Onhan toi Muukkosen tuomiolauselma kiistaton, ja annettu penaltti sen mukaan oikein. Ikäänkuin kehäpäätelmä. Ja kyllähän sen Konnan rikoksen näki kaikki Saipa-fanit mukaanlukien otteluvalvoja, mutta ei kukaan muu koko Kisapuiston hallissa paikallaolleista. Ja kun ajatellaan, että taklaus tapahtui pelitilanteessa, niin jonkun tuomareista olisi pitänyt se nähdä! Siis penaltti myös tuomareille, eikö niin? Sallivat vaarallisen pelin ja vaarantavat pelaajien terveyden daabadiiba. Vähän on pahaa hajua ilmassa...
On muuten toi Kolehmainen tosi kone. Ajatella, että syöttää kiekon pois, kyyristyy, katsoo kun Kontiola ajaa kohti, suoristaa itsensä jälleen. Sitten vielä viime hetkellä Kontiola hyppää. Kaiken tämän on pitänyt tapahtua noin kahdessa sekunnissa, mikä on vain hieman yli keskiarvoihmisen reaktioajan. Toisaalta Kolehmainen on aika surkimus, kun ei tuollaisilla lahjoilla pystynyt suojelemaan itseään ja estämään Kontiolaa osumasta päähän.
Väitämpä, että vastaavanlaisia "hyppytaklauksia" ilman loukkaantumisia tapahtuu joka pelissä, jos ne kaikki kelattaisi jälkeenpäin videoilla noin tarkkaan kuin nyt on tehty.
Jos on totta, että Konnalla on paha taipumus hyppytaklata, tuomio on lopulta kaikkien etu. Mulla on vaan se käsitys, että SM-Liigassa niitä hyppytaklaajia on pahempiakin.
Lopuksi, vähällä päästiin, kun Kolehmainen on jo pelikunnossa tai ainakin Saipan kokoonpanossa. Hänhän ei tilanteessa tehnyt virhettä.
Mielestäni tuo loukkaantumispykälä näissä jälkeenpäin annetuissa tuomioissa on vähän takapuolesta, koska tekohan pitäisi tuomita seuraamuksista riippumatta. Se olisi oikeaa nollatoleranssia!