Mutta silloin kun tehdään pitkiä sopimuksia ja suunnitelmia vuosiksi eteenpäin, pitäisi olla jonkinlainen tuntuma siitä että ollaan tehty oikeita valintoja. Rautakorven aikana tämä oli selviö, hän teki erittäin hyvää työtä todellisena keltanokkana 95-96. Seuraavalla kaudellakin Tappara oli kahdeksas, vaikka joukkueesta lähtivät keväällä 95 Ojanen, Jutila, Mayer ja Laksola. Ne olivat niin suuret menetykset että se sija 8 oli keväällä 1997 aika hyvä suoritus vaikka silloin Rautakorven nähtiin kai jollain tasolla epäonnistuneen. Jukka olikin helppo valinta parin vuoden tauon jälkeen kaudeksi 99-00 ja homma yksinkertaisesti toimi alusta alkaen. Toki tuolloin tehtiin mittavat satsaukset pelaajamarkkinoillakin, toisaalta oli hyvä tehdä kun oli tiedossa minkälainen mies joukkuetta valmentaa.
Rautakorven ajan jälkeen (myös lyhyen paluukauden 05-06) valmentajakuviota on leimannut se, että ei missään vaiheessa olla kokeiltu korkean profiilin nimeä, joka olisi hankkinut meriittejä muissa organisaatioissa. Päin vastoin, Tapparan päävalmentajat ovat olleet jatkuvasti edeltäjiään kokemattomampia Saarinen tuoreimpana esimerkkinä. Se tietysti maksaa palkata joku Aravirta tai Rautakorpi, mutta kun tiedetään että valmentajien palkkataso ei muutenkaan ole tähtipelaajien tasolla, niin eikö panostaminen tälle osastolle kannattaisi?
Ehkä kuitenkin paras vaihtoehto olisi seurata tarkasti mitä tapahtuu Mestiksessä, koska sitä kautta on viime vuosina tullut hyviä valmentajanimiä liigaan. Dufva (jota en kyllä halunnut silloin Tapparaan kun sellaisia huhuja liikkui) ja Suikkanen ovat tietysti parhaita esimerkkejä, ja muitakin on tulossa. Jarno Pikkarainen vaikuttaa vuorenvarmalta tulevaisuuden liigavalmentajalta ja uskon että hän tulee olemaan hyvä valinta sille organisaatiolle joka miehen palkkaa. Ismo Lehkonen teki hyvää työtä TuTossa, on viimeisen päälle intohimoinen jääkiekkomies ja aika kokenutkin jo. Lehkosen aika liigassa tulee vielä? Mestis on valmentajalle varmasti hyvä korkeakoulu koska se on kuitenkin jo paljon kovatasoisempi sarja kuin A:n SM-liiga. Joukkueissa on nuoria lupauksia, sarjajyriä ja kokeneita luottopelaajia, kuten liigajoukkueessakin. Itseluottamus kasvaa kun menestyy Mestiksessä, jolloin valmentaja on rohkeampi, päättäväisempi ja valmiimpi kun aika liigassa tulee. Nämä nimet eivät myöskään ole kalliita, ja voisivat olla yhtälailla valmiita sitoutumaan muutaman vuoden projektiin kuten oman organisaation kasvatti Saarinen tai Jyväskylän ja Oulun kautta saapunut kiertolainen Mattila.
Pelaaja on yleensä parhaimmillaan kun hänellä on riittävästi kokemusta erilaisista tilanteista, esimerkiksi playoffeista. Sama pätee varmasti valmentajaan ja harvoin kukaan hyppää kylmiltään menestyksellisesti penkin taakse. Nyt joku voisi sanoa että Dan Bylsma valmensi Pittsburghin mestariksi debyyttikaudellaan, mutta hänkin oli valmentanut AHL:ssä ja pelannut pitkän NHL-uran. Nimenomaan pelaajatausta auttaa varmasti siinä, että siirtymäaika aloittelevasta valmentajasta huippuvalmentajaksi on lyhyempi kuin ilman mainittavaa pelaajataustaa opettelevalla. Se auttaa myös siinä, että voittaa pelaajien luottamuksen mikä on valmentajalle työssään yksi tärkeimmistä tukipilareista. Saatan olla ihan metsässäkin, mutta jotenkin tuntuu että Saarinen-Mattila-duolla ei ainakaan vielä ole joukkueen vankkumatonta luottamusta takanaan. Heiltä puuttuu pelaajatausta ja päävalmentajtausta muualta kuin A-nuorista. Onko se Ville Niemisen vika jos hän ei luota 100% miehiin jotka neuvovat häntä huomattavasti pienemmällä kiekkomaailman kokemuksella vaikka siitä miten otteluista palaudutaan tai niihin valmistaudutaan?
Jos palataan trendiin mikä Tapparan valmennusta on viime vuodet kuvannut, niin se on nimenomaan kokemattomuus. Mika Saarisella oli kuitenkin takanaan useampi kausi Jypin päävalmentajana sekä kokemusta maajoukkueessa. Rautakorven ohareiden jälkeen linja kuitenkin pakonkin sanelemana muuttui. Urama oli ollut ikuisuuden Lukossa kakkosena, ja luotsasi Tappara-pestiään edeltävällä kaudella alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta. Hän taisi olla ensimmäinen jolla ei ollut aikuisten tason valmentajakokemusta ennen Tapparaan tuloa. Urama teki kuitenkin niin hyvää työtä että se todennäköisesti rohkaisi Tappara-johtoa sen verran että Saarinen uskallettiin nostaa vastuuseen vielä kokemattomampana. Mikkohan hyppäsi puikkoihin vyöllään A-junnujen Suomen mestaruus ja muutama kausi apuvalmentajana liigajoukkueen mukana. Mutta onko se riittävästi miehelle, jolla itsellään ei ole edes mainittavaa pelaajataustaa eikä näin kokemusta aikuisten tasolta kuin apuvalmentajana? Ilmeisesti on ainakin Tappara-johdon mielestä, koska Petri Mattila nousee kaudella 2011-2012 Tapparan päävalmentajaksi Saaristakin vähäisemmällä kokemuksella! Tokihan mies on junioreita valmentanut vuosikaudet, mutta kaksi kautta liigajoukkueen kakkosvalmentajana on työkokemuksena jo todella vähän. Eikä tässä tapauksessa voida puhua edeltäjän rohkaisevasta esimerkistäkään, ellei sitten Saarisen kahden ensimmäisen kauden sijoja 12 ja 7 pidetä asiaa puoltavana seikkana.
Tulevaisuus näyttää miten Tappara-johdon harjoittama strategia toimii. Fakta on kuitenkin se että 2000-luvun alun huippujoukkue, ja sellaiseksi vielä viime vuosikymmenen puolivälissä yrittänyt organisaatio on ainakin hetkellisesti putoamassa keskikastin toimijaksi, jolle puolivälieristä eteenpäin selviäminen tarkoittaa menestystä ja sijat 5-8 tyydyttävää suoritusta. Tämä lienee väistämätön skenaario, koska jo ensi kaudelle joukkue heikentyy väkisinkin kun Lehterä ja Enlund sekä todennäköisesti Nieminen jättävät joukkueen. Seuraavalle kaudelle vaihtuu päävalmentaja, jolloin perinteisesti myös pelaajamateriaaliin ei ole uskallettu satsata (kuten kävi Saarisen avauskaudella 08-09). Tappara-kannattajien onkin syytä varautua laihoihin vuosiin, ellei Petri Mattila osoittaudu valmentajavelhoksi joka luotsaa Tapparan uuteen kukoistukseen vähän ennen 10-luvun puoliväliä. Vaikka tätä kuinka sydämestään toivoisi, niin tällä hetkellä se ei kuitenkaan vaikuta kaikkein todennäköisimmältä skenaariolta.