Turhaan Jari Perkiö moittii
tässä jutussa Tappara-kannattajia. Minä, kuten muutama sata muukin fani, jäätiin Kärppien seitsemännen maalin jälkeen odottamaan pelin loppumista ja kiitoksen antamista joukkueellemme. Pelaajat eivät vaan itse näyttäneet siitä kovin piittaavan. Toisaalta ymmärrän hyvin, ettei tappion aiheuttamassa ketutuksessa ensimmäinen mieleen tuleva asia ole kokoontuminen fanikatsomon eteen. Siitä ketutuksesta ainakin huomaa poikien olleen tosissaan pyrkimässä finaaleihin.
Mää kieltäydyn uskomasta lopettamisspekulaatioihin. Totta kai se joskus tapahtuu, mutta.. ei nyt, ei tällä tavalla. Vaikka kapteenimme johdattikin ennakkoon (milloinkas ei?) syrjityn joukkueemme semifinaaleihin ja muistaa varmasti kertoa, kuinka -94 Olympialaisissa pettynyt, nuorehko Suomen joukkue yhdessä yössä kokosi itsensä pronssipelissä Venäjän murskaavaksi petolaumaksi, niin silti - vielä kerran, Janne! Anna meille faneille yksi mahdollisuus vielä, tämä on sentään jääkiekkoa, eikä elämää, jossa ratkaisut usein ovat äkkinäisiä ja lopullisia.
Tuli mieleeni tuosta Lillehammer-takaumasta, että voisikohan Leinonen hommata sen Marja-Liisankin pitämään pienen puheen pojillemme. Ihan vain varmuuden vuoksi -vähän niin kuin äitihahmona, jos ei Janne muka yksin riitä.