Kirjoittaja Aihe: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)  (Luettu 14197 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« : Syyskuu 23, 2013, 11:27:34 »
Tiistaina turkulaisvieraita
TPS saapuu Hakametsään haastajana huolimatta Tapparan alkukauden esityksistä.
Viime kaudella Tappara vei keskinäisten pisteet 8-4 ja harjoituskaudella
European Trophyn kohtaamisissa 5-1. Edellisestä kohtaamisesta on siis vain pari viikkoa.
Mitään ratkaisevaa ei tuossa ajasssa ole ehtinyt tapahtua. Vai onko?

Tapparan lauantainen esitys Hämeenlinnassa jätti paljon parannettavaa.
Tottahan on ettei Tapparan peli ole kulkenut läheskään keväiseen malliin,
mutta joukkueessa on potentiaalia enemmän kuin aikoihin. Eiköhän se tästä.

Tulipa mieleen että kun ensi kaudeksi sorvataan otteluohjelmaa,
voisiko Tapparan laittaa aloittamaan kautensa vasta marraskuussa,
sen verran tuntuu alkusyksyn pelit olevan hakusessa.
Viralliseksi selitykseksi kelpaisi varmaan halliolosuhteet:
kun ulkona on kylmempää, Hakametsän jäähdytyslaitteet riittäisivät pitämään lätäköt pois jäältä.

Tappara jatkaa kotiotteluitaan perjantaina jolloin Jokerit saapuu Hakametsään.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tappara hyökkäystehojen etsinnässä
TPS: Kirvesrintojen kaatoon
Ja: Peli-ilon kautta
MTV3/Kierrosennakko: Jokerit Teräväisen johdolla HPK:n kaatoon
Liiga: Liiga tiistaina: HPK putken katkaisuun Jokerien vieraana

2. Kokoonpanot
Tappara: Illan kokoonpano TPS:ää vastaan
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
24.09. Tappara: Kausikirja 2013-14 ilmestynyt
16.09. TPS: Jeff Halpern TPS:ään
10.09. Tappara: Liiga alkaa - tässä infopaketti Hakametsään
10.06. TPS: Kertaluonteiset erät pitivät HC TPS Turku Oy:n tuloksen positiivisena

4. Viime kauden kohtaamiset:
20.10.12: TPS-Tappara 3-1
13.11.12: Tappara-TPS 5-4 vl.
07.12.12: Tappara-TPS 3-1
02.03.13: TPS-Tappara 0-2
Runkosarjan pisteet Tapparalle: 8-4
Runkosarjan maalit Tapparalle: 11-8

5. Harjoituskauden kohtaamiset:
05.09.13: TPS-Tappara 1-2 vl. (0-0 0-0 1-1)
              Tappara: Tappara kaatoi TPS:n lisäpisteellä
              TPS: Tappara vei suomalaiskohtaamisen
06.09.13: Tappara-TPS 5-3 (1-0 2-2 2-1)
              Tappara: Tapparan kenraali päättyi voittoon
              TPS: Tappara nujersi TPS:n 5-3

6. Joukkueiden edelliset ottelut:
21.09.13: HPK–Tappara 6-1 (0-1,2-0,4-0)
              Tappara: Tappara konttasi Hämeenlinnassa
              HPK: Upea peli, upeita maaleja, upea voitto
              4Pro: Huippuhetket: HPK - Tappara 21.9.
21.09.13: Kärpät-TPS 1-2 vl. (1-1,0-0,0-0)
              TPS: Sexton kikkaili Kärpät kumoon
              Kärpät: Otteluraportti
              4Pro: Huippuhetket: Kärpät - TPS 21.9.

7. Kausiennakot TPS:sta:
12.09. MTV3: Esittelyssä TPS - kultasormen opein uuteen kukoistukseen
10.09. YLE: Nouseeko TPS jälleen tuhkista Suikkasen opeilla?
03.09. Liiga: Joukkue-ennakko 2013-14 – TPS:llä uudet eväät tutuin voimin
01.09. Ja: TPS on kyllästynyt pohjamutien kyntämiseen
01.09. Ja: Potentiaali edellä ja sormet ristissä
12.08. SuomiKiekko: 14/14: Turussa on Kai Suikkasen baari taas auki

8. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: TPS/otteluohjelma
Liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-TPS
Veikkauksen pitkäveto (1,85-4,20-3,15)

9. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jukka Hakkarainen #7 ja Mikko Vanninen #18.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 24, 2013, 19:52:23 kirjoittanut Trafan »

Poissa Kankaantaan profeetta

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1312
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #1 : Syyskuu 23, 2013, 12:40:37 »
En taida koskaan lakata hämmästelemästä näitä jäsen Trafanin otteluennakoita. Aivan loistavaa koostetta tulevista peleistä. Uskaltaisin lähteä pelkän Trafanin ennakon perusteella peliin, vaikka aika superkriittinen valmistautuja olenkin. Perkele kun joku osaisi tehdä saman otteluiden jälkeen yhtä vakuuttavalla tavalla. Siinäpä haaste kärkikirjoittajillemme.

Itse otteluun. Voisi olettaa, että syyskuu, tiistai-illan runkosarjavääntö, ylilämmin ja huonojäinen Hakametsän jääkiekkopyhättö sekä peliään etsivä kotijoukkue eivät olisi se yhdistelmä, jolla saadaan mielin määrin maksavia asiakkaita paikalle. Itse ajattelen kuitenkin niin, että aina kun mahdollisuus on, menen katsomaan Tapparaa paikan päälle. Nyt kun on vielä vuosilomaakin, en kertakaikkaan keksi syytä olla raahautumatta lauteille. Päätökseen vaikuttaa toki myös se, että vastustaja on juuri TPS, TuanoiPerseSilmät ihan Suamen Turuust. Tästä inhokkiseurojen NY Rangersistä olen kirjoitellut joskus aiemminkin (linkki): http://tappara.info/index.php/topic,578.60.html

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #2 : Syyskuu 23, 2013, 15:07:58 »
En taida koskaan lakata hämmästelemästä näitä jäsen Trafanin otteluennakoita. Aivan loistavaa koostetta tulevista peleistä.  ... Perkele kun joku osaisi tehdä saman otteluiden jälkeen yhtä vakuuttavalla tavalla.
Samaa hämmästelly... Perkele kun vielä joukkue tossa raporttien välissä onnistus yhta vakuuttavalla tavalla :)

Lähes asiaan, imatieteenlaitos kertoo ulkolämpötilan nyt olevan Tampereen keskustan Satakunnankadun havaintoasemalla 10,7 celsiusta plussaa ja huomiseks ennustelee niukasti alle 10 celsiusastetta ja näyttäs pilvipoutaa olevan. Liittyy peliin etäisesti... vois lupailla Hakametsän hallin pelialustan parempaa jäätymistä, ehkä jopa lätäköiden häviämistä ensmäisen erän alkuun!

Asiaan... paikalla pönötetään ja luottoluokitus on vielä kolme pojoo, kairaten/virvelöiden/sukeltaen tms tyylillä. Ja McRae laittaa nauhat tiukemmalle sekä uudet erkat tuppeen ja innostuu pari pojoa tekemään.

Poissa gatecrasher

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 7605
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #3 : Syyskuu 23, 2013, 19:51:28 »
Tapparalle tiistain peli taitaa olla tämän liigakauden viides koitos. En nyt sitten tiedä kumpi olisi tärkempää; raapia voitto ja kolme pinnaa keinolla millä tahansa vai se että pelitapaan saataisin jotain tolkkua. Toinen jännityksen aihe on sitten ottelun yleisömäärä, Tapparan otteet kun eivät ihan parasta markkinointia ole vielä olleet. Vaikka Tappara-kiekko on parasta paikanpäällä niin nämä "viikkopelit" tulee tälläkin kaudella seurattua tv:n välityksellä. Perjantaina sitten Hakametsään.

Ekku#73#

  • Vieras
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #4 : Syyskuu 24, 2013, 10:45:27 »
Toinen jännityksen aihe on sitten ottelun yleisömäärä
Ei tarvi tuota jännittää kun katsoo lippupalvelun karttaa on meinaan paljon myymättömiä lippuja vaikka vastassa on tps, ei hyvä. :( No minä sielä
ainakin olen

Poissa Keyman

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 904
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #5 : Syyskuu 24, 2013, 11:09:39 »
Ei tarvi tuota jännittää kun katsoo lippupalvelun karttaa on meinaan paljon myymättömiä lippuja vaikka vastassa on tps, ei hyvä.

Viime tiistaina katsoin samaan aikaan KalPa-matsin katsomokarttaa, ja silloin näytti paljon täydemmältä. Näinköhän jäädään alle 4000 katsojan?

Poissa Linden #16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1911
  • Kaikkeen kätevä,mutta ei mihinkään pätevä!
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #6 : Syyskuu 24, 2013, 11:43:48 »
Ei tarvi tuota jännittää kun katsoo lippupalvelun karttaa on meinaan paljon myymättömiä lippuja vaikka vastassa on tps, ei hyvä.

Viime tiistaina katsoin samaan aikaan KalPa-matsin katsomokarttaa, ja silloin näytti paljon täydemmältä. Näinköhän jäädään alle 4000 katsojan?

Tästä kyllä pientä palautetta meille Tapparalaisille. Ok-peli on ollu ihan kuraa ja jne. Mutta kyllä meidän täytys halliin mennä sillonkin kun joukkueella on vaikeempaa. Vai ollaanko pelkkiä gloryhuntereitä. Menestyshulluja. Ei urheiluhulluja.
Ja KalPa pelissäkään ei kyllä paikalla ollu varmaan ees sitä 4000 oikeesti. Tietysti taloustilanne jne on näkyny ylesömäärissä ympäriinsä.
Tänään kaikki, jotka harkitsee lähteekö vai ei niin halliin vaan. Kiekko on parasta livenä!!
"Kankaanperä osoitti ensimmäisessä maalissa, että kun lähtee, niin lähtee perkele ja menee kovaa, Tapola intoutui joukkueensa avausmaalista." -JA 14.1 Tappara-Ilves pelin raportissa-

Poissa Messi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3365
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #7 : Syyskuu 24, 2013, 11:44:58 »
Näillä mennään.

Tapparan kokoonpano TPS-ottelussa:

61 Chris Connolly - 18 Philip McRae - 74 Antti Erkinjuntti
17 Ville Nieminen - 28 Jarkko Malinen - 71 Kristian Kuusela
44 Jan-Mikael Järvinen - 39 Tomas Plihal - 14 Pekka Jormakka
25 Henrik Haapala  - 81 Jukka Peltola - 34 Olli Palola

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)
" Ei, en mää tiedä mihin kannattaa ampua"

Poissa peterra

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1211
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #8 : Syyskuu 24, 2013, 11:46:48 »
Linden itsehän tulen kyllä hallille kaikissa tilanteissa ja oon kanssasi samaa mieltä. Mutta valitettavasti Tapparan fanilaumassa on harvinaisen iso prosentti sellaisia, jotka käy ainoastaan jos peli kulkee. Jos on häviön uhka niin aika moni jää kotiin. Itsellä on kanssa aika monta kaveria, jotka kyllä tunnustavat Tapparan värejä, mutta käyvät peleissä ainoastaan, kun peli on valmista ja loistavaa kuten viime kauden keväällä. Muutoin jäävät aina kotiin.

Toisaalta Tapparalla varmaan on myös paljon faneja, jotka yksinkertaisesti asuvat kauempana. Esim. oma veljeni kannattaa Tapparaa 90% ajasta Kuopiosta käsin niin sieltähän ei ihan joka arkipeliin kyl lähdetä :)

Poissa Pipa

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 203
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #9 : Syyskuu 24, 2013, 11:54:07 »
Tiistaithan ovat aina olleet huonoja päiviä yleisömäärän kannalta eikä sen suhteen ole näköjään mikään muuttunut. Ihmettelen miksi nämä piti tuoda takaisin.

Hallille tullaan ja mielenkiinto kohdistuu kuinka luistin kulkee, pysyykö systeemit kasassa, saataisiinko tehtyä jopa 2 maalia ja mitenkä ykköskentällä kulkee.

Ekku#73#

  • Vieras
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #10 : Syyskuu 24, 2013, 11:55:11 »
No nyt sopis mcraen onnistua kun on oikeen ykkössentteri, vielä kun olis pakkiparit sotkettu esim.
saravo-aalto
kankaanperä- bailen
puistola-tabacek
niin voitais taistella voitosta.

Poissa Mr.Peter

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2842
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #11 : Syyskuu 24, 2013, 11:56:31 »
No niin nyt on sellainen ykköskenttä mitä olen odotellutkin. Ihmettelin tuota Connollyn ja EJ n erottamista hyvän
viimekauden jälkeen. Nyt on Mcraella se oikea näytön paikka!!! Toivon, että alkaa onnistumaan.
Muutkin kentät näyttävät hyviltä, toivottavasti pelitapaan on saatu jotain järkeä.
Mielenkiinnolla odotan ottelua...pakkovoitto olisi tästä raavittava, että ei sarjataulukossa tulisi hirveästi
tasoitusta muille :)

Poissa Hakkuri

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 307
  • "Finis coronat opus"
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #12 : Syyskuu 24, 2013, 12:00:34 »
En taida koskaan lakata hämmästelemästä näitä jäsen Trafanin otteluennakoita. Aivan loistavaa koostetta tulevista peleistä. Uskaltaisin lähteä pelkän Trafanin ennakon perusteella peliin, vaikka aika superkriittinen valmistautuja olenkin. Perkele kun joku osaisi tehdä saman otteluiden jälkeen yhtä vakuuttavalla tavalla. Siinäpä haaste kärkikirjoittajillemme.

Onhan tuo Trafanin otteluennakko taas kerran loistava. Ei oteta siltä mitään pois. Mutta otteluraportin kirjoittajaa/kirjoittajia on pakko puolustaa. Se on vaan taas niin erilainen tapaus. Kun ottelun päättymisestä on kulunut tunti, niin meillä jo sormet syyhyää, että missä se otteluraportti viipyy. Ei ole mahdollisuutta odotella paria päivää ja linkittää mukaan kaikki se, mitä ottelussa tapahtui ja mitä siitä muuallakin uutisoitiin. Trafanin raportissahan kuitenkin suuri osuus on loistavilla linkeillä, jotka ajantasalla oleva kaveri on osannut ja huomannut ottaa mukaan. Huomataan nyt tosiaan se, että otteluraportilla on hiukan erilaiset lähtökohdat ja ... vaatimukset.  8)

Paha ottelu edessä. Mutta kuinkas muuten, kun jo "rupusakkien" kanssa on ollut vaikeaa. Tepsi on juuri nyt yksi parhaista joukkueista sarjassa. Sanoo pistetilanne mitä tahansa. Jokunen huonompi peli on tainnut tulla eteen, mutta tällä hetkellä Tepsi pystyy kaatamaan minkä tahansa joukkueen Liigassa. Tepsi ei ole hukassa joukkueenakaan, mutta erityisesti tietyt yksilöt ovat jo varsin huipputikissä. Tapparasta ei voi sanoa kumpaakaan. Toiveissa on paitsi pelitavallista onnistumista, niin myös jotain muuta kuin nolla pistettä. Mutta vaikeaa se tulee olemaan. Eikä paljon helpotu jatkossakaan, eiks tällä viikolla tule vieraaksi vielä kova Jokeritkin. Pisteitä olis hyvä kairata, ettei ihan jäädä kuoppiin liian syvälle.

Poissa jallu_tane

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1089
  • My fuckingratulations
    • Profiili
    • Tampereen Tappara
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #13 : Syyskuu 24, 2013, 12:54:58 »
Mun mielestä Kerho-matsin eka erä oli jo ihan ok. Siinä kun olisi saanut pari kaappia vielä raavittua, niin peli olisi voinut olla jotain ihan muuta. Muutenkin tuntui että HPK teki kyllä jokaisesta paikastaan maalin. Jotenkin semmoinen fiilis että tänään vois vähän hanat aueta, ja ne kaverit, joilta tehoja odotetaan, onnistuvat tänä iltana. Ketjutkin näyttää ihan hyvältä, ainoastaan Jormakka on liian alhaalla, mutta toivottavasti Plihal ja JMJ sais ruokittua Peksiä. Omissa sähläykset pois, ja kiekko nopeesti alhaalta liikkeelle, niin eiköhän siitä hyvä tule.

"Jos joukkueeseen saataisiin 1 tai jopa 2 Lehterää niin olen varma että pärjättäisiin selvästi paremmin" - iroj

Poissa Kadg

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 486
    • Profiili
Vs: Tappara–TPS 24.09.13 (Ti)
« Vastaus #14 : Syyskuu 24, 2013, 13:07:03 »
Ketjutkin näyttää ihan hyvältä, ainoastaan Jormakka on liian alhaalla...

Tämä on mielestäni typerä kanta. On huomattu, että kemiat eivät kohtaa oikein Jormakalla noiden EJ:n ja kumppaneiden kanssa, jotka tykkäävät pyörittää peliä hyökkäysalueella ja siirrellä kiekko rauhassa. Jormakka taas hakee laukauksia joka puolelta, joten parempikin että on tuolla nimellisessä kolmosessa, jossa voi pelata suoraviivaisemmin. Joukkueen etu ja ompahan tosiaan ainakin kolme ratkaisuihin pystyvää kenttää. En sanoisi että nelonenkaan pahasti kalpenisi rinnalla, Palola ollut loistava.