Kirjoittaja Aihe: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)  (Luettu 20108 kertaa)

Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« : Huhtikuu 14, 2015, 21:41:28 »
Keskiviikkona alkaa Tapparan kolmas finaalisarja kolmeen kauteen ja lähtökohtia on puitu tunnelmineen laajalti. Lukkoa vastaan käydyn sarjan jäljiltä voidaan todeta, että ei kahta ilman kolmatta, mutta miten finaalisarjojen suhteen päästään viisastelemaan, jää nähtäväksi. Lähtökohdat ovat joka tapauksessa vapautuneemmat kuin viime keväänä ja nyt Tapparasta on pystynyt ihan aidosti nauttimaan, isossa kuvassa jo pitemmän aikaa.

Tapparan molempia playoff-sarjoja ennakoin alla olevalla sapluunalla ja niistä pystyi lopulta, jälkikäteenkin arvioiden, aika hyvin hahmottamaan joukkueiden vahvuudet ja heikkoudet hyökkäys- ja puolustuspelissä. Vertailtaessa lukuja toisiinsa saa myös haisua siitä, että miten joukkueiden hyökkäys ja puolustus toisiinsa voisivat suhtautua. Aineistona on helmikuun maajoukkuetauon jälkeiset ottelut, joita molemmille on kertynyt 27. Aineiston Tapparan peleissä Tappara on laukonut 1118 laukausta ja Tapparan vastustaja 1434 laukausta. Aineiston Kärppien peleissä Kärpät on laukonut 1284 laukausta ja Kärppien vastustaja 1157 laukausta. Tyhjiin tehdyt maalit on otettu pois vääristämästä tehokkuuksia. Ja selvennyksenä, vaarallinen maalintekoalue = laukausetäisyys maalista max 10 metriä ja laukauskulma kentän pohjois-etelä-keskilinjalta molempiin suuntiin 45 astetta.

Tappara on laukonut vaaralliselta maalintekoalueelta 42,8 % kaikista laukauksistaan ja vastustaja 37,8 %
Tappara on laukonut vaaralliselta maalintekoalueelta keskimäärin 17,7 laukausta per ottelu ja vastustaja 19,1 per ottelu
Tappara on laukonut vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta keskimäärin 23,7 laukausta per ottelu ja vastustaja 34,0 per ottelu
Tapparan maalintekotehokkuus vaaralliselta maalintekoalueelta on 12,9 % ja vastustajan 8,9 %
Tapparan maalintekotehokkuus vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta on 2,2 % ja vastustajan 1,1 %
Tapparan maali on vaatinut keskimäärin 14,7 laukausta (tehokkuus 6,8 %) ja vastustajan 25,6 (tehokkuus 3,9 %)

Kärpät on laukonut vaaralliselta maalintekoalueelta 37,8 % kaikista laukauksistaan ja vastustaja 28,6 %
Kärpät on laukonut vaaralliselta maalintekoalueelta keskimäärin 18,0 laukausta per ottelu ja vastustaja 12,3 per ottelu
Kärpät on laukonut vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta keskimäärin 29,6 laukausta per ottelu ja vastustaja 30,6 per ottelu
Kärppien maalintekotehokkuus vaaralliselta maalintekoalueelta on 13,0 % ja vastustajan 11,1 %
Kärppien maalintekotehokkuus vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta on 2,6 % ja vastustajan 3,3 %
Kärppien maali on vaatinut keskimäärin 15,4 laukausta (tehokkuus 6,5 %) ja vastustajan 18,2 (tehokkuus 5,5 %)

Hyökkäyspeli:

Suuria eroja ei oikeastaan ole. Tappara ja Kärpät ovat molemmat laukoneet suurinpiirtein saman verran vaaralliselta maalintekoalueelta (n. 18 laukausta per peli), mutta Tapparalla se on suhteellisesti laukauksien osuutena 5 %-yksikköä enemmän, koska Tappara on laukonut kokonaisuudessaan Kärppiä vähemmän. Kärpät on laukonut keskimäärin kuusi laukausta per peli Tapparaa enemmän ja tämä ero tulee vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolisista laukauksista.

Laukomisen tehokkuudessa erot ovat hyvin pieniä. Vaaralliselta maalintekoalueelta molemmat ovat onnistuneet suurinpiirtein teholla 13 % ja vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta Kärpät on edellä vajaan puolen %-yksikön erolla. Kokonaistehokkuudessa Tappara on kuitenkin hieman Kärppiä parempi, johtuen siitä, että Tappara on laukonut suhteellisesti vähemmän vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta, jossa tehokkuus on luontaisesti heikompi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että molempien hyökkäyspeli on erittäin tehokasta hyökkäysalueella. Tappara laukoo hieman vähemmän, mutta se johtuu vain siitä, että vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta eli viivasta ja pienestä kulmasta ei kovin hanakasti lauota. Vaaralliselta maalintekoalueelta Tappara on päässyt laukomaan saman verran kuin Kärpät.

Puolustuspeli:

Puolustuspelissä on suurempia eroja, mutta ne ovat hieman ristiriidassa keskenään. Tapparan vastustaja on laukonut vaaralliselta maalintekoalueelta 19,1 laukausta per peli, kun Kärppien vastustaja on laukonut vaaralliselta maalintekoalueelta vain 12,3 laukausta per peli. Tapparan vastustaja on laukonut vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta keskimäärin vajaa neljä laukasta per peli enemmän kuin Kärppien vastustaja. Kokonaisuudessaan Tapparan vastustaja on laukonut noin 10 laukausta per peli enemmän kuin Kärppien vastustaja.

Tehokkuustarkastelu onkin sitten se ristiriitaisempi juttu, sillä vaikka rakenteellisesti Kärppien puolustuspeli on ollut tosi tiivistä eikä vastustaja ole päässyt paljoa vaaralliselta maalintekoalueelta laukomaan, on Kärppien vastustajan maalintekotehokkuus kuitenkin yllättävän hyvällä tasolla. Vaaralliselta maalintekoalueelta Kärppien vastustaja on ollut Tapparan vastustajaa reilut 2 %-yksikköä tehokkaampi ja mikä yllättävintä, vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta tehokkuus on saman verran parempi ja täten jopa Kärppien vastaavaa tehokkuutta suurempi.

Määrällinen vertailu: Tapparan vastustaja on tehnyt tarkastelujaksolla vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta 10 maalia ja Kärppien vastustaja jopa 27 maalia. Keskimäärin tämä siis tarkoittaa sitä, että tarkastelujaksolla Tappara on päästänyt vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta 0,4 maalia per peli ja Kärpät maalin per peli. Vaikka ero maalintekotehokkuudessa ei suurelta vaikuta, maalimäärissä eron huomaa jo selkeämmin, koska vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta lauotaan selvästikin enemmän kuin lähempää maalia.

Kärppien puolustuspeli on vastustajan laukomisen tehokkuudella mitattuna ollut 29 % Tapparaa heikompaa. Tämä ero on yllättävänkin suuri, vaikka se on ollutkin tiedossa, että Kärppien puolustus on heikentynyt viime kaudesta. Se on mielestäni nyt avainasemassa, että pystyykö Kärpät nostamaan puolustamisen tasoaan siitä mitä se viime aikoina on ollut.

***

Kokonaisuudessaan vastakkain ovat kaksi hyökkäysvoimaista joukkuetta, joiden tehokkuus on ollut yllättävänkin tasaista. Puolustuspelissä Tappara on Kärppiä edellä kun mittariksi otetaan kokonaisuus eli vastustajan maalintekotehokkuus (toisin päin maalivahdin torjuntaprosentti), mutta Kärppien puolustus on rakenteellisesti Tapparaa edellä (vaarallisen maalintekoalueen laukausten osuus). No, vastaavien tilastojen mukaan Lukonkin puolustus oli rakenteellisesti Tapparaa edellä, mutta maalivahtipelissä Lukko antoi Tapparalle lopulta liikaa etua. Sama ilmeinen riski on nyt Kärpilläkin.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 16, 2015, 21:48:35 kirjoittanut Screamager »

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #1 : Huhtikuu 14, 2015, 22:24:31 »

Tehokkuustarkastelu onkin sitten se ristiriitaisempi juttu, sillä vaikka rakenteellisesti Kärppien puolustuspeli on ollut tosi tiivistä eikä vastustaja ole päässyt paljoa vaaralliselta maalintekoalueelta laukomaan, on Kärppien vastustajan maalintekotehokkuus kuitenkin yllättävän hyvällä tasolla. Vaaralliselta maalintekoalueelta Kärppien vastustaja on ollut Tapparan vastustajaa reilut 2 %-yksikköä tehokkaampi ja mikä yllättävintä, vaarallisen maalintekoalueen ulkopuolelta tehokkuus on saman verran parempi ja täten jopa Kärppien vastaavaa tehokkuutta suurempi.


Tämä on mielenkiintoinen asia. Selittynee pitkälti myös Metsolan hyvyydellä ja Karhunen sekä Tarkki ovat muistaakseni melkoisesti päästänyt maaleja heikoimmistakin paikoista. Toivottavasti sama jatkuu.

Poissa bastardo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1042
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #2 : Huhtikuu 14, 2015, 23:18:28 »
Luulen, että Tappara tulee olemaan ensimmäisessä pelissä lirissä tuomarilinjan kanssa. Lukko-sarjassa se oli paljon sallivampi kuin toisessa parissa, ja nyt mediassa kumpikin valmentaja on pyytänyt tiukempaa tuomarilinjaa finaaleihin, joka on myös luvattu.
Ekassa pelissä voi olla vielä Lukko-sarjan otteet päällä, joka näkyy ikävä kyllä herkästi jäähyinä. Toivottavasit puhtaat ja kovat taklaukset kuitenkin sallitaan, sillä niillä Tappara Lukonkin hyydytti.

Kärpät on ehkä vähän haavoittuvaisempi kuin viime keväänä, mutta se on tunnetusti saanut finaaleihin aina kovan game facen päälle. Faktaa on se, ettei Tapparan peli saa enää floapata tänä keväänä kertaakaan ja se oma intensiteetti pitää pystyä pitämään koko matsin ajan päällä.

Ei varmaan tarvitse sanoa, että erikoistilannepelaaminen tulee ratkaisemaan todella paljon ja siinä Kärpät on askeleen edellä. Paljon on siis vielä Tapparalla parannettavaa, mutta silti minulla on viime kevättä levollisempi olo.

Kolme edellistä peliä on päästy nauttimaan matkasta, toivottavasti se kantaa myös finaaleihin.
"Yks kaks peli onkin kaks yks."

Poissa KILO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1903
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #3 : Huhtikuu 15, 2015, 07:24:48 »
Sarjojen alut on minulle kaikkein helpoimpia sulattaa, joten tänään mennään melko levollisin mielin. Ennakkoon suurin mielenkiinto kiinnittyy siihen, onko Kukkonen rosterissa. Kuitenkin maajoukkuetason pakki kyseessä. Toki on kärsinyt loukkaantumisesta, joten pelatessaan saattaa olla vielä keskenkuntoinen ja täten jopa "taakka" Kärpille.
Numerot ei valehtele, mutta tilastot ei kerro koko totuutta.

Poissa Hamarapuoli

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 762
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #4 : Huhtikuu 15, 2015, 08:43:50 »
Screamagerilta loistavan analyyttinen tilastokatsaus finaaliparin laukomiseen ja sitä kautta maalintekoon/puolustamiseen.

Tänään sitten sarja alkaa ja tuskinpa sentään mestaruutta vielä neljän pelin jälkeen kumpikaan juhlii.

  Ratkaisun siemeniä:
- Kotietu on Kärpillä, Tapparan tulisi niistää Kärpät kerran Raksilassa, tänään on ensimmäinen yritys.
- Erikoistilannepelaaminen:
   - Tapparan YV-teho pitäisi saada nousuun, viime vuonna JMJ-Opa-akseli toimi hyvin - pitäisikö nytkin kokeilla, kun Järvinen on alkanut löytää
    peli-iloaan viime matseissa entistä enemmän. Muut tärkeät YV-hahmot ovat viivapelotteet: Aalto/Tömmernes ja maskimiehet: Green, Masi.
    - AV:ssä Kapteeni Peltola, Malinen, Karjalainen (Kaksosen ollessa penkillä), Kanki ja Saravo sekä tietty Metso ovat eniten tulilinjalla
- Maalivahdit:
     Tasaisessa sarjassa paremman maalivahdin joukkue voittaa tai ainakin on hyvin lähellä sitä.
     Metsola "suli" kerran Raumalla, mutta nousi ylös montusta Loistavasti seuraavissa peleissä.
     Nyt on taas Metson tilaisuus antaa hyökkääjille tilaisuus ratkaista mestaruus toisessa päässä.
     Hän on varmaankin sarjan tärkein yksittäinen pelaaja.
- Hyökkäyksessä
   Tapparan ykkösen tehojen tulisi nousta vastaamaan Kärppien JJJ:n tehoja tai sitten jos viimeisen matsin JMJ-Jormakka-tutkaparin noste jatkuu ..
- Ulkomaalaisvahvistukset:
   Kärpillä eivät ole onnistuneet aivan häikäisevästi, mutta potentiaalinsa löytäessään ovat kovia.
   Ei meilläkään Dixon ole ollut "Ässien Dixon", mutta on tuonut ratkaisupeleissä kuitenkin taklausvoimaa ja toivottavasti vertyy edelleen "ykkös-kakkossentteriksi", Green on kokenut  pleijarivääntäjä, puolustuksen skandinaavit perusvarmoja (Kolomatista ei ole kentälle päästetty),

- Kestävyys ja liike:
  Tappara jaksoi odotetusti Lukkoa paremmin ja ero liikkeessä alkoi näkyä loppuväännöissä Lukon kanssa (mm. Jormakka/Haapala - J.Virtanen)
  Kärppien kanssa ollaan paljon tiukemmilla ja puolustajien osalta takamatkalla Kärppien nuorten miesten (JJJ) kanssa.
- Tuomarilinjan arvellaan etukäteen suosivan Kärppiä, varsinkin Tapparan tottuessa Lukkoa vastaan lähes kaiken sallivaan linjaan, nähtäväksi jää. Toivottavasti tuomarilinja pysyisi liki samana läpi sarjan.

- Henkinen tila / tahto:
  Tappara lähtee sarjaan altavastaajana, mikä sopii meille (ja yleensä suomalaisille paremmin).
   - Nousu 1-3-tappioasemasta Lukko-sarjassa on kasvattanut joukkuetta ja periksi ei varmaan ihan helpolla anneta tai luovuteta.
   - Tapparalla on pitkin kautta ollut erityisiä ongelmia oman pelin tason heittelyssä laidasta laitaan, finaaleissa pitäisi päästä lähes koko aikaiseen onnistumiseen. Toki virheitä ja ihme pompppuratkaisuja tulee ja ne ratkaisevat ainakin muutaman pelin, mutta mitä paremmaksi ja lyhyemmäksi saadaan se pelin huonoin jakso - sitä lähempänä ollaan voitto(j)a.

- Valmentajat:
   - Tapola on noussut kauden aikana Joukkueensa kanssa "marraskuun tappioputkesta ja pleijarisarjojen tappioasemasta", kasvu on ollut ilmeistä
   - Marjamäki on ollut jo useamman kauden maamme valmentajaeliittiä, joten mielenkiintoinen mittelöhän tästä tulee.
Mutta tässä vaiheessa en enää usko kummankaan joukkueen kaatuvan valmennusvirheeseen, kokoonpanosta ja ketjujen peluutuksesta luultavasti tulee (esim. täällä palstalla) eriäviäkin mielipiteitä ..
   
Kaiken kaikkiaan näen ennakkoasetelmat mestaruusveikkauksessa jotakuinkin Kärpät 60 % - Tappara 40 %.
Mutta toki toivon ja uskon Tapparan pystyvän kääntämään monessa mediassa hehkutetun "valkean kevään oranssiksi vallankumoukseksi"  ;)
Kyllähän joukkueen kasvutarina on ollut sen verran huikea, että olisi todella hienoa nähdä monen joukkueen vakiokasvon
kruunaavaan Tappara-jaksonsa (viimeisellä kaudellaan) mestaruudella, kun aikas lähelle on päästy jo muutaman kerran.

Live is Life!
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 16, 2015, 09:51:39 kirjoittanut Hamarapuoli »
Live is life!       lauluissa sanotaan myös:
Elävää elämää (on tämäkin),  Ei elämästä selviä hengissä
Elämä on laiffii ...

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #5 : Huhtikuu 15, 2015, 10:10:27 »
Sarjojen alut on minulle kaikkein helpoimpia sulattaa, joten tänään mennään melko levollisin mielin. Ennakkoon suurin mielenkiinto kiinnittyy siihen, onko Kukkonen rosterissa. Kuitenkin maajoukkuetason pakki kyseessä. Toki on kärsinyt loukkaantumisesta, joten pelatessaan saattaa olla vielä keskenkuntoinen ja täten jopa "taakka" Kärpille.
Jos Kukkonen on kehissä niin millainen on liike ja miten "uusi finaalien tuomarilinja" suhtautuu Lassen jatkuvaan poikkarinantoon maalin edessä; jäähy vai ei? Tuskin Oulussa jäähyjä. Mikä linja Kangen vastaavaan?

Kärpille ei yv:tä kiitos.

Hyvä kirjoitus finaaleista ja siinä Kärppien YV voi olla ratkaisu. http://m.iltalehti.fi/smliiga/2015041419515285_sm.shtml

EDIT: Kukkosella huhuttu olevan revähdys kyljessä.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 15, 2015, 10:44:33 kirjoittanut soosi »

Poissa Myrrä70

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 552
  • Oli miten oli, mutta näin on !
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #6 : Huhtikuu 15, 2015, 10:32:17 »
Näkisin että henkinen momentum on nyt ja tänään. Ryöstö Oulusta vahvalla pelillä laittaisi Kärpät heti seinää vasten, koska eivät hävinneet kertaakaan kotona Jypille. Jos Tappara lähtee samalla tavalla liikkeelle kuin Maanantaina Lukon kanssa, eli kova liike ja taklaukset loppuun, ollaan heti vahvoilla. Uskon että Kärpät odottaa kyttäyslinjaa, joten olisi kiva yllättää ne housut kintuissa.

Yv:n pitää toimia, nyt jos koskaan. Jos liikutaan koko ajan, saadaan yv:tä varmasti. Itse peluuttasin koko yv:n ykkösestä, koska kakkonen ei saa edes kiekkoa alueelle. Yv ei kuluta energiaa samalla tasolla kuin av.

Jo tilastollisesti nyt on meidän vuoro. Pelata silti pitää, tuskin Kärpät suosiolla luovuttaa. Jotenkin on vaan nyt niin levollinen tunne että tää voi tulla meille nopeastikin. Tietenkin ens viikon pe olis kiva paikka, mutta ei mennä nyt vielä sinne. Joukkue on kulkenut tämän kauden osalta sellasen via dolorosan että vaikee sitä on enää horjuttaa. Tää on vihdoin meidän kevät.
Sankaritarinat eivät synny, vaan ne tehdään!

Poissa Virveliä kainaloon

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 773
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #7 : Huhtikuu 15, 2015, 11:01:37 »
Tappara jatkaa samalla miehityksellä.
"Vai että luottamus mennyt, joo-o. Tämän kun voisi jotenkin muutenkin kuin Palo-Penan ja taksikuskien jutuilla todistaa. On tää vääntäminen kyllä vallan turhaa touhua, annetaan nyt poikien pelata." 10.12.2014

Poissa Oijennus

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #8 : Huhtikuu 15, 2015, 11:09:27 »
Tappara jatkaa samalla miehityksellä.
Näinpä ja Kärpiltä sivussa Kukkonen, Kaspar sekä Davis. Karhunen maalissa.

Ainakin alustavasti.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 15, 2015, 11:11:03 kirjoittanut Oijennus »

Poissa aXaX

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 114
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #9 : Huhtikuu 15, 2015, 11:50:16 »
Nelonen Pro:lta Ouluun matkalla Ahomaa, Harjula, Suikkanen ja Kivi. Eihän tohon mahdu enää Niinimaata, eihän (eikä Ritaria)!

Poissa wild

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 251
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #10 : Huhtikuu 15, 2015, 12:23:13 »
Nelonen Pro:lta Ouluun matkalla Ahomaa, Harjula, Suikkanen ja Kivi. Eihän tohon mahdu enää Niinimaata, eihän (eikä Ritaria)!
Pahasti pelkään, että Kivi ja Suikkanen studiossa ja Niinimaa sitten selostuskopissa >:( Toivottavasti oon väärässä!

Poissa C4

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 416
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #11 : Huhtikuu 15, 2015, 13:06:38 »
Nelonen Pro:lta Ouluun matkalla Ahomaa, Harjula, Suikkanen ja Kivi. Eihän tohon mahdu enää Niinimaata, eihän (eikä Ritaria)!
Pahasti pelkään, että Kivi ja Suikkanen studiossa ja Niinimaa sitten selostuskopissa >:( Toivottavasti oon väärässä!

Kuulostaa hyvältä.. tosin se Niinimaa voi olla  jo valottanu kopista paikan.

Poissa Haamuhanska

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 387
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #12 : Huhtikuu 15, 2015, 13:13:57 »
Nelonen Pro:lta Ouluun matkalla Ahomaa, Harjula, Suikkanen ja Kivi. Eihän tohon mahdu enää Niinimaata, eihän (eikä Ritaria)!
Pahasti pelkään, että Kivi ja Suikkanen studiossa ja Niinimaa sitten selostuskopissa >:( Toivottavasti oon väärässä!
Veikkaan, että Suikkanen on Jantan kaverina kopissa. Juoksee studion ja selostamon väliä.
- Satsasimme ottelun alkuun. 100 metrilläkin kannattaa lähteä juoksemaan heti alussa tosissaan. - RD

Poissa cace6969

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 633
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #13 : Huhtikuu 15, 2015, 13:22:03 »
Niinimaa on kyllä käsittämättömän raskas kommentaattori. Varsinkin Kärppien peleissä. Oli Suikkanenkin aika ärsyttävä viime pelin toisessa erässä, kun jakso jankata Tapparan "huonoa" pelaamista vaikka Lukolla tainnut kovin montaa maalipaikkaa olla koko erässä. Tässä on nyt ollut Kölliä ja Grönmania kommentaattoreina, niin joku Tappara henkinen tekis välillä poikaa.

Poissa Vilttitossu

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1716
    • Profiili
Vs: Kärpät-Tappara 1. finaali 15.4.2015 (Ke)
« Vastaus #14 : Huhtikuu 15, 2015, 13:38:30 »
Erikoistilanteet kuntoon, ni Kärpät kaatuu, varmasti!
Ja tästä vielä muistutuksena, nelonen 18.15 http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1429012387572.html
"Varo ettei talos pala!"