Kirjoittaja Aihe: Tampereen Ilves 2012-13  (Luettu 250607 kertaa)

Poissa tm78

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 133
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #495 : Tammikuu 18, 2013, 17:35:06 »
Miksi Areena-hanke pitäisi haudata Ilveksen (mahdollisen) Mestisvisiitin jälkeiseen aikaan ?
Eikös se ole hankkeen puuhamiehillä ja/tai kaupungilla ollut alusta asti ehtona että sekä Tappara että Ilves ovat sitoutuneet pelaamaan hallissa. Näin olen asian ymmärtänyt, voin toki olla kujalla tästä. Joku voisi kertoa jos muistaa paremmin?

Ja mitä Ilveksen tippumiseen tulee niin ei se ole edes mahdollista. Kyllä Ilves hoitaa nykyiselläkin kokoonpanolla kaiken maailman Sportit ja TuTot äärimmäisen helposti.

Voihan puuhamiehillä tuollainen "ehto" olla (muistan kyllä myös nähneeeni jossakin), mutta epäilen että tuskin on ihan kiveenhakattu. Toisaalta, voihan Areena olla Ilveksenkin kotihalli vaikka Ilves pelaisikin Mestistä.
Sellainen muistikuva on että pitihän Hartwall-areenakin olla sekä Jokereiden että HIFK:n kotihalli. Kunnes sitten HIFK melko hyvissä ajoin ilmoitti jäävänsä Nordikselle. Ja niinkuin sanoit, eihän Ilves minnekään putoa.

Poissa tm78

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 133
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #496 : Tammikuu 18, 2013, 17:40:38 »
Onko Mestikseen putoaminen käytännössä mahdollista, vaikka Ilves mahdolliset karsinnat häviäisikin? Meinaan, eikös nousua yrittävän seuran pidä ostaa (Ilvekseltä?) pirun kallis liigalisenssi ja kotiareenan tulee täyttää liigan vaatimat mitat ym.?

Nousua ihan vakavissaan yrittävät seurat luultavasti kriteerit nousuun (pirun kallis lisenssi, mitat täyttävä kotihalli), täyttävät, ainakin talouden osalta. Ja halliahan pystyy tarvittaessa remppaamaan. Mutta jos se nyt jokusia satoja  katsojia vetää vähemmän kuin liiga on kriteereissään ilmoittanut, niin tuskinpa vaikuttaa asiaan. Kunhan siis liigalisenssin pystyy lunastamaan ja talous on muutenkin kunnossa.

Poissa kyynaama

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 330
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #497 : Tammikuu 19, 2013, 19:34:16 »
Taisi varmistua ipan karsinta tänään. Hyvä homma. Kutsuisiko mestis sittenkin? Olisihan se makoisaa!! Mahtavatko vielä uskaltaa paikata taloutta pelaajamyynneillä?
Imaami on islamin pappi

Mjones

  • Vieras
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #498 : Tammikuu 19, 2013, 21:38:16 »
Mahtavatko vielä uskaltaa paikata taloutta pelaajamyynneillä?

Varmasti uskaltaisivat, ei niitä kyläsarjan amatöörejä tarvitse varoa. Ainoa mikä estää myynnit on se että mitään myytävää ei ole, siis sellaista millä merkittävästi saisi taloutta paikattua. Marjamäki toki olisi jos ei olisi telakalla.

Poissa ekunkikat

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 425
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #499 : Tammikuu 19, 2013, 22:38:03 »
Karsinta varmaankin varmistui. Se onko edes mahdollista pudota niin epäilen kovasti.

Ensin pitää mestiksen voittajan olla "oikea" joukkue. Epäilen tätä tänä vuonna. Taloudellisesti edes mahdollisia nousijoita mestisseurojen pukumiesten puheista riippumatta ei ole montaa. Sitten mestisvoittajan tulee voittaa ipa monta kertaa. Se voi olla jopa mahdollista nyt. Mutta sitten SM-liiga itse päättää pudottavatko ipan kabinetissa. Tätäkin epäilen. Tampereella on iso halli ja ipalla laaja kannattajakunta. Bisnes ratkaisee.

Kabinettipäätöksellä jääminen sarjaan huipentaisi noloudessaan kissimirrien kauden.
"Elämää opitaan menneisyydestä, mutta se eletään eteenpäin" S. Kierkegaard
"Mennään eteenpäin" T. Jutila

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #500 : Tammikuu 20, 2013, 13:09:13 »
Jos kävisi niin että SM-liigan osakasseura ottaa takkiin karsinnoissa.
Periaatteessa SM-liiga voi varmastikin sivuuttaa erityisen painavilla syillä urheilullisen tuloksen. Vaihtoehtoina olis nousijan kieltäytyminen liiga-paikasta tai karsintojen kahden parhaan hyväksyminen liigaan eli laajentaminen.
Taloudellisen tuloksen myös vaikuttaessa mestiksestä nousijaksi voisi olla ehdolla parikin seuraa joilla on nousukykyä.
Liigan osakas-sopimuksen taloudellisista vastuista en tiedä, oletan kuitenkin että osakkaat ovat kukin vastuussa vain omasta taloudestaan ja liiga ei ole takuumiehenä toiminnalle. Liigaseuran taloudellisten ongelmien kärjistyessä konkurssiin ongelmaksi voi tulla liigalisenssin lunastaja, joutuuko sm-liiga lunastamaan viime kädessä lisenssin jos markkinoilla ei ole ostajaa eikä mestiksestä ole nousuhaluja tai kykyä. Muutoin varmaan SM-liigalle ei ole ongelma osakkaiden talouden tunnusluvut kunhan laskujen maksu hoituu SM-liigan suuntaan.

SM-liigan kannalta on merkittävää millainen signaali annetaan ulospäin ja osakasseuroille kabinettipäätöksellä. Jos "Ilves häviää karsinnat" oletus toteutuu niin mainitun seuran pitäisi jo tällä kaudella oleellisesti parantaa taloudellista tulostaan, mielellään positiiviselle luvulle. Uskottavuus ja toimintakyky liiga-tasolla ei mielestäni kestä toistuvaa huonoa taloudellista ja urheilullista suorittamista. Ilveksellä on laaja kiekkotoiminta ry:n kautta mikä voisi puoltaa kabinettipäätöstä, ehdollisena että OY:n taloudelliseen suorittamiseen tulee erittäin suuri positiivinen muutos jo tällä kaudella.
Haastava tilanne naapuriseuralle, niin kassa kuin joukkuekin on "tyhjä". Mahtaako olla seuralla kiinteistöjä tai osakkeita mitä myydä seuraavaksi.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 20, 2013, 13:11:40 kirjoittanut 4_TRA »

Poissa iroj

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1450
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #501 : Tammikuu 20, 2013, 16:25:34 »
Jos kävisi niin että SM-liigan osakasseura ottaa takkiin karsinnoissa.
Periaatteessa SM-liiga voi varmastikin sivuuttaa erityisen painavilla syillä urheilullisen tuloksen. Vaihtoehtoina olis nousijan kieltäytyminen liiga-paikasta tai karsintojen kahden parhaan hyväksyminen liigaan eli laajentaminen.

Keväällä 2000 Kärpät voitti Pelicansin liigakarsinnoissa ja nousi liigaan.
Pelicans sai kuitenkin jatkaa liigassa koska se katsottiin liigakelpoiseksi joten tämäkään ei olisi uutta.

Mjones

  • Vieras
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #502 : Tammikuu 20, 2013, 16:34:15 »
Mahtaako olla seuralla kiinteistöjä tai osakkeita mitä myydä seuraavaksi.

Onhan niillä se Ilves Apartments Oy mikä omistaa sen neljä kämppää hervannasta. Senhän voisi vielä lyödä lihoiksi, olettaen siis että tätä liikettä ei ole vielä tehty...

Poissa veikko

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 148
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #503 : Tammikuu 21, 2013, 13:31:08 »
Olisipa hassua jos Ilves tippuisi ja huhut kävisi toteen niin, että liiga suljettaisiin tämän kevään jälkeen.
twitter @partakakipahis

Poissa c-paaty

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 462
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #504 : Tammikuu 22, 2013, 08:08:28 »
Mitähän sekoilua tämä on?

Päivän paras uutinen että "Ilves löysi ostajan: "Ehdot ovat jo paperilla"" (ilta-sanomat)
http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288533931575.html?pos=ok-nln

...ja Aamulehti kertoo ihan toista "AL: Manngardin Ilves-osakkeet eivät käy kaupaksi"
http://www.aamulehti.fi/Urheilusahkeet/1194790046039/artikkeli/al+manngardin+ilves-osakkeet+eivat+kay+kaupaksi.html

Molemmat uutiset päivätty aamusta 22.1.2013. Jos Ilves on sekaisin niin on mediakin.

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #505 : Tammikuu 22, 2013, 09:33:40 »
Mitähän sekoilua tämä on?
Päivän paras uutinen että "Ilves löysi ostajan: "Ehdot ovat jo paperilla"" (ilta-sanomat)
http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288533931575.html?pos=ok-nln
...ja Aamulehti kertoo ihan toista "AL: Manngardin Ilves-osakkeet eivät käy kaupaksi"
http://www.aamulehti.fi/Urheilusahkeet/1194790046039/artikkeli/al+manngardin+ilves-osakkeet+eivat+kay+kaupaksi.html
Molemmat uutiset päivätty aamusta 22.1.2013. Jos Ilves on sekaisin niin on mediakin.

Oliskoko tässä logiikka se, että Manngardin osakkeet eivät mene yksittäin, markkinointirahalla kaupaksi, mutta joku kotimainen toiveikas rahamies ostaisi isomman siivun? Toivottavasti mahdollinen ostaja tekee ennen lopullista kauppaa riittävän seikkaperäisen tarkistuksen Ilveksessä, jotta tietää mitä tulee ostaneeksi.

Aamulehden uutisen mukaan, palkkakulut ne vaan jatkaa kasvuaan Ilveksessä. Hyvä yhtiön kannalta, jos nyt loppukaudesta päästää kallispalkkaisista pelaajista eroon edes loppukaudeksi. Tuskin mikään Mestis porukka pelillisesti tiputtaa Ilvestä paras seitsemästä sarjassa. Ainut kysymys, on se onko Ilveksellä karsinnassa kunnollista maalivahtia ja varamaalivahtia.

Poissa keigykedy

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 590
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #506 : Tammikuu 22, 2013, 10:03:32 »
Ihan hyvä tahtihan tuo on. Jos noita Vinnien osakkeita menee kaupaksi 460kpl/kvarttaali niin Ilveksestä tulee Vinnietön 19,5 vuoden kuluttua. Hitaasti hyvä tulee !

Poissa tonselmi

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 432
  • LETS KOU KONOLI!
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #507 : Tammikuu 22, 2013, 10:07:21 »
Viikonloppuna kuulin kaverilta, joka oli vissiin parin linkin kautta itsekin kuullut, (hevosmiehet) että se Räikkönen olisi oikeasti kiinnostunut. Itse lähinnä nauroin tuolle. Sitten luin tuon uutisen ja vakavoiduin, "voisko se oikeesti?" No nyt taas naurattaa.
Otetaan se mikä meille kuuluu.

Poissa Messi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3365
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #508 : Tammikuu 22, 2013, 10:09:27 »
Minäkin päädyin laskelmissani tuohon noin 20 vuoteen. Eihän se ole aika eikä mikään Ilveksen historiassa. Eikös se Ilves perustettu joskus vuonna 1650?
" Ei, en mää tiedä mihin kannattaa ampua"

Poissa Pipa

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 203
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2012-13
« Vastaus #509 : Tammikuu 22, 2013, 10:23:13 »
Toivottavasti löytävät ostajan.

Mutta muistaakseni aikaisemmin kaupat ovat kaatuneet juuri tuohon velkaosuuteen joten katotaan ny.