Nyt Tapparan peli ei enää vaikuta pakotetulta. Enää ei väkisin haeta nopeaa avausta, jos sille ei ole paikkaa, vaan nähdään pakki-pakki-syöttöjä tai jopa palautuksia päättömän pystysyötön sijasta. Viivelähtöjä ei silti vaihtojen ulkopuolella liiemmälti ole, joten siltä osin peli on hivenen nopeampaa kuin mitä viime kaudella. Keskialue ylitetään usein kuljettamalla, mikä tietty sopii nopeille laitureille, mutta ainakin JYP-pelissä nähtiin myös puolustusalueelta lähetettyjä passiivisia roikkukiekkoja ilman pyrkimystäkään organisoituun hyökkäyspeliin - onko tämä sitten sitä viime kaudelta tuttua johtoaseman passivoitumista? Tämän hetken puolustusjoukolla se ei vaan tuota yhtäläistä lopputulosta, mutta onneksi Metsola on hoitanut puolustajien virhemerkkauksista syntyneitä tilanteita. Johtuu tietty myös siitä, että johtoasemassa ei ole vielä paljoa aikaa vietetty, puuttuu rutiini johtoasemapelaamisesta. Olen varma, että siihen kehittyy ajan kanssa toimiva konsepti, mutta toistaiseksi johtoaseman passiivisuus on ollut kokonaisuudessaan heikosti toteutettua.
Hyökkäyspelissä tunnusomaista oli alkukaudesta taipumus omaehtoiseen kiekosta luopumiseen keskialueen ränniroiskaisujen muodossa ja nihilistisesti muotoiltuna pyrkimys kiekon menettämiseen, kun YLInopean pakin avauksen jälkeen hyökkääjä menee keskialueella kuljettaen ja yrittää yksin saada tilanteen aikaan. Tästä myös osa ränniroiskaisuista juontaa juurensa, kun ei ole tilaa edetä ja pistetään kiekko vain kauemmas omasta maalista vastustajan päätyyn. Pelissä oli alkukaudesta siis voimakas pyrkimys tilan voittamiseen luistelemalla, kun taas esimerkiksi nyttemmin nähdyn lyhytsyöttöpelin suuntauksen ideahan on luoda lyhyemmillä syötöillä jatkuvasti tilaa, jossa oma joukkue on ylivoimaisena vastustajaa vastaan, jolloin tilan voittaminen on huomattavasti helpompaa kuin selkeän alivoimaisella luisteluhaastolla. On niitä luisteluhaastoja vieläkin, mutta ne saavat alkunsa organisoidummasta hyökkäykseenlähdöstä, jolloin oma järjestelmällisempi pelaaminen asettaa puolustavalle joukkueelle enemmän haasteita kuin hajanainen hyökkäysryhmitys.
Jos vielä syvennetään hyökkäyspelin tarkastelua ja jaotellaan se alueittain puolustusalueen (PAHP), keskialueen (KAHP) ja hyökkäysalueen hyökkäyspeliin (HAHP) ja ajatellaan pelitavan tähtäävän 5vs5-pelin voittamiseen, niin suurimmat ongelmat tällä hetkellä kohdistuvat edelleen yleisesti kuvailtuna maalintekoon ja hyökkäyspelillisesti ongelma on mielestäni ”alussa ja lopussa”. PAHP alkaa paineen alla sakata, kiekon kanssa tulee korostettu kiire ja huono ratkaisu. No, sehän vastustajan korkean karvauksen tarkoitus onkin, mutta ei hyökkäykseenlähtö saa jäädä polkemaan paikalleen niin montaa kertaa kuin esim. JYP-pelissä oli nähtävissä. Missä ongelma sitten on, hyökkääjät tai toinen pakki ei saa tehtyä itseään pelattavaksi vai avaajalta puuttuu rohkeutta pelata kiekkoa ylös mokaamisen pelossa? No, alkukaudella sitä pelkoa ei tippaakaan ollut, kun kiekko lähti heti ylöspäin haltuunsaamisen jälkeen – tätä käskyä on ilmiselvästi muutettu kontrolloidumman avaamisen suuntaan ja luoko se sitten vielä prosessin tässä vaiheessa ylivarovaisuutta virheitä kohtaan? Paineetta lähtiessä lähdöt onnistuvat sitten jo paremmin ja silloin lyhytsyöttöpeli pääsee esille.
Keskialueen ylitykset ovat nyt ensimmäisiä pelejä kontrolloidumpia ja kun ei olla johtoasemassa, ylityksissä on selkeämmin tavoite kohti maalia kuin passiivisissa johtoaseman toivotaantoivotaan-roikuissa. Ylitykset kuljettamalla tai korkeintaan yhdellä syötöllä tuntuvat tällä hetkellä yleisimmiltä hallittuja ylityksiä pohdittaessa ja silloin, kun tämä KAHP pyrkii maalintekoon passiivisuuden sijasta, on se riittävässä kunnossa.
HAHP on suoraviivaisuuden ja kiekkokontrollin sekoitus tällä hetkellä. Suoralla hyökkäyksellä puolustusalueelta lähtien on viime peleissä tehty suhteessa paljon maaleja kun taas tasakentällispyöritykset viime kauden mallilla ovat jääneet torsoiksi. Potentiaalia pyörityksiin on, muun muassa Järvinen on kehittynyt kiekonsuojauksessa ja Erkinjuntti oli jo viime kaudella tässä loistava, mutta toistaiseksi pyöritykset ovat olleet melko tuottamattomia. Se on nykyrosterilla positiivista, että sieltä löytyy pelaajia, jotka oikeasti osaavat ja tahtovat laukoa (Kuusela, Jormakka ja Palola) ja toisaalta löytyy näitä pyörittäjiä (Järvinen ja Erkinjuntti). Muut täydentävät näitä palasia ketjukohtaisesti ja esimerkiksi Peltola on ottanut suoraviivaisuudessa askeleen eteenpäin. Temput palvelevat joukkuetta ja tuottavat tulosta, mikä on ”pitkän linjan tapparalaisella” kuten Peltola on, hyvinkin positiivista ja itse arvostan kovasti Peltolan pitkäjänteisyyttä pysyä Tampereella.
Ongelmat HAHP:ssa liittyvät siis toisaalta vahvalta vaikuttavaan, mutta kuitenkin tuloksettomaan kiekkokontrollipelaamisen. Laukojia on, mutta laadukkaita laukauksia ei ole tullut riittävästi jolloin maalinteko on hankalampaa. Tässä tasakentällisin maalintekoa pohdittaessa voisi luoda katsauksen tuonne
Tilastoketjuun seuraamaani erikoistilannepelaamisen käppyrään ja eritoten noihin kuvan laatikoissa oleviin prosenttilukuihin. Ne siis kuvaavat ylivoimalla tehtyjen maalien osuutta kaikista tehdyistä maaleista ja toisaalta alivoimalla päästettyjen maalien suhdetta kaikista päästetyistä maaleista.
Tällä kaudella 41,18 % maaleista on tehty ylivoimalla, kun viime kauden alkutaaperruksessa oli tässä vaiheessa tehty 25,93 % maaleista ylivoimalla. Selvääkin selvempää on, että tasakentällispelin pitää tehostua, sillä ylivoima on tässä vaiheessa prosentuaalisesti kuitenkin heikompaa kuin viime kaudella, minkä huomaa noista käyristä, tämän kauden prosentti on noin 2 %-yksikköä viime kautta heikompaa. Alivoima taas ei aiheuta puolustuspelaamiselle läheskään yhtä paljon harmaita hiuksia nyt kuin viime kaudella tässä vaiheessa, alivoimalla on päästetty nyt 22,73 % kaikista maaleista kun viime kaudella vastaava luku oli kahdeksan pelin jälkeen 36,36 %, lisäksi av-% on nyt vajaa 8 %-yksikköä parempaa kuin viime kaudella.
***
Liigan tilastoinnista on avauduttu tarpeeksi, mutta olisi näin uusitun pelitavan kannalta erittäin mielenkiintoista nähdä alkukauden laukauskarttoja ja yleisemminkin laukomistilastoja tarkemmin kuin vain joukkuetasolla vastustajan maalivahdin torjunnoista kääntäen laskien. Sen verran olen tietoa onkinut (laskenut pelaajatilastosta pelaajien laukaukset yhteen, niissä on ohi menneet ja blokatut mukana, maalivahtien torjunnoista saa maalia kohti menneet laukaukset) ja ulkomuistista muistaen, että Tapparan kokonaislaukaustarkkuus oli ennen JYP-peliä kaavalla (laukaukset maalivahdille)/(kaikki laukaukset) n. 63 %, kun ennen Jokerit-peliä tarkkuus oli n. 70 % eli rutkasti parempi. Jokerit- ja Ässät-peleissä laukominen oli siis epätarkkaa, kun kahden pelin perusteella kokonaisprosentti laski 7 %-yksikköä.
Sen verran mitä Liigan tilastoilla on tilastointia pystynyt tähän mennessä pitämään yllä, joka pelissä vastustaja on laukonut noin viisi laukausta enemmän maalia kohti kuin Tappara ja sekä Tapparan että vastustajan otteet ovat tuloksellisesti parantuneet mitä pidemmällä ottelu on edennyt. Ne kokoamani tilastot ovat kuitenkin vielä niin lapsenkengissä, ettei niillä ole kummempaa lisäarvoa niin kauan kuin Liigan tilastointi on retuperällä eikä laukaustarkkuuksien ja laukomissektorien määrittely laukauskartoista onnistu.
