Jos pysytään tässä ketjussa pohtimassa Rautakorven vaikutusta Tapparaan, niin onhan se laajassa katsantokulmassa kokonaisvaltainen. Tämän katsantokulman voi mukauttaa sitten ihan kaikkeen tekemiseen, missä Rautakorpi on henkilönä läsnä. Sen näki viime kaudella vaikka silmät kiinni, että organisaatio kasvoi henkisesti ja sitten menestys seurasi kokonaisvaltaista kasvua. Ei viime kautta tarvitse pohjiaan myöten alkaa perkaamaan, sen muistaa millainen tulos pitkäjänteisellä työllä loppujen lopuksi oli, mutta sitä voi muistella, että mitä yhtymäkohtia nykytilanteessa on vuoden takaiseen.
Kitinää ja ihmetystä oli valloillaan silloinkin runkosarjan alussa pelaamisen osalta, mutta eri asioista. Silloin vikana oli hinkkaaminen omissa ja tunteeton kiekottelu, mihinkä äärinihilisti voisi todeta jotain nasevaa tappiollisen finaalisarjan jälkihöyryissä, mutta sillä pelillä, joka viime kauden Tapparalla oli, selvittiin urheilullisesti hienoon lopputulokseen. Nimenomaan urheilulliseen tulokseen ja yhtä urheilun hienoa nyanssia korostavasti, kehittyen ja paremmaksi tullen. Pelillinen linja oli jo valittu toukokuussa 2012 virallisen projektin alussa ja haastava projektihan se oli kokonaisuudessaan, mutta voi todeta viime kauden olleen "loistava merkintä Rautakorven urheilulliseen CV:hen".
Viime runkosarjakauden alkupuolella pelitapa ei toiminut tuloksellisesti heti alkuunsa, eikä nytkään. Periaatteellisestihan tuossa virkkeessä ei ole mitään ihmetyksen aihetta, pelitavan sisäistäminen ottaa huippu-urheilussa sitä enemmän aikaa mitä vaativampi se on ja sisäistämisprosessin eteneminen riippuu pelkistäen yksilöiden oppimistahdista ja yksilöiden oppimisen nivoutumisesta joukkuetason suorittamiseen. Kilpaurheilun periaatteet huomioon ottaen, paikalla on myös vastustaja, joka vaikuttaa omaan peliin sitä hankaloittamaan pyrkien. Nämä sisäistämistekijät ja pelaaminen itsestä sinällään riippumatonta vastustajaa vastaan luovat kokonaisuuden, jonka hallinta on etenkin kauden mittaisen prosessin alkuvaiheessa vaativaa.
Vastuujaollisesti taasen ajateltuna, valmennuksella on vastuu johtamisesta sekä opettavasta ja harjoittavasta puolesta, yksilöillä on vastuu sisäistämisestä ja toteuttavasta puolesta. Ja jos edelleen pysytään vain Rautakorven ja valmennuksen vaikutuspiirissä olevissa asioissa, voidaan eittämättä todeta, että toiminnan vaatimustaso on tälläkin kaudella aivan helvetin kova. Runkosarjan alusta alkaen peliä on pakotettu nopeaksi ja aivan selvästi huomaa, ettei peli lähde niin sanotusti pelaajista itsestään, vaan on joku ylempi käsky. Mistä käskyn huomaa? Esimerkiksi harhasyöttöjä hyökkäyksien avauksissa tulee solkenaan, syöttöä ei katsota pitkään vaan annetaan heti kun kiekko on hallussa ja yleisesti siitä, että pelissä vaikuttaa olevan kiire.
Tuon enempää tässä ketjussa pelitapaan puuttumatta, täytyy vielä mainita erikseen yksi detalji nykyvalmennuksessa, joka on toki osa tuota vaatimustasoa, mutta kuitenkin oma alueensa: kehittyminen. Sivusin sitä jo aiemmin, mutta se on niin olennainen osa koko tämänhetkistä toimintafilosofiaa, että se täytyy nostaa vielä erikseen esiin. Rautakorpi on monesti todennut, että olisi huolestuttavaa, jos peli olisi kunnossa heti alussa. Siinä on metka ajatus takana, meinaan jos se heti olisi kunnossa, niin minkälainen pelitapa se sitten olisi? Tai kuinka vaativa, muuntautumiskykyinen, yllätyksellinen, vaikea vastustajalle? Jos oma peli on heti syksystä alkaen kunnossa, niin siinähän on muilla koko kausi aikaa miettiä miten tuo Tappara pelataan pois. Sekin liittyy kehittymiseen, että luonne tuppaa kasvamaan vaikeuksien kohdatessa ja niistä selvitessä. Jos koko kausi olisi alusta alkaen kuin pumpulissa kulkisi, miten yli kahdenkymmenen miehen joukko suhtautuu väistämättömiin ongelmiin myöhemmässä vaiheessa? Onko syntyville ongelmille kehittynyt ratkaisumalleja – ei varmasti ole, jos niitä ongelmia ei ole aiemmin ollut.
Tiivistäen, lähtötason pitää olla aina alempana kuin tavoitetaso ja hyvä joukkue onnistuu väistämättä saavuttamaan tavoitteensa ja kehittymään paremmaksi. Se on menestymisen perusedellytys, että joukkue kehittyy ja kasvaa yhteen, kasvua tapahtuu tietysti onnistumisten kautta kun huomataan, että täähän toimii, mutta väitän, että voimakkain yhteenkasvu tapahtuu voitettaessa ongelmat ja selvitettäessä erehdysten syyt. Silloin ihmismieltä ei pääse valtaamaan tyytyväisyys vaan syntyy tarve näyttää, että virheistä on opittu ja homma osataan paremmin kuin on aiemmin näytetty. Lisäksi vielä nämä ns. syksyiset alisuorittajayksilöt, joita nytkin on ilmeisesti löydetty, kehittynevät entistä enemmän raa'an joukkuepelaamisen kehittymisen kautta niin sanotusti joukkueen mukana, yksilö ei nykyliigassa hallitse peliä kauden alusta loppuun, vaan sellaiset yksilöt pelaavat kolmikirjaimisissa liigoissa. Yksilöiden kehittyminenkin on joukkuepelistä kiinni ja vaikka kuinka tuntisi tarvetta viiden pelin perusteella tehtäviin ratkaisuihin ja siirtoihin, en näe niille nyky-Tapparassa vahvoja perusteita.
Lopuksi viitaten noihin toimittajantaimiin, uskon vahvasti, että Rautakorvella on homma hallussa. Kattokaa nyt tuota niiden yhteiskuvaa, toisella on puoliksi syöty tutti suussa ja toisella vessaharja!?? Ei ne tee muuta kuin ittellensä vahinkoa tuolla huomiohuorauksella. Onneksi ymmärsivät sentään siirtyä videoformaatista tekstimuotoon.