Helpostihan näissä kritisointi-asioissa paska valuu alaspäin niinkuin sen painovoimalakien ja jonkun organisaatioteorian mukaan pitäisikin valua.
Tottakai ihmisiä ne tuomaritkin ovat ja luonteenpiirteet heijastuvat toimintaan jäällä ihan niinkuin pelaajillakin. Joku on sanavalmis ja pamauttaa nasevasti takaisin kritiikistä, joku taas toteaa heti ykskantaan, että "nyt pidät turpas kiinni tai tulee lisärangaistuksia!", eli vedotaan omaan rankaisuvaltaan, jonka ylempi taho (SM-liiga) on tuomareille valtuuttanut. Sinänsä tehokas keino, koska siinä ei silloin pelaajan puolella ole paljon muita vaihtoehtoja kuin tukkia suunsa ja antaa palaute jälkikäteen höyryjen laannuttua mallilla "sulla on oravan luonne". Oman rankaisuvallan korostaminen ei kuitenkaan yksistään käytettynä toimi tehokkaana aidon auktoriteetin kerryttäjänä, vaan antaa kuvan pohjimmiltaan munattomasta ja perusteettomasta toiminnasta, paineensietokyvyttömyydestäkin. Kun tuomarikunnassa on pari tämäntyyppistä "heikkoa" yksilöä, muutenkin kiistanalainen ammattikunta leimautuu suuren yleisön silmissä eikä sille kritiikille ole oikein vaihtoehtoa niin kauan kuin ihminen on inhimillinen olento ja yhteisöllä on käytössä rajallinen määrä rahaa toimintaan.*
Tuomarit tiedostavat itsekin, että tekevät tuomioissaan virheitä, pakotetun nopean ja paineenalaisen reagoinnin aiheuttamana eikä moneen kertaan katsotun hidastuksen jälkeen mietittynä. Nämä erheet täytyisi vain saada myönnettyä, mutta pelin sisällä se on varmasti hankalaa, kun ei ole nähnyt tilannetta välttämättä kuin vain siitä yhdestä kulmasta parin pelaajan selän takaa. Toki, tuomareita on useampi kentällä joten havaintojen tekeminen pitäisi luonnistua useammasta kulmasta, jos tuomaristossa ollaan hereillä ja keskitytään olennaiseen. Päätökset pitäisi pystyä perustelemaan ja tarpeen tullen myöntää epäonnistumiset. Usein tuomareilla ensimmäisenä mielessä on pelin pitäminen hallussa kurinpidon ja oman auktoriteetin korostamisen kautta, mikä kokemattomilla tuomareilla voi olla töksähtelevää varsinkin kokeneimpien pelaajien antaessa verbaalista painetta.
Otetaan vielä huomioon tuomarien ammatillinen asema: hommaa vedetään amatööripohjalta oman toimen ohessa. Jotain korvausta hommasta saa, en tiedä tarkkoja lukuja enkä viitsi arvaillakaan, mutta onko se perusteltu korvaus ottelun tuomaroinnissa kohdattuun paineeseen ja itse työhön suhteutettuna? Tosiasia on, että raha tuo motivaatiota, mutta sekä raha että motivaatio ovat molemmat rajallisia. Ammattituomareita on puhuttu nykyisen tj:n aikana jo puolitoista kautta sitten, piti tulla jo viime kaudeksi, sen jälkeen piti tulla täksi syksyksi mutta ei ole näkynyt. Talous ja kulujen kattaminen on merkittävin este, mutta täytyy kartoittaa sekin, löytyykö tarpeeksi väkeä hoitamaan hommaa ammattilaispohjalta? Vai riittäisikö x määrä ammattilaisia ja y määrä amatööripohjalta jatkavia, esim. pelissä ammattilainen ja amatööri? Meneekö turhan spekulatiiviseksi virhetuomiotilanteissa ja alkaa entistä suurempi poru siitä, että tuomarit ovat tasottomia suhteessa toisiinsa jne jne. Entä onko Suomen nykyinen tuomarien koulutusjärjestelmä valmis kouluttamaan ammattilaisia amatöörien sijasta?
*********************************************
Yleisemmin käsittelykulmaa laajentaen SM-liigasta lajiin nimeltä jääkiekko: Osansa nykypäivän trendikkäässä mantrassa tuomarien paskuudesta ja virhetuomioista on mielestäni myös yleisen kaukalokulttuurin muutoksella. Jalkapallokenttien tuttu ilmiö kontaktien jälkeisistä kieriskelyistä ja ihmeparantumisista kaikkein tuskaisimpien ilmeiden ja polvien puristelun jälkeen ei vielä suoraan ole jääkiekkoon sentään pesiytynyt, mutta tottakai ammattilaisia on erityyppisiä ja eri ammattietiikan omaavia yksilöitä löytyy. Peli muuttuu ajan kuluessa ja toimintatavat sen mukana, kun peli nopeutuu niin riskitkin lisääntyvät. Laidat ovat vieläkin yleisesti ottaen kovia, pleksit ovat jäykkiä eikä jää jousta, ihmisen pää ja luut ovat kuitenkin yhtä hauraita suurien voimien vallitessa kuin ennenkin ja pahojen loukkaantumisten riskit ovat lisääntyneet siinä missä vauhti kaukalossa. Pelaajat, tuomarit, katsojat ynnä muut tiedostavat tämän ja ihmismielellä on paha taipumus käyttää omaa haavoittuvuuttaan tehokeinona edun tavoittelun nimissä. Päävammat ovat aina vakavia eikä niiden kanssa haluta ottaa riskejä viheltämättömistä rangaistuksista ja tätä myöten mahdollisesta linjattomuudesta.*
Pelaajat yhtä lailla jalkapallossa kuin jääkiekossakin ovat valmiita venymään teeskentelyn puolelle oman joukkueen eduntavoittelun nimissä ja näyttäähän se ulkopuolisen silmään pahalta, kun on kolattu tai "kolattu" päin laitaa ja jäädään makaamaan päätään pidellen. Tottakai varovaisuus on hyvästä ja kannattaa kuulostella kovan kontaktin jälkeen omaa kehoaan mahdollisten vahinkojen varalta, tähän on hankala vetää sopivaisuuden rajaa: missä menee teeskentelemisen ja hyväksyttävän itsesuojelevaisuuden välinen raja ulkopuolisen silmin. Tuomarit menevät usein tähän teeskentelemisen "jekkuun", eikä siitä voi suoraan heitä syyttääkään. Teeskentely-ilmiö on kuitenkin suht tuore jääkiekossa, tuomarit ottavat mieluummin varman päälle ja langettavat ison rangaistuksen. Ei haluta ottaa turhia riskejä palauteryöpystä ja "jääkiekosta sikinneestä yhteiskunnallisesta väkivaltakriisistä" (mahd. iltapäivälehtien otsikkopohja), ylimpänä auktoriteettina tuomareillakin tietysti toimii ylemmän tahon laatima ohjeistus eli sääntökirja. Mitä lukee sääntökirjassa, niin täytyy kentälläkin toimia, säännöstö on luotu yhteiseksi toimintaohjeeksi, joka on saatettu lajin piirissä yleisesti tietoon toimintaohjeena eri tilanteita varten. Sääntökirjaa pitäisi voida lukea vain yhdellä tavalla ilman subjektiivisia tulkintaeroja ja kyllähän se pääpiirteissään siinä kunnossa onkin. Jos sääntökirjassa lukee laitataklauksen kohdalla maininta pelkästä loukkaantumisesta syynä isoon rangaistukseen, päätös tehdään tuomaristossa nopeasti siihen mainintaan ja kaukalossa tehtyihin tilannehavaintoihin perustuen. Päätös voi olla oikein tai väärin, aina löytyy epävarmuutta, mutta tuomareiden täytyisi löytää vähintään "se vähiten paha" vaihtoehto pattitilanteessa.*
Se, mihin se kakka tässä SM-liigan tapauksessa täytyisi kohdistaa, on yleiset toimintaperiaatteet ja ylemmän tahon luomat puitteet toiminnalla. Seuraamuksilla tuntuu nykyään olevan itse tekoa suurempi rooli, jos pelaaja ei loukkaannu vaikka teko itsessään olisi rangaistava, jää pykälien mukainen isompi rangaistus jopa viheltämättä ja tällöin voi ja pitää puhua perustellusti tuomarivirheestä, jos yksikään neljästä ei näe mitään väärää. Tärkeintä olisi saattaa terve toimintakulttuuri ja oikeanlainen verenhimo takaisin kaukaloon ja peliä toteuttavien pelaajien pääkoppien sisälle ilman pelkoa, että esim. puhtaasta taklauksesta yhdistettynä vastustajan huolimattomaan ja pelikulttuuriin kuulumattomaan tilanteeseentuloon seuraisi kovaa ja oikein pelaavalle "turhia" rangaistuksia.*
Tuomarit toimivat oto-periaatteella, tottakai ovat tähänkin asti toimineet, mutta peli on muuttunut eikä järjestelmä ole reagoinut muuta kuin rangaistusperiaatteita muuttamalla. Toimintaympäristö on koventunut ja asettaa entistä suurempia vaatimuksia tuomareille, jotka edelleen tekevät kahta palkallista työtä, kun tavalliselle ihmiselle riittää yksi työ ja palkattomat harrastukset päälle. Ammattituomarit ovat olleet liigaihmisten puheissa kuin tavoittelemisen arvoinen pyhä lehmä, mutta tosiasiallista konkreettista edistymistä ei ole näkynyt. Onko sääntökirjakaan loppuun asti viritetty, jos normaalista lajiin kuuluvasta kontaktista huolimattomasti pelaavalle kontaktin vastaanottajalle syntyvä loukkaantuminen aiheuttaa taklaajalle/tönäisijälle ulosajon ja mahdollisuuden pelikieltoon? Suuret linjat pelikulttuuria varten voitaisiin luoda maalais- ja kiekkojärjellä laaditussa säännöstössä, jossa sanamuodot eivät jättäisi kokemattomillekaan tuomareille epäröinninvaraa.*
*=edit
