Kirjoittaja Aihe: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)  (Luettu 11180 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« : Lokakuu 09, 2013, 09:10:26 »
Tappara suosikkina sarjakärkeä vastaan
Tappara kohtaa Pelicansin jo toisen kerran tällä kaudella. Ensimmäisen pelin Pelicans ratkaisi edukseen jatkoajalla.
Olin hieman sitä mieltä, että Tappara pelasi huonosti kun vain piste oli tuliaisina Lahdesta.
Yhdentoista kierroksen jälkeen Pelicans on kuitenkin menettänyt yhteensä vain viisi pistettä
- ehkä Tappara ei sittenkään pelannut niin kovin huonosti, ehkä vastustaja oli sittenkin hyvä?

Pelicans on aloittanut kauden yllättämällä kaikki asiantuntijat.
Ehkä Hannu Aravirran pelikirja ei sittenkään ole täysin vanhentunut?
Ehkä Lahteen kelvanneet yli-ikäiset jääkiekkohylkiöt sittenkin osaavat vielä pelata?
Joka tapauksessa Pelicansin puolustuspelaaminen on ollut huippuluokkaa,
sen maaliin kiekko on päätynyt keskimäärin alle kahdesti ottelussa.
Kun samaan aikaan Pelicans on tehnyt Liigassa eniten maaleja, ei sarjan kärkipaikkaa enää tarvitsekaan ihmetellä.
Lahtelaisista Radek Smolenak, Vili Sopanen, Jesse Niinimäki ja Pekka Saarenheimo ovat korkealla pistepörssissä.
Pelicans on ollut Liiga tehokkain ylivoimajoukkue jos uskomme ESS:n toimittajia ja miksemme uskoisi.

Liigan sivujen mukaan Tappara on kotiotteluiden sarjataulukossa viidentenä
eli sillä perusteella Pelicansille voisi olla torstaina kunnollista vastusta tarjolla.
Näin uskotaan ainakin Veikkauksessa, sillä pitkävetokertoimien perusteella Tappara on ottelun suosikki.
Tuskin McRaen lähtö sentään vaikuttaa näin voimakkaasti Tapparan peliodotuksiin Veikkauksessa?

Tappara pelaa vieraspelin SaiPaa vastaan heti perjantaina ja ensi tiistaina on kauden kolmas Pelicansottelu Lahdessa.
Seuraava Tapparan kotiottelu on Bluesia vastaan heti seuraavana päivänä, keskiviikkona.

1. Otteluennakot:
Tappara: Pelicansin pisteputkea katkaisemaan
Pelicans: Pelikaanit toistamiseen tällä viikolla Hakametsään – nyt vastassa Tappara
Ja: Sarjakärki saapuu jälleen Hakametsään
ESS: Pelicansilla viikon toinen visiitti Hakametsään, vastassa Tappara
MTV3/Kierrosennakko: HIFK kohtaa juhlamatsissa vahvistuneen TPS:n

2. Kokoonpanot
Tappara: Tappara Liiga-kärkeä vastaan
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
10.10. AL: Tapparan Jormakka kohtaa vanhat pelikaverinsa illan jännitysottelussa
10.10. ESS: Vammoistaan toipunut Tyler Redenbach odottaa tiukkaa Tappara-ottelua
10.10. MTV3: Pelicansin maalitahti SM-liigan paras - Jokerit ja Lukko hännillä
09.10. ESS: Pelicans-pelaajia poissa keskiviikon harjoituksista
09.10. YLE: Pelicansilla hurja pisteputki - "Ei ruveta pilvilinnoja rakentamaan"
08.10. Tappara: Perheen voimin peliin syyslomalla
08.10. Tappara: McRaelle etsitään uutta seuraa
04.10. Tappara: Plihal ja Tabacek – Tapparan slaavikaksikko
03.10. ESS: Pelicansin alkukauden topit ja floppi - Mitä mieltä sinä olet?
03.10. ESS: Pelicans liitää korkealla - vuosi sitten kaikki oli toisin

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
14.09.13: Pelicans–Tappara 3-2 ja. (1-0,0-1,1-1)
              Tappara: Pistetili nihkeästi auki
              Pelicans/ESS: Pelicans jatkoaikavoittoon Tapparasta maalein 3-2
              4Pro: Huippuhetket: Pelicans - Tappara 14.9.2013

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
05.10.13: Tappara–Blues 3-0 (2-0,1-0,0-0)
              Tappara: Kolme maalia, kolme pistettä
              Blues: otteluraportti
              4Pro: Huippuhetket: Tappara - Blues 5.10.
08.10.13: Ilves-Pelicans 2-3 vl. (0-0,0-2,2-0)
              Pelicans: Vahva taistelu toi Pelicansille maukkaat kaksi pistettä
              Ilves: Ilves raapi pisteen sarjakärki Pelicansilta
              4Pro: Huippuhetket: Ilves - Pelicans 8.10.

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Pelicans/otteluohjelma
Liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-Pelicans
Veikkauksen pitkäveto (1,80-4,10-3,35)
Edit. 10.10. klo 17:00 : Veikkaus Oy korjannut kertoimiaan: 2,00-4,05-2,85.

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Mikko Kaukokari #6 ja Marko Kovanen #10.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 10, 2013, 20:20:40 kirjoittanut Trafan »

Poissa Keyman

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 904
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #1 : Lokakuu 09, 2013, 09:17:33 »
Tappara lähtee selkeästi altavastaajana. Katselin Ilves-Pelicans -matsia, ja lahtelaisten peli oli kyllä todella vakuuttavaa. Lähestulkoon jokainen hyökkäys vaikutti vaaralliselta. Pelicans tulee hyökkäysalueelle koko kentän leveydeltä ja helpon näköisesti. Ajoitukset ovat kunnossa ja jokaisen pelaajan itseluottamus on huipussaan. Lisäksi toiseen aaltoon rakennettiin paljon maalipaikkoja ja esimerkiksi Leimu oli todella hyvä.

Sitten pitäisi vielä keksiä, miten liigan paras pelaaja pysäytetään. Smolenak on aivan jäätävässä iskussa. Tappara on tehnyt tähän mennessä 22 maalia. Smolenak on tehnyt 10.

Tappara joutuu esittämään kauden parasta peliään, mikäli haluaa pisteitä.

Poissa 67

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1197
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #2 : Lokakuu 09, 2013, 09:58:03 »
Tappara lähtee selkeästi altavastaajana. Katselin Ilves-Pelicans -matsia, ja lahtelaisten peli oli kyllä todella vakuuttavaa.

Kyse oli kuitenkin kauden toisesta suuryllättäjästä, jota ei myöskään povattu runkosarjassa kovin korkealle. Tapparan juoni alkaa löytyä ja viime kohtaaminen lahdessa ei silloinkaan ollut mitenkään pelicansin yv:ta. Joten Pelicansin ensimmäinen tappio varsinaisella peliajalla on hyvin hyvin todennäköinen huomenna.

Poissa Messi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3365
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #3 : Lokakuu 09, 2013, 10:03:11 »
Juttelin eilettäin pelin jälkeen erään Pelicansin pelaajan kanssa ja hän aika hyvin kiteytti joukkueen tilan kertomalla, että heillä on aika  SITKEÄ JOUKKUE.
" Ei, en mää tiedä mihin kannattaa ampua"

Poissa Corkscrew

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 575
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #4 : Lokakuu 09, 2013, 10:04:21 »
En kyllä jaksa mitenkään vielä tässä vaiheessa uskoa että Pelicans on noin kova mitä sarjataulukko osoittaa. Esimerkiksi se kauden alun vierasottelu Lahdessa oli ihan tasaista vääntöä, mutta niistä ajoista Pelicansin lumipallo on pyörinyt koko ajan alamäkeen ja moni pelaaja vetää tällä hetkellä taitojensa ylärajoilla. Eilisessä pelissä Leimuakin katsoessa oli vaikea uskoa että kyseessä on sama kaveri joka täällä enemmän ja vähemmän koomaili viime kausina. Toki ykkösketju on loistava, mutta sen jälkeen Pelicansilla ei pitäisi olla mitään sellaista mihin Tappara ei tässä alkukauden pienessä lamassa pystyisi vastaamaan. Ja se ykkösketjukin on pysäytettävissä kunhan valmennus vähän katsoo keitä sinne laitetaan katsomaan smolenakien perään.

Lahtelaisille tietysti täysi hatunnosto loistavasta startista ja sillä pääsee jo hyvän matkaa eteenpäin runkosarjassa, mutta kyllä ne oikeat pelit ovat vasta alkamassa. En mä ottaisi tuollaista starttia Tapparalle jos se olisi tietoinen valinta loppukauden kustannuksella. Sitähän ei tietysti tiedä vielä, mutta suuri ihmetyksen aihe se on jos Pelicansin huippuvire kestää vielä kovin pitkään.

Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #5 : Lokakuu 09, 2013, 10:27:06 »
Alkukauden peleissä harmaita hiuksia herättänyt Tapparan puolustaminen pääsee hyvään tarkkuustestiin. Muun muassa Ilves-pelissä sekä Saarenheimo että Smolenak tekivät maalinsa aivan maalin edestä ja etenkin Smolenak on vaistonsa ansiosta hyvä yhden kosketuksen pelaaja.

Mielestäni Pelicans on edelleen flow-joukkue, mutta tähänhän Tappara ei saa tuudittautua, vaan se flow pitää ottaa entistä tarkemmin huomioon omassa pelaamisessa ja puolustustarkkuudessa. Kun mentaaliselta puolelta tulee lisäpotkua, niin onnistumiset korostetusti ruokkivat onnistumisia ja kuka lopulta tietää pitkällekö alkukauden flow Pelsulla jatkuu. On mielestäni siltikin erittäin poikkeuksellista, jos 14 joukkueen ja 60 pelin ammattilaissarjassa vire jatkuu täysin vastoin ennakkokäsityksiä kauden läpi. Muut joukkueet varmasti kehittyvät nykytilanteesta ja on vaikea nähdä, että Pelicansilla olisi vastaavaa kehittymisvaraa. On hienoa, että potentiaali on heti käytettävissä, mutta siihen potentiaalin hyötyynottoon vaikuttavat niin moni asia aina kuntoharjoittelun rytmistä pelitavan yleiseen vaativuuteen ja sisäistettävyyteen asti.

Toki ykkösketju on loistava, mutta sen jälkeen Pelicansilla ei pitäisi olla mitään sellaista mihin Tappara ei tässä alkukauden pienessä lamassa pystyisi vastaamaan. Ja se ykkösketjukin on pysäytettävissä kunhan valmennus vähän katsoo keitä sinne laitetaan katsomaan smolenakien perään.

Ei se niin helposti käy, kyllä siellä on kaksi ketjua ollut hyvässä vireessä. Pärssinen-Redenbach-Niinimäki ja Smolenak-Saarenheimo-Sopanen. Niiden jälkeen on tuloksellisesti hiljaisempaa, mutta siltikin kolmosessa viime kaudella hyvin pelannut Männikkö muun muassa. Mielenkiintoista nähdä, että lähdetäänkö oman pelaamisen kautta voittamaan vai mennäänkö Pelicansin kelkkaan siltä osin, että asetetaan kuumille pelaajille päällystakkeja meidän kolmos-neloskentästä.

Poissa Haamuhanska

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 387
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #6 : Lokakuu 09, 2013, 10:45:20 »
Saapas nähdä, onko Pelsuilla huomenna Myllyniemi maalissa. Omiin silmiin näytti eilisessä rankkukisassa ilvestä vastaan, että olisi siinä jälkimmäisessä rankussa loukannut nivusensa. Tämä siis ainoastaan ihan omaa spekulaatiotani, mitään faktaa ei ole.. Itsellä meinaan samantyylisissä tilanteissa paukkuneet nivuset monesti, toki oletan Myllyniemen olevan hieman allekirjoittanutta notkeampi. :)
- Satsasimme ottelun alkuun. 100 metrilläkin kannattaa lähteä juoksemaan heti alussa tosissaan. - RD

Poissa Hooligan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1987
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #7 : Lokakuu 09, 2013, 11:56:14 »
Paikanpäälle tämä peli katsomaan. Kyllä mä pidän Pelsuja ennakkosuosikkina. Ihan vaikka sillä, että niillä kulkee nyt ja meillä ei.
Toivottavasti kurssi kääntyy huomenna ja hallissa olis edes 4500 katsojaa. Mieluusti enemmän.

Poissa grassinen

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1718
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #8 : Lokakuu 09, 2013, 15:01:04 »
Kyllä tulee jännä matsi, Tappara alkanut pikkusen saamaan juonen päästä kiinni ja tosiaan ei olis uskonut kauden alkaes et tässä vaiheessa Pelicans on repinyt noin kovasti pisteitä ja selkee sarjaykkönen.

Toisaalta en olis uskonut et huomisesta tulee toinen kotipeli (tai peli ylipäätään jonka käyn kattomassa, montakohan tässä on tullut missattua kun avauspelissä Ilvestä vastaan viimeks ollut hallilla) ja kausikortti löytyy, vähän mennyt osittain hukkaan.

Nyt vaan peukut pystyyn ettei murphy keksi huomis iltaan mennessä jotain päänmenoks taas, mutta tuskin.

Hallille kaikki kannustaan, ketkä pääsee ja kykenee. :)

Poissa Calzo

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 461
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #9 : Lokakuu 09, 2013, 18:36:22 »
Asetelma on sellainen, että kovasta vastuksesta huolimatta, Tappara tulee kovaa ja esittää kauden parhaimman pelin. Muutama päivä ollut taukoa, viime pelit olleet lupaavia niin kaikki mahdollista. Hallille tätäkin katsomaan, livenä!

Poissa Ljpp

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2748
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #10 : Lokakuu 09, 2013, 20:12:48 »
Tapparalla on omituinen tapa voittaa, silloin kun vastoinkäymisiä on eniten. Heikentynyt sentteritilanne voitanee laskea sellaiseksi. Veikkaus on ylivoimaisesti paras arvioimaan Liigaa ja he antavat Pelsuille huiman kuuloisen 3.35 kertoimen. Ilves-Pelsu peliin Veikkaus antoi selvästi markkinoita korkeampaa vieraskerrointa ja sama näyttää jossain määrin toistuvan.
Tappara.co - osallistu yhteisöprojektiin!

Poissa Oijennus

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #11 : Lokakuu 10, 2013, 12:28:43 »
Tappara tänään:

71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
61 Chris Connolly - 44 Jan-Mikael Järvinen - 14 Pekka Jormakka
17 Ville Nieminen - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala
9 Toni Kallela - 81 Jukka Peltola - 34 Olli Palola

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)

Poissa Andy

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1921
  • Apteekin kautta kotiin lepäämään
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #12 : Lokakuu 10, 2013, 15:58:29 »
Turha sysätä ennakkosuosikin paineita pois, kyllä Tappara kotonaan on suosikki, mutta Pelsut eivät tosiaan ole 0 pinnan peliä pelanneet, eli tiukille menee.
A-Rod is the hottest product  - After I played him, I needed an anti-biotic  -  He's not robotic  -  But he's patriotic  -  I had a thought in my head, he hit a serve and I forgot it  -  Roddick - If he's in a tournament,  you boycott it

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #13 : Lokakuu 10, 2013, 15:59:07 »
Tappara tänään:

71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
61 Chris Connolly - 44 Jan-Mikael Järvinen - 14 Pekka Jormakka
17 Ville Nieminen - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala
9 Toni Kallela - 81 Jukka Peltola - 34 Olli Palola

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)

Ei ###. Jos joku väittää, ettei kahta sentteriä tarvita. Parin kauden takaisia Mestis-pelureita kärkiketjuissa.
Hyviä pelaajia, mutta ei nyt ihan mestaruuttatavoittelevan SM-liigajoukkueen ykkösiä ja kakkosia.

Poissa gatecrasher

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 7605
    • Profiili
Vs: Tappara–Pelicans 10.10.13 (To)
« Vastaus #14 : Lokakuu 10, 2013, 16:42:19 »
Tappara tänään:

71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
61 Chris Connolly - 44 Jan-Mikael Järvinen - 14 Pekka Jormakka
17 Ville Nieminen - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala
9 Toni Kallela - 81 Jukka Peltola - 34 Olli Palola

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)

Ei ###. Jos joku väittää, ettei kahta sentteriä tarvita. Parin kauden takaisia Mestis-pelureita kärkiketjuissa.
Hyviä pelaajia, mutta ei nyt ihan mestaruuttatavoittelevan SM-liigajoukkueen ykkösiä ja kakkosia.

Jep jep, kyllähän toi roosteri kaipaa sekä pelillisesti että myös markkinoinnillisesti ainakin yhtä "nimi"sentteriä. Viime kaudella Koskiranta-Barkov -kaksikko veti väkeä myös katsomoon. Suurelle yleisölle tuo nykyinen sentterikaarti on täysin tuntematonta.

Illan pelistäkin vielä sen verran, että pientä uskoa kyllä löytyy Tapparan kotivoitolle. Tuloksellisesti Tappara on lukuunottamatta surullista Hämeenlinnan vierailua ollut taistelemassa pisteistä loppuun asti. Jalka on alkanut keventymään ja D-junnutason virheet vähenemään. Tosin tänään tarvitaan kauden tiivein peli.