Kirjoittaja Aihe: Tapparan peliesitykset 2015-2016  (Luettu 58749 kertaa)

Poissa Keyman

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 904
    • Profiili
Tapparan peliesitykset 2015-2016
« : Syyskuu 11, 2015, 23:55:07 »
Viime kaudella tällä nimellä kulkeva ketju oli parasta luettavaa. Siis analyysiä peliesityksistä vähän isommalla kaavalla kuin otteluketjuissa.

Avausmatsin perusteella Tapparalla on sama ongelma syksyllä kuin parilla edelliselläkin kaudella. Jengi on niin tottunut voittamaan, että monen pelaajan on vaikea saada itsestään kaikkea irti näissä syksyn otteluissa. Kun katsoi vaikka Kuuselan peliä Ilvestä vastaan, alkoi välillä naurattaa. Herran lavan alta lipsahti monta helppoa syöttöä, ja näihin lipsahduksiin sammui usea hyökkäys. Kaikesta näki, ettei Kuuselan keskittyminen ollut lähelläkään tapissa. Kevään ratkaisupeleissä jokainen syöttö olisi ollut kuin liimattuna tämän huikean hyökkääjän lavassa.

Tappara ottanee syksyllä rutiinilla riittävästi pisteitä taistellakseen keväällä hyvistä sijoituksista, mutta voi hyvinkin käydä niin, ettei jouluna olla vielä kuuden sakissa. Saattaa olla, että tämäkin joukkue laittaa runkosarjan aikana puolitahallisesti selkänsä seinää vasten ennen kuin alkaa tapahtua.

Edelleen materiaali riittää runkosarjassa neljän sakkiin ja menestykseen myös pudotuspeleissä. Ja varmasti joukkuetta myös vielä vahvistetaan. Nähtäväksi sitten jää, miten juuri tämä joukkue käsittelee melkein väkisin eteen tulevat ongelmat ja vaikeudet.

Se on jo pakko sanoa, että Jani Lajunen oli loistava hankinta.

Poissa Virveliä kainaloon

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 773
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #1 : Syyskuu 12, 2015, 12:17:44 »
Eivätköhän seuraavat faktat kerro kaiken oleellisen eilisen ottelun hyökkäysalueen hyökkäyspelistä:

- nelosketju oli käytännössä ainoa, joka sai aikaan pitkiä hyökkäyksiä
- ykkönen tyytyi roiskimaan kiekkoa kulmasta kulmaan, Kuusela oli aivan kuutamolla
"Vai että luottamus mennyt, joo-o. Tämän kun voisi jotenkin muutenkin kuin Palo-Penan ja taksikuskien jutuilla todistaa. On tää vääntäminen kyllä vallan turhaa touhua, annetaan nyt poikien pelata." 10.12.2014

Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #2 : Syyskuu 18, 2015, 11:23:19 »
Tapparan peliesitykset kauden kolmessa ensimmäisessä pelissä ovat olleet osaltaan hyvinkin tyypillisiä viime kausien alkukausiin peilaten, mutta väitän että isossa kuvassa ollaan hieman edellä jos pistetään kausia vertailuun.

Pelissä näkyy selvä pyrkimys sekä kalpamaiseen kiekotteluun että nopeisiin vastaiskuihin. Räknäsin Tapparan tasakentällispelin rytmittämistä keskiviikkoisessa Lukko-kamppailussa ja hitaiden/nopeiden lähtöjen suhde oli hyvin samankaltainen kuin viime kauden lopulla, eli 67 % nopeita lähtöjä ja keskimäärin viisi viivelähtöä per erä. Palautuksia myös 5-6 per erä, ylös ei lähdetty puskemaan väkisin jos ei paikkaa ollut. Avaussyöttöjä haettiin pääasiassa laitaan, mutta myös sentteriavaus oli valikoimassa. Avauspelaamisen rakenne on vielä hakusessa monipuolisten syöttölinjojen osalta, mutta sekin vahvistuu ajan myötä kun etäisyydet ja se, että lähdetäänkö 3-2-muodossa vai 4-1-muodossa ylös, selkiytyvät. Nopeista hyökkäyksistä saatiin maistiainen Lukko-pelin 3-1-maalissa, jossa Laine rynnisti ylöspäin, laukoi ja Peltola laittoi riparin sisään.

Iso linja tälle kaudelle on puheiden mukaan ollut aktiivisuuden lisääntyminen ja sitähän on ollut näkyvissä. Puolustusasemassa träppi ei ole enää ”ainoa vaihtoehto” vaan hyökkäyspäässä kiekkoa koitetaan karvata jopa kahdella miehellä ja taklauksien kautta pois, pelitilanteen mukaan. Näistä on ihan hyviä aihioita jo saatu aikaiseksi, mutta paineistamisen oikea-aikaisuudessa ja kiekottomien antamassa tuessa on vielä harjoittelemista, että laitojen ryminä saadaan muutettua kiekonriistoksi.

Hyökkäysalueelle pyrittäessä syöttely on osoittautunut vielä haastavaksi syöttötarkkuuden osalta ja on vaikuttanut siltä, että vaikka jääkään ei tietysti tähän vuodenaikaan parhaimmassa kunnossa ole, on mukana ihan rakenteellisia epätarkkuuksia sijoittumisessa / syöttäjän pelinluvussa. Hyökkäysalueella on nähty hyvin riskialttiita syöttöjä, jotka tietysti onnistuessaan ovat näyttäviä ja tuloksekkaitakin, mutta joskus yksinkertainen on kauniimpaa. Verraten esimerkiksi Kärppien Pelicans-pelissä 17.9 nähtyyn hyökkäysalueen tehokkaaseen kulmapelin pyörittämiseen ja pieniin jättöihin, joihin yhdistyi hienosti pelaajien luisteluradat maksimoiden pelinopeuden, Tapparassa ollaan vielä jäljessä.

Poissa Ljpp

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2748
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #3 : Syyskuu 21, 2015, 08:15:02 »
Samaa mieltä Screamagerin kanssa, että lähtötaso tähän kauteen on ollut vuodentakaista parempi. Yksinkertaistaen Tappara on jatkanut suurinpiirtein siitä mihin keväällä jäi, mutta toteutuksen taso on luonnollisesti huonompaa tähän vuodenaikaan ja isohkon vaihtuvuuden johdosta. Lisäksi pirtsakamman CHL-turneen jäljiltä oli helppo arvata, että Liiga-syksy voi olla hieman tahmeampaa. Pitää muistaa, että jälleen Tappara lähtee takamatkalta maksimipituisen kevään jäljiltä.

Nyt vain uskotaan ja toivotaan, että tänä syksynä ja talvena joukkue ei kriisiydy, vaan pystyy rakentamaan tasaisen loivasti nousujohteisen sarjan kohti kevättä. Olisi parempi ettei Tappara joutuisi pelaamaan maksimaalisesta tuloksesta koko kevätkautta ja viimeiseen runkosarjamatsiin asti.
Tappara.co - osallistu yhteisöprojektiin!

Poissa cace6969

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 633
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #4 : Syyskuu 22, 2015, 22:24:51 »
Omaan silmään avauspelaamisessa ja vastustajien träpin kanssa Tapparalla on vähän ollut alkukaudesta ongelmia. Menee pakeilla vähän kuskaamiseksi, syöttö viipyy tai ei löydy väyliä syöttää. Ylivoima toinen mikä vähän takkuilee, mutta eiköhän se siitä. Ihan ookoolta tuo näyttää ajankohtaan nähden.

Poissa Keyman

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 904
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #5 : Syyskuu 25, 2015, 20:21:11 »
Hiljalleen pitäisi alkaa löytyä hyökkäyspelaamiseenkin jotain ideaa. Tällä hetkellä meillä on yksi tutkapari, joka pitää joukkuetta joten kuten pinnalla. Muiden ketjujen hyökkäyspelaaminen on kyllä todella mielikuvituksetonta ja hidasta. On ihan selvä, että ykkösketjun äijien on alettava tehdä pisteitä, muuten voittamisesta tulee todella vaikeaa.

Seuraavista kolmesta matsista (Pelicans, Sport, HPK) on revittävä vähintään 7 pistettä, mieluiten täydet 9. Pisteet toisivat happea joukkueelle ja peli voisi vähän aueta.

Poissa sennas

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 244
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #6 : Syyskuu 25, 2015, 20:31:34 »
On aika tylsää latsoa peliä missä Tappara koittaa toisesta erästä lähtien vaan puolustaa johtoaan. Vieraissa vielä menisi, mutta kotiottelussa ei näin saisi pelata. Tämä nyt on ollu jo neljättä vuotta tapana, mutta turha miettiä miksei peleissä käy väkeä ennen kevättä. Ei muuta sanottavaa pelistä.

Poissa joope-60

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 48
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #7 : Syyskuu 25, 2015, 20:57:32 »
Juuri näin.Ja mikä pahinta se taktiikka tuo seuralle zero points. Tää on nähty kahdessa viime kotipelissä karmivalla tavalla. Miksi tämä Tapparan syksy pitää olla aina yhtä kärsimystä.

Poissa gatecrasher

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 7605
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #8 : Syyskuu 25, 2015, 21:15:51 »
Kyllä meidän ykköskentältäkin pitäisi saada tehoja per heti. Vai miten kauan riittää, "ihan hyvää yritystä", "paranemaan päin". Toki jengissä muitakin jotka vetävät vähän syysvaloilla, vastustajat ovat vain nälkäisempiä, tämä näkyy ratkaisuhetkillä.

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #9 : Syyskuu 25, 2015, 21:20:01 »
Ei kait se taktiikkaa ole että vaan puolustetaan lopussa, kyllä se vastustajakin vaan painaa päälle pisteiden toivossa. Tiedä sitten ollaanko aina syksyllä sen verran kovalla rasituksella pelien ja reenien takia että ei pystytä vastaamaan lopun vääntöön. Tietysti sama se pitäs olla muillakin joukueilla.
Mutta on nämä alkukauden pelit turhauttavaa katseltavaa.

Poissa Messi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3365
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #10 : Syyskuu 25, 2015, 21:25:21 »
Juuri luulemallani taktiikalla tässä pelissä, jota en tosiaan nähnyt, olisi tuon Dixonin kentän pitänyt ne pari lisämaalia tehdä. Siihen tuo oli laskettu luullakseni. Mutta etukäteen ajattelin, että juuri tuon ketjun osuus ei tule täytettyä tämän päivän esityksillä.
" Ei, en mää tiedä mihin kannattaa ampua"

Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #11 : Syyskuu 26, 2015, 00:35:22 »
Peliesityskritiikkiin liittyen tilastofakta: Tappara on tehnyt toiseksi eniten tasakentällismaaleja (12), eniten on tehnyt SaiPa 14 ja Tapparan kanssa tasoissa ovat HPK ja Kärpät. Tappara on päästänyt kolmanneksi vähiten tasakentällismaaleja (7), vähiten on päästänyt HIFK ja Ilves 6, Tapparan kanssa tasoissa ovat JYP ja SaiPa. Aika hyvät lukemat.

Tahtoo sanoa siis sitä, että ongelmia kannattanee tässä vaiheessa kautta (otanta pieni -> pienet erot ratkaisevat korostetusti) hakea enemmänkin heikosta yv-pelistä, jossa ollaankin sitten jäljessä enemmän. Tämä tuo painetta tasakentällispelin onnistumiseen, mutta sitä ei määräänsä enempää voi tässä vaiheessa kautta pitää onnistumisen takeena. Kun tasakentällispelissä on kasvanut paine, eivät ratkaisut ole vapautuneita vaan haetaan korostetusti harjoittelun muistoista kuvioita ja luistelulinjoja.

On toki totta, että Dixonin ja Lajusen ketjut ovat tuloksellisesti olleet kohmeessa, mutta etenkin Dixonin ketjun pelissä on ollut parissa viime koitoksessa erinomaista otetta. Lajusen kenttä ei tuollaisenaan vaikuta toimivan.

Kausi etenee omalla painollaan ja on totta kai asioita joita täytyy parantaa. Tällä hetkellä ykkösprioriteetti on erikoistilannepelaamisen saamisessa uomiinsa, sillä se vaikuttaa yksittäisissä otteluissa huomattavasti tulokseen, jos tasakentällisin ei synny kuin se pari kolme maalia. Mutta kuusi ottelua on vasta takana ja erikoistilannepelaamiselle on oma ketjunsa.

Liitteenä tähän astisista otteluista 1-, 2-, 3- ja 4-ketjun hyökkääjien laukauskartat tasakentällisin eroteltuna ketjuittain (lämpökartta = mitä punaisempi, sitä enemmän ko. alueelta on lauottu). Siitä huomaa selvästi, että Dixonin ketju (lähinnä Savinainen) yrittää niin maan perkeleesti, mutta ei uppoa ja on joukossa ollut aivan loistaviakin paikkoja esimerkiksi suoraan syötöstä, kyllä sen kohta pitäisi aueta. Kakkoskentän kuvio on kaikista tyhjin eikä sieltä löydy hyökkäyksien päättäjää - siinä on kehityksen paikka, jos jossain, mutta pitää varoa sekoittamasta toimivien yhdistelmien peliä liiaksi. Kolmosen kuvio on lähes oppikirjasta ja nelonenkin on saanut painetta maalin eteen yllättävänkin mukavasti.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 26, 2015, 10:01:10 kirjoittanut Screamager »

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #12 : Syyskuu 26, 2015, 09:34:23 »
Henkilökohtaisesti minulle Lajunen ja Dixon ovat olleet kaksi suurinta yksittäistä pettymystä. Lajunen on paljon saanut täällä kehuja ja tekee kieltämättä paljon töitä kaukalossa, mutta kiekon kanssa hän on selvästi esim. Malista heikompi. Odotin enemmän. Dixon puolestaan omaa takuuvarmasti liigan sentteristä top-10 palkkapussin, mutta peli näyttää edelleen aivan yhtä tehottomalta kuin viime kaudellakin. Arvostan molempien työmäärää kaukalossa, mutta tulosta varmasti heiltä odottaa myös valmentajat ja seurapomot.
Sentteriosasto kuitenkin paperilla näyttää paljon paremmalta kuin kaukalossa. Haapalan voisi mainita myös tässä pettymysten yhteydessä. Eilen oli häneltä selvästi paras peli, mutta muuten hänen roolinsa tuossa ketjussa on väärä ja tuolla tehokkuudella ei tule montaa maalia tule tekemään. Savinaista moni on (osin ansaitusti) parjannut, mutta minä pidän hänen pelaamisestaan. Tehot puuttuvat, mutta mielestäni hyviä elementtejä näkyy paljon ja luotan kevään tullen Savinaiseen todella paljon.

Kuten moni muukin on todennut, niin ykkösen peli on ottanut paljon askelia eteenpäin viime aikoina. Lajusen johtama kakkosketju (joka kuitenkin ainakin eilen uhrattiin pelaamaan 0-0 Perrinin ketjua vastaan) on kuitenkin tällä hetkellä suurin ongelma. Hyökkäyspäässä ei tapahdu mitään. Karjalainen eilen näytti, että se on oikeastaan aivan sama kuka Laineen ja Ilomäen kanssa pelaa, joten olisiko Haapalan ja Peltolan paikkojen vaihdossa ideaa olettaen, että JMJ pystyy taas seuraavassa pelissä pelaamaan?

Yleisesti ottaen olen pettynyt myös pakkien avauspelaamiseen. Aalto oli tästä ainakin eilen pahin esimerkki. Kun sen syötön kanssa tarvitsee viivytellä ja viivytellä, niin lopulta hyökkääjät joutuvat vetemään liinat kiinni siniviivalle ja pakki joko kääntyy takaisin omiin (josta seurauksena paniikki) tai heittää kiekon päätyyn, johon kukaan ei paina perään. Kateellisena sai eilenkin katsoa Nummelinin avauksia, jotka pääosin lähtevät kovaa, tarkasti ja nopeasti. Toisessa ja kolmannessa erässä oli eilen huvittavaa nähdä, kun Tapparan voittaessa erän ensimmäisen aloituksen, meni 10-20 sekuntia ja TPS:llä oli vaaralliset maalipaikat! Molemmilla kerroilla kentällä Lajusen johtama ketju takanaan Aalto ja Saravo.

Kolmas kritiikin siemen menee peluutukselle. En edelleenkään näe kenenkään kannalta hyötyä, että kokeneet pakit pelaavat jo tässä kohtaa +20 minuuttia ottelussa ja omaan silmään hyvin pelanneet Elorinne ja Plastino pahimmillaan viisi minuuttia vähemmän.  Henkilökohtaisesti palauttaisin Bonsaksen-Elorinne -parin yhteen ja kahteen muuhun pariin Kankaanperä-Aalto ja Saravo-Plastino. Myös meidän selvästi paras Ilomäen johtama ketju, ansaitsisi enemmän vastuuta, ainakin kahdessa ensimmäisessä erässä, kun jalka on vielä tuore.

Eikä tarkoitus ole olla mitenkään yltiönegatiivinen. Kunhan nostin vain esiin muutaman ongelmakohdan. Tilastollisesti erikoistilanteet pitää myös saada paremmiksi, mutta ainakin eilen ylivoima pyöri kyllä mallikkaasti. Tapparan peli on kuitenkin selvästi viimevuotista edellä ja kaksi viimeisintä peliä ovat olleet huomattavasti parempia kuin esim. Blues-kamppailu, joten turha on huolestua.

Poissa iroj

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1450
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #13 : Syyskuu 26, 2015, 13:11:33 »
Peliesityskritiikkiin liittyen tilastofakta: Tappara on tehnyt toiseksi eniten tasakentällismaaleja (12), eniten on tehnyt SaiPa 14 ja Tapparan kanssa tasoissa ovat HPK ja Kärpät. Tappara on päästänyt kolmanneksi vähiten tasakentällismaaleja (7), vähiten on päästänyt HIFK ja Ilves 6, Tapparan kanssa tasoissa ovat JYP ja SaiPa. Aika hyvät lukemat.
Kausi etenee omalla painollaan ja on totta kai asioita joita täytyy parantaa. Tällä hetkellä ykkösprioriteetti on erikoistilannepelaamisen saamisessa uomiinsa, sillä se vaikuttaa yksittäisissä otteluissa huomattavasti tulokseen, jos tasakentällisin ei synny kuin se pari kolme maalia. Mutta kuusi ottelua on vasta takana ja erikoistilannepelaamiselle on oma ketjunsa.

Tapparan puolustustehokkuus tasakentällisin on 1,17 päästettyä maalia/peli 5-5-pelissä, mikä on hyvää tasoa.
HPK on huonoin tuloksella 2,67.
Niin kauan kuin tuo luku on lähellä 1:tä niin joukkueella menee melko hyvin.
Otanta on vain 6 peliä mutta sekin kertoo jotain.
Näin hyvään tulokseen ei päästä tuurilla kuuden pelin jaksossa.
Vuosi sitten tämä luku oli hyvä alkukaudella mutta sitten se tippui huonolle tasolle (2,6) marras-joulukuun synkällä jaksolla.
Pelin tärkein osa-alue "puolustuspeli tasakentällisin" näyttäisi olevan kunnossa mutta erikoistilannepelaamisessa olisi paljon parannettavaa.
Tällä hetkellä ylivoima (onnistumisprosentti noin 8%) ja alivoima (tappoprosentti 76%) eivät ole kovin hyvällä tasolla.
Eilinen kauhunäytelmä (2 maalia omiin lopussa nopeasti ja 3:n pisteen menetys) ei saa synkentää liikaa.
TPS:n toisessa maalissa joku ei ollut työpaikalla (oikeassa laidassa) ja kolmannessa maalissa oli myös huonoa tuuria.



Poissa jukka823

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 824
  • Läheltä ylös
    • Profiili
Vs: Tapparan peliesitykset 2015-2016
« Vastaus #14 : Syyskuu 26, 2015, 18:23:08 »
Jahas..
Eniten olen pettynyt Dixon, Savinainen ja Lajunen akseliin..
Noilta herroilta on lupa odottaa paljon paljon enemmän.
Maalivahti pelistä senverta et Noronen vie tällähetkellä Karhusta 100-0.

Ylivoima luokatonta. Monesti ylivoima menee jo siinä et kiekkoa ei saada alueella rauhoitettua..
Yv-ketjuja voisi vähän säestää uuteen uskoon..

Ja noi kolmannet erät prkl. Nee kun joukkue oppisi pelaan kans loppuun asti niin alkaisi niitä pisteitä ropisemaan.
Mut alkukautta mennään ja parantamisen varaa on paljon viä..