Kirjoittaja Aihe: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)  (Luettu 16855 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« : Maaliskuu 22, 2014, 01:26:33 »
Pelicans käytännössä pakkovoiton edessä
Toinen puolivälierä pelataan Lahdessa ja Tappara lähtee sinne sarjan avausvoiton vahvistamana.
Pelicans puolestaan tarvitsee kotivoiton, voittaakseen sarjan sille ei riitä pelkät kotivoitot,
sen tarvitsee voittaa ainakin kertaalleen myös Hakametsässä.
Kotivoiton menettäminen ei ehkä suoraan nostaisi Pelicansille tietä pystyyn, mutta ainakin jyrkentäisi sitä oleellisesti.
Pelicans tulee tekemään kaikkensa voittaakseen, fyysisestä pelistä lähtien.

Pelicans on sitä paitsi ollut kotonaan Tapparalle tosi vaikea vastus:
kymmenestä edellisestä kohtaamisesta Pelicans on voittanut seitsemän varsinaisella peliajalla
ja kerran jatkoajalla. Tapparalle on jäänyt kaksi voittoa varsinaisella peliajalla.
Tilanne ei kuitenkaan ole aivan noin huolestuttava:
Ne Tapparan voitot ovat kahdesta viimeisestä kohtaamisesta.

Avausottelun perusteella Pelicans on vaarallisempi vastustaja kuin osattiin odottaakaan.
Pelicans ei päästänyt Tapparaa Hakametsässä todellakaan helpolla
ja pienessä kotikaukalossaan se tulee epäilemättä vielä kovempaa.
Eiköhän kaiken kokenut Aravirta ole kehittänyt Pelcansille pelitavan
joka hyödyntää kaikki kotikaukalon edut täysimääräisesti.
Tapparan on syytä unohtaa avausvoiton tuoma hyvänolontunne
tai korkeintaan hakea siitä rentoutta maalipaikoissa.
Nyt eletään niitä hetkiä, joista on haaveiltu koko runkosarjan ajan.
Nyt nautitaan joka tilanteesta, joka vaihdosta, joka erästä, joka ottelusta.
Ja toivottavasti tämä hetkessä eläminen myös palkitaan.

Sawada korvaa Haapalan Lahdessa. Voi olla hyväkin vaihto jos Pelsut laittaa pelin kovin fyysiseksi.
Henkka on hyvä pelimies, mutta Ray tuo rosteriin 15 cm lisää pituutta ja 23 kg lisää massaa.

Puolivälieräsarjaa jatkettaan Hakametsässä maanantaina.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tiivis tahti: lauantaina Lahdessa
Pelicans: Tasaako Pelicans puntit Isku Areenalla?
Ja: Kaljankäryinen lauantai-ilta Pelicansin ainoa sauma
ESS: Virheet pois ja sarja tasoihin – Hiljentääkö Jormakka entisen kotiyleisönsä?
Liiga: Liiga lauantaina: Haastajat isännöivät

2. Kokoonpanot
Tappara: Sarjan toiseen otteluun Lahteen
Liiga: Kokoonpanot
Liiga: Loukkaantuneet

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
22.03. Tappara: Juha Metsola haastattelussa avausvoiton jälkeen
21.03. AL: Tapparan Rautakorpi: Hyvä että tuli tiukka peli, näitä kokemuksia tarvitaan
21.03. Ja: Jormakka lahtelaisyleisölle: ”Hiljennän teidät kaksi kertaa!”
20.03. Tappara: Jukka Rautakorpi: "Tämä on hienoa aikaa!"
20.03. AL: Tapparan Rautakorpi: Ei saa ajatella menneitä eikä tulevia, ainoastaan tätä hetkeä
20.03. Ja: Tapparan Green nauttii pelistä ja elämästä Tampereella
20.03. Ja: Josh Green puolivälieristä: Siitä tulee hieno sarja

Pelicans:
22.03. Pelicans/ESS: Hannu Aravirta: "Tuomareiden tehtävä on säilyttää peli kontrollissa"
21.03. Pelicans/ESS: Puolivälieriin jäljellä vielä runsaasti lippuja
17.03. YLE: Pelicansin kassa kaipasi lisäpelejä

4. Kohtaamiset puolivälierissä:
21.03.14: QF1 Tappara-Pelicans 3-2 (0-0,2-1,1-1)
              Tappara: Jarkko Malinen nosti voittomaalin avausottelussa
              Pelicans/ESS: Pelicansin taistelu ei riittänyt
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Pelicans 21.3.2014

5. Kohtaamiset runkosarjassa:
14.09.13: Pelicans–Tappara 3-2 ja.
10.10.13: Tappara–Pelicans 3-2
15.10.13: Pelicans-Tappara 1-2 ja.
12.12.13: Pelicans-Tappara 1-4
25.01.14: Tappara-Pelicans 4-1

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Pelicans/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Pelicans-Tappara-Pelicans
Veikkauksen pitkäveto (2,90-3,75-2,05)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jari Levonen #15 ja Petri Lindqvist #14.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 22, 2014, 16:38:33 kirjoittanut Trafan »

8onsekova16

  • Vieras
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #1 : Maaliskuu 22, 2014, 09:22:13 »
Itse en osaa pelätä yhtään Pelicansia, olkoon se sitten ylimielisyyttä tai itsevarmuutta. Lahdessa on pieni kaukalo, kuten on myös Porissa. Tällä kaudella Tappara ei ole varsinaisella peliajalla hävinnyt kummassakaan, ei Porissa eikä Lahdessa. Itse näen että pieni kaukalo ei todellakaan ole huono asia Tapparalle. Hitaahkot pakit kerkeevät mukaan paremmin, Trap tukkii melkein koko kentän. Pelicans on joukkue millä on laaja, tasainen materiaali, eli ei ole vain yhden kentän ihme. Pelicansille olisi huomattavasti paremmin sopinut vastustajaksi juuri tuollaiset joukkueet kuin HIFK, missä on käytännössä yksi kenttä mikä ratkoo pelit. Se saisi peluutusedun pitkissä sarjoissa. Nyt Tapparaa vastaan sitä etua ei ole, koska Tapparallakin on enemmän kuin yksi kenttä.

Tänään luvassa luultavasti vähämaalisempi peli kuin eilen, mutta Tappara on siltikin liian kova Pelicansille, joten 1-2 jatkoilla tai ei, ihan sama. Peli pysyy tasaisena että negat pääsevät piikittelemään, mutta tulos jälleen hyvä, siis Tapparalle otteluvoitot 2-0 tämän jälkeen.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 22, 2014, 09:24:53 kirjoittanut 8onsekova16 »

Poissa Linden #16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1911
  • Kaikkeen kätevä,mutta ei mihinkään pätevä!
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #2 : Maaliskuu 22, 2014, 11:50:44 »
En usko, että eilisen kaltainen suoritus riittää tänään Lahdessa. Tämä on se the game Pelsuille ja he lataavat nimenomaan tähän toiveensa kotikenttä+lauantai, jos tänään eivät voita uskon meidän vievän sarjan. Mutta uskon myös, että eilinen oli tunnustelua ja tänään nähdään pykälän pari ahnaampi ja valmiimpi Tappara. Pientä tasonnostoa odotan etenkin akselilta Palola-Järvinen. Puolustuksessa Bailenin tulee nostaa tasoaan. Kyseessä oli Nickille ensinmäinen ammattilais sarjan poffipeli, joten aivan ymmärrettävästi meni vähän hakiessa vielä.
Maalivahtipeli tulee olemaan isossa osassa tänään, eilen Metsola oli mielestäni pykälän parempi Myllyniemeä.
Nähtäväksi jää laskeeko Tappara karvaustaan eilisestä vieraskaukalossa. Kapea kaukalo kyllä tukisi tiivistä keskialueen trappia. Tosin eilen kahdella syvältä suoritettu karvauspeli johti aika karkeisiin virheisiin pelsujen pakeilla mm Pietilä oli aika ongelmissa pariin kertaan. Toisaalta taas pelsut saivat muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen seurauksena tästä pelaamisesta.
Lopun kähinästä oli aika käsittämätöntä, että Pärssinen selvisi viikatteestaan ilman rangaistusta.
Mielenkiintoista on myös nähdä miten meillä muotoutuu kokoonpano tänään, mennäänkö samalla vai onko rotaatiota. Sawadan ja Voutilaisen pelikunnosta ei tietenkään ole tietoa playoff hengen mukaan. Oliko Palollalla jotain harmia myös kolmannessa erässä, vai sotkettiinko muuten vaan kokoonpanoa?
Itse menisin tänään vielä samalla kun eilen, etenkin Voutilaista on melko turha ottaa nyt naftaliinista, kun pelituntuma on olematon. Jos mies on iskussa, niin melkein Maanantaihin odottaisin. Helpompi päästä mukaan kotona Maanantai pelissä kun "helvetin esikartanossa" vieraskaukalossa, lauantai-iltana. Etenkin kun oma mutu on ainakin se, että nähdään todella fyysinen ottelu.
Voitolla tänään ollaan hyvin, hyvin lähellä lopullista selkärangan katkaisua. Tappiolla tänään lähdetään taas liikkeelle alusta.
Tiukkaa on ja veikkaan, että jatkoille mennään.
"Kankaanperä osoitti ensimmäisessä maalissa, että kun lähtee, niin lähtee perkele ja menee kovaa, Tapola intoutui joukkueensa avausmaalista." -JA 14.1 Tappara-Ilves pelin raportissa-

Poissa Mackerson

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 116
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #3 : Maaliskuu 22, 2014, 11:54:43 »
Kokoonpano: Sawada odotetusti mukana tänää.

74 Antti Erkinjuntti - 18 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 28 Jarkko Malinen - 81 Jukka Peltola
27 Elmeri Kaksonen - 39 Tomas Plihal - 22 Ray Sawada

21 Pasi Puistola - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 26 Marko Kauppinen

77 Juha Metsola
(35 Andy Chiodo)

Poissa grassinen

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1718
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #4 : Maaliskuu 22, 2014, 11:59:48 »
Tehokkaampaa YV:ta tänään jos semmosta saadaan, maaleja paremmalla prosentilla ja puolustusta petraten niin 2-0 otteluvoitoin päästään ensviikolle.

Toivottavasti Voutilainen ei joudu oleen koko pelicans sarjaa poissa, ois nyt tärkeetä saada sitä tuntumaa ja muutenkin, ei näitä playoff pelejä niin kauheesti ole vaikka päätyyn asti mentäis.. Kaipaisin todella vodee, sais greenin Nemon ja Sawadan keskelle jolloin noi 3 on pelannut hyvin yleensä aina ja aika jyräketju muutenkin (Green tosin pelaa missä vaan hyvin).

Poissa janneojanenonjumala

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1177
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #5 : Maaliskuu 22, 2014, 12:12:18 »
Tänään todelliset erot alkavat näkyä peräkkäispelien muodossa ja Tappara sarjajohtoon 2-0 lukemin 1-4. Sawada varmasti tukee Plihalia, jos pelikaanit yrittää murjoa.

Poissa KILO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1903
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #6 : Maaliskuu 22, 2014, 12:16:20 »
Linden #16:n viestiin viitaten, ettei todellakaan riitä eilisenkaltainen esitys voittoon tänään. Toisaalta, jos tilannetta katsoo toisesta suunnasta, ei pitäisi Pelicansinkaan eilinen esitys tänään kantaa voittoon asti. Eli aikamoinen paradoksi: kummankaan joukkueen eiliset esitykset ei tänään riitä voittoon asti, joten loppuväittämä on se, että molemmat parantavat peliään eilisestä. Voittaja on se, kumpi parantaa enemmän. Pelicansin täytyy tosin parantaa kai vähän enemmän, kun kerta hävisi.
Numerot ei valehtele, mutta tilastot ei kerro koko totuutta.

Poissa JoKaGO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1775
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #7 : Maaliskuu 22, 2014, 16:46:20 »
Voimakkaammin hyökkäyspäässä maalille. Eilen olisi ollut monta palaa jos vain joku olisi lakaissut ne sisälle. Samaan reseptiin kuuluu tietenkin myös pakkien laukomisen lisääminen, laukaukset ylös mutta maalia kohti!

Poissa gatecrasher

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 7605
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #8 : Maaliskuu 22, 2014, 16:56:55 »
Voimakkaammin hyökkäyspäässä maalille. Eilen olisi ollut monta palaa jos vain joku olisi lakaissut ne sisälle. Samaan reseptiin kuuluu tietenkin myös pakkien laukomisen lisääminen, laukaukset ylös mutta maalia kohti!

Kyllä. Tätä samaa kirjoittelin eilen otteluseurantaketjuun ekan jälkeen. Myllyniemi tarjosi mehukkaita reboundeja, joista olisi satavarmasti isketty osumia mikäli vain meikäläisiä olisi ollut kyttäämässä niitä.

Poissa Paitsio

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 57
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #9 : Maaliskuu 22, 2014, 20:03:31 »
Ihan tosissaan tarvii ihmetellä mitä helvettiä toi Tikkanen tekee näissä 4pron lähetyksissä?  :D Siis ei herranjumala voi ulosanti olla tota tasoo, että lauseista ei vaan pysty poimiin mitään järkevää pointtia ja hokemat on niin puusilmäisiä että kaikki 5-vuotiaasta ylöspäin ymmärtää pelistä enemmän. Lisäksi varmaan noin neljäsosa ihan normaaleista suomenkielisistä sanoista menee väärin. Mitään nimiähän (varsinkaan ulkomaalaisia) Tiki tunnetusti ei osaa sanoa; Tapparassa pelaa mm. Hapanen (Haapala), Philman (Plihal), Bailey (Bailen) , Sarasvuo (Saravo), ja näitä riittää. Ennen perjantain peliä Tikkanen myös suorassa lähetyksessä risti Tapparan "kahvajoukkueeksi", toivottavasti ei tarvi kuunnella enää tän kauden jälkeen.

Tahmeeta peliä Tapparalta, ei kaunista eikä edes tehokkaan näköstä. Aalto osaa olla juuri noin hasardi kun Pelsujen voittomaalissa, paljon on parannettavaa

Poissa grassinen

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1718
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #10 : Maaliskuu 22, 2014, 20:06:53 »
"tosipelit alkaa, pudotuspelit alkaa, Tappara on iskussa ja ihan eri joukkue kun runkosarjan lopussa" eikun heti miten se nyt menikään, eikö nappia painamalla kaikki muuttunutkaan, täähän on vähintäänkin yhtä karmeeta kuraa kun runkosarjan loppu. Pelicans ansaitsi voittonsa, heh surullista, kovasti spekuloi jengi kuka ois helpoin, no saatiin se "helpoin", mutta ihmeitä tarvii tapahtua tosi nopeesti jotta voitetaan ees tää sarja. Mestaruudesta ei viitti edes haaveilla, hyökkäyspeliä ei ole.

Saas nähdä heittääkö pari nimimerkkiä taas liudan positiivisia juttuja Tapparan tänpäivän pelistä..

Joo ja toi Tikkanen, onhan se nyt sekasin, tosin taitaa heittää huvikseen noita nimiä kun ei viitti opetella ees niitä, mutta joo on sitä rasittava kuunnella.. no ei tarvi kun ehkä 3 peliä enään, sit alkaa lomat.

Poissa Putkiluistin

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 109
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #11 : Maaliskuu 22, 2014, 20:10:22 »
Ilotonta, kaavamaista ja liian konemaista mielikuvituksetonta peliä. Puolustajista ei mitään iloa hyökkäyspäässä, tosin ei hyökkääjistäkään. Kertokaa joku Niemiselle että vetää play off moodin päälle.
Liike on varsin hidasta ja kiekollinen taito on rajallinen.

8onsekova16

  • Vieras
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #12 : Maaliskuu 22, 2014, 20:13:59 »
Jahas, tiukkaa on. Nopeet huomiot.

Haapala Maanantaina Sawadan tilalle, aivan pakko. Sawadan nopeus ei vain riitä. Koko nelosen peli sekosi kun Sawada tuli Haapalan tilalle, vasta kolmannessa erässä sekin heräsi kun Sawada penkitettiin. Kakkosketju rikki myös Maanantaiksi.

Plussat ja miinukset:

+++ ei ketään tällä kertaa Tapparasta.
++ Green, Plihal   Todella tärkeitä pelaajia juuri nyt.
+ Saravo.  Huikeaa peliä ja huikealla peliajalla, pelaa varmasti eniten pakeista tällä hetkellä.

--- Sawada, täysin turisti.
--Metsola, ihan sama, torjukoon 30 vetoa, molemmat maalit olivat Metsolan virheitä, sanokoon kuka mitä vain. Molemmat olisivat pitänyt torjua.
- Palola,JMJ,Jormakka. Koko ketju on ollut ihan pihalla molemmissa Pelicans peleissä. Olisiko aika jo rikkoa, ei vain vääntö riitä näissä peleissä.
-EJ, ei mitään muuta kuin älytöntä pörräämistä.

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #13 : Maaliskuu 22, 2014, 20:17:46 »
No jaa, ilmeisesti näitä tällaisia pelejäkin tarvitaan. Olipahan vaisut hiihtelyt Tapparalta... porukkahan on ihan jumissa fyysisesti ja henkisesti.

Poissa SPL

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1231
    • Profiili
Vs: QF2 Pelicans-Tappara 22.03.14 (La)
« Vastaus #14 : Maaliskuu 22, 2014, 20:18:46 »
No jaa, ilmeisesti näitä tällaisia pelejäkin tarvitaan. Olipahan vaisut hiihtelyt Tapparalta... porukkahan on ihan jumissa fyysisesti ja henkisesti.
Voisiko joku vasaralla hakata niitten päähän, että siellä on playoffit menossa.
Tapparan Saarinen: Jännitys ja pelirohkeuden puuttuminen maksoivat voiton.