Edelleenkin tahdon painottaa F2-ketjun ajatustani, että kaksi ensimmäistä peliä olivat rakenteeltaan täysin erilaisia. Tappara ei ole mielestäni mikään selkeä altavastaaja niin kuin edellä annetaan ymmärtää. Kyse on tunteenhallinnasta ja siitä saatavasta voimasta. Tunne kertyy eri asioista: fyysisyydestä, uskalluksesta, pelin rytmistä, jäähyistä puoleen ja toiseen, onnistumisista ym. Tapparan täytyy päästä kuskin paikalle heti alusta lähtien eikä antaa Ässille mahdollisuutta saada liikaa hurmosta päälle, siinä on voiton avain.
Tässäpä se syy altavastaajana olosta. Tunteenhallinta siirtynyt selkeästi Ässille kahdessa pelissä. Jos Tappara haluaa mestaruuden niin on uskallettava pelata nopeaa ja fyysistä kiekkoa. Ja sinne kuskin paikalle mennään eikä täydy päästä.
Kuskin paikkaa ei ole ottelussa jaettu ajanhetkellä 00.00, ottelu lähtee nollista ja kuskin paikalle pyrkivät molemmat joukkueet. Ei pelin haltuunottajan paikalle vain mennä, vaan sinne täytyy päästä omalla paremmalla pelillä suhteessa vastustajaan. Tappara varmasti tiedostaa jo sen, että Ässät tulee intensiivisellä pelillä alkuun, eikä vajaa keskittyminen ole vaihtoehto. Tappara saa Ässät kuriin niillä keinoilla, joita ensimmäisessä pelissä nähtiin, taklauksilla, kaksinkamppailuenergialla ja laadukkaammalla kiekollisella pelillä. Kun yksilöiden keskittyminen on vajaata, tulee niitä virheitä, joita F2-pelissä tuli, listasin niitä sen ottelun ketjussa.
Rikkonaisemmassa ja runsasjäähyisemmässä ottelussa molemmat joukkueet joutuvat keskittymään useampaan kertaan uudelleen pelitilanteeseen, miten pelataan tasakentällisin ja miten yli-/alivoimalla. Tällaisessa rikkonaisemmassa ottelussa Ässät on vahvempi, koska pelitapa on aktiivisempi ja suoraviivaisempi. Jos Tappara ei onnistu omissa erikoistilanteissaan (ylivoimalla ei maalia tai alivoimalla takaiskumaali), hetken aikaa rivien uudelleenkasauksen aiheuttamana mahdollisesti irrallaan vapaana oleva "kuskin paikka"/pelinhallinta täytyy saada haltuun Ässiä nopeammin, varsinkin alivoimien jälkeen.
Tämä mahdollisen rikkonaisuuden tuoma haaste ennestään korostaa Tapparan keskittymisen merkitystä ja huolellisuutta, ettei tule Koskirannan ylikorkean sutaisupurun tapaisia turhia jäähyjä tai vääriä vaihtoja, tai varsinkaan heikkoa puolustamista maalinedustalla. Ottelu pitäisi pyrkiä pitämään mahdollisimman helppona itselle, oman vaikutusvallan alaisella alueella (puolustamisen laatu, puolustamisen tavat, peliä edistävä sijoittuminen). Tappara on haavoittuvainen, mutta parhaimmillaan vaikea voitettava. On vain kyse yksilöiden keskittymisestä tärkeimpään eli itse peliin ja sen hallinnan ottamiseen. Silloin, kun Tappara pääsee pelaamaan kuskin paikalla sitoutuneilla viisikoilla, tilanteita tulee vääjäämättä ja voitto on todennäköinen.
Hyökkäykset eivät lähde käyntiin, jos sijoittumiset ovat "sinne päin" ja syötöt "sinne suuntaan". Pelitapaa ei kannata suuremmin tietenkään tässä vaiheessa muuttaa, se on selvä ilman Sihvosen sanomisiakin, koska sillä Tappara on oppinut voittamaan. Täytyy tehdä vain hienosäätöä edellisiin finaalipeleihin suhtautettuna ja mm. kiekon liikuttelunopeus suuremmaksi. Ässien peliin täytyy vastata osin Ässien aseilla, mutta ei liiaksi, koska silloin Tappara pelaisi peliä, jota se ei ole tottunut pelaamaan ja silloin lopputulos on epävarma.
