Tapolan puolesta alusta asti puhuneena on pakko myöntää, että olihan siinä lokakuun alussa vaikeaa, kun oltiin tappioputkessa eikä peli tahtonut ollut tasapainoista pelistä toiseen. Ketjuja muuteltiin ja peliäkin varioitiin liiaksi. Palstavaikerointi oli sinänsä ymmärrettävää, mutta ehdottomasti mukana oli ylireagointiakin ja jäätävää synkistelyä, kun äidyttiin jo muistelemaan rospuuttokausiakin. Ei ikään kuin nähty tuloksen taakse, ei nähty piilevää potentiaalia joka tämän kauden joukkueessa ilmiselvästi on joka asteella. Tappiopelit tuskastuttivat siinä määrin, että asioiden välillä olevat mittasuhteet huonon ja hyvän välillä lakkasivat olemasta ja oli vain huonoa sekä vielä huonompaa.
Yleensähän sanotaan, että varsinainen osaaminen mitataan vaikeuksien kohdatessa ja vaikeuksia totta vie kohdattiin. Missä ollaan nyt? Tuplasti pidemmässä putkessa voittojen osalta kuin lokakuun alussa oltiin tappioiden osalta.
Se osoittaa osaamista, että osataan löytää joukkueen suuntaa muuttavat toimivat ratkaisut ja saattaa ne kentän tasolle toteutettavaksi vaikean tilanteen keskellä. Aikajanalla neljä tappiota on vaihtunut kahdeksaan voittopeliin, mikä on ollut merkittävä suunnamuutos, mutta ehdottomasti tärkeintä on noteerata se, että vaikeuksiin reagoitiin. Ei jääty itsepäisesti hakemaan luovuutta viisikon tiiveyden kustannuksella, vaan löydettiin yhteinen tapa hyökätä ja puolustaa. Kehittämistä on toki vielä, mutta kulunutta fraasia käyttääkseni, aikaa on käytössä.