää kuin Jatkoajan "asiantuntijoillakaan". Eli "mahkut" on vaikka suoraan pleijaripaikkaan, mutta säälipleijareidenkin eteen joutuu varmasti tekemään töitä, koska pari ihan hyvää joukkuetta jää väkisin ulkopuolelle - ja Saipa ja TPS...
« Viimeksi muokattu: Elokuu 19, 2011, 14:13:43 kirjoittanut Julle »

Poissa IlvesMan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 507
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #253 : Elokuu 19, 2011, 16:16:14 »
Vaikka alku näyttikin heikolta Niemisen kannalta, niin kyllä 3. erässä tuli vastapainoksi tukku hyviä torjuntoja ja rankkareissakin hyvää suorittamista vaikka Axelsson tekikin pomminvarman maalin. Notta ei tämän pelin perusteella kovin väkevästi voi sormella osoittaa vaihtopenkkiä loppukaudeksi.

Totta, että Nieminen paransi loppua kohden. En tietenkään perustanut arviotani näiden kahden maalivahdin paremmuudesta vain tuohon eiliseen otteluun vaan mm. viime kauden näyttöihin. Eritoten Metsolan kahteen voitolliseen peliin Ilveksen paidassa. Muistaakseni Ilves 3 - 2 rl. HIFK ja Kärpät 1 - 4 Ilves.

Toivottavasti Metsola saa näyttöpaikan heti huomenna kun vastaanne asettuu Ruotsin hallitseva mestari.
IlvesMan
Hero Member

Poissa tp2

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 179
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #254 : Elokuu 20, 2011, 09:42:51 »
Satuitko näkemään peliä? Esim yksi tilanne Cepis 170cm blokkas frölundan 188 cm pakin komeesti yhessä tilanteessa ja oli lähellä karata läpi, sekä Cepis oli omassa päässä myös hyvä. Ja otitko huomioon että Frölunda oli pelannut jo KAKSI peliä ja tämä peli oli Tapparan ensimmäinen... voit varmasti kertoa et koska ekassa harkka matsissa olis liike hyvää ja jalat vetreänä?



Ei tuosta nyt oikeen voinu ketään ylistää, mut Karjalainen, Järvinen, Cepis aivan liian pieniä ja heikkoja. Peltola??? Pekkala??? Leimulle antaisin plussan, muille tasapaksua kysymysmerkkiä.

pitikö joukkueen olla nopea??

Kyllä hävitään peli-ideassa ja sen toteuttamisessa todella paljon naapurimaan joukkueille, eikä ne edes treenaa kesäsin niin paljoa, ehkä siinä vika.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 20, 2011, 09:44:26 kirjoittanut tp2 »