Kirjoittaja Aihe: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017  (Luettu 77171 kertaa)

Poissa Virveliä kainaloon

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 773
    • Profiili
Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« : Marraskuu 22, 2015, 00:52:53 »
Kuten hyvin tiedetään, on ensi kauden joukkueen rakentaminen jo tässä vaiheessa kiekkovuotta täydessä käynnissä, joten nähdäkseni tämän ketjun avaamiselle ei ole liian aikaista.

Ykköshaaveena ovat totta kai Kuuselan ja Saravon jatkosopimukset.

Muutoin ajattelin pyhittää avausviestin omalle kestopelaajahaaveelleni. Ken-André Olimbilla on pisteiden valossa selvästi vaisumpi kausi menossa Düsseldorfissa (18 peliä, 9 pistettä, –5). Hän on kuitenkin joukkueensa toiseksi paras pistemies, ja nakutteli viime kaudella reilusti yli piste per peli DEL:ssa. Joukkue on tällä kaudella varsin heikko, alempaa keskikastia. Tuttu "tutkapari" Martinsen lähti Denverin isoihin valoihin, joten olisi vallan loogista, että sopimuksen loppuessa keväällä -16 K-A lähtisi Tampereelle puhumaan norjaa Bonsan kanssa. Lisäperusteluna sanoisin, että Olimb on urallaan siinä vaiheessa, että on aika siirtyä kovempiin sarjoihin pelaamaan kovempia pelejä. Kehittymisen kannalta Tappara olisi oiva vaihtoehto, koska puutteet ovat puolustuspelissä ja kamppailuvoimassa. Luistelu on hyvällä tasolla, ja hyökkäyspelillisiltä taidoiltaan olisi Liigan kärkeä. Hyvin paljon samaa kuin Järvisessä, mutta näppärämpi.

DEL:n sivuilta voi käydä katsomassa highlightseja. Olimb siis DEG:n numero 40.

E: Kappas, edellinen ketju avattiin 368 päivää sitten.

Ensi kaudelle sopimukset olemassa seuraavanlaisesti:

Maalivahdit (1):
Karhunen

Puolustajat(2):
Rouhiainen
Elorinne

Hyökkääjät(11):
Levtchi
Honkanen
Savinainen
Lajunen
Haapala
Kaksonen :-\
Laine
Rauhala
Järvinen
Mäkinen
Peltola

Optiot:

Saravo
Plastino
Aalto
Bonsaksen

Eli "varmaa" olisi seuraava

Laine-Lajunen-Haapala
Peltola-Järvinen-Savinainen
Levtchi-Rauhala-Honkanen
Kaksonen-Mäkinen-x

Elorinne-Rouhiainen
x-x
x-x

Karhunen
x

Ja oma toivelistani jatkosopimuksista ja optioiden käytöistä:

Hrachovina

Plastino, Saravo, Bonsaksen, Aalto(mikäli jatkaa), Mäkinen

Kuusela, Karjalainen, Ilomäki

Eli

Kuusela-Lajunen-Haapala
Laine-Järvinen-Peltola
Savinainen-Ilomäki-Olimb
"Nurmi/Marjamäki/tms."-Rauhala-Karjalainen
(Kaksonen)

Elorinne-Plastino
"Tömmernes"-Mäkinen
Saravo-Bonsaksen
Aalto

Karhunen
Hrachovina
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 22, 2015, 01:12:44 kirjoittanut Virveliä kainaloon »
"Vai että luottamus mennyt, joo-o. Tämän kun voisi jotenkin muutenkin kuin Palo-Penan ja taksikuskien jutuilla todistaa. On tää vääntäminen kyllä vallan turhaa touhua, annetaan nyt poikien pelata." 10.12.2014

Poissa tomppa94

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1348
  • Tappara.co --> Donizimo
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #1 : Marraskuu 22, 2015, 02:09:08 »
Kyllä fakta on vaan se et Aallon tilalle pitää saada jo nuorta lihaa.
Jatkot Kuusela,Bonsa,Karjalainen (niin ja näin), Ilomäki JOS ei ole parempaa tarjolla. Heikkilälle uutta sopimusta, ainesta on. Plastino, Saravo.

Ja haaveilen Kontiolan kotiin paluusta ja Jonas Enlundista (tämä kausi menossa totaalisesti vihkoon). Eikös Konna oo sanonu että haluais palata jo Suomeen?
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 22, 2015, 02:15:11 kirjoittanut tomppa94 »

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #2 : Marraskuu 22, 2015, 02:12:55 »
Kyllä fakta on vaan se et Aallon tilalle pitää saada jo nuorta lihaa.

Tämän näkisin itsekin järkevänä. Veikkaan, että Saravo jatkaa, mutta kaksikosta Aalto-Kankaanperä ainakin toinen pakkaa tavaransa. Pakkikalustossa on tulossa selvä nuorennusleikkaus tulevien parin kauden aikana, ja mielestäni se olisi hyvä hoitaa vaiheittain. Ettei yhtäkkiä tule tarvetta kolmelle uudelle profiilipuolustajalle.

Poissa Mac

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 540
  • Tappara
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #3 : Marraskuu 22, 2015, 04:53:10 »

Tämän näkisin itsekin järkevänä. Veikkaan, että Saravo jatkaa, mutta kaksikosta Aalto-Kankaanperä ainakin toinen pakkaa tavaransa. Pakkikalustossa on tulossa selvä nuorennusleikkaus tulevien parin kauden aikana, ja mielestäni se olisi hyvä hoitaa vaiheittain. Ettei yhtäkkiä tule tarvetta kolmelle uudelle profiilipuolustajalle.

Samaa mieltä näistä. Toivottavasti Tappara nyt sen mestaruuden voittaisi, niin saisi Aaltokin sen kruunun urallensa.

Ainahan saa haaveilla kenestä tykkää enkä mitenkään tyrmää missään nimessä ketjunavaajan ideaa, mutta en kommentoi muuta kuin, että ei hirveästi hajua Olimb. Toki joissakin arvoturnauksissa nähnyt. Olisi varmaan ihan mielenkiintoista nähdä täälläkin. MUTTA. Tuli vain tässä mieleen, että eikös meillä olisi jo yksi nuori pelimies - jolla on jo kokemusta tästä sarjasta - valmiina kasvamassa isompaan rooliin. En nyt puhu Patrik Laineesta (toivottavasti vielä pelaa Tapparassa ensi kaudella), vaan Jere Karjalaisesta.

Niin paljon kuin Karjalainen aiemmin ärsyttikin, niin tällä kaudella olen alkanut syttymään tähän vipeltäjään. Nopeahan Jere on ollut aina ja paikkoja tuhlailee edelleen, mutta nyt hän myös selkeästi enemmän käyttää nopeutta hyödykseen ja haastaa vastustajan pakkeja. Nyt on loukkaantumisten takia tullut aiempaa isompaa vastuuta ja pisteitäkin on tullut ihan mukavasti. Siinähän meillä on uusi Jormakka. Tällä tavalla tulisi taas yksi uusi hieno jatkumo tähän kasvattajatyöhön ja uusien tähtien syttymiseen, joka Tapparassa on lähtenyt varsinkin Rautakorven paluun myötä käyntiin. Barkov, Palola, Järvinen, Jormakka, Laine... Karjalainen?


Poissa Nevöföget03

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 187
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #4 : Marraskuu 22, 2015, 12:37:13 »
Omasta mielestäni tällä nimenomaisella hetkellä on jotenkin sellainen kutina, että pitäisi osata päästää kauden päätteeksi Aallosta irti. Tuntuu, että laukausta lukuunottamatta kaikilta osin taso tippuu aika vauhdilla. Toisaalta olisi ikävä peloite jossain muussa joukkueessa. On vain viime keväinä ollut suurissa vaikeuksissa paineen alla. Uutta verta kaivattaisiin

Poissa Kalumummo

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 411
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #5 : Marraskuu 22, 2015, 13:15:24 »
Kyllä fakta on vaan se et Aallon tilalle pitää saada jo nuorta lihaa.

Tämän näkisin itsekin järkevänä. Veikkaan, että Saravo jatkaa, mutta kaksikosta Aalto-Kankaanperä ainakin toinen pakkaa tavaransa. Pakkikalustossa on tulossa selvä nuorennusleikkaus tulevien parin kauden aikana, ja mielestäni se olisi hyvä hoitaa vaiheittain. Ettei yhtäkkiä tule tarvetta kolmelle uudelle profiilipuolustajalle.

Itse antaisin molempien pakata kamansa. Saravo vielä vuodeksi jatkoon. Bonsa ja Plastino jatkoon. Domi,Kuusela, Karjalainen, Ilomäki jatkoon. Ketäs vielä?
Ville Nieminen @TampereenPoika 
Onnea Hakametsä 50v. Mulla on taskussa avaimet KOTIIN.

Poissa Kalumummo

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 411
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #6 : Marraskuu 22, 2015, 13:26:35 »
Muutoin ajattelin pyhittää avausviestin omalle kestopelaajahaaveelleni. Ken-André Olimbilla on pisteiden valossa selvästi vaisumpi kausi menossa Düsseldorfissa (18 peliä, 9 pistettä, –5). Hän on kuitenkin joukkueensa toiseksi paras pistemies, ja nakutteli viime kaudella reilusti yli piste per peli DEL:ssa. Joukkue on tällä kaudella varsin heikko, alempaa keskikastia. Tuttu "tutkapari" Martinsen lähti Denverin isoihin valoihin, joten olisi vallan loogista, että sopimuksen loppuessa keväällä -16 K-A lähtisi Tampereelle puhumaan norjaa Bonsan kanssa. Lisäperusteluna sanoisin, että Olimb on urallaan siinä vaiheessa, että on aika siirtyä kovempiin sarjoihin pelaamaan kovempia pelejä. Kehittymisen kannalta Tappara olisi oiva vaihtoehto, koska puutteet ovat puolustuspelissä ja kamppailuvoimassa. Luistelu on hyvällä tasolla, ja hyökkäyspelillisiltä taidoiltaan olisi Liigan kärkeä. Hyvin paljon samaa kuin Järvisessä, mutta näppärämpi.

https://www.youtube.com/watch?v=N2sOBL_r4bM
https://www.youtube.com/watch?v=5i5Q7kglztE

Paljon ei herrasta mitään löytynyt. Siinä jotain
Ville Nieminen @TampereenPoika 
Onnea Hakametsä 50v. Mulla on taskussa avaimet KOTIIN.

Poissa Nevöföget03

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 187
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #7 : Marraskuu 22, 2015, 18:07:17 »
Jeff Jubinville 9+20=29 (18 peliä)
Tony Romano 7+18=25 (15)
Josh Soares 7+18=25 (17)
Dan Kissel 6+17=23 (17)
Nathan Longpre 6+15=21 (17)

Tältä näyttää Norjan liigan pistepörssin kärki. Saa nähdä lähteekö joku seuraamaan Bonsan ja Plastinon jalanjälkiä.

Poissa Kolme Seppää

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1318
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #8 : Marraskuu 23, 2015, 12:10:55 »
Haaveilu ja spekulointihan on aina mukavaa, joten kannetaan omakin korsi kekoon:

1. Maalivahteina jatkavat Karhunen ja Hrachovina. Jos Karhusella ilmenee jonkinlaista vammaa tms., kakkoseksi hankitaan kokeneempi pelimies.

2. Pakisto vaatii tosiaankin nuorennusleikkauksen. Itse en näe enää järkevänä jatkaa Aallon ja Kankaanperän kanssa yhteistyötä, koska näiden hinta-laatusuhde heikkenee vuosi vuodelta. Sinne hankitaan korvaajaksi tilannekovuutta ja johtajuutta Jyri Marttisen kaltaisen kotimaisen laadukkaan pelimiehen muodossa sekä yksi ulkomainen tryout-mies kehitysaihioksi (esim. Curtis Gedig Norjasta). Leveyttä rosteriin tuodaan rekrytoimalla HIFK-lähtöinen ja koripalloilijan mittainen Oliver Felixson OHL:sta.

Elorinne - Plastino
Marttinen - Mäkinen
Saravo - Bonsaksen
Gedig
+Rouhiainen, Felixson

3. Hyökkäyksen osalta en usko Laineen jäävän enää Suomeen, vaan siirtyvän nykytrendin mukaisesti heti hänet varanneen NHL-joukkueen kokoonpanoon. Pelimerkkejä joukkueen vahvistamiseen saadaan kuitenkin tämän NHL-siirtokorvauksesta ja Dixonista säästyneestä palkasta. Hyökkäyksen osalta toivelistalla on yksi kärkitason sentteri, vaikka se tarkoittaisikin Järvisen siirtämistä laitaan sekä vahvistusta hiekkapaperiosastolle. Näitä voisivat edustaa Espoon konkurssipesästä vapautettu Hirschovits ja Filip Riska, mikäli Dufva ei vie tätä mukanaan Jukureihin. Karjalaiselle annettaisiin myös lisää roolia. Leveyttä rosteriin tuodaan rekrytoimalla yksi nuori lupaus kuten Kasper Björkqvist. Kaksoselle etsitään toinen seura.

Kuusela - Lajunen - Haapala
Järvinen - Hirchovits - Peltola
Savinainen - Ilomäki - Karjalainen
Honkanen - Riska - Rauhala
+ Mäkinen, Björkqvist, Levtchi, Räsänen

Poissa Corkscrew

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 575
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #9 : Marraskuu 23, 2015, 12:53:36 »
Ei ikinä Filip Riskaa tai velipoikaansa Tapparaan kiitos. Ja Tapolan filosofiaan tuollaiset puukädet eivät onneksi edes istu, joten ei tarvitse pelätä että heidän perässään oltaisiin. Jos jotain santapaperia halutaan nelosketjuun, niin mielellään sitten sellainen joka osaa vähän pelatakin, eli riskat ja jonnevirtaset yms. turhakkeet saadaan unohtaa. Rauhala on sentään oma kasvatti ja varmasti halvempi kuin edellämainitut sankarit, ja nuorena kaverina voi vielä ottaa kehitysaskelia kiekollisessa pelissä vaikka se toistaiseksi vaatimatonta onkin. Eli nelossentteri löytyy jo omasta takaa, turha lähteä siihen ensi kaudeksi hakemaan vahvistusta. Jos rahaa on, niin korkeintaan tulevaksi kevääksi keikkahommiin joku kokenut kaveri kannujahtiin.

Hirschovits olisi kyllä todella kallis kakkossentteri, kun on vuosia nauttinut ykkössentterin palkkaa. En jaksa uskoa että olisi realistista saada häntä Tapparaan. Toisaalta Dixonin palkka kun vapautuu, niin voisi olla jotenkin mahdollista. Se on sitten eri asia suostuuko Tampereelle edes lähtemään, kun sellaista huhua on vuosia liikkunut ettei muutto pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ulkomaita lukuunottamatta tule kysymykseen.

Poissa Kolme Seppää

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1318
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #10 : Marraskuu 23, 2015, 13:48:12 »
Kyllä sitä vaan aina on keväisin isokokoisia - vaikka vähän puukätisiäkin - kavereita ikävä. Tällaista ei toki ole pakko hommata kotimaasta. Riskan nostin lähinnä siitä syystä esimerkiksi, että tämä ottaa suhteellisen maltillisesti rooliinsa nähden jäähyjä ja on parhaalla Lukko-kaudellaankin tehnyt 9 maalia ja 24 pistettä.

Nyt loukkaantuneena oleva Olavi Vauhkonen olisi myös hyvä rekrytointi, mutta tämän viime kauden 17 maalia ja vahvat otteet pudotuspeleissä nostavat hintalapun korkeaksi. Lukko lienee myös halukas tekemään tämän kanssa pidemmänkin jatkosopimuksen ja tämän odotus pelillisestä roolista on kärkikentissä, joten hänet voinee unohtaa.

Ilveksessä pelaava, mutta kuitenkin turkulaisen leimalla minun papereissani kulkeva, Tapio Laakso olisi myös hyvä haku puolustuspään erikoismieheksi, mutta tuskin pelaa enää ensi kaudella millään edullisella lapulla.


Poissa 30#

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 426
  • Anze Kopitar*Aleksander Barkov*Teemu Selänne
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #11 : Marraskuu 23, 2015, 16:06:49 »
En usko ollenkaan näin isoihin hankintoihin sentteri osastolle kuten Hirso taikka McIntyre.
Mutta yksi sentteri ainakin tarvitaan korvaamaan Dixonin paikka, eli 2-3 kentän sentteri hakusessa joka hoitaa hommat molempiin suuntiin ja mielellään kookas. Ei tarvitsisi olla hirveen kiekollinen koska Järvinen ja Ilomäki kyllä hoitavat kentissään sitä roolia. Järkevintähän se puuttuva sentteri olisi hankkia kotimaisilta kentiltä jolle on Liiga tuttu ja näin ehkä riskit pienemmät epäonnistua. Pelaaja on Dixonia paljon jalkavampi eli Tero Koskiranta.

Lajunen
Ilomäki
Koskiranta
Rauhala

Poissa Nevöföget03

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 187
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #12 : Marraskuu 23, 2015, 16:09:09 »
Kemiläinen olisi hyvä haku puolustukseen, jos hinta pysyisi inhimillisenä.

Poissa juti

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2371
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #13 : Marraskuu 23, 2015, 16:17:57 »
En usko ollenkaan näin isoihin hankintoihin sentteri osastolle kuten Hirso taikka McIntyre.
Mutta yksi sentteri ainakin tarvitaan korvaamaan Dixonin paikka, eli 2-3 kentän sentteri hakusessa joka hoitaa hommat molempiin suuntiin ja mielellään kookas. Ei tarvitsisi olla hirveen kiekollinen koska Järvinen ja Ilomäki kyllä hoitavat kentissään sitä roolia. Järkevintähän se puuttuva sentteri olisi hankkia kotimaisilta kentiltä jolle on Liiga tuttu ja näin ehkä riskit pienemmät epäonnistua. Pelaaja on Dixonia paljon jalkavampi eli Tero Koskiranta.

Lajunen
Ilomäki
Koskiranta
Rauhala


Tero Koskiranta olisi taas olisi ehkä viimeinen pelaaja kenet hommaisin Tapparaan sentteriksi. Todella yliarvostettu pelaaja ja Dixon alku kaudenkin kunnossa huomattavasti Teroa parempi pelaaja.

Poissa Lare

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 950
    • Profiili
Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« Vastaus #14 : Marraskuu 23, 2015, 16:36:27 »
No nyt kun tämäkin ketju on avattu niin heitetäämpä myös vähän tulevaisuuden visioita peliin. Tilannehan näyttää ainakin omaan silmään kohtuullisen hyvältä tällä hetkellä ja mitään radikaaleja muutoksia ei tarvinne tehdä kuin korkeintaan pakistossa. Hyökkäyksessä paljon riippuu KHL-peikosta ja Laineen ratkaisusta. Itsellä on kanssa vähän sellainen fiilis että Pate lähtee Jenkkilään heti ensi kaudeksi.

Mutta jotain tällaista toivoisin homman olevan:

Kuusela - Lajunen - Haapala
Järvinen - "Rissanen" - Peltola
Savinainen - Ilomäki - Karjalainen
Kaksonen - Rauhala - Heikkilä/Honkanen
(LeKi/junnut)

Elorinne - Plastino
Bonsaksen - Mäkinen
Saravo - "O'Connor"
Rouhiainen - "rightilta pelaava projekti"

Karhunen
Hrachovina