Mielestäni näissä kenttäpyörittelyissä pitää ottaa muitakin ulottuvuuksia huomioon kuin vain pelaajan puhtaat ominaisuudet.
Onko Umicevicista tasakentällisin eriluonteisessa pelissä yhtä suuri hyöty kuin ylivoimapelissä, jossa painottuvat selkeämmin yksilöratkaisut hyökkäyspäässä sekä niiden nivoutuminen joukkuepeliin? Ylivoima on Tapparan ase, joka saattaa mielestäni kärsiä, jos nyt aletaan tasakentällisinkin mulkkaamaan enemmän kentällisiä. Pelaajat joutuisivat opettelemaan uudestaan muiden tapaa pelata, eivätkä Niemisen ja Umicevicin keskinäiset kokemukset olleet rohkaisevia, olkoonkin vaikka Ville olisi ollut tukossa. Opettelu voi viedä keskittymistä pois yleisestä pelinsisäisestä suorittamisesta ja se on nähty, että ylivoimalla Umicevic on omimmillaan, kun on tilaa ja aikaa pyöritellä. Siinä kakkosessa olisi myös kaksi sellaista pelaajaa, jotka eroavat peliluonteeltaan liiaksi, jolloin toisen pelinsisäiset ratkaisut voivat aiheuttaa närää ja turhautumista.
"Umicevicin tasoista pelaajaa ei voi jättää kolmoskenttään" on lausahdus, jota tässä on viljelty, mutta tuoko Umicevic ylipäätänsä saman hyödyn tasakentällisin pelattavaan peliin ylemmissä kentissä kuin ylivoimapeliin on tuonut? Missä menee tasapaino yksilön kuormituksen ja peliesitysten välillä?