Taistelijat!
Sikaarinsauhussa mieli on vieläkin hurmion tilassa ja Hakametsän jäähalli 27. päivänä tätä vuotta näyttäytyy yhä tulivuorena, jossa valtava purkaus tärisytti näyttämöämme esittäen niin paljon rakastamamme lajin estettisimmät puolet. Häikäisevällä virtuositeetilla loihti isäntäorkesteri sellaisen konserton, että se elähdyttää mieltämme vielä uuden aamun koittaessa, siivittää suuriin odotuksiin kohti tulevaa ja antaa uskoa siihen, että Uusi Uraman Aika on koittanut, syösten sivuun harmaan Rautakauden, palauttaen kirveemme kahvaa terävämmäksi aseeksi, nuotistoksi jolla soitamme tappion alhoon jatkossa vaikeimmatkin vastukset.
Tapparan orkesterista sukeutui suuri sotamies Svejk, ovela nokkela nopea soturi kuin viikari Viinanen piruetteineen, ryhmä taitureita, jotka itseensä luottaen kiihottivat toinen toisiaan yhä uljaampiin sooloihin räjäyttäen lopulta kolmannessa näytöksessä permannot ja lehterit kolmesti vapauttavaan hurraa-huutoon. Sielu syöksi taivaisiin, yleisön massa muuttui kirjavaksi riemun mereksi kotiorkesterin valloittavassa pauhussa. Kuin Sigmund Freud voi nyt ajatella: jääkiekko on esileikkiä: uneksija ei analysoi, mitä ottelu todella sanoo, uneksijalle ottelu antaa vain sysäyksen ja vie hänet omien toiveidensa äärelle.
Huikeaa, Tappara!
Yhä vaikuttuneena
Pee, ihminen jo syntyessään
TFC alajaosto Helsinki