Hieno runkosarjapelaaja. Tänään loistava, eilen surkea. Eilen tällänen peli, niin tänään ei olisi tarvinnu pelata. Viime kauden finaaleissa sössi monta peliä. Toivon todella että jos joku vaan huolii, niin tervemenoa. Eiköhän ne näytöt nyt annettu, ei enää ikinä meillä
Samaa mieltä. Metsolalla sitä mestaruutta ei tule. PISTE.
No, nyt kun taistelu on ohi, niin pystyn pikkuhiljaa keskittymään taas tähän palstaankin.
Tuosta yllä olevasta lainauksesta voi aistia harmistusta ja turhautuneisuutta, mutta ei savua ilman tulta.
Sanonpa jotain, joka ärsyttää kaikkia niitä, joiden mielestä Metsolaa ei saa arvostella, koska se on niin ... sympaattinen ja pelaa hyvin ollakseen pienikokoinen maalivahti. Hyvä, jos ärsyttää. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Olen jo vuosia sitten sanonut, että maalivahdin pelipaikka on armoton. He ovat yksilöurheilijoita joukkueurheilussa. Heihin on voitava luottaa - muun joukkueen siis - meillä katsojilla ei ole niin väliä. Karvaaja voi tehdä virheen, mutta siitä ei tule koskaan maalia - takana on vielä puolustajat. Pakitkaan eivät ole maalien päästäjiä virheen tehdessään, mutta tekevät toki maalivahdin pelaamisen vaikeammaksi jos epäonnistuvat. Ainoa, joka päästää kiekon verkkoon, on maalivahti. Poikkeus sääntöön on se, että tehdään oma maali, mikä on myös nähty. Maalivahti on joukkueen viimeinen lukko. Hän pelaa lopulta yksin siinä vaiheessa, kun vastustajan hyökkäys on ohittanut muut esteet. Jos kaikki muu pettää, maalivahti on viimeinen este sen tiellä, ettei punalamppu syttyisi seitsemännen finaalipelin jatkoajalla. Tästä johtuen maalivahdin tärkein ominaisuus on kova luonto, sulamisen vastakohta.
Tappara pelasi viime vuonna, mutta erityisesti tänä vuonna joukkueena sellaista finaalikiekkoa, että maalivahdin osan piti olla aika siedettävä. Viime kauden kliimaksiin lähdettiin ennakkosuosikkina, mutta epäonnistuttiin. Hopea jäi käteen eikä varmaan kukaan voi sanoa ainakaan viime kaudesta, etteikö Tappara olisi voittanut kultaa jos Metsola ja Raanta olisi vaihdettu päittäin finaalien alkaessa. Tappara olisi voittanut suoraan, jopa lumierin.
Tänä vuonna erityisesti keskialue oli loistava. Vastustajat turhautuivat tiukkaan viisikkopuolustamiseen jopa Kärppiä myöten ja kuvasivat Tapparan pelityyliä keskialueen mailaviidakoksi. Sen tarkoitus oli pitää vastustaja pois todellisista maalintekosektoreista. Se toimi hyvin ja nollapeliennätyksiäkin rikottiin. Vastustaja ajautui kulmiin tai laitoihin tai joutui ampumaan kaukaa ilman maskia. Jos Kärpät ei olisi onnistunut ohittamaan maalivahtia kuudennessa ottelussa kolmesti sellaisista paikoista, joista jokainen liigavahti ottaa normaalina iltana ainakin kaksi kiinni, olisimme eilen olleet mestareita maalein 2-1 tai jopa 2-0.
Kaksi hopeaa kahdesta mahdollisuudesta kahdessa vuodessa. Ei huono, mutta ei millään tavalla tavoittelemisen arvoinen asia. Vaihtaisin ne yhteen kultaan ja yhteen jumbopaikkaan any given sunday. Minusta on aivan sama saatiinko hopeamitaleita vainei. Samoin näytti Villekin ajattelevan, kun otti mitalin käteen, ei kaulaan. Ei kai yksikään joukkue aseta tavoitettaan finaaliin pääsyyn.
Minä olen itsekin sitä mieltä, että Juha on sympaattinen ja että reaktiot ovat loistavat. Hieno maalivahti. Silti toivon, että tämän kauden jälkeen ei enää kolmatta kertaa nojata joukkuepelin tärkeimmässä pelipaikassa ja mestaruutta tavoittelevassa organisaatiossa sellaiseen maalivahtiin, joukkuepelin yksilöurheilijaan, joka ei pysty kauden parhaaseen suoritukseen kauden tärkeimmällä hetkellä. Siihen ei ole varaa.
