Kirjoittaja Aihe: Tappara-Kärpät 29.12.11  (Luettu 18803 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Tappara-Kärpät 29.12.11
« : Joulukuu 28, 2011, 00:02:26 »
Tää on viimeinen taisto (vuonna 2011)
Tässä otteluparissa kotietu on pitänyt kauden aiemmissa kohtaamisissa, saapa nähdä kuinka nyt.
Vierailija Kärpät kaatoi tiistaina suvereenin sarjakärjen ja teki sen jo kolmannen kerran tällä kaudella.
Hakametsä on ollut Kärpille epämieluisa pelipaikka, onhan se jäänyt Suomen vanhimmassa jäähallissa pisteittä sitten syyskuun.
Sen jälkeen se onkin käynyt luovuttamassa täydet sarjapisteet kahdesti Ilvekselle ja kerran Tapparalle.
Tappara voitti tiistaina paikallispelinsä voittomaalella, mutta saattoi menettää muutamia pelaajia sairastuvalle.
Torstai näyttääkin sitten millaisen miehistön Dufva saa jäälle, lähtökohtaisesti kuitenkin täyden.
Ei tainnut Risto tietää Tampereelle tullessaan täkäläisen sairastuvan pyöröovista?
Näillä mennnään, kuten totesi muuan takavuosien suurista jääkiekkoguruista.

Otteluennakot:
Tappara: Tälläinen nippu päättää vuoden 2011
Tappara: Vuoden viimeinen valssi
Kärpät: Kärpät Hakametsässä KalPa-pelin kokoonpanolla
Kärpät: Otteluennakko
Ja: Syttyykö Kärppien roihu?
MTV3: Kärpät hakee parannusta kehnoihin Tampereen reissuihin
MTV3/kierrosennakko: Toipuuko Ässät nöyryytyksestä?:

Tuoreimmat joukkueuutiset:
29.12. AL: Ilves-peli tuli kalliiksi Tapparalle - kolme sai aivotärähdyksen
29.12. AL: Tapparan Leimu ei jaksa vatvoa ongelmia
28.12. Ja: KooKoon pistekärki lainalle Tapparaan
27.12. Tappara: Kai Miesmäki Tapparan kunniapuheenjohtajaksi
23.12. Tappara: Tappara panostaa kaupallisten toimintojen kehittämiseen

Kauden aiemmat kohtaamiset:
06.10.11: Kärpät-Tappara 2-1 (2-1,0-0,0-0)
              Tappara: Pisteitä oli tarjolla, mutta ilman jäätiin
              Kärpät: Kärpille taistelupisteet Tapparalta
              NelonenPro: Kärpät-Tappara 6.10.2011
13.10.11: Tappara-Kärpät 2-1 (2-0,1-2,0-0)
              Tappara: Tapparalle neljäs peräkkäinen kotivoitto
              Kärpät: Torstaina oli kansallinen epäonnistumisen päivä!
              NelonenPro: Tappara-Kärpät 13.10.2011
26.11.11: Kärpät-Tappara 5-2 (2-0,2-1,1-1)
              Tappara: Jälleen yksi vierastappio
              Kärpät: otteluraportti
              NelonenPro: Kärpät-Tappara 26.11.2011

Joukkueiden edelliset ottelut:
27.12.11: Tappara-Ilves 5-4 (2-1,0-1,2-2) vl
              Tappara: Tapparalla hurha nousu voittoon
              NelonenPro: Tappara - Ilves 27.12.2011
27.12.11: Kärpät-KalPa 4-2 (2-1,0-1,2-0)
              Kärpät: otteluraportti
              NelonenPro: Kärpät - KalPa 27.12.2011

Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: Kärpät/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista (vain tilastofriikeille!)
Maugen kerroinvertailu

Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Boman ja Timo Metsälä.
Tuomariasettelu

Ottelun seuraaminen:
- Ottelu on nähtävissä nimellistä korvausta vastaan Livenä Hakametsässä klo 18:30 alkaen.
- Radio Mega selostaa ottelun klo 18:30 alkaen.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella: Oulu 103,1 MHz, kaapelissa 95,9 MHz)
- URHOtv Total näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- SM-liiga: Tulosseuranta kertoo ottelusta olennaisimman.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 29, 2011, 14:34:38 kirjoittanut Trafan »

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #1 : Joulukuu 28, 2011, 22:13:01 »
Huomenna Tappara tekee kolme juniorinostoa. Arvaillaanko nimet? ;)

Poissa tomppa94

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1348
  • Tappara.co --> Donizimo
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #2 : Joulukuu 28, 2011, 22:16:51 »
Huomenna Tappara tekee kolme juniorinostoa. Arvaillaanko nimet? ;)

Räty
Ilomäki

Haapala
Tanus    
Rundgren

Tummenettuina
pidän lähes varmana.

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #3 : Joulukuu 28, 2011, 22:22:25 »
Meillä taitaa tulla pakkipula eli veikkaan kahta puolustajaa ja yksi hyökkääjä

Poissa tomppa94

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1348
  • Tappara.co --> Donizimo
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #4 : Joulukuu 28, 2011, 22:25:29 »
Meillä taitaa tulla pakkipula eli veikkaan kahta puolustajaa ja yksi hyökkääjä

Mattila?


Poissa tapparafaniii

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 671
  • Tappara!
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #5 : Joulukuu 29, 2011, 00:08:11 »
Oisko Mattila, Ilomäki ja vaikka yllätyksenä Tanus.

Mazza

  • Vieras
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #6 : Joulukuu 29, 2011, 02:12:39 »
Tappara on ottanut peräkkäisvoiton viimeksi lokakuun puolivälissä, silloin oli kotona vastassa Kärpät. Nyt taas?

Kärpät liikkuu ja syöttelee hyvin, vaikutti hankalalta joukkueelta Tapparalle viimeksi vaikka silloin tulikin se lokakuulle tyypillinen 3-2-voitto. Se oli silloin paljolti Niemisen ja tehokkaan avauserän ansiota joten Tapparalta vaaditaan nyt samanlainen tasonnosto mikä nähtiin Pikkuleijonilta USA:ta vastaan. Ilves-pelin kaltaisella esityksellä tulee turpaan ihan varmasti.

Viimeksi kun pelattiin ilman Kovasta ja Barkovia peli näytti lohduttoman huonolta joten siinä mielessä ei ole ihan parhaat lähtökohdat peliin. Mutta jotenkin sitä on taas tiistain (voitollisen!) pohjanoteerauksen jälkeen faninakin koonnut itsensä ja odottaa että askiin raivoaa uudenlainen Tappara joka pitää pisteet itsellään.



« Viimeksi muokattu: Joulukuu 29, 2011, 02:14:15 kirjoittanut Mazza »

Poissa axe

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1625
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #7 : Joulukuu 29, 2011, 06:59:06 »
Huomenna Tappara tekee kolme juniorinostoa. Arvaillaanko nimet? ;)

Voihan sen tekstin kai noinkin tulkita, mutta siinä sanotaan, että tällä kaudella nähdään nyt kahdeksas organisaation ulkoa tuleva uusi pelaaja (Liukkonen) minkä lisäksi junnuja on nostettu kehiin kauden aikana kolme (Liima, Räty, Barkov). Voisihan siinä olla kai neljäkin junnua mainittuna, mutta Ilomäki vaan käväisi.

Poissa Betonileuka

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1160
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #8 : Joulukuu 29, 2011, 08:55:48 »
Eiköhän tänään kokoonpanoon nouse puolustajista Räty ja Ekbom. Liukkonen stunttaa Peltolaa, muuten varmaan samat ukot kehissä. Pyymäki löytyy vielä varalla, mutta ei tunnu mahtuvan RD:n kuvioihin.

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #9 : Joulukuu 29, 2011, 09:53:15 »
Toivottavasti Ilomäki päästettäisiin Järvisen tilalle. Ei sillä, että tulos välttämättä parempaa olisi, mutta kyllähän mies ansaitsee näytönpaikan, etenkin kun Järvinen ei taaskaan saanut mitään aikaan viime pelissä. Puolustus pelottaa myös kamalasti. Skinner oli vaisu ekassa pelissään, Kaijomaan alkukauden huima vire on muisto vain, Leimu on hazardi, Saravo ja Ekbom hitaita ja kiekon kanssa huonoja, eikä junnuistakaan apua ole. Toivotaan parasta ja toivottavasti väki tulee tukemaan Tappara hallille!

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #10 : Joulukuu 29, 2011, 09:58:50 »
Toivotaan parasta ja toivottavasti väki tulee tukemaan Tappara hallille!
Toiveesi toteutuu. Tänään on seisomakatsomo tikemassa jo
ukkuetta. Kauden paras tunnelma luultavasti tänään tulossa. Kaikki palstalaiset ovat tervetulleita tulemaan tänään C-katsomon seisomakatsomoon. Siellä vaan täytyy sitten kannustaa :)

Ei se Kärpilläkään ihan helppoa ole. Salomäki, Donskoi ja Pokka nuorten kisoissa. Loukkaantumisista eb tiedä sen enempää.

rännipakki

  • Vieras
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #11 : Joulukuu 29, 2011, 10:10:32 »
Toivotaan että putki liikkuu paremmin kuin tiistaina. Mielenkiintoinen matsi tulossa. Tänään ääntä halliin, ja hyvillä mielin kohti vuotta 2012!

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #12 : Joulukuu 29, 2011, 10:30:32 »
Toivotaan parasta ja toivottavasti väki tulee tukemaan Tappara hallille!
Toiveesi toteutuu. Tänään on seisomakatsomo tikemassa jo
ukkuetta. Kauden paras tunnelma luultavasti tänään tulossa. Kaikki palstalaiset ovat tervetulleita tulemaan tänään C-katsomon seisomakatsomoon. Siellä vaan täytyy sitten kannustaa :)


Hyvä hyvä. Vielä kun toive toteutuisi rahallisesti eli yleisöä olisi vaikkapa sellaiset 5500, niin olisin hyvinkin tyytyväinen.

Poissa tapparafaniii

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 671
  • Tappara!
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #13 : Joulukuu 29, 2011, 10:36:16 »
Tästä voitto ja Lukko häviää oman ottelunsa niin ois enää 1piste sääleihin. Veikkaisin että yleisössä jäädään alle 5000 mutta ei paljoa.

Poissa Linden #16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1911
  • Kaikkeen kätevä,mutta ei mihinkään pätevä!
    • Profiili
Vs: Tappara-Kärpät 29.12.11
« Vastaus #14 : Joulukuu 29, 2011, 11:26:39 »
Tälläiseltä voisi tänään näyttää rosteri:
Venäläinen-Makkonen-Erkinjuntti
Liukkonen-Ahtola-Palola
Strömberg-Vänttinen-Tallberg
Lähde-Pyymäki-Pekkala

Skinner-Kaijomaa
Leimu-Ekbom
Saravo-Räty

Nieminen
Metsola

Oletuksena,että sivussa: Männikkö,Barkov,Kovanen,Elorinne,Liimatainen,Peltola. Ja itse jättäisin Järvisen katsomoon.

Edit: Meinas Palola unohtua!
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 29, 2011, 11:29:17 kirjoittanut Linden #16 »
"Kankaanperä osoitti ensimmäisessä maalissa, että kun lähtee, niin lähtee perkele ja menee kovaa, Tapola intoutui joukkueensa avausmaalista." -JA 14.1 Tappara-Ilves pelin raportissa-