Kirjoittaja Aihe: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)  (Luettu 10969 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« : Lokakuu 10, 2014, 22:34:01 »
Tappara Pelikaanien vieraaksi
Tappara on saanut levätä peräti vuorokauden kauemmin kuin lauantain isäntä, Pelicans,
joka väsytti itseään perjantaina sarjakärki SaiPan vieraana. Tämä onkin Tapparalle aivan uusi tilanne tällä kaudella.
Pelicans veti ottelun ns. pitkän kaavan mukaan eli ratkaisu löytyi vasta voittolaukauskilpailussa. SaiPalle kaiken lisäksi.

Pelicans ja Tappara ovat kohdanneet toisensa jo kerran tällä kaudella, Hakametsässä Tappara oli parempi lukemin 2-1.
Tämäkin puoltaa ajatuksia miellyttävästä Lahden reissusta, Pelicans taitaa sopia Tapparan vastustajaksi.
Muistellaanpa vaikka viime kevättä, vaikeaa oli mutta Tappara pärjäsi silloinkin.

Tapparan alkukausi on ollut Liigassa jokseenkin alavireinen tuloksellisesti.
Vaikka peli onkin pyörinyt välillä näyttävästikin, on maalinteko ollut vaikeaa.
Ja jos et tee maaleja, on otteluiden voittaminen vaikeaa.
Keskiviikkona Ässien reppu heilahti kolmasti, olisikohan tämä jo enne paremmasta?

Mielenkiintoinen juttu tuosta Pelicansin perjantai-illan ottelusta on tietysti se,
että Tappara on kummankin joukkueen seuraava vastus: SaiPa tulee tiistaina Tapparan vieraaksi Hakametsään.

1. Otteluennakot:
Tappara: Hyvälle viikolle haetaan jatkoa Lahdesta
Pelicans: Pelicans tavoittelee revanssia Tapparasta
Ja: Heikon viikon pelannut Pelicans saa lauantaina vieraakseen Tapparan
ESS: Kirvesrinnat saapuvat lauantaitansseille Lahteen
MTV/kierrosennakko: SM-liigan kovakuntoisin hakee viidettä peräkkäistä voittoa

2. Kokoonpanot
Tappara: Tappara tänään samalla miehistöllä
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
10.10. Tappara: Tapparalle CHL-vastus Ruotsista
08.10. Tappara: Patrik Laine: "Silmät kiinni ja sinnepäin!"
07.10. Tappara: Tappara jatkaa CHL:n pudotuspeleihin!
03.10. Tappara: Tuukka Mäntylälle 500 täyteen
02.10. Tappara: Masi Marjamäki Tappara-paidassa huomenna
29.09. Tappara: Aleksi Elorinteen tryout tuotti tulosta
29.09. Tappara: Live Is Life – livenä aina parempaa!

Pelicans:
06.10. ESS: Juhani Tyrväisen tilanne ei näytä hyvältä
03.10. IL: Poistetut lahtelaiskatsojat räkivät Sport-aitioon: "Kuvottavaa ja törkeää!"
03.10. ESS: Pelicansin tähtipuolustaja palaa vihdoin tositoimiin
01.10. Pelicans: Kiekollinen tshekkipuolustaja vahvistamaan Pelicansia
24.09. Pelicans: Nuorten Leijonien maalitykki vuokralle Pelicansiin

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
20.09.14: Tappara-Pelicans 2-1 (1-1,1-0,0-0)
              Tappara: Kirvesrintojen kotivoittotili avattu
              Pelicans: Yritteliäs Pelicans törmäsi Metsolaan
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Pelicans 20.9.2014

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
09.10.14: Tappara-Ässät 3-0 (1-0,2-0,0-0)
              Tappara: Tappara voittoon myös Liigassa
              Ässät: Tappara - Ässät 3-0
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Ässät 9.10.2014
10.10.14: SaiPa-Pelicans 4-3 vl. (1-2,1-1,1-0)
              Pelicans: Sarjakärki onnistui vihdoin kukistamaan Pelicansin
              SaiPa: SaiPa heitti hyvästit "Pelicans-peikolle"
              Ruutu: SaiPa vie voittomaalikilpailun

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Pelicans/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Pelicans-Tappara
Veikkauksen pitkäveto

7. Tuomaristo:
11/10 Pelicans-Tappara -ottelun päätuomareina ovat 14 Petri Lindqvist ja 12 Jani Luoma-aho.
Liiga: Tällä tuomaristolla kauteen 2014-15

8. Muuta:
Ajankäyttöni vaatii välittömiä toimenpiteitä ja tämä on viimeinen kirjoittamani otteluennakko tai ainakin pitkään aikaan.
Jätän oikeastaan helpottuneena viestikapulan muille ja uskon muutoksen tuovan tervetullutta vaihtelua palstallekin.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 11, 2014, 18:55:45 kirjoittanut Trafan »

Poissa Messi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3365
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #1 : Lokakuu 10, 2014, 22:36:07 »
Pelsut joutuivat vetämään tänään pitkän kaavan kautta.
" Ei, en mää tiedä mihin kannattaa ampua"

Poissa gatecrasher

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 7605
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #2 : Lokakuu 10, 2014, 22:47:18 »
Pelsut joutuivat vetämään tänään pitkän kaavan kautta.

Tämä on pakko ottaa huomioon Tapparan pelisuunnitelmassa ja käyttää tylysti hyväksi. Kun kerrankin tilanne on näinpäin, että Tappara pääsee huilanneena joukkueena peräkkäisinä päivinä pelaavaa joukkuetta vastaan. Vaikkei Tapparallakaan ole kuin yksi "lepopäivä" takana, toki treenejä on varmaan vedetty normaalisti.

Poissa Virveliä kainaloon

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 773
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #3 : Lokakuu 11, 2014, 00:10:19 »
Joskus päätin, etten tälle palstalle liity, mutta niin vaan hairahdin tänne provoamaan ja näin ollen nyt sitten ensimmäisen viestini tänne raapustelen. No, se minusta.

On oikeastaan aika lottovoitto, että Pelikaani räpiköi tänään ja kaiken lisäksi täydet minuutit ja vieläpä Lappeennrannassa. Miksi? Koska Lahessa on tupannut olemaan Tapparalla monet kerrat yllättävän nihkeää. Huomenna(oikeastaan tänään) on todellinen paikka ottaa kauden ensimmäinen iso voitto, nimen omaan tulostaululla.

Väsymys ei ole ainoa syy. Pelicansilla on yhä poissa avainpelaajia, mm. Tyrväinen, Mustonen ja Hakulinen. Kun tuota Pelsujen tämän hetken hyökkääjätilannetta katsoo, niin Tapparan rosteri näyttää kohtuullisen ylivertaiselta, ihan ilman värilaseja. Varsin aseeton tuo nippu on, jos pimennetään Sopanen, Leimu ja Smotherman.

Mutta ei siellä pelkästään entinen Reipas pelaa. Tapparalla on kahteen edelliseen peliin maaliero 8-1, eikä kumpikaan noista otteluista ole ollut mikään ehjä ja tasapainoinen esitys. Kuten olettaa on sopinut, tuolla maalipaikkamäärällä ne ketsuppipullot alkavat vääjäämättä avautua. Ihan pienillä ajoitusten viilaamisilla tuo peli näyttäisi ainakin ylöspäin ihan älyttömän hyvältä, ja tuskin on syytä olettaa, että Ässät-pelin kaltaista paitsiomäärää tänään nähtäisiin.

Puolustus, no se on hyvää jos ei maaleja mene eikä avopaikkoja synny. Siinä mielessä puolustuskin oli Ässiä vastaan erittäin mallikasta. Mutta näin kannattajana toivoisi, ettei nyt porukka kauheasti joutuisi omissa juoksemaan. Sehän vältetään ehtimällä ensimmäisenä irtokiekkoihin ja voittamalla kaksinkamppailuja. Eli se, missä on tällä hetkellä selvin parannuskohta, on kamppailupelaaminen. Ja kun se on kunnossa, niin kummasti kaikki muutkin osa-alueet näyttävät paremmalta.

On täysin mahdollista, että huomenna tulee ihan täysi mahalasku, mutta en siihen usko. Se on urheilua ja jos huomenna tulee 7-0 turbiiniin, niin ei tässä nyt kannata alkaa kaikille kenkää antamaan. Ässiä vastaan näkyi sellaisia asioita, joita tullaan vielä tällä kaudella näkemään. Oma veikkaukseni Pelicans-matsiin on, jos näin numeroita pudottelen, 0,1 - 3,4,5,6. Lopputulosta tärkeämpää olisi nähdä entistä parempaa kamppailupelaamista, mitä kautta saadaan tunnetta, mitä kautta saadaan rakennettua hyvää fiilistä ja sitä kautta onnistuneita, rentoja suorituksia.

Pelaajakohtaisesti odotan:
A) Sitä, että ketjukoostumuksia ei ole muutettu. Kuten JA:n otteluketjuissa kerroin, niin tuo Masi-Juki-Laine -ketju on täydellinen viihdepaketti, ryminää, laukauksia, taklauksia, ja käsiä.

B) Palolalta enemmän vetoja, ja nimenomaan vetoja, joissa katse olisi kiekon sijaan maalissa, ja vetoja, jotka lähtevät ennen kuin pakin maila on viiden sentin päässä kiekosta.

C) Peksin avausmaalia tälle kaudelle :D

"Vai että luottamus mennyt, joo-o. Tämän kun voisi jotenkin muutenkin kuin Palo-Penan ja taksikuskien jutuilla todistaa. On tää vääntäminen kyllä vallan turhaa touhua, annetaan nyt poikien pelata." 10.12.2014

Poissa Corkscrew

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 575
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #4 : Lokakuu 11, 2014, 00:28:47 »
On niitä avopaikkoja vastustajille siunaantunut viime peleissäkin, mutta Metso on ollut loistava tällä viikolla, ehkä joukkueen paras pelaaja. En tarkoita etteikö Tappara olisi parantanut kenttäpelissäkin, kyllä on paljonkin, mutta kummasti antaa selkänojaa kun maalivahti koppaa hanskalla vastustajan ylänurkkavedon parista metristä. Muutenkin joukkueen henkinen vire vaikuttaa katsomon nähden paljon paremmalta kuin vielä hetki sitten. Virheet kestetään tällä hetkellä paremmin, se on ihan hyvä merkki.

Lahti on paha, mutta mihinkään mahalaskuun en kyllä usko hetkeäkään. Luulisi vaikean alkukauden aiheuttaneen ainakin sen, että mihinkään ei enää lähdetä huonosti valmistautuneesti tai vähänkään takki raollaan.

Kamppailupelaamista, taklaamista, äijämäisyyttä, jopa show-elkeitä ja pientä uhittelua Lämsän joukkuetta kohtaan varsinkin soisi kyllä huomenna näkevänsä. Mutta tämä on tätä päiväuniosastoa, Tapola vaikuttaa valmentajalta joka haluaa korostetusti keskittyä urheilullisuuteen ja pelaamiseen. Tylsää välillä, mutta toivottavasti jatkossakin yhtä tehokasta kuin tällä viikolla tähän mennessä.

Poissa Haamuhanska

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 387
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #5 : Lokakuu 11, 2014, 08:59:27 »
Tämä nyt vähän osuu aiheeseen ja vähän menee ohi. Jatkoajan toimituksen ammattitaito taas nosti päätään, tästä oli pakko jopa lähettää palautetta. Poimittu jatkoajan ottelu-ennakosta:

Lahteen vierailulle saapuvalla Tapparalla on tältä viikolta ennen lauantain ottelua allaan vain torstainen reissu Poriin. Ässien nenän edestä kolme pistettä napannut Tappara saapunee siis Lahteen varsin virkein jaloin.
- Satsasimme ottelun alkuun. 100 metrilläkin kannattaa lähteä juoksemaan heti alussa tosissaan. - RD

Poissa Höylä

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 24
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #6 : Lokakuu 11, 2014, 09:36:26 »
Ässien nenän edestä kolme pistettä napannut Tappara saapunee siis Lahteen varsin virkein jaloin.
Varmaan viittasivat siihen, että Pelicanseilla oli eilen peli ja Tapparalla ei. Ottaen Tapparan alkukauden esitykset ja yleisen harjoitusfilosofian huomioon, niin toki voi hyvinkin olla, että siellä on harjoiteltu taas lujaa.

Tänään on toiveissa se, että Tappara kykenisi tekemään sen +3 maalia, tuli sitten voitto tai ei. Maaleja kaivataan.

Poissa Virveliä kainaloon

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 773
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #7 : Lokakuu 11, 2014, 10:07:25 »
Jes! Samat tänään:

71 Kristian Kuusela - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
74 Antti Erkinjuntti - 28 Jarkko Malinen - 14 Pekka Jormakka
15 Masi Marjamäki - 81 Jukka Peltola - 29 Patrik Laine
27 Elmeri Kaksonen - 42 Otto Rauhala - 19 Jere Karjalainen

18 Tuukka Mäntylä - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 39 David Kolomatis
12 Markus Kankaanperä - 24 Atte Mäkinen
23 Aleksi Elorinne

77 Juha Metsola
(1 Dominik Hrachovina)
"Vai että luottamus mennyt, joo-o. Tämän kun voisi jotenkin muutenkin kuin Palo-Penan ja taksikuskien jutuilla todistaa. On tää vääntäminen kyllä vallan turhaa touhua, annetaan nyt poikien pelata." 10.12.2014

Poissa Sasha-18

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 318
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #8 : Lokakuu 11, 2014, 11:49:16 »
Jes! Samat tänään:

71 Kristian Kuusela - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
74 Antti Erkinjuntti - 28 Jarkko Malinen - 14 Pekka Jormakka
15 Masi Marjamäki - 81 Jukka Peltola - 29 Patrik Laine
27 Elmeri Kaksonen - 42 Otto Rauhala - 19 Jere Karjalainen

18 Tuukka Mäntylä - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 39 David Kolomatis
12 Markus Kankaanperä - 24 Atte Mäkinen
23 Aleksi Elorinne

77 Juha Metsola
(1 Dominik Hrachovina)

Kolmoskenttä pistää silmään positiivisessa mielessä. Katsotaan miten yhteispeli lähtee kolmikon välillä toimimaan ja toivottavasti saavat aikaa muutaman ottelun.

Poissa Luuseri

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1356
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #9 : Lokakuu 11, 2014, 13:42:33 »
8. Muuta:
Ajankäyttöni vaatii välittömiä toimenpiteitä ja tämä on viimeinen kirjoittamani otteluennakko tai ainakin pitkään aikaan.
Jätän oikeastaan helpottuneena viestikapulan muille ja uskon muutoksen tuovan tervetullutta vaihtelua palstallekin.

Tää on huono homma, mutta enpä voi muuta kuin sanoa isot kiitokset ja toivottaa hyvää jatkoa. Arvostan.
"Kerran vielä, Janne".
"Jaa ei enää?" No sitten paita kattoon!"

Poissa Kankaantaan profeetta

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1312
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #10 : Lokakuu 11, 2014, 16:06:00 »
Huonoin uutinen tänään. Tämä oli yksi asis johon pystyi luottamaan. Suuri kiitos mahtavista ennakkopaketeista.

Jonkun pitää nyt ottaa koppi Trafanin bravuurihommasta. Ei vain kerran vaan pysyvästi. Tasokin saisi olla edes suurin piirtein sama.

Poissa S.T.

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1265
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #11 : Lokakuu 11, 2014, 19:55:42 »
Water is wet, the sky is blue, women have secrets. Who gives a fuck? 
-Joe Hallenback, The Last Boy Scout-

Poissa TJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1491
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #12 : Lokakuu 11, 2014, 21:29:27 »
Pelin päättymisestä jo 3,5h eikä vielä yhtäkään kommenttia missä kerrotaan kuinka hävittiin väärin.  ???
Tätä ei saa ottaa talteen.

Poissa Virveliä kainaloon

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 773
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #13 : Lokakuu 11, 2014, 21:53:23 »
Ekat fiilikset oli, että nihkeä ja flegmaattinen esitys, mutta nyt vähän aikaa peliä märehdittyäni - aika rautakorpimaisen kliininen voitto. Kyllä tää alkaa tutulta tuntua, tehdään kolme maalia peliin ja Metsolle menee korkeintaan yksi. Ei tää tainnut sittenkään olla "väärin voitettu".
"Vai että luottamus mennyt, joo-o. Tämän kun voisi jotenkin muutenkin kuin Palo-Penan ja taksikuskien jutuilla todistaa. On tää vääntäminen kyllä vallan turhaa touhua, annetaan nyt poikien pelata." 10.12.2014

Poissa Tammos

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 370
    • Profiili
Vs: Pelicans-Tappara 11.10.14 (La)
« Vastaus #14 : Lokakuu 11, 2014, 23:34:29 »
Tapparan peli on itse asiassa ollut koko kauden suhteellisen hyvää, jos ei oteta lukuun sitä, että aikaisemmin hyökkäyspäässä ei menty ollenkaan maalille ja jotenkin hyökkäyspeli oli hidasta. Puolustuspeli ja pelien vieminen on kyllä toiminut koko ajan suhteellisen hyvin. Ainakin jos vertaa Rautakorven kausien suhteellisen rauhallisiin aloituksiin.