Terveeksi siskot ja veljet. En ole palstalle kirjoittanut koko kautena. Jatkoaikaan aloittelin tuossa viime viikolla. Jatketaan nyt tähän kotiketjuun. Jatkoajan puolella olin jonkun McCracken-tai-jotain-tyypin mukaan idiootti, kun purin pettymystäni S.Öhmaniin. Minä ajattelen kuitenkin viileästi, että kriisijoukkueen auttaa kriisistä vain isot toimenpiteet. Stefan Öhman ei auta Tapparaa vaan on vastustajajoukkueeseen sopimuksen tehneenä poistettava joukkueen vahvuudesta. Tämä olisi pitänyt tehdä jo ennen koko sarjaa. Raimo Summanen olisi näin tehnyt.
Tapparassa ei paljon kiitettävää ole. Moni pelaaja on pihalla ja haluton. Stefanin kohdalla isoin kritiikki tulee kuitenkin siitä, että miehen tekemisissä on intressiristiriita. Sanoo hän itse mitä hyvänsä, miehen kasetti ei kestä tätä asetelmaa. Fanin oikeus ja velvollisuus on ilmaista mielipiteensä. Minun on myönnettävä, että en ikinä aikaisemmin ole ajatellutkaan buuata Tappara-paitaa kantavalle pelaajalle. Nyt ei kovin kaukana ole.
Minun on myös pakko kompata niitä ajatuksia, joiden mukaan taputukset kuuuvat paikkaan jossa aidosti kiitetään jostakin. Ei Tappara tarvitse yhtä ainutta taputusta tappiollisen neljännesvälieräsarjan päätteeksi, jos tästä sellainen tulee. Taputukset tarvitaan siihen, että tämä sarja kääntyisi. Tosin tämän Tapparan on ne itse yleisöltään ansaittava. Seuraava peli non vielä kaukalossa pelaamatta ja alkaa nollasta nollasta, mutta äkkiähän sen näkee, jos kaukaloon luistelee valmiiksi pelin hävinnyt joukkue. Minusta on suoranainen häpeä, että ammattiurheilijoille voi tulla kauden huipentuman kohdalla sekä pelillinen kriisi että haluttomuus ja apatia. Ei tällaisia keskusteluja Pohjois-Amerikassa käydä.
Hurriksi haukkuminen ei ole kuitenkaan sopivaa.