Mielenkiintoisia tilastoja, mutta miten tulkitaan?
Pakkien laukaukset tulee pääasiassa siniviivalta, hyökkääjien lähempää maalia, väittäisin. Tilastoista näkee mielestäni pikaisellakin silmäyksellä, että hyökkääjien prosentit ovat pääsääntöisesti puolustajia paremmat. Siis kun hyökkääjä saadaan pelattua hyvään vetopaikkaan omalta tontiltaan, niin maali syntyy todennäköisemmin kuin puolustajan siniviivalaukauksesta. Kääntöpuoli on sitten, että puolustajan siniviivavedolle on ehkä helpompi pelata paikka (varsinkin ylivoimalla), kuin pelata hyökkääjä vapaaseen vetopaikkaan lähelle maalia.
Saravolla on puolustajalla hyvä laukaisuprosentti, vähemmän laukauksia. Niin kai se onkin, ettei Saravo ole erityisen ahkera siniviivapommittaja (koska tietää, ettei se mene kumminkaan?). Sen sijaan muistelisin Saravon olleen joitakin kertoja sellaisen ylivoimakuvion päättäjänä, jossa pakki hiipii siniviivalta takatolpalle, jonne pelataan syöttö, ja Saravo pääsee nostamaan kiekon tyhjiin.
Saravon parempi prosentti ei siis välttämättä kerro, että Saravo olisi ollut Leimua vaarallisempi siniviivalta laukoja, mutta vaarallisempi takatolpalle hiipijä on ehkä ollut?
Vertaillaan Leimua mieluummin muihin ahkerasti laukoviin puolustajiin, SM-liigan runkosarjan 2010-2011 eniten laukoneet puolustajat, maalit ja osumaprosentti:
1. Masuhr, Adam, KalPa, laukauksia 313, maaleja 6, LP 1,9 %
2. Leimu, Juha, Tappara, laukauksia 292, maaleja 12, LP 4,1 %
3. Lajunen, Ville Blues, laukauksia 288, maaleja 7, LP 2,4 %
4. Aalto, Teemu Lukko, laukauksia 285, maaleja 8, LP 2,8 %
5. Vatanen, Sami JYP, laukauksia 281, maaleja 11, LP 3, 9 %
6. Nordlund, Markus TPS, laukauksia 280, maaleja 16, LP 5,7 %
7. Järventie, Martti HIFK, laukauksia 273, maaleja 8 , LP 2,9 %
8. Brocklehurst, Aaron Pelicans, laukauksia 256, maaleja 7, LP 2,7 %
9. Karalahti, Jere Blues, laukauksia 245, maaleja 11, LP 4,5 %
10. Porseland, Mathias HPK, laukauksia 242, maaleja 7, LP 2,9 %
Ahkerien laukojien TOP-10:ssä Leimua paremmalla prosentilla ovat osuneet vain Markus Nordlund (hankittiinkin heti kauden jälkeen Jokereiden) ja tunnettu siniviivapelote Jere Karalahti. Sami Vatanen jäi hiukan Leimusta. Teemu Aalto hirmulaukauksineen jo selvemmin. Huonoin on Adam Masuhr, jonka laukausmäärä on 7 % isompi kuin Leimulla, mutta maalimäärä 50 % pienempi. Melkoinen nallipyssy ilmeisesti?
Ei välttämättä, koska kaudella 2009-2010 Adamilla meni selvästi paremmin: laukauksia 267 ja maaleja peräti 16, LP 6,0 %. Sillä kaudella Masuhr oli kuitenkin vasta 6. ahkerin laukoja. Ykkösenä oli:
1. Seikola, Markus Ilves, laukauksia 489, maaleja 17, LP 3,5 %
Muita poimintoja kauden 2009-2010 puolustajien laukaisuprosenteista:
Sami Vatanen 2,2 %, Jukka Laamanen 4,1 %, Dale Clarke 2,9 %, Tommi Kovanen 3,7 %, Teemu Aalto 5,5 %, Martti Järventie 3,5 %, Jan Latvala 1,4 %, Kalle Kaijomaa 1,8 %, Markus Nordlund 2,8 %, Charlie Cook 4,8 %, Tuukka Mäntylä 2,4 %, Lee Sweatt 5,8 %.
Leimulla sillä kaudella 168 laukausta (36 ottelussa) ja 7 maalia. Se ainoa mittari: 4,2 %.
Saravo myös sillä kaudella laukonut harvemmin, mutta osunut Leimua tehokkaammin: 150 laukausta (50 ottelussa), 7 maalia ja prosentit 4,7.
Melko paljon vaihtelua prosenteissa joillakin pelaajilla kausien välillä, esim. Masuhr 6,0 -> 1,9; Aalto 5,5 -> 2,8; Nordlund 2,8 -> 5,7.
Eivät tietysti nämä paljon laukovat puolustajatkaan ole yhdestä puusta veistettyjä, on sellaisia perinteisiä siniviivapommittajia, suoraan syötöstä laukojia, salakavalia ranneleijoja heitteleviä, ja vielä "välihyökkääjiäkin". Joten tilastot eivät kerro koko totuutta. Sanoisin kuitenkin tilastojen tarkastelun jälkeen, että tuollainen 4 %, mihin Leimu on kahtena kautena pystynyt, on ihan hyvä lukema geneeriselle "siniviivapelotteelle". 5-6 % on paljon laukovalle pakille huippusuoritus, joka tietää helposti ~15 maalia, ja sellainen pakki pelaa ihan hirmukautta (ja mahdollisesti viedään kohta rahakkaampiin liigoihin). Joku 2 % on sitten peruspakille hyvää luokkaa, mutta hyökkäyspeliin erikoistuneen pakin kohdalla kertoo, että sinä kautena ei ole uponnut ihan parhaaseen mahdolliseen tapaan.