peterralta ja colylta hyvät kirjoitukset henkisestä tilasta, joka tuntuu vallanneen alaa tässä viime aikoina. mioltalla sitten taas semmoinen kirjoitus, joka oikeastaan itsessään kuvastaa sitä henkistä tilaa - ollaan kyllä hyviä ja joskus jopa perkeleen hyviä, mutta kun..
Täytyy kuitenkin tässä kohdin muistaa, että Tappara-yhteisöä on paljon muuallakin kuin täällä palstoilla on kirjoittamassa. Uskallan väittää, että jo yksistään nimekkäät pelaajat ja tuplahopeat toimivat hyvänä yleisömagneettina isossa kuvassa, emmekä me täällä ole mikään edustava (tieteellisesti..) otos Tappara-yhteisöstä. Sehän on oikeastaan ihan suomalaiskansallinen ilmiö, että pistepörssin voittajan ketju täyttyy ihmettelystä, että kun ei tule kirjoituksia kun taas silloin tällöin helpon maalin päästävän maalivahdin ketjuun tulee voittopelinkin jälkeen kirjoituksia, että kun ei ottanut sitä yhtä lerppua. Negatiivissävytteiset asiat saavat "enemmän aikaan vähemmällä", eli niistä nostetaan helpommin metakkaa, vaikka asia ei asiana sitä vaatisikaan ainakaan usein nähdyssä mittakaavassa.
Yksi aika merkittäväkin juttu on myös tämä vastakkainasettelu subjektiivisuus ja objektiivisuus. Tunteilla on tässä lajissa merkittävä rooli, mutta tunneajattelun ei pitäisi nousta liikaa järjen edelle vaan niiden välillä pitäisi vallita semmoinen tasapainoksi kutsuttu tila. Tunne saa keskustelussa aikaan putkinäköä ja kärjistämistä ja tähän sitten kun isketään vastaus objektiivisemmalta näkökantilta, alkaa keskustelu lipsua helposti ihan siitä alkuperäisestä aiheesta pikkuhiljaa sivuraiteille ja aletaan puhua aidan sijaan aidanseipäistä.
Ville Niemiseen liittyvä keskustelu on tästä tunneajattelusta malliesimerkki, jossa argumentit pohjautuvat jopa vääristeltyyn tietoon. Villen ketju on nyt lukittu, mutta PTS esitti siellä taannoin faktana, että ketju olisi toukokuun alussa lyöty sen takia lukkoon, että olisi arvosteltu liikaa seurajohtoamme ja asiat pitäisi kuulemma nähdä seurajohdon kannalta positiivisessa valossa. Jokainen tätä palstaa seurannut ymmärtää tuon olevan aivan virheellinen näkökulma, kyllä seurajohto saa neuvoja ja puukkoa tämän tästä eri valintojen tai valitsematta jättämisten johdosta. Toukokuun lukituksessa oli kyse ihan samasta asiasta kuin erään junioripelurin ketjun tapauksessakin, eli faktat puuttuivat puolin ja toisin ja keskustelu kiersi kehää henkilökohtaisuuksineen kaikkineen.
***
Palatakseni tähän negatiiviseen ilmapiiriin, niin osaksi sitä ovat muodostuneet klassiset harkkakausijohtopäätökset. Kärpät on jo nyt parempi, oma peli ei toimi, veteraanipakit eivät nosta tasoaan, tavoitteita olisi hyvä laskea - tämä on klassista epäurheilupuhetta, joka ei jätä sijaa urheilun syvimmille ja kiehtovimmille osa-alueille: kehitykselle ja sattumalle. Aina, siis aina, käy jotakin odottamatonta. Joku pelaa paremmin, joku heikommin, joku joukkue floppaa ja joku haistattaa kausiennakoilla pitkät. Peli kehittyy omaan tahtiinsa ja ei kai kukaan kuvittele, että Kuuselan, Erkinjuntin ynnä muiden runkopelaajien taso olisi siinä määrin laskenut, että joukkueen suoritukset olisivat sitä kautta heikompia? Runko on säilynyt, peli ei ole kuitenkaan vielä luonnollisista syistä ihan uomissaan - näillä askelmerkeillä on erittäin ponnetonta lähteä ennustamaan heikkoa lopputulosta, kun ei hahmota alkuakaan vielä kunnolla. Veteraanipakitkin syttyvät heti kauden alkuun kuten totuttua.
Kärppien Deschampsikin on herättänyt epäilyksiä eikä sekään mitään edistä, että etsittäisiin muista vain parantuneita juttuja, kun samalla on tapahtunut heikennyksiäkin. Ovatko esimerkiksi Glenn ja Spang todellakin automaattisia Ohtamaan ja Pokan korvaajia - eivät ainakaan mainostetun puolen Suomen me-hengen osalta. Näitä kannattaisi meinaan miettiä aina siltä pelin ulkopuoliseltakin kantilta, mitä tapahtuu henkisellä puolella, jos tulee vaikeuksia? Oululaisuus ja puolen Suomen mentaliteetti on ainakin ollut valtava henkinen pääoma Kärpille ja esim. Glennillä on ollut ailahtelevia otteita Suomen aikanaan.
Joukkueen heikko pelillinen startti ei tietenkään ole edellytys hyvälle lopputulokselle, mutta ei siitä pidä heikkoa loppuakaan lähteä päättelemään. Runkosarja on pitkä ja harjoitteet ovat monimuotoisia niin fysiikan kuin pelinkin suhteen, mutta tärkeintä on toki itse suorittava osasto eli laadukkaat pelaajat yhdessä laatuvalmennuksen kanssa. Nämä laatutekijät Tapparalla ovat kunnossa, mikä ei nähdäkseni siis oikeuta läheskään sen mittakaavan dramatisointiin ja negatiivisuuteen mitä täällä internetissä on lietsottu. Valmentaja ajaa omanlaistaan pelillistä linjaansa joukkueeseen ja prosessi etenee sitä mukaa, viime kausilta on saatu malliesimerkkejä pelin kehittämisestä.
Pettymykset (finaalitappiot ym.) toki lisäävät negatiivisuuden tuntemuksia, mutta olisi erittäin toivottavaa, että pettymyksistä päästäisiin ylitse ja nähtäisiin se periaatteellinen juttu mistä tässä urheilussa on kyse: menestymisestä, voittamisesta ja siitä, että on yleensäkin parempi kuin muut. Eikä se siis tarkoita sitä, että pitäisi vuodesta toiseen olla ykkönen, jotta kannattaja olisi tyytyväinen, tunneside seuraan säilyy aina ja menestyksen pitäisi luoda ylpeyttä ja tervettä uhoa, toisin kuin tätä ihmeteltyä pessimismiä ja pään työntämistä puskaan. Tappara on korpivaelluksen ja rospuuton jälkeen ollut kahtena kautena peräkkäin yhtäkkiä Suomen toisiksi paras joukkue ja siihen aikaan on sisältynyt tarinoita, joita mieluusti muistelee pitemmänkin ajan päästä. Kriittisyys pitäisi suhteuttaa siihen, mitä on jo saavutettu ja siihen, mitä vielä pitäisi saavuttaa realismin rajoissa. Siitähän tässä on kyse, että nautitaan siitä mitä tehdään eli nautitaan Tapparasta ja jopa sen menestyksestä. Toimintatavat eivät tietysti kaikkia voi miellyttää, mutta en vain itse osaa nähdä intoa siinä, että lynkataan seuran tekemiä ratkaisuja etu- ja jälkikäteenkin, vaikka niillä toimintatavoilla on todistetusti saavutettu menestystä.
