Kirjoittaja Aihe: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)  (Luettu 13849 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« : Syyskuu 14, 2014, 12:27:01 »
Tappara yrittää edelleen kauden ensimmäistä kotivoittoa - nyt SaiPan kustannuksella
SaiPa jäi viime kaudella täpärästi mitalien ulkopuolelle, mutta joukkue oli tosi kova.
Esimerkiksi hopea-Tappara jäi kauden keskinäisissä otteluissa tappiolle pistein 10-11.
Viime kauden SaiPasta Kärpät ryöstökalasti pohjoisamerikkalaiskolmikon Glenn, Spang ja Davisin.
Lähtijöitä oli toki muitakin ja korvaajiakin Lappeenrantaan on hankittu,
mm. Johan Larsson Tapparasta, Brian Salcido JYP:istä ja Ilmari Pitkänen sekä Matti Järvinen Bluesista.
Kokonaisuutena SaiPa lienee hieman heikentynyt, median kausiennakoissa SaiPaa on povattu sijoille 5.->.

Joukkueilla on vasta vähän pelejä takanaan eikä päivän virettä ole helppo arvata.
Molemmat joukkuet ovat kohdanneet KalPan: Saipa hävisi ensimmäisellä kierroksella vieraissa 5-2,
Tappara puolestaan viimeksi kotonaan voittolaukausten jälkeen 1-2.

Tappara on Ässien vieraana perjantaina.

1. Otteluennakot:
Tappara: Keskiviikon Hakametsä-vierailijana SaiPa
SaiPa: Tappara vieraissa keskiviikkona
Ja: Tappara-SaiPa

2. Kokoonpanot
Tappara: Tappara tänään SaiPaa vastaan
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
Tappara:
17.04. Tappara: Masi Marjamäki tänään tositoimissa
16.09. Tappara: Puistola lainalle Kuopioon
12.09. Tappara: Pekka Saravo: "Kyllä nämä matsit poikkeaa massasta!"
09.09. Tappara: Liigan maalikuningas innolla huomenna alkavaan kauteen
09.09. Tappara: Tappara vahvisti hyökkäystään

SaiPa:
28.07. SaiPa: Johan Larsson SaiPaan
24.07. SaiPa: Brian Salcido palaa SaiPaan
22.07. SaiPa: Hyökkääjä Dave Spina jatkaa SaiPassa
24.06. SaiPa: McIntyre tuoee Suomeen kehittymään
16.06. SaiPa: Puolustaja Sam Lofquist SaiPaan
23.05. SaiPa: Sami Venäläinen jatkaa SaiPassa
02.05. SaiPa: Lappalainen ja Järvinen SaiPaan, Flinck ja Huhtanen jatkavat
22.04. SaiPa: Mikael Kuronen SaiPaan
14.04. SaiPa: Himmeimmät mitalit Lukolle

4. Viime kauden kohtaamiset:
11.10.13: SaiPa-Tappara 2-4
01.11.13: Tappara-SaiPa 3-1
30.11.13: SaiPa-Tappara 3-1
11.01.14: SaiPa-Tappara 0-4
17.01.14: Tappara-SaiPa 2-4
18.01.14: SaiPa-Tappara 4-3 vl.
11.03.14: Tappara-SaiPa 0-1
Runkosarjan pisteet: 10-11
Runkosarjan maalit: 17-14

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
13.09.14: Tappara-KalPa 1-2 vl (0-0,1-1,0-0)
              Tappara: Vain piste kotiavauksesta
              KalPa: Tulikuumat Kilpeläinen ja Voutilainen sankareina, Tappara kaatui Tampereella 1-2
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - KalPa
13.09.14: SaiPa-Lukko 4-1 (2-1,0-0,2-0)
              SaiPa: Lukko jäi SaiPan jalkoihin kotiavauksessa
              Lukko: SaiPa rankaisi erikoistilanteista – vierasavauksesta 4-1 tappio
              Ruutu: Huippuhetket: SaiPa - Lukko 13.9.2014

7. Kausiennakot SaiPasta: (Kausiennakot Tapparasta Kärpät-Tappara -otteluketjun avausviestissä)
09.09. IS: Kausiennakko: SaiPa – ei enää mikään jättiyllättäjä (5.-7.)
04.09. MTV: Esittelyssä SaiPa – idän ihmeellä näytön paikka (Runkosarjan 7.-8.)
04.09. Ja: Paikka auringossa ei enää vain kympin sakissa (6.)
27.08. HuippuKiekko: 14/14: SaiPa – riittääkö tulivoima enää? (5.-)

8. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: SaiPa/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-SaiPa
Veikkauksen pitkäveto (1,70-4,20-3,80)

9. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina 14 Petri Lindqvist ja 20 Jari Suorsa.
Liiga: Tällä tuomaristolla kauteen 2014-15
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 17, 2014, 12:17:17 kirjoittanut Trafan »

Poissa Niäminen#33

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 244
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #1 : Syyskuu 17, 2014, 11:11:03 »
Viime viikolla Tapparan kanssa sopimuksen tehnyt Masi Marjamäki pelaa tänään Lempäälän Kisan riveissä Mestis-ottelun Kiekko-Vantaata vastaan. Erikoislaatuisen tapauksesta tekee se, että kyseessä on Marjamäen ensimmäinen peli lähes kahden vuoden kaukaloista poissaolon jälkeen.

Tapparalaisista LeKissä pelaa tänään myös Tapparan Aaro Peltonen, puolustaja Aleksi Elorinne sekä hyökkääjät Henri Tuominen ja Patrik Laine.
Metsola oli lähellä tehdä ottelussa yhden virheen.

Poissa KILO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1903
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #2 : Syyskuu 17, 2014, 12:00:51 »
Jaahas, Särkänniemiketju on rikottu. Jormakka ottaa EJ:n paikan ykkösessä ja EJ menee Jormakan tilalle.

Jormakka - Green - Kuusela
Mäntylä - Aalto

Erkinjuntti - JMJ - Palola
Saravo - Kolomatis

Kallela - Malinen - Karjalainen
Kankaanperä - Mäkinen

Kaksonen - Peltola - Da Costa

Maalissa: Metsola

Kokoonpanot on Veikkauksen sivuilta.
Numerot ei valehtele, mutta tilastot ei kerro koko totuutta.

Poissa Eki

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 533
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #3 : Syyskuu 17, 2014, 12:09:34 »
Hienoa että rohkeesti kokeillaan muutoksia mutta itse olisin vaihtanut kuuselan ja jormakan paikkoja..

Poissa juti

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2371
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #4 : Syyskuu 17, 2014, 12:09:47 »
En muuta keksi sanoa illan ottelusta mutta Tapolalta erittäin hienoa reagointia nähty jo nyt syksyllä! Pikkuisia juttuja mutta itse ainakin tykkään, mm aikalisän ja maalivahdin poisottaminen totuttua reilusti aiemmin. Puistolan vastuun pienentäminen ja nyt viimeisimpänä 2. ketjun rikkominen. Jännä nähdä miten homma lähtee rullaamaan uusilla koostumuksilla!

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #5 : Syyskuu 17, 2014, 12:12:03 »
Mielenkiintoista, etten sanoisi. En olisi uskonut, että Tapola lähtee vielä ketjuja sotkemaan, mutten todellakaan vastusta. Ihmetyttää tosin hieman, että Jormakka on edelleen "väärällä" laidalla ja kahden kärkiketjun pelinrakentajat (EJ, Järvinen) ovat samassa ketjussa. Jännä myös nähdä, että onko muutokset voimassa ylivoimallakin ja jos on kuka on ykkösen kapelimestari.

Oma mielenkiinto ottelua kohtaan on jostain syystä poikkeuksellisen suuri. SaiPa on viime vuodet pelannut loisteliasta kiekkoa, jossa ollaan aktiivisia eikä anneta tuumaakaan periksi. Odotan kovaa peliä, jossa Tappara saa maalihanat auki ja toivottavasti nyt sellaiset 4500  ihmistä saataisiin halliin.

Poissa scout amatour

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 25
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #6 : Syyskuu 17, 2014, 12:55:48 »
Tuo peliä tekevä pelaaja (ja kapellimestari) ovat hiukan erikoisia näkemyksiä tasakentällisin. Järvisen tilasto Ilves pelistä kahdessa ensimmäisessä erässä tasakentällisin oli seuraava: (kolmannesta erästä ei tilastoa)
- syöttö omalle 2kpl (joista toinen meni Metsolalle)
- kiekon menetys 4kpl
Lisäksi Järviselle kiekon menetyksiä yv:lläkin 4kpl. Jos tasakentällisin saa kaksi kertaa kahteen ensimmäiseen erään siirrettyä kiekon omille, joista vielä toinen maalivahdille, niin ei pelin tekemisestä voi puhua. Kyllä Jormakka ja Palola ovat hoitaneet sitä ruutua tuossa kentässä tasakentällisin ja ei tuo yv:kään ole tosiaan vakuuttanut. Tuo ketjujen kokeilu on hyvä ja varsinkin puolustustamisen paraneminen on voittojen saamisen kannalta tärkeää.
 

Poissa juti

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2371
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #7 : Syyskuu 17, 2014, 13:03:16 »
Tuo peliä tekevä pelaaja (ja kapellimestari) ovat hiukan erikoisia näkemyksiä tasakentällisin. Järvisen tilasto Ilves pelistä kahdessa ensimmäisessä erässä tasakentällisin oli seuraava: (kolmannesta erästä ei tilastoa)
- syöttö omalle 2kpl (joista toinen meni Metsolalle)
- kiekon menetys 4kpl
Lisäksi Järviselle kiekon menetyksiä yv:lläkin 4kpl. Jos tasakentällisin saa kaksi kertaa kahteen ensimmäiseen erään siirrettyä kiekon omille, joista vielä toinen maalivahdille, niin ei pelin tekemisestä voi puhua. Kyllä Jormakka ja Palola ovat hoitaneet sitä ruutua tuossa kentässä tasakentällisin ja ei tuo yv:kään ole tosiaan vakuuttanut. Tuo ketjujen kokeilu on hyvä ja varsinkin puolustustamisen paraneminen on voittojen saamisen kannalta tärkeää.

Niin onneksi koko viime kausi kannattaa äkkiä unohtaa ja tuijottaa kaikkia tämän kauden 3(!) peliä. Ehkä hieman isommalla otoksella huomaat että kyllä se Järvinen on melkoisen hyvä "kapellimestari" Liigan tasolla.

Poissa Linden #16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1911
  • Kaikkeen kätevä,mutta ei mihinkään pätevä!
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #8 : Syyskuu 17, 2014, 13:10:03 »
Kuten Rautakorpi sanoi, että jokainen kausi on uusi. Ei homma jatku siittä mitä oli edelliskauden finaaleissa, saati runkosarjassa. "Haaste on olla tässä hetkessä" totesi Jukka nelosen lähetyksessä. Siihen filosofiaan tuijottaen Järvinen ei tällä hetkellä ole kapellimestari.
Pelaajan on uudestaan ja uudestaan todistettava itsensä.

Toki ainakin sivusta vaikuttaa, että myös Jukalla oli tapana tuijottaa kuitenkin menneisiin. Tai ainakin eräs palstatotuus oli, että olisi suosikkeja.

Mitään ottamatta pois Järviseltä, niin positiivista reagointia tämä, että kokeillaan muutakin. Kun sitä mikä viime kaudella toimi runkosarjassa.
"Kankaanperä osoitti ensimmäisessä maalissa, että kun lähtee, niin lähtee perkele ja menee kovaa, Tapola intoutui joukkueensa avausmaalista." -JA 14.1 Tappara-Ilves pelin raportissa-

Poissa juti

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2371
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #9 : Syyskuu 17, 2014, 13:11:48 »
Kuten Rautakorpi sanoi, että jokainen kausi on uusi. Ei homma jatku siittä mitä oli edelliskauden finaaleissa, saati runkosarjassa. "Haaste on olla tässä hetkessä" totesi Jukka nelosen lähetyksessä. Siihen filosofiaan tuijottaen Järvinen ei tällä hetkellä ole kapellimestari.


Ohhoh kyllä nyt otetaan Jukan sanomiset taas liian kirjaimellisesti. Tuskin kukaan pystyy kiistämään Järvisen pelisilmää tai syöttötaitoa. Vai kyseenalaistatko joka kausi Ovechkinin maalivainun tai Crosbyn pelitaidot myös? Pitääkö heidänkin todistaa taitonsa aina kauden alkaessa?

Poissa AnSo

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 498
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #10 : Syyskuu 17, 2014, 13:22:27 »
Kuten Rautakorpi sanoi, että jokainen kausi on uusi. Ei homma jatku siittä mitä oli edelliskauden finaaleissa, saati runkosarjassa. "Haaste on olla tässä hetkessä" totesi Jukka nelosen lähetyksessä. Siihen filosofiaan tuijottaen Järvinen ei tällä hetkellä ole kapellimestari.


Ohhoh kyllä nyt otetaan Jukan sanomiset taas liian kirjaimellisesti. Tuskin kukaan pystyy kiistämään Järvisen pelisilmää tai syöttötaitoa. Vai kyseenalaistatko joka kausi Ovechkinin maalivainun tai Crosbyn pelitaidot myös? Pitääkö heidänkin todistaa taitonsa aina kauden alkaessa?

Etköhän Juti ymmärtänyt ettei tossa tarkoitettu sanoa JMJn olevan kykenemätön pelintekijäksi, vaan että tällä hetkellä ei oo natsannu ja nyt herätellään/haetaan parasta pikku ketjumuutoksilla.

Poissa miolta

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 970
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #11 : Syyskuu 17, 2014, 13:26:56 »
Vai kyseenalaistatko joka kausi Ovechkinin maalivainun tai Crosbyn pelitaidot myös? Pitääkö heidänkin todistaa taitonsa aina kauden alkaessa?

Crosby teki viime kauden 10 ekassa pelissä 18 pistettä ja Ovechkin 10 pelissä 15 pistettä. Ei niiden tarvi todistella mitään, valotaulu ja tilastot näyttää kyllä totuuden. Mites tää meidän Järvinen (0+0 -3)..sillä olis tässä vähän todisteltavaa. No kausi on pitkä, mutta ihan kommettiisi vaan viitaten  ;)
8onsekova16(Vastaus #362 : Elokuu 19): Mitä maalimäärään tulee niin uskon että Tappara tekee ainakin 18-24 maalia enemmän kuin viimekaudella

Poissa TaPPi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1322
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #12 : Syyskuu 17, 2014, 13:36:27 »
Larsson osuu tänään !

Poissa Linden #16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1911
  • Kaikkeen kätevä,mutta ei mihinkään pätevä!
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #13 : Syyskuu 17, 2014, 13:38:08 »
Jukan sanomisia käytin vaan selkänojana. Havainto, päätelmä ja kommentti ihan omia. Kuten jo tuossa todettu, vertaaminen Crosbyyn ja Ovieen on vähän kaukaa haettu esimerkki. Ne kaverit on nakutellu kaudesta,toiseen kovia pisteitä Järvisellä on takana YKSI kausi MELKO HYVILLÄ tehoilla.
Janne Ojasta, Raimo Helmistä,etc olisi voinut verrata kyseisiin NHL tähtiin liigatasolla.

Ja kuten totesin tekstissäni, ei mitään pois Järviseltä, mutta kauden alun peleissä on ollut kaikkea muuta kun kapellimestari. Kolme peliä on pieni otos, tiedetään, mutta ei mun mielestä Särkänniemi ketju tai Järvinen yksilönä,vielä ole sellaisessa asemassa, etteikö heitä voida erottaa.
"Kankaanperä osoitti ensimmäisessä maalissa, että kun lähtee, niin lähtee perkele ja menee kovaa, Tapola intoutui joukkueensa avausmaalista." -JA 14.1 Tappara-Ilves pelin raportissa-

Poissa grassinen

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1718
    • Profiili
Vs: Tappara-SaiPa 17.09.14 (Ke)
« Vastaus #14 : Syyskuu 17, 2014, 14:52:28 »
Noniin, nyt on syy katsoa peli, muutoksia on tehty, propsit Tapolalle, toivottavasti tänään kulkee joka kentällä ja ennenkaikkea et niitä MAALEJA saataisiin tehtyä enemmän kuin 2..