Kirjoittaja Aihe: Olli Palola  (Luettu 450023 kertaa)

Poissa peterra

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1211
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #570 : Toukokuu 31, 2014, 09:49:29 »
Jos Palola lähtee NHL:ään niin olen kyllä melko ihmeissäni. Ei ne otteet mm-kisoissa (finaalia ja maaleja) lukuunottamatta niin jäätäviä olleet. Taso heittelee liikaa. Järkevää olisi uran kannalta vetää yksi kausi sm-liigassa isossa roolissa eikä lähteä yhden hyvän kauden jälkeen liian isoihin ympyröihin. Palolahan ei mahtunut toissa kaudella kunnolla edes pelaamaan. Liian suuri hyppy lähteä khl tai nhl kuvioihin vielä mukaan. Pitää kuitenkin muistaa, että nykypäivän sm-liiga on melko kaukana em. sarjoista. No, raha yleensä menee järjen edelle.

Tuo NHL-sopimus ja mahdollinen AHL-pesti ei todellakaan olisi mikään rahasampo vrt. vaikka KHL. Mielestäni kannattaisi suhteuttaa vähän noita asioita siihen, minkä ikäinen Palola on. Palola ei oo mikään Barkov (18v) vaan se, että jos sitä läpimurtoa ei hyödynnä nyt, kun sellainen on niin voi olla, että jää luu käteen. Itse olen 26v kanssa ja voin kertoa, että jos jotain tähän ikään mennessä oppii on se, että kannattaa joskus tarttua mahdollisuuksiin vielä, kun niitä tulee. Joskus esim. viiden vuoden päästä tilanne voi olla täysin toinen ja mahdollisuudet huvenneet kokonaan. Palola, kun tosiaan ei ole mikään nuorin jannu enää niin ymmärrän täysin, jos haluaa yrittää nyt pikavaihteella edistää uraansa, kun se on mahdollista ja siihen on avoimet ovet.

Jotenkin itse ärsyttää, että foorumeilla vilisee niin monta asiantuntijaa, jotka ns. "tietävät paremmin" mikä yksilölle x on parasta tässä vaiheessa uraa. Liigassakin Palola voisi esim. ensi kaudella epäonnistua ja sen jälkeen ei ole enää asiaa taas moneen vuoteen mihinkään muualle. Tarkoitan nyt siis lähinnä vaan sitä, että isossa roolissa liigassakin voi epäonnistua ja siihenkin sisältyy riskejä. Koska jääkiekosta ei ole mitään ammattitutkintoa tai jääkiekkoa ei voi standardisoida täytyy ymmärtää, että jokainen kausi on tarina urheilijasta, joskus tulee paljon pakkia ja joskus mennään todella paljon eteenpäin.

Itse ainakin kannatan täysin henkosin sitä, että pelaajat tarttuvat tilaisuuksiin, koska itse en näe jotenkin niin ruusuisena tuota, että "pari kautta vielä liigaa isossa roolissa ja sitten vasta pois" - Viime vuonna, kun Barkov lähti NHL:n näin foorumeille tonneittain just noita kommentteja "vielä vuosi liigaa ja sitten niin on valmiimpi NHL:n" ja mitä vielä Barkov oli aivan valmis alusta lähtien pelaamaan isossa roolissa NHL:ää. Palola nyt on aivan eri tyypin pelaaja ja sinänsä vertailu on turhaa, mutta kyllä siellä NHL:ssä/AHL:ssäkin voi onnistua eikä se aina ole täynnä riskejä. Mielestäni toi "pari kautta liigaa" on lähinnä fanien tapa ilmaista, kuinka ihanaa olisi, jos ks. pelaaja malttaisi vielä vuoden yrittää täyttää meidän fanillisia ambitioita sen sijaan, että täyttäisi heti omia unelmiaan. Suurin syy, miksi pelaajat ylipäätään ovat viime vuosina (kaksi viimeistä) tulleet Tapparaan on tullut rivien välistä siitä, että Tapparasta voisi ponnistaa johonkin muualle. Aika harva on tullut sen takia, että haluaa nimenomaan pelata Tapparassa ja uran loppuun asti liigaa Tapparassa. Liigan on hyväksyttävä asemansa; me kasvatetaan pelaajia muille liigoille.

Poissa gatecrasher

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 7605
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #571 : Toukokuu 31, 2014, 10:04:58 »
Samaa mieltä Peterran kanssa. Kävi Opan siirron kanssa miten tahansa niin totta helkkarissa tuossa iässä pitää tarttua tällaisiin mahdollisuuksiin, JOS niitä tarjotaan. Muuten käy kuten Mika Strömbergille ja Keijo Säilynojalle. Ja varmaan allekirjoitusbonus (?) kompensoi jotain vrt. KHL. Ja vaikka kaikki lähtee pelaajasta itsestään niin kyllä Tapparakin on näissä kehityspoluissa ollut merkittävästi mukana. Opan osalta voipi olla, että kiekkoilijan ura ammattilaistasolla olisi ohi ilman siirtoa Tapparaan.

Poissa Naapuri

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1552
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #572 : Toukokuu 31, 2014, 11:01:24 »
Samaa mieltä Peterran kanssa. Kävi Opan siirron kanssa miten tahansa niin totta helkkarissa tuossa iässä pitää tarttua tällaisiin mahdollisuuksiin, JOS niitä tarjotaan. Muuten käy kuten Mika Strömbergille ja Keijo Säilynojalle. Ja varmaan allekirjoitusbonus (?) kompensoi jotain vrt. KHL. Ja vaikka kaikki lähtee pelaajasta itsestään niin kyllä Tapparakin on näissä kehityspoluissa ollut merkittävästi mukana. Opan osalta voipi olla, että kiekkoilijan ura ammattilaistasolla olisi ohi ilman siirtoa Tapparaan.
Varmaan KHL:ssä olisi mahdollisuus kovempaan palkkaan kuin AHL:ssä, mutta toisaalta AHL:ssäkin palkka on varmaan rutkasti parempi, kuin Palolan vuosi sitten Tapparaan tekemässä. Sitä en tosin tiedä, että onko Tapparan taholta sitä tajuttu omaehtoisesti peliesitysten perusteella korottaa.

Mikäli sitä paikkaa ei sitten aukeakaan NHL:n puolelle, niin onhan sitä mahdollisuus senkin jälkeen mennä tienaamaan KHL:ään tai Sveitsiin.

Poissa TaPPi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1322
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #573 : Toukokuu 31, 2014, 12:36:20 »
Eiköhän se Ollikin pelaa tätä jääkiekkoa ihan muista syistä, kun rahasta. Jos änäristä tarjotaan mahdollisuuutta, niin varmasti lähtisi vaikka verkkaripalkalla.

Poissa Tapparan näköinen mies

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 887
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #574 : Toukokuu 31, 2014, 15:41:04 »
Varmaan KHL:ssä olisi mahdollisuus kovempaan palkkaan kuin AHL:ssä, mutta toisaalta AHL:ssäkin palkka on varmaan rutkasti parempi, kuin Palolan vuosi sitten Tapparaan tekemässä.

AHL-palkka olisi ehkä jotain luokkaa 60 000 - 70 000 $ (lähde: AHL Salaries 2012-2013, katso suomalaisten hyökkääjien palkat). Saattaahan siinä muutama tonni tulla etua Palolan alkuperäiseen Tappara-sopimukseen verrattuna, toisaalta Tapparan luulisi olevan helppo nostaa Palolan palkkaa sen verran, että voittaa AHL-tarjoukset (jos toimistolla osaavat tällaisia temppuja, ja ehkä ovat jo tehneetkin).

Vaan AHL:ssä on tietysti se NHL:n kynnyksellä olo, joka tässä tapauksessa saattaa olla ratkaisevaa. Sen kanssa Tappara ei pysty kilpailemaan.

Palolan sopimuksen KHL-pykälästä ei ole mitään tietoa, mutta moni arvelee, ettei sitä ole (Jormakalla sen sijaan luulisi olevan). Eihän se KHL:ään menoa välttämättä estä, mutta rahaa pitäisi liikkua Tapparan suuntaan silloin.

Jos Palola lähtee, niin ostetaan joku 200 000 €oohin jamppa tilalle sitten. Rahat tähän pitäisi löytyä NHL-siirtokorvauksesta + Palolan palkanmaksusta vapautunut raha, tai KHL-siirron tapauksessa KHL-seuralta kupatulla rahalla.

Poissa Vilttitossu

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1716
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #575 : Toukokuu 31, 2014, 15:54:45 »
Kyllä Ollin kannattaa ehdottomasti lähteä NHL:a kokeilemaan, mikäli siihen tilaisuus tulee. Ei niitä tilaisuuksia useesti tule, että sinne pääsisi, mutta pois sieltä pääsee kyllä, jos niin haluaa. KHL voi sulkea NHL ovet, mutta NHL ei sulje ovia KHL:an.
Nyt olisi hyvä tilaisuus kokeilla Toni Kallelaa Opan paikalla, Jormakan ja Järvisen kanssa!
Tsemppiä Olli, mitä ikinä teetkin, minne ikinä meetkin! Tervetuloa takaisin :)
"Varo ettei talos pala!"

Poissa Hakkuri

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 307
  • "Finis coronat opus"
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #576 : Toukokuu 31, 2014, 16:51:37 »
AHL-palkka olisi ehkä jotain luokkaa 60 000 - 70 000 $ (lähde: AHL Salaries 2012-2013, katso suomalaisten hyökkääjien palkat). Saattaahan siinä muutama tonni tulla etua Palolan alkuperäiseen Tappara-sopimukseen verrattuna, toisaalta Tapparan luulisi olevan helppo nostaa Palolan palkkaa sen verran, että voittaa AHL-tarjoukset (jos toimistolla osaavat tällaisia temppuja, ja ehkä ovat jo tehneetkin).
Vaikea uskoa, että Palolalle yhden suunnan sopimus NHL:ään napsahtaisi ja ei tuo AHL-liksa lopultakaan kovin kummoinen olisi. Saatikka että Olli kauan jaksaisi AHL:ää pakertaa. Tiedä häntä. Mutta nykyisillä valuuttakursseilla tuo AHL-palkka voisi siis jäädä alle 50 000 €:n. Ja jos Kanadan dollareissa olisi, niin voitaisiin jopa olla 40 000 eurossa. Jos nyt jostain ihmeen kummasta Palolan palkka olisi Tapparassa alle 50 k€, niin en uskoisi olevan suurta vaikeutta saada palkkaa hieman hilattua ylöspäin, ihan noin kannustavuuden nimissä. Oli sitten alkuperäinen sopimus sitä tai tätä.

Katsotaan nyt mitä tapahtuu, mutta ei nuo MM-kisat rapakon takana niin iso juttu ollut, että Palolan muutamat maalit olisi siellä heti kovaa hysteriaa nostattamassa. Eiköhän se KHL ole sittenkin se todennäköisempi. Kai sieltä joku tarjous tulee, mutta minkälainen ja mistä joukkueesta. Siinä saa sitten Olli pähkäillä... ;)

Poissa juti

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2371
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #577 : Toukokuu 31, 2014, 16:56:16 »
Rehellisesti itse en usko näihin NHL-huhuihin ennenkuin luen että soppari on kirjoitettu. Vaikka Palola pelasi käsittämättömän hyvän kauden niin vaikea kuvitella että pelkästään yhden kauden jälkeen NHL:stä alkaisi tulemaan tarjouksia. Mutta hieno homma Ollille mikäli pitää paikkaansa. Näin faninakin paljon hienompaa jos Olli lähtee NHL:ään toteuttamaan unelmaansa kuin menisi rahastamaan itäiseen muoviliigaan.

Poissa Naapuriseurasta

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 287
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #578 : Toukokuu 31, 2014, 17:25:22 »
Vaikka Palola pelasi käsittämättömän hyvän kauden niin vaikea kuvitella että pelkästään yhden kauden jälkeen NHL:stä alkaisi tulemaan tarjouksia.

Kyllä niitä NHL:stä tulevia tarjouksia tulee jo yhden hyvän kauden jälkeen. Varmasti Keräsellekin tullut mutta päätti vielä jäädä Hifkiin. Myös Ruotsin puolella Dennis Rasmussen saanut monilta NHL seuroilta tarjouksia yhden hyvän SHL kauden jälkeen. Voimaahan Palola tarvitsee rutkasti pärjätäkseen änärissä mutta laukaus on änäritasoa.

Poissa Myrrä70

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 552
  • Oli miten oli, mutta näin on !
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #579 : Toukokuu 31, 2014, 19:02:28 »
En ota mitään Opalta pois, oli MM-finaalin paras pelaaja meidän jengistä, mutta miksi ei ollut sitä finaalisarjassa liigassa. Koska Kärpät mätsäsi Opan ja kumppanit pois. Nyt pelattiin yksi peli jossa ei näitä poisottoja niinkään harjoiteta, mutta finaalisarjassa sitä harrastetaan. Lisäksi Opa ei ole omimmillaan kovassa taklauspelissä, sillä Änärissä ei jalkakisut mee samalla tavalla läpi kuin Euroopan leveemmissä askeissa. Laukaus Änäritasoa, muut avut eivät. Siksi en usko Änärikorttiin.
Sankaritarinat eivät synny, vaan ne tehdään!

Poissa Kolme Seppää

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1318
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #580 : Toukokuu 31, 2014, 20:17:40 »
Kyllä NHL-sopimus on sorvattu surkeammillekin pelaajille ja NHL:ssä ovat pärjänneet Palolaakin pehmeämmät pelaajat, kun rinnalle on laitettu oikeat miehet. Työteliäitä duunareita on Suomesta tarjolla bussilasteittain, mutta ei juurikaan niitä, joilla on ns. killer instinct maalintekoon.

Jos mahdollisuus NHL-sopimukseen on olemassa, tuon ikäisenä siihen kannattaa tarttua heti. Kyseessä on lajin kovin sarja ja sen luulisi olevan jokaisen ammatikseen pelaavan haaveena. Jos se tie ei aukene, aina on mahdollisuus lähteä keräämään tiliä KHL:n puolelle tai muihin eurooppalaisiin sarjoihin, joissa maksukyky on kovempaa kuin kotoisessa liigassa.

Tällaisen avainpelaajan menettäminen kirpaisee, mutta eiköhän se ole kuitenkin vain viesti ulospäin siitä, että Tapparassa "late bloomerit" saadaan löytämään kadonnut jyvä ja tuotetaan mahdollisuus päästä tekemään isompaa tiliä. Tämä osaltaan auttaa joukkueen rakentamisessa, kun agentit tarjoavat läpimurron kynnyksellä olevia pelaajia seuraan pois ympäristöistä, missä pelaajan potentiaalia ei näytetä ymmärtävän.

Terveisiä vaan nuorten lupausten hautausmaalle länsirannikolle.

Poissa Andy

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1921
  • Apteekin kautta kotiin lepäämään
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #581 : Toukokuu 31, 2014, 23:29:01 »
Ahl palkka on surkea, mutta tilihän tulee joka jampalle, joka sopimuksen änäriin saa allekirjoitusbonuksen muodossa. Se olisi Palolankin kohdalla satojatuhansia.
A-Rod is the hottest product  - After I played him, I needed an anti-biotic  -  He's not robotic  -  But he's patriotic  -  I had a thought in my head, he hit a serve and I forgot it  -  Roddick - If he's in a tournament,  you boycott it

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #582 : Kesäkuu 01, 2014, 08:49:51 »
Niin eikös Salmelakin maajoukkuekarkeloista tapellu ittensä NHL:ään. Miksei sitten Olli noilla lämäreillä. Mieluummin AHL/NHL kuin KHL. Kirpasis kyllä lähtö mutta kyllä sen pelaajalle soisin, ilmanmuuta.

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #583 : Kesäkuu 05, 2014, 04:08:54 »
Aamulehdessä Olli sivuaa tulevaisuuden suunnitelmia seuraavasti: "Amerikka on aina ollut unelma. Olen ilman muuta kiinnostunut, jos jotain kuuluu, mutta ei ole vielä kuulunut... Se (KHL) on ajankohtainen varmaan vähän myöhemmin. Vuosi sopimusta jäljellä Tapparaan, sillä mennään."

Poissa iceman

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1400
    • Profiili
Vs: Olli Palola
« Vastaus #584 : Kesäkuu 05, 2014, 05:45:25 »
Ilta-Sanomissa  myös päivän Palolat:

Lainaus
Palolan erinomaiset otteet MM-kisoissa ovat tehneet maalitykistä halutun kalan kesän siirtomarkkinoilla.
 
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Palola on siirtymässä Tapparasta suoraan NHL-kaukaloihin ensi kaudeksi.

- Tällä hetkellä on Tapparaan sopimus ja sillä mennään. Ei ole mitään kerrottavaa siltä rintamalta.

Lähde: IS
http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288697093748.html


Saapa nähdä, että mitä tarkoittaa nämä lehtien huhuilut (...vielä ei ole mitään kerrottavaa).