Kirjoittaja Aihe: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)  (Luettu 7657 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« : Lokakuu 24, 2013, 19:18:04 »
Kauden ensimmänen Lukko-ottelu Raumalla
Liigassa on pidetty taukoa tiistaista lähtien sillä perjantaina ja lauantaina kaikilla joukkueilla on
back-to-back -ottelut joihin kaikille on haluttu antaa tasavertaiset lähtöasetelmat.
Tapparan vastustajaksi on valikoitunut Lukko, jota ei sitten viime kevään semifinaalien jälkeen olla kohdattukaan.
Noista peleistähän jäi mukavat muistot, Tappara katkaisi Lukon etenemisen suoraan neljässä ottelussa.
Tai siis mukavat muistot tamperelaisille, raumalaiset tuskin viime kevättä enää edes muistavat.

Lukko teki taas viime kaudella roimat tappiot,
onnistui houkuttelemaan tälle kaudelle kiinnostavia uusia hankintoja
ja lähti neljänneksi suurimmalla pelaajabudjetilla kauteen. RKT.
Edellisessä ei ole mitään uutta, tulipa vain mainittua.

Lukko on aloittanut kauden suunnilleen odotusten mukaisesti, se on taulukon kahdeksas.
Kotonaan Lukko on kerännyt pisteitä 2,0 P/O -keskiarvolla eli ihan kelvollisesti.
Lukko lähtee Tapparakohtaamiseen kolmen ottelun pisteputkessa ja kaksi peräkkäistä kotivoittoa alla.
Ville Vahalahti on Lukon kultakypärä tehoillaan 5+5=10, kannoillaan ikinuori Petteri Nummelin 4+5=9,
sekä Jerry Ahtola (3+5=8) ja Toni Koivisto (2+6=8). Myös tulokas Joni Nikko on aloittanut hyvin, 4+3=7.
Lukon Ryan Zapolski on maalivahtipörssin viides 92,67 torjuntaprosentillaan.
Lukon keskustelupalstalla spekuloidaan kolmikon Nummelin, Tukonen ja Nurmi poisjäännillä.
Hienoja pelaajia, toivottavasti nähdään edes Tampereella.

Tapparan vierassaldo ei Jyväskylässä kohentunut aivan odotetulla tavalla, 1,14 P/O keskiarvo ei mairittele.
Nyt parantamiseen on taas mahdollisuus. Tapparahan on seitsemän ottelun pisteputkessa,
JYPiä vastaan Tapparan haaveet seitsemännestä peräkkäisvoitosta haihtuivat jatkoajalla.
Tappiosta huolimatta ei huoleta, Tappara pääsi hyvin maalipaikoille ja jos sama jatkuu Raumalla,
hiemankin paremmalla viimeistelyllä pisteet matkaavat Tampereelle.
Veikkaus on asettanut Tapparan hienoisesti ennakkosuosikiksi Raumalla.

Lukko tosiaan kohdataan uudestaan heti lauantaina Hakametsässä.

1. Otteluennakot:
Tappara: Lukko viimeisenä vastaan ja heti kahdesti
Lukko: etusivu (Valmisteilla)
Ja: Ensimmäinen kahdesta
MTV3/kierrosennakko: Viime kauden ykkönen ja jumbo vastakkain
LukkoMania: Tappara-tupla, 25.-26.10.2013, Kivimetsä & Hakakylä

2. Kokoonpanot
Tappara: Tapparan kokoonpano Raumalla
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
23.10. Tappara: Avainpelaajille jatkosopimuksia
20.10. Tappara: Sami Venäläisen Tappara-sopimus purettu
18.10. Tappara: Pekka Saravo – alkukauden yllättäjä
17.10. Tappara: Philip McRaen sopimus purettu
14.10. Tappara: Josh Green mukana harjoituksissa
10.10. Tappara: Kokemusta ja kokoa Tapparan hyökkäykseen

24.10. Lukko: ”Tapparan kultakypärään iskettävä kiinni”
16.10. Lukko: Jarkko Kauvosaari lainalle Sportiin
14.10. Lukko: Antti Jaatinen jatkaa Lukossa
09.10. Lukko: Aaron Gagnon Lukkoon
10.09. Lukko: Lukon valmennusjohdolle kahden vuoden jatko
02.09. Lukko: Antti Jaatinen puolitoista kuukautta Lukossa
23.08. Lukko: Zalewskille pitkä sairausloma
14.08. Lukko: Generous säästyy leikkaukselta
18.07. Lukko: Steven Zalewski Lukkoon – joukkue nyt täynnä
12.07. Lukko: Jesse Virtasen käsi leikattiin
14.06. KL: Rauman Lukon tappioputki jatkui
22.05. Lukko: Toni Koivisto palaa Raumalle
21.05. Lukko: Aki Uusikartano Lukkoon
13.05. Lukko: Ville Vahalahti siirtyy Lukkoon
04.05. Lukko: Petteri Nummelin Lukkoon

4. Viime kauden kohtaamiset:
30.10.12: Lukko-Tappara 0-5
24.11.12: Tappara-Lukko 1-4
01.12.12: Tappara-Lukko 3-2
19.02.13: Lukko-Tappara 5-6 vl.
01.04.13: SF1 Tappara-Lukko 3-2 ja.
03.04.13: SF2 Lukko-Tappara 3-4 ja.
05.04.13: SF3 Tappara-Lukko 3-0
06.04.13: SF4 Lukko-Tappara 0-5
Runkosarjan pisteet: 8-4
Runkosarjan maalit: 15-11

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
22.10.13: JYP-Tappara 3-2 ja. (0-1,1-1,1-0)
              Tappara: Voittoputki poikki, yksi piste tilille
              JYP: otteluraportti
              4Pro: Huippuhetket: JYP - Tappara 22.10.
22.10.13: Pelicans-Lukko 3-2 vl. (2-0,0-1,1-0)
              Lukko: Lukko taisteli pisteen Lahdesta
              Pelicans: Pelicans palasi voittokantaan – ratkaisu vasta voittolaukauksissa
              4Pro: Huippuhetket: Pelicans - Lukko 22.10.

6. Kausiennakot Lukosta:
13.09. Liiga: Joukkue-ennakko 2013-14: Lukko luottaa kokemuksen voimaan
12.09. MTV3: Esittelyssä Lukko - tuovatko suuret satsaukset menestystä?
10.09. IS: Lukko haluaa tosissaan suurten joukkoon
10.09. YLE: Kokemus hyväksi – Lukko uusimaan sensaatiotaan
06.09. Liiga: Joukkue-ennakko 2013-14 – Pelicans luottaa kokemukseen
04.09. Ja: Kokemus tukijalkana
04.09. Ja: Laajuudella tähtiä korvaamaan
21.08. SuomiKiekko: 14/14: Raumalla luotetaan kokemukseen

7. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Lukko/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Lukko-Tappara
Veikkauksen pitkäveto (2,40-3,90-2,35)

8. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Hämäläinen #28 ja Tuomas Pöyhönen #17.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 25, 2013, 19:50:18 kirjoittanut Trafan »

Poissa JoKaGO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1775
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #1 : Lokakuu 25, 2013, 09:01:55 »
Tänään taas pelataan, ensimmäinen olut on avattu ja toivottavasti kunto kestää iltaan asti. Kestäähän se!

3pistettä on ainoa mikä kelpaa ja huomenna sit kaikki halliin!

OHO, kova kunto keijokuulalla! Vaikka taidostahan tuossa taitaa olla kyse  ;)

Kyllähän jos viisikin pistettä saadaan raavittua lisää lauantai-iltaan mennessä, niin alkukauden taaperruksen aiheuttama ahdistus olisi lopullisesti takanapäin. Mahdollistahan se on ja mitä suurimmassa määrin, mutta Lukko on tietenkin eri mieltä.

Peksin näkisin mielelläni taas askissa, vaikka ihan kiitettävästihän se stunttaava pikkupoika on tonttinsa hoitanut. Itse asiassa, kun Peksi kuntoutuu, niin tilanne on mielenkiintoinen Aten kannalta. Otteidensa perusteella kuuluisi ehdottomasti liigarosteriin, ja jos palaa Lekiin, niin voi olla ottajia...

Nyt alkaa se vaihe kaudesta, kun ex-pianonkantajankin pitäisi olla kentän kingi, tosin nämä peräkkäisten päivien pelit ovat kuulemma erityisen rankkoja konkareille, palautuminen kun on hitaanpaa kuin nuorilla. Mutta eiköhän Ville ja Hughes ota tänään roolia, ja Jormakasta odotan Tapparan voiton ratkaisijaa.

Porkkana

  • Vieras
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #2 : Lokakuu 25, 2013, 09:26:28 »
Itse asiassa, kun Peksi kuntoutuu, niin tilanne on mielenkiintoinen Aten kannalta. Otteidensa perusteella kuuluisi ehdottomasti liigarosteriin, ja jos palaa Lekiin, niin voi olla ottajia...

Nyt alkaa se vaihe kaudesta, kun ex-pianonkantajankin pitäisi olla kentän kingi, tosin nämä peräkkäisten päivien pelit ovat kuulemma erityisen rankkoja konkareille, palautuminen kun on hitaanpaa kuin nuorilla. Mutta eiköhän Ville ja Hughes ota tänään roolia, ja Jormakasta odotan Tapparan voiton ratkaisijaa.

Eihän Attea kukaan "ota". Sillähän on sopimus 2015 asti Tapparaan. Lisäksi vielä optiokin päälle. Siitä en tiedä onko seuralla mutta näin uskoisin kun nuoresta kaverista on kyse. Aten tulevaisuus on Tapparassa, ensi kaudella jo kokoonpanossa vakituiseen.

Minulla on semmoinen fiilinki että tällä kaudella nuo tuplapelit ovat menneet Tapparalla paremmin kuin aiempina kausina. Joten uskon että ainakin Lauantaina Lukko on isoissa ongelmissa. Tänäänkin varmasti Tappara pelissä mukana ja mahdollisuus voittoon on. Maalinteko ratkaisee tänään, huomenna voitetaan vaikka ihan jokaista paikkaa ei hyväkseen käytettäisikään.

Poissa KILO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1903
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #3 : Lokakuu 25, 2013, 11:11:46 »
Ja samoilla mennään:

71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 81 Jukka Peltola
61 Chris Connolly - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
80 Jan Tabacek - 24 Atte Mäkinen

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)
Numerot ei valehtele, mutta tilastot ei kerro koko totuutta.

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #4 : Lokakuu 25, 2013, 11:50:12 »
Ja samoilla mennään:

71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 81 Jukka Peltola
61 Chris Connolly - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
80 Jan Tabacek - 24 Atte Mäkinen

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)

Malinen meidän ykkössentteri... ? No joo.

Poissa Z-16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2683
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #5 : Lokakuu 25, 2013, 12:29:17 »
Viimekauden ylijäämä ja nelossentteri ykkösenä ja kakkosena. Ulkomaalaiset kolmos-nelosketjussa.
Mielenkiintoista.
#8 Ojanen on kingi!

Poissa polvitaklaaja

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1214
  • Twat
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #6 : Lokakuu 25, 2013, 12:31:46 »
Viimekauden ylijäämä ja nelossentteri ykkösenä ja kakkosena. Ulkomaalaiset kolmos-nelosketjussa.
Mielenkiintoista.

4 vahvaa ja leveää ketjua. Sopii mulle vaikka se superkärkisentterijokatekeesatamaaliajasyöttö puuttuu.
"Mikä jätkä sää oot kun etsää osaa puhua etkä sää osaa pelata, niin mikäs tää sun juttus oikein on?" Ville Nieminen Siim Liivikille ajassa 60:00 ekassa pleijari pelissä 2013..

Poissa JoKaGO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1775
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #7 : Lokakuu 25, 2013, 12:35:38 »
Viimekauden ylijäämä ja nelossentteri ykkösenä ja kakkosena. Ulkomaalaiset kolmos-nelosketjussa.
Mielenkiintoista.

4 vahvaa ja leveää ketjua. Sopii mulle vaikka se superkärkisentterijokatekeesatamaaliajasyöttö puuttuu.

Diesel-kone, joka nakuttaa runkosarjan läpi väsymättä.
Jospa kevääksi saataisiin siihen vielä tehokas turbo. Toivottavasti. Ilman sitä ei ole asiaa yrittää päätyyn asti.

Anteeksi ja kiitos, meni ohi aiheen.

Poissa aggo

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 3
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #8 : Lokakuu 25, 2013, 15:02:14 »
Vähämaalinen peli jossa tappara tekee vastustajan maalivahdista sankarin...tai sitten ei. Zapolskilta pari pakollista imasua ekaan erään ja loppu höntsätään nolla nollaa. Olisi muuten yksi ruutu+ 24h katselukoodi tarpeettomana. Voisin luovuttaa sille joka ensimmäisenä vaikka yyveellä huutaa HEP.
Kaunista... Hyvin kaunista... Ei enää tarvitse ihmetellä. Kun joukkuekin on tuossa kunnossa. Mitä täällä on juotu?

Poissa Linden #16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1911
  • Kaikkeen kätevä,mutta ei mihinkään pätevä!
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #9 : Lokakuu 25, 2013, 15:08:29 »
Lukolta näkyy olevan Nummelin poissa tänään. Se ei ainakaan heikennä meidän mahdollisuuksia...
"Kankaanperä osoitti ensimmäisessä maalissa, että kun lähtee, niin lähtee perkele ja menee kovaa, Tapola intoutui joukkueensa avausmaalista." -JA 14.1 Tappara-Ilves pelin raportissa-

Poissa Z-16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2683
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #10 : Lokakuu 25, 2013, 15:19:24 »
Viimekauden ylijäämä ja nelossentteri ykkösenä ja kakkosena. Ulkomaalaiset kolmos-nelosketjussa.
Mielenkiintoista.

4 vahvaa ja leveää ketjua. Sopii mulle vaikka se superkärkisentterijokatekeesatamaaliajasyöttö puuttuu.

Diesel-kone, joka nakuttaa runkosarjan läpi väsymättä.
Jospa kevääksi saataisiin siihen vielä tehokas turbo. Toivottavasti. Ilman sitä ei ole asiaa yrittää päätyyn asti.

Anteeksi ja kiitos, meni ohi aiheen.

Sitä nyt tässä itse pohdin että onko kaikki nyt kuitenkaan ihan kohdallaan kevättä ajatellen. Pystyykö Malinen nostamaan tasoaan kovemmissa peleissä, entä sentterinä Järvinen muiden joukkueiden kakkosketjuja vastaan-riittääkö vääntö ja kunto.
 
Ulkomaalaiset, Joshilta ei olla kyllä nähty vielä sentteripeliä (poislukien aloitukset) että rakentaisi peliä ja olisi linkkipelaaja pakkien välillä. Samoin Plihal, hyökkäys suuntaan hiukan sama tilanne kuin Greenillä eli olematonta, voidaanko vaan olettaa aloitusten olevan sentterien tärkein tehtävä.

Plihal ja Green molemmat ovat isoja ja kankeita joilla peli kuitenkin menee hyökkäyskulmaan kun käsiä-jalkoja ei ole tulla sieltä pois, sen takia menis laiturin paikalle tuo Green ainakin. Mutta onhan tässä aikaa kevääseen vaikka kuinka, ja Green on näyttänyt ainakin asenteeltaan olevan ihan eri luokkaa kuin vaikka McR.

Eli ainoa sentteri joka pystyy peliä rakentamaan on Järvinen, ja se kauhistuttaa kun en usko että pystyy olemaan liideri, liian köykästä kamaa.

Joo. Onneks näkee tänään pelin ja voi taas nauttia hyvistä suorituksista.
#8 Ojanen on kingi!

Poissa Ljpp

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2748
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #11 : Lokakuu 25, 2013, 15:20:37 »
Viimekauden ylijäämä ja nelossentteri ykkösenä ja kakkosena.

Eli viime kaudella pienemmässä roolissa aloittanut pelaaja ei voi olla eri roolissa tällä kaudella? Tällä logiikassa Saku Koivu olisi pelannut koko uransa TPS:n neloskentän laidassa.

Käsittääksen joukueen menestys kuitenkin mitataan voitoissa, pisteissä ja sarjasijoituksena. Juuri nyt näyttää näiden suhteen ihan kohtalaiselta. Toki, kuten Rautakorpikin sanoo, syksyn peli ei riitä keväällä ja koko ajan pitää kehittyä. Jos ei sitä kehitystä tule joukkueen sisältä, niin sitten hankitaan sitä ulkopuolelta. Eikä pidä unohtaa, että JMJ pelasi keväällä 1. laidassa ja Malinen 2. ketjun keskellä. Tappara kuitenkin onnistui pudottamaan HIFK:n, Lukon ja voitti vielä finaaleissakin pelejä ,vaikka nämä "jämäpelaajat" olivat loukkaantumisten kautta suunniteltua isommassa roolissa.

Ainoa mikä itseä mietityttää on Connolly. Siinä on kuitenkin 40 pisteen pelaaja, jonka potentiaali on toistaiseksi jäänyt hyödyntämättä. Greenin kolmonen on mielenkiintoinen yhdistelmä pidemmälläkin aikavälillä. Tuskin tuo ketju tulee takomaan ihan älyttömästi pisteitä, mutta Nieminen-Green-Peltola voisi olla aika hyvä kenttä laittaa vastustajan 1. ketjua vastaan, sitten kun aletaan tosissaan ketjuja matchaamaan.
Tappara.co - osallistu yhteisöprojektiin!

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #12 : Lokakuu 25, 2013, 19:53:22 »
Huhhuh...kiitos kuitenkin, kolme pistettä!

Poissa JoKaGO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1775
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #13 : Lokakuu 25, 2013, 20:01:48 »
Oliko tämän kauden surkein Tappara tähän asti? Pliis, sanokaa että oli! No kuitenkin kolme isoa pinnaa, KIITOS TAPPARA!

Poissa Andy

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1921
  • Apteekin kautta kotiin lepäämään
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 25.10.13 (Pe)
« Vastaus #14 : Lokakuu 25, 2013, 20:04:35 »
Oliko tämän kauden surkein Tappara tähän asti? Pliis, sanokaa että oli! No kuitenkin kolme isoa pinnaa, KIITOS TAPPARA!

Kiitos Ruudun, koko ottelu ei näkynyt, mutta ainakin kolmas erä oli hyvä! Lukko ei päässyt ollenkaan paikoille ja Palola hoiti hienosti homman kotiin.
A-Rod is the hottest product  - After I played him, I needed an anti-biotic  -  He's not robotic  -  But he's patriotic  -  I had a thought in my head, he hit a serve and I forgot it  -  Roddick - If he's in a tournament,  you boycott it