Kirjoittaja Aihe: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)  (Luettu 10250 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« : Syyskuu 11, 2014, 21:50:01 »
Tappara käynnistämään Ilveksen kautta
Viime kaudella Ilves oli todellinen syksyn joukkue, se aloitti sarjan räväkästi ja jopa johti sarjaa jonkin aikaa.
Useampiin liigakarsintoihin ja jumbosijoituksiin tyytymään joutunut Ilves vaikutti saavan kerralla hyvityksen monen kauden nöyryytyksestä.
Ilves oli pitkään kiinni suorassa pudotuspelipaikassa ja siitä otteen livettyä vielä kymmenen joukossakin,
kunnes katkerimmalla hetkellä, runkosarjan viimeisellä kierroksella Tuokkolan joukkue suli taas kerran:
Ilves jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Vaikka joukkueen sijoitus oli merkittävästi parempi kuin aikoihin, tämä ei juurikaan herättänyt riemua kannattajien keskuudessa.

Uuteen kauteen lähtevässä Ilveksessä on tapahtunut tavanomaisia muutoksia:
ykkösmaalivahti Ville Kolppanen, paras puolustaja Simon Gysbers ja paras hyökkäääjä, Liigan pistepörssin kakkonen, Michael Keränen lähtivät seurasta.
Lähtipä lisäksi myös Ilveksen paras maalintekijä, Kai Kantolakin, vain muutamia mainitakseni.
Parempi tulevaisuus on ehkä suurin kannuste nykyisillekin Ilvespelaajille: he tietävät että onnistuneen kauden Ilveksessä pelattuaan voivat päästä muualle.
Tulijoitakin Ilvekseeen toki löytyy: Ilves sai vihdoin toimitusjohtajan, ei toki uutta, mutta sentään tutun ja turvallisen.
Näin saatiin myös tanssityttöjä Ilveksen kotiotteluihin.

Kausiennakoissa Tapparaa on veikattu Ilveksen yläpuolelle, mutta yksittäisten otteluiden, saati paikallispelien, veikkaaminen onkin vaikeampaa.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa viidesti runkosarjassa ja Ilves aloitti kauden kaatamalla heti Tapparan.
Tampereen herruus jäi toki lopulta Tapparalle 9-6 pistein. Maalit menivät tasan 8-8.
Harjoituskaudella Ilves puolestaan oli vahvempi 2-3.

Tapparan kauden ensimmäinen kotiottelu on heti lauantaina, jolloin vieraaksi saapuu KalPa Kuopiosta.

1. Otteluennakot:
Tappara: Toisena vuorossa paikallisavaus
Ilves: Kausi roihahtaa käyntiin paikallispelillä
Ja: Ilveksellä paikka varastaa pisteet
AL/Kirvesmies: Tänään on Tapparalla tosi kyseessä, tappio ei ole vaihtoehto!
AL: Ennakko: Paikallisottelu ratkeaa kulmapainissa – Ilves lievä suosikki

2. Kokoonpanot
Tappara: Kokoonpano kauden ensimmäisessä paikallisessa
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
Tappara:
09.09. Tappara: Liigan maalikuningas innolla huomenna alkavaan kauteen
09.09. Tappara: Tappara vahvisti hyökkäystään

Ilves:
18.08. Ilves: Esa Honkalehto palaa Ilveksen toimitusjohtajaksi
03.06. Ilves: Patrik Moisiolle ja Saku Salmelalle sopimukset Ilvekseen
30.05. Ilves: Ilves-Hockey Oy:n oma pääoma vahvistunut 900 000 eurolla
13.05. Ilves: Ville Kolppanen siirtyy KHL:ään, kanadalaishyökkääjä Ilvekseen
24.04. Ilves: Tuomas Tuokkolalle jatkosopimus ja neljälle uudelle hyökkääjälle sopimus

4. Viime kauden kohtaamiset:
13.09.13: Tappara–Ilves 2-3
15.11.13: Ilves-Tappara 1-2
14.12.13: Tappara-Ilves 1-0
04.01.14: Tappara-Ilves 1-4
14.02.14: Ilves-Tappara 0-2

5. Harjoituskauden kohtaaminen:
06.08.14: Tappara - Ilves 2-3 (1-1,0-1,1-1)
              Tappara: Ilves maalin parempi kauden avauksessa
              Ilves: Ensimmäinen paikallistaisto päättyi Ilveksen juhliin

6. Joukkueiden edelliset ottelut:
10.09.14: Kärpät-Tappara 3-1 (0-0,1-0,2-1)
              Tappara: Tapparan ja Kärppien voimasuhteet entisellään kauden avauksessa
              Kärpät: Kärpät aloitti kotivoitolla!
              Ruutu: Huippuhetket: Kärpät - Tappara 10.9.2014
              Pedonraapaisu: Lehdistötilaisuus: Kärpät-Tappara 10.9.2014
04.09.14: Blues-Ilves 4-3 (2-1,0-0,2-2)
              Ilves: Viimeisestä harjoituspelistä tappio

7. Kausiennakot Ilveksestä: (Kausiennakot Tapparasta Kärpät-Tappara -otteluketjun avausviestissä)
09.09. Ilves: Kausiennakko – Ilves uusien haasteiden edessä
09.09. MTV: Esittelyssä Ilves – Tuokkolan rakennusprojekti jatkuu (11.-13.)
09.09. IS: Ilves - kadonneen taidon metsästäjät (10.-12.)
08.09. YLE: Ilves-valmentaja Tuokkola: ”Meillähän pelataan pudotuspelejä kolmen vuoden tauon jälkeen”
06.09. Liiga: Joukkue-esittelyt 2014-15: Ilves – edelleen yllätysvalmis? (Sääleihin?)
31.08. Ja: Kuka tekee maalit, Ilves? (13.)
21.08. HuippuKiekko: 14/14: Ilves – kuinka pitkälle potku riittää nuorella voimalla? (Sääleihin?)
12.08. Ja: Ilveksen kärkihyökkääjät tavoittelevat Mount Everestin huippua

8. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Ilves/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Ilves-Tappara
Veikkauksen pitkäveto (4,20-4,10-1,65)

9. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina 23 Timo Favorin ja 19 Jussi Leppänen.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 13, 2014, 19:01:39 kirjoittanut Trafan »

Poissa Tapparan näköinen mies

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 887
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #1 : Syyskuu 12, 2014, 00:09:23 »
Voitto kotiin, ja pois sarjajumbon paikalta! Kiitos.


Poissa toinen aalto

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 433
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #2 : Syyskuu 12, 2014, 07:54:50 »
Ottelun alussa pitää olla hereillä, koska Ilves tulee päälle heti alusta tosi kovaa. Yrittävät alkuun taas iskeä maalit ja sitten sinnitellä loppupeli kilpparia ja vastahyökkäyksiä. Eka kymppi oma pää puhtaana niin hyvä tulee. Selvästi paremman materiaalin turvin sitten käännetään peli meille.

Poissa illodin

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 348
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #3 : Syyskuu 12, 2014, 08:42:32 »
Ottelun alussa pitää olla hereillä, koska Ilves tulee päälle heti alusta tosi kovaa. Yrittävät alkuun taas iskeä maalit ja sitten sinnitellä loppupeli kilpparia ja vastahyökkäyksiä. Eka kymppi oma pää puhtaana niin hyvä tulee. Selvästi paremman materiaalin turvin sitten käännetään peli meille.

Pelkästään loogisesti ajatellen, jos boldatut kohdat oletetaan tosiksi, niin silloinhan Tapparan kannattaisi päinvastoin mennä päälle heti alusta tosi kovaa. En ymmärrä joukkueurheilua erityisen syvällisesti, joten jos logiikka tuossa kohtaa ei päde, niin kiinnostaisi, että miksi ei? Jos yritetään varmistella nolla-nollaa alussa, niin onko todennäköisyys sille, että ollaan vähintään tasoissa ekan kympin jälkeen suurempi, kuin silloin jos yritettäisiin painaa heti täysillä päälle?

Poissa _natte_

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 335
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #4 : Syyskuu 12, 2014, 09:46:32 »
Halvin lippu matsiin 19,5e.    >:(

Vähän jo jotain rajaa noille ryöstöhinnoille.....
" Silloin kun lähden dokaamaan, en tiedä missä on itä ja missä on länsi " - Jere Karalahti

MailMan#14

  • Vieras
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #5 : Syyskuu 12, 2014, 09:50:38 »
Kunhan tämä ei toistu:

00:33 0-1
00:40 0-2

Poissa TJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1491
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #6 : Syyskuu 12, 2014, 10:00:15 »
Halvin lippu matsiin 19,5e.    >:(

Vähän jo jotain rajaa noille ryöstöhinnoille.....
Hetken jo mietin että lähtiskö sitä seisomakatsomoon katteleen pelin, mutta ei kyllä tuolla hinnalla tarvi lähteä. ;D
Tätä ei saa ottaa talteen.

Poissa TJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1491
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #7 : Syyskuu 12, 2014, 10:40:09 »
74 Antti Erkinjuntti - 82 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
15 Otto Rauhala - 28 Jarkko Malinen - 19 Jere Karjalainen
27 Elmeri Kaksonen - 81 Jukka Peltola - 80 Teddy Da Costa

18 Tuukka Mäntylä - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 39 David Kolomatis
12 Markus Kankaanperä - 24 Atte Mäkinen
21 Pasi Puistola - (kiertävä)

77 Juha Metsola
(4 Aaro Peltonen)
Tätä ei saa ottaa talteen.

Poissa pete27

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 390
  • A.K 27
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #8 : Syyskuu 12, 2014, 10:54:05 »
Tuominen nelosen keskelle ja Peltola 4/3 laitaan... Olis ainakin sentteri joka vois voittaa alotuksia ja Jukka on huomattavasti omimillaan laidassa.
rogabillypantherducktailfever

Poissa axe86

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1084
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #9 : Syyskuu 12, 2014, 11:04:32 »
Tuominen nelosen keskelle ja Peltola 4/3 laitaan... Olis ainakin sentteri joka vois voittaa alotuksia ja Jukka on huomattavasti omimillaan laidassa.

Ennemmin Rauhala keskelle ja Peltola laitaan.

Poissa Messi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3365
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #10 : Syyskuu 12, 2014, 11:08:00 »
" Ei, en mää tiedä mihin kannattaa ampua"

Poissa Lare

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 950
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #11 : Syyskuu 12, 2014, 11:09:35 »
Samoin näkisin Jukin mielelläni vaihtavan paikkaa Rauhalan kanssa, jotta saataisiin vaarallisempi kolmonen aikaan. Nyt meillä on vähän niinkun kaks ykkösketjua ja kaks nelosta.

MailMan#14

  • Vieras
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #12 : Syyskuu 12, 2014, 11:31:17 »
Me on hävitty tää jo etukäteen, mikäli on uskominen Solomu Salamista.

http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194926711971/artikkeli/ennakko+paikallisottelu+ratkeaa+kulmapainissa+ilves+lieva+suosikki.html
Journalistin asiantuntemus huipussaan p-pisteineen.
Ihan hyvältä nuo ketjut näyttää, ja nyt jos saataisiin YV:llä Kolomatisin tykki laulamaan viivasta niin voittohan tästä tulee.

Poissa pete27

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 390
  • A.K 27
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #13 : Syyskuu 12, 2014, 11:33:35 »
Onko se Tuominen niin huono? Tosin en määkään sitä niissä loppukesän parissa reenipelissä juuri noteerannu... Try outilla näyttäs olevan joten tuskin saa sopparia...
rogabillypantherducktailfever

Poissa S.T.

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1265
    • Profiili
Vs: Ilves-Tappara 12.09.14 (Pe)
« Vastaus #14 : Syyskuu 12, 2014, 12:07:02 »
Tapparan kokoonpano paikallispelissä:

74 Antti Erkinjuntti - 82 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
15 Otto Rauhala - 28 Jarkko Malinen - 19 Jere Karjalainen
27 Elmeri Kaksonen - 81 Jukka Peltola - 80 Teddy Da Costa

18 Tuukka Mäntylä - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 39 David Kolomatis
12 Markus Kankaanperä - 24 Atte Mäkinen
21 Pasi Puistola - (kiertävä)

77 Juha Metsola
(4 Aaro Peltonen)

Tappara.fi
Water is wet, the sky is blue, women have secrets. Who gives a fuck? 
-Joe Hallenback, The Last Boy Scout-