Tuomarien ratkaisut olivat mitä olivat, tosiasia kuitenkin on, että peli olisi pitänyt saada tuloksellisestikin haltuun toisessa erässä. Niin selvästi Tappara pystyi kiekonhallintaan ja paineistamiseen oli ylivoima tai ei. Esimerkiksi, Connolly pelasi huikealla kiekonhallinnalla itselleen avopaikan, mutta kuti jäi maalinedusmuuriin, kun pienellä liikkeenjatkamisella olisi ollut avoin linja maalille. Luceniukselta hienoja yksilösuorituksia kiekon kanssa, mutta ei saatu jalostettua eteenpäin.
Pelicans oli purjeessa, ja pienet asiat ratkaisivat, niin kuin on monesti tällä kaudella nähty. Olen iloinen siitä, että Tapparassa on fyysisyyttä ja äijämäisyyttä, mutta liekö se fyysisyys tullut niin kertarysäyksellä porukkaan, että välillä vati läikkyy yli ja paineistettuna tappiotilanteessa fyysinen riuhtaisu tai muu "ylilyönti" tapahtuu helpommin. Joukkueessa on räjähdysherkkiä kavereita, ja isoja rangaistuksia on kertynyt ja vielä kun päävalmentajakin on sanavalmis ja vahvat mielipiteet omaava persoona, silmätikuksi päästään helpommin. Varsinkin pelin loppuhetkellä kovassa paineessa olevat kokemattomat tuomarit voivat lukea kiistanalaisen ja tulkinnanvaraisen tilanteen helpommin Tapparaa vastaan, ihan ihmismielen perimmäisen rakenteen vuoksi. Toisaalta tilanteita pitäisi osata pelaajienkin lukea niin, että tilanteisiin mentäisiin pienemmällä riskillä. Esimerkiksi tuo Kankaanperän kädennosto, turha tempaus ja ne osataan vastapuoleltakin pelata oikein.
Seuraaviin peleihin ajatuksia: Suoraviivaisuutta ja laukauksiin laatua, ehkä suurempaa vastuun jakamistakin, neloskentässä on energisiä pelaajia, jotka osaavat pitää kiekkoa. Voisi yllättää vastustajiakin, kun peluutus olisi totutusta poikkeavaa ja loisi erilaisia reagointivaatimuksia vastustajallekin.
