Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan talous

<< < (32/72) > >>

Mazza:
Ei taida tämän kauden joukkue olla sittenkään paljon viime kautista halvempi, koska paremmilla yleisömäärillä tehdään kuitenkin edelleen tappiota. Ikävä tilanne, koska yleisöä kävi mielestäni läpi kauden yläkanttiin siihen verrattuna mitä joukkueella oli esittää vastineeksi.

Osaako joku vastata siihen miksei Tappara ole pystynyt kehittämään liikevaihtoaan käytännössä ollenkaan viime vuosien aikana? Samaan aikaan kehitys esim. Porissa on ollut huikeaa, en ehdi kaivaa lukuja tähän hätään mutta tilanne on pääpiirteissään tämä. Periikö Tampere seuroilta niin isoja hallivuokria ja ottelutapahtumien tuotot ovat huonoja, koska yleisömäärissä ollaan kuitenkin edelleen ns. isompien seurojen joukossa?

Harald:
Niin kuin on ehditty toteamaan, karkealla päässälaskulla persnetto vaikuttaa yllättävältä. Olisi kiinnostavaa tietää, onko ongelma ennakoitua suuremmissa menoissa vai pienemmissä tuloissa.

Menoissa? Jos ajatellaan päikseen pelkästään palkkoja, Mäntylän ja Tenuten säästyneet n. 50 ottelun palkat kattanevat vähintään Dufvan ja Kovasen palkat sekä Skinnerin ja Platilin yhteensä 20 pelin palkat. Lisäksi uusia kuluja olivat Palolan 45, Pyymäen 33, Jaatisen 16 ja Liukkosen 5 peliä. Vastaavasti säästyneitä palkkoja ovat Strömbergin noin 20 sekä Kangasniemen, Karjalaisen ja Cepisin 3 x 50 peliä.

Jos joukossa ei ole jotain älyvapaata sopimusta, ei voi päätyä oikein muuhun johtopäätökseen kuin että Tappara pelasi kauden läpi halvemmalla joukkueella kuin millä sen aloitti.

Mutta se on sitten täysin toinen tarina, mitä sopimusten purut/siirrot maksoivat. Paljonko Tappara oikeasti säästi esim. Tenuten pois potkimisellaP Tuskin koko palkkaa, mutta toivon mukaan edes puolet...

Tuloissa? Yleisömäärät eivät pettäneet, mutta miten sujui aitioiden ja mainostilan myynti yrityksille? Markkinointiketjussa taisi olla syksyllä joitain hajaheittoja yritysmyynnin sakkaamisesta.

soosi:
Tulopuolella kannattaa muistaa, etä niitä halpoja FanClub-kausareita (150-180e?) myytiin varmaan aika paljon. Niissä oli hinta/laatu-suhde kohdallaan ja odotan ensi vuonna samanlaista tarjousta hyvityksenä faneille tästä kaudesta. Niin paljon HTTi tämän kauden pelaaminne ja seuraräpellys.

Linden #16:

--- Lainaus käyttäjältä: Harald - Maaliskuu 16, 2012, 15:24:30 ---Niin kuin on ehditty toteamaan, karkealla päässälaskulla persnetto vaikuttaa yllättävältä. Olisi kiinnostavaa tietää, onko ongelma ennakoitua suuremmissa menoissa vai pienemmissä tuloissa.

Menoissa? Jos ajatellaan päikseen pelkästään palkkoja, Mäntylän ja Tenuten säästyneet n. 50 ottelun palkat kattanevat vähintään Dufvan ja Kovasen palkat sekä Skinnerin ja Platilin yhteensä 20 pelin palkat. Lisäksi uusia kuluja olivat Palolan 45, Pyymäen 33, Jaatisen 16 ja Liukkosen 5 peliä. Vastaavasti säästyneitä palkkoja ovat Strömbergin noin 20 sekä Kangasniemen, Karjalaisen ja Cepisin 3 x 50 peliä.

Jos joukossa ei ole jotain älyvapaata sopimusta, ei voi päätyä oikein muuhun johtopäätökseen kuin että Tappara pelasi kauden läpi halvemmalla joukkueella kuin millä sen aloitti.

Mutta se on sitten täysin toinen tarina, mitä sopimusten purut/siirrot maksoivat. Paljonko Tappara oikeasti säästi esim. Tenuten pois potkimisellaP Tuskin koko palkkaa, mutta toivon mukaan edes puolet...

Tuloissa? Yleisömäärät eivät pettäneet, mutta miten sujui aitioiden ja mainostilan myynti yrityksille? Markkinointiketjussa taisi olla syksyllä joitain hajaheittoja yritysmyynnin sakkaamisesta.

--- Lainaus päättyy ---
Menoista puuttuu Ahtolan palkka..

Harald:

--- Lainaus käyttäjältä: Linden #16 - Maaliskuu 16, 2012, 17:07:11 ---Menoista puuttuu Ahtolan palkka..

--- Lainaus päättyy ---

Kas tietysti. En laiskuuttani jaksa nyt miettiä alusta uutta palapelia, mutta jos Ahtolan kääntää varmaan kokonaisuuden lähelle nollaa ja jos hieman miinukselle, tuskin yleisötavoitteen ylittymisen tuottoa enempää.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta