Ensimmäisesssä koitoksessa saatiin viitteitä siitä, mitä mahdollisesti tuleman pitää. Kuten ensimmäisen pelin jälkeen kirjoitin, tästä vaikuttaisi tulevan pelinopeuksien välinen kamppailu. Kummallakin on yksilötaitoa ja kysymys on siitä, kumpi saa sen yksilötaidon toista paremmin esiin itse pelin kautta, itseään turhaan väsyttämättä.
Lukko pyrki pitämään yllä korkeaa pelinopeutta sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä, puolustuksessa aktivinen paine ja hyökkäyksessä avainsana oli suoraviivaisuus, nopea kiekonliikuttelu yhdistettynä aktiiviseen laukomiseen. Tapparalla oli tähän tarjota Pelicans-sarjasta huimasti parantunutta kiekollista varmuutta yhdistettynä parantuneeseen liikenopeuteen, eli parantunutta pelinopeutta. Suoraviivaisuus on Tapparankin ase, mutta edelleen peliä lähestytään kokonaisuudessaan puolustuksen kautta molemmissa joukkueissa ja Tapparalla viisikon puolustusvalmiuden ylläpito on mielestäni enemmän korostunutta, mikä ohjaa tapahtumia kentällä.
Lukko aloitti karvaamisessa yliaktiivisesti ajaen kahdella kiinni ja toinen meni jopa ajamaan avaavaa pakkia maalin takaa pois, nämä Tappara onnistui kiertämään melko hyvin ja iskemään vastaan. Ajattelin, että tuollaiseen ei Lukolla ole varaa tietäen Tapparan hyökkäys- ja luisteluvoiman, ja karvausta hieman himmattiinkin sitten pelin edetessä. Kärkikarvaaja oli silti Metsolan edessä, mutta maalin takaa härnäyksiä en ollut enää näkevinäni.
Pitkissä hyökkäyksissä Lukko pyrki aktiiviseen, puolustavaa viisikkoa liikuttavaan peliin, pelkän staattisen kulmapyörityksen sijaan. Lukko pyrkii pitkissä hyökkäyksissä pitämään pelin laajalla alueella ja kiertämään pakkien kautta peliä puolelta toisella. Tapparalla se pitkien hyökkäysten toteuttaminen on staattisempaa, mutta tulee niistäkin vaarallisia tilanteita, kuten esim. toisessa erässä kahden ketjun vaihdon yli jatkunut pitkä hyökkäys, jonka lopuksi Kuusela laukoi vain hiukan ohi ylänurkasta.
Tappara onnistui 5vs5-pelissä melko hyvin, kun ottaa huomioon pelin tilanteen ja mitä ansaittiin jo ensimmäisessä erässä. 3-0-tilanne sitoi molempien joukkueiden peliä ja nyt onkin mielenkiintoista nähdä, miten peli lähtee oletettavasti tasaisemman alun kanssa liikkeelle, kun taustalla ei ole sitä nopeasti kertynyttä toisen joukkueen johtoasemaa. Fakta on kuitenkin se, että erikoistilanteilla on oma roolinsa ja jos niissä on parempi, voitto on helpompaa saavuttaa. Se kuuluu joukkuepelikokonaisuuteen.
Molemmin puolin tärkeää on tunne ja sen kanavointi omaa peliä edistävästi. Sarja-avauksen ensimmäisessä erässä Lukko epäonnistui tässä täysin ja oli sen epäonnistumisen takia pakotettu pitämään tunnettaan kurissa loppupelin ajan, mikä lopussa näkyi turhautumisina, mm. Vahalahden töytäys Kuuselaan. Tappara onnistui tunteen kontrolloinnissa hyvin ja sai sitä kautta tukea pelilleen. Tappara ei liikaa hätkähtänyt Lukon taklauspelistä tai tökkimisistä, eikä siitä taklaamisesta pidäkään hätkähtää, antaa vaan kiekon tehdä töitä ja pistää kiekko liikkeelle paineen alta nopesti, jolloin taklaaminen menettää tehonsa ja Lukko vain väsyttää itseään. Tärkeää on saada tämä oikea tunteenhallinta jatkumaan tässäkin pelissä eikä provosoitua.
Tapparan kannalta avainsanat tähän peliin ovat pelinopeuden ylläpito ja erikoistilanteet. Tapparan hyökkäyspelinopeuden pitää edelleen pystyä peittoamaan Lukon puolustuspelinopeus, mikä ensimmäisessä pelissä suht hyvin onnistui. Kun Lukolta tulee paine, kiekko liikkeelle nopeasti, näin pääsy karvauksen ohi ja tästä vaarallinen suoraviivainen hyökkäys, siinä on Tapparan vahva ase. Pelinjäädyttämisen suhteen pitää olla fiksu, ei lähdetä paineen jälkeen hyökkäämään väsyneenä, vaan tilanteen mukaan rauhoitus tai lerppu vastustajan päätyyn. Sitten se on vain sitä pelin tekemistä pakkopullaksi vastustajalle hyvällä keskialueen ja puolustusalueen puolustuspelillä. Ylivoimalla ja alivoimalla Tappara on Lukkoa vahvempi ja tasaisissa peleissä pitää näillä osa-alueilla edelleen pystyä tekemään eroa.