Olihan Suomella kerrankin liuta jo teeveestä
tuttuja pelimiehiä mutta oliko heidät peluutettu omissa seuroissa loppuun? OLI. Yhtäkaikki Suomi on pudonnut
palloilulajeissa jälleen kerran kauas mitalipeleistä joten nyt olis keskustelun paikka ja se mistä pitäis keskustella
olis mun mielestä se että yksilötaitoon pitää keskittyä nyt todella voimakkaasti vaikka joukkueharjoitusten kustannuksella
sillä tänäänkin huomasi selvästi kuinka paljon taitavampia Ruotsalaiset olivat kiekon kanssa. Sääli ettei meiltä löydy
tietotaitoa ja resulsseja jolla juttuja voitetaan.
Lopuksi haluaisin esittää toiveen jo vaikka tulevia aikuisten jääkiekko kisoja varten. EI KEHUTA KETÄÄN OMAA PELAAJAA.
Vaan aina pitäis päästä ikäänkuin altavastaajana yllättään.
Kyllä tuossa joukkueessa yksilötaitoa oli monellakin pelaajalla siinä missä parhailla ruotsalaisillakin. Hävittiin ihan eri asioihin, eli kuritonta pelaamista (hyökkäyspään jäähyjä), puolustus vuotaa jne.
Ruotsilla toki yleensä on parempi pelaajamateriaali, niin aikuisten kuin nuortenkin kisoissa. Voitot tulee jos on tullakseen, tiiviillä joukkuepelillä, hyvällä maalivahtipelillä ja jos vielä muutama kärkipelaajamme on kuumempana kuin vastustajan vastaavat, niin Ruotsikin voi kaatua kuten on monta kertaa kaatunutkin. Tällä kertaa mikään noista ei oikein natsannut. Sitten kun vielä oli Tsekki-tappio rasitteena, niin tie jatkopeleihin nousi aikaisin pystyyn, vaikka pari peliä voitettiinkin. Totta kai esitys oli huono, mutta ei Tsekille ja Ruotsille häviäminen nyt kai mikään ennen kuulumaton katastrofi ole. Ei sentään jääkiekkokääpiöille hävitty.
Suomen kannalta rohkaisevaa on, että nuoria tähtiä ilmaantuu nyt kohtalaisen hyvin, ja NHL-draftissakin saattaa mennä useampi suomalainen ensimmäisellä kierroksella. Joten eipä lannistuta tästä takaiskusta. Valmentaja vaihtoon, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Kyllä se vielä joskus onnistuu.
Altavastaajana on tietysti mukavampi lähteä, kun tappiossa ei ole häpeää, mutta voiton mahdollisuus innostaa, kun huomataan, että ennakkosuosikki ei olekaan lyömätön. Sitä asennetta ehkä pyritään hakemaan silloinkin, kun ei selvästi olla altavastaajia, sanomalla "teemme parhaamme, ja katsotaan mihin se riittää", ja sysäämällä ennakkosuosikin viittaa vastustajalle. Voihan se toimia joskus, mutta kyllä joukkueen pitää pystyä pelaamaan hyvin silloinkin, kun se ei ole selkeästi altavastaajana. Pelko häviämisestä pitää pystyä pitämään kurissa ja ajattelemaan enemmän voiton mahdollisuutta.
Jos on terve itseluottamus, voi tunnustaa sen, että joukkue on hyvä ja lähdemme taistelemaan mestaruudesta, eikä paine silti kangista ajatusta ratkaisutilanteissa. Mutta tietysti, jos asiat lähtevät menemään huonosti, niin tuollaisista lausunnoista voi tulla nopeasti painolastikin. Sikäli on hyvä pitää yleensä matalaa profiilia.
Varmaan yleisellä ilmapiirilläkin on vaikutusta. Suomalaisella penkkiurheilijalla valitettavan usein pää ei kestä ratkaisuvaiheessa. Televisio lentää ikkunasta, ja oma joukkue kirotaan alimpaan helvettiin. Olisihan se pitänyt arvata, ettei niistä paskahousuista mihinkään ole. Stereotypian mukaan Ruotsissa vastaavassa tilanteessa ajatellaan, että ihme juttu kun hävisimme, vaikka olemmehan maailman parhaita kaikessa. Täytyy olla kyse huonosta tuurista. No, ehkei se ole ihan totta, mutta kannustavampi asenne Suomalaisessa urheilukulttuurissa ei kyllä varmaan pahaakaan tekisi. Unohtamatta analyyttisyyttäkään, eihän pelkällä positiivisella asenteella vielä pärjätä, vaan täytyy yrittää selvittää, mikä meni vikaan ja mitä ensi kerralla voitaisiin tehdä paremmin.
