Kyllä Koistinen oli siinä mielessä hyvä, että hän kasvoi kisojen edetessä kiekolliseen rooliin, uskalsi pelata sitä ja ajoittain onnistuikin. Taklauspeliin oli tullut ihan uutta potkua sitten Ilves-vuosien. Mutta virheherkkähän Ville oli, mutta kokemus opettanee tässä asiassa.
Janne Niskala sensijaan oli täysi sukka. Yritti kiekollista peliä, mutta kovista syötöistä tuntui puuttuvan idea (tosin se syöttöpaikka pitää tarjota) ja homma oli samanlaista sähellystä kuin nuorella Nummelinilla. Petu tosin teki aikoinaan rupu-maita vastaan repullisen pisteitä, kompuroiden vasta tosipeleissä, mutta Niskala ei pystynyt tehoihin edes alkusarjassa. Niskalaa on kovasti hehkutettu miehen maailmankiertueen aikana, mutta kovasti muistutti edelleen sitä kaveria josta Ika Lehtonen aikanaan odotti "uutta Zidlickya".
Mutta rajusti uudistunutta pakistoa ei mielestäni kuitenkaan ole syytä arvostella. Kasassa oli poikkeuksellisen kokematon yhdistelmä, keltanokat olivat haastavassa roolissa ja tämän vuoden kisat olivat tasokkaat. Jos pronssimitalin jälkeen ketään voi syyttää, niin se on kokeneet hyökkääjät joilta olisi tarvittu pari maalia Venäjää vastaan.
Loppukaneetiksi sellainen mielenkiintoinen toteamus, että ehkäpä Suomi-kiekko on kuitenkin mennyt eteenpäin - ennen saatiin huono tulos hyvällä pelillä, mutta nyt hyvä tulos huonollakin pelillä?
