Kirjoittaja Aihe: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)  (Luettu 14360 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« : Helmikuu 24, 2013, 09:24:36 »
Tapparalla vain hävittävää
Tappara on sarjassa mukavasti kolmantena, mutta samalla vain kolmen pisteen turvin kiinni suorassa pudotuspelipaikassa.
Äärettömän tiukassa sarjassa Tapparalla ei olisi varaa pistemenetyksiin Ilvekselle,
jolta kaikki muut tuntuvat napsivan sarjapisteet takuuvarmasti.
Tapparan voitto ei siis aiheuttaisi henkseleiden paukutusta, tappio toisi lähes maansurun.

Ilves on pelannut viimeaikoina hyviä pelejä, Jokerit- ja SaiPa-ottelut olisivat hyvin voineet päättyä toisinkin.
Tappara puolestaan ei ole viimeisen tauon jälkeen ollut yhtä vakuuttava kuin tammikuussa.
Joukkueiden pelillinen tasoero ei juuri nyt ole niin suuri kuin sarjataulukko näyttää.

Edellisen*) Kolmannen kohtaamisen Ilves voitti jättäen samalla Tapparan nollille,
temppu johon mikään muu joukkue ei tällä kaudella ole pystynyt.
Tapparafanien ei tarvitse kuitenkaan vielä vaipua epätoivoon,
joulukuussa voiton vienyt Ilves on kokenut suuria muutoksia,
voisi ehkä jopa sanoa sen olevan kokonaan eri joukkue.
Väkeä on vaihtunut päävalmentajasta lähtien ja pelitapakin on muuttunut.
Edit: Neljännessä kohtaamisessa tammikuussa Tappara kuittasi tilanteen ja jätti Ilveksen nollille.
No, Ilveshän on tehnyt SM-liigaennätyksen jo nyt jäämällä kaudella kaksitoista kertaa (?!!) nollille.
Ennätys vaikuttaa lyömättömältä tällaisenaankin,
mutta Tappara voisi avittaa Ilvestä yhä tavoittamattomampaan ennätykseen.

Tapparan pitäisi voittaa ottelu, selvästikin, mutta paikallispelit ovat oma maailmansa.
Näistä ei koskaan tiedä. Se tiedetään kuitenkin, ettei Ilves myy turkkiaan halvalla.
Ei ainakaan Tapparalle.

Ilves joutunee tänäkin vuonna liigakarsintoihin ja eikä Mestisjoukkueiden intoa nousuun kannata väheksyä.
Nyt kaikki paikallispelien ystävät hallille, ei ole lainkaan varmaa koska seuraava paikallisottelu Tampereella järjestetään.

Tappara jatkaa liigaa lauantaina TPS:n vieraana.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tapparalla edessä julma pakkovoitto
Ilves: Kauden viimeinen paikallispeli
Ja: Hengetön paikallinen?
AL: Kauden viimeinen paikalliskahina: Kurittavatko Barkov ja Nieminen taas Ilvestä?
MTV3/kierrosennakko: Tungosta playoff-viivan tuntumassa

2. Kokoonpanot
Tappara: Tapparan kokoonpano viimeiseen paikallispeliin
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
25.02. Tappara: Playoff-liput ja -kausikortit
21.02. Ilves: Hiihtoloman lipputarjous
15.02. Ilves: Teemu Kesä vuokralle Sveitsiin
13.02. Ilves: Kausikortin haltijoille ystävänpäiväetu
12.02. Ilves: Ilves-Hockey Oy:n hallituksen tiedote
09.02. Ilves: Koistinen ja Hölli sairastuvalle
31.01. Ilves: Pelaajaliikennettä Ilveksessä
30.01. Ilves: Ilves-Hockey Oy ja Ilves ry uudistivat yhteistyösopimuksen
29.01. Ilves: Antti Höllille jatkosopimus
25.01. Ilves: Tuomas Huhtanen liittyy Ilvekseen

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
14.09.12: Ilves-Tappara 1-7 (0-1,0-4,1-2)
              Tappara: Tappara murskasi liigan avauksessa
              Ilves: Ilves jäi Tapparan jalkoihin kauden avauksessa
              4Pro: Ilves-Tappara 14.9.2012
28.09.12: Tappara-Ilves 4-2 (2-0,1-2,1-0)
              Tappara: Kotivoittotilikin on nyt auki
              Ilves: Ilves taipui toistamiseen Tapparalle
              4Pro: Tappara-Ilves 28.09.2012
05.12.12: Ilves-Tappara 3-0 (0-0,1-0,2-0)
              Tappara: Asenne nolle, tulos sama
              Ilves: Ilves jäädytti Tapparan
              4Pro: Ilves-Tappara 05.12.2012
24.01.13: Ilves-Tappara 0-3 (0-1,0-1,0-1)
              Tappara: Tappara teki tarvittavan
              Ilves: Tappara vei Tampereen herruuden
              NelonenPro: Ilves-Tappara 24.01.2013

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
23.02.13: JYP-Tappara 5-1 (2-0,1-0,2-1)
              Tappara: Ei pisteitä Jyväskylästä
              JYP: otteluraportti
              4Pro: JYP-Tappara 23.02.2013
23.02.13: Ilves-SaiPa 4-5 (2-0,0-3,2-2)
              Ilves: Kova taistelu päättyi tappioon
              SaiPa: SaiPa voitti maali-iloittelun
              4Pro: Ilves-SaiPa 23.02.2013

6. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: Ilves/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Veikkauksen pitkäveto Tappara-Ilves 1,43-4,90-5,10

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Timo Favorin (23) ja Anssi Salonen (2).
Tuomariasettelu

*) Kiitos oikaisusta, Mika.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 27, 2013, 20:46:01 kirjoittanut Trafan »

Poissa Kankaantaan profeetta

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1312
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #1 : Helmikuu 24, 2013, 11:50:52 »
Melkoinen ennakko taas Trafanilta. Ihailtava on, miten jaksaa ottelusta toisen tehdä homman noin ammattimaisesti.

Pisteet on pisteitä, mutta muuten Tapparalla on käytännössä tosiaan paljon hävittävää ja vähän voitettavaa.  Ilves ei ole aivan niin surkea, kuin mitä sarjataulukko antaa ymmärtää ja pitäähän heidän ihan kiusantekoperiaatteen vuoksi pelata se kauden parhaansa Tapparaa vastaan, ainakin yrittää. Ilveksellä ei ole todellakaan mitään hävittävää, koska kaikki, paitsi liigapaikka on hävitty jo.

Trafanin lopetus oli veret seisauttava; koska tällainen ottelu nähdään seuraavan kerran? Niinpä! Harmi, etten itse pääse katsomaan paikan päälle tätäkään spektaakkelia.

Poissa Mika

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 171
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #2 : Helmikuu 24, 2013, 12:10:41 »
Aivan mahtava, ketjun aloitus. Ainoa saivartelun kohde löytynee tästä:
Lainaus
Edellisen kohtaamisen Ilves voitti jättäen samalla Tapparan nollille,
temppu johon mikään muu joukkue ei tällä kaudella ole pystynyt.
Tapparafanien ei tarvitse kuitenkaan vielä vaipua epätoivoon,
joulukuussa voiton vienyt Ilves on kokenut suuria muutoksia,
voisi ehkä jopa sanoa sen olevan kokonaan eri joukkue.
Väkeä on vaihtunut päävalmentajasta lähtien ja pelitapakin on muuttunut.
Edellisen kohtaamisen voitti tappara luvuin 0-3, kyseinen ottelu oli myös ensimmäinen Tuokkolan valmentama peli ilveksen penkin takana. Tuo ilveksen voitto oli sitä edellinen peli joulukuulta. http://www.tappara.fi/liiga/ottelut.html tuosta vielä faktaa nurinani pohjaksi, mutta virheet sallittakoon. Niin hyviä pelin alustuksia tulee ottelusta toiseen.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 24, 2013, 12:12:28 kirjoittanut Mika »

Poissa Simppa

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 113
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #3 : Helmikuu 24, 2013, 17:03:43 »
Olisikohan vihdoin 7600 katsojaa hallissa?
Laiskana ihmisenä en jaksa tietoja tämän kauden paikallispeleistä kaivaa, mutta sattuuko
joku muistamaan/jaksaisi etsiä tilastot tämän kauden paikallispelien katsojamääristä? :)

Poissa KILO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1903
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #4 : Helmikuu 24, 2013, 17:20:06 »
Pe 14.09. Ilves - Tappara 1-7 7560
Pe 28.09. Tappara - Ilves 4-2 6049
Ke 05.12. Ilves - Tappara 3-0 7262
To 24.01. Ilves - Tappara 0-3 5689
Numerot ei valehtele, mutta tilastot ei kerro koko totuutta.

Poissa Kankaantaan profeetta

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1312
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #5 : Helmikuu 24, 2013, 17:44:42 »
Olisikohan vihdoin 7600 katsojaa hallissa?
Laiskana ihmisenä en jaksa tietoja tämän kauden paikallispeleistä kaivaa, mutta sattuuko
joku muistamaan/jaksaisi etsiä tilastot tämän kauden paikallispelien katsojamääristä? :)

Tuosta tulee keskiarvoksi 6640. Se on aika surkea, keskiarvoksikin. Oon täysin varma, ettei tupa tule täyteen nytkään, tuleekko seitsemää tuhattakaan. Aiakmoisen inflaation on nämä paikallispelihekumoinnitkin kärsineet. Syitä on varmaan muitakin, mutta ensimmäisenä tulee mieleen joukkueiden epäsuhta sarjataulukossa, pitkän runkosarjan mukanaan tuoma taisteluväsymys ja takavuosien ryöstökalastus paikallispelien määräöllä (eikö ole niin, että paikallispelejä oli enemmän kuin nyt? Oliko kuusi?). 

Ja oikeassahan tuo Mika taisi olla sen Tapparan niiden 3-0 ja 0-3 -otteluiden suhteen. Niin tai näin, Ilves on ainoa, joka on tällä kaudella jättänyt Tapparan nollille. Hämmästyttävä fakta sekin. Nyt ei kuitenkaan näin käy.

Mazza

  • Vieras
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #6 : Helmikuu 24, 2013, 17:54:09 »
"Parhaimmillaan" paikallispelejä oli kaudessa 8. Seurajohtajat haalivat niitä otteluohjelmaan niin kauan lisää kun yleisön mielenkiinto alkoi pudota. Määrä on nykyään aika sopiva, mutta epäsuhta sarjataulukossa taitaa olla isoin ongelma. Itselle näistä on ainakin tullut pakkopullaa eikä tulisi mieleenkään lähteä Ilveksen isännöimään derbyyn. Koska on viimeksi nähty hyvätasoinen paikalliskamppailu, onko kenelläkään muistikuvia?

Tapparalle kolme pistettä on ainoa hyväksyttävä suoritus. Joukkueen vireystilan ja kunnon odottaisi myös lähtevän jossain vaiheessa runkosarjan loppua nousuun. Ässien hirmuvire on paitsi hyvän joukkueen, myös jossain vaiheessa ilmeisen paljon löysätyn harjoittelun tulosta. Koska tämä alkaa näkyä sarjan kärkijoukkueilla, vai porskuttavatko pleijareissa samat joukkueet kun runkosarjan loppukierroksilla. Saa nähdä.

Poissa Ziggy

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 58
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #7 : Helmikuu 25, 2013, 10:55:33 »
Olisi kyllä hienoa mikäli tämän viikon paikallispeli olisi loppuunmyyty. Edes yksi paikallispeli koko kauden aikana. On kuitenkin ajateltava sitäkin asiaa että tämä 27.2.2013 pelattava Tappara-Ilves on viimeinen paikallispeli vähään aikaan. Tällä hetkellä on ehkä suurin riski pitkään aikaan että ensi kaudella ei pääsarjatasolla pelata paikalliskiekkoa Hakametsässä, vaikka toivottavasti näin ei ole. Puhukaa ihmiset halliin, olivatpa he hiihtolomalla tai eivät.
Onx kausi jo alkanu...?

Poissa grassinen

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1718
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #8 : Helmikuu 25, 2013, 12:10:20 »
Kyllähän tuonne ittensä on saatava (tietysti joka peliin koittanut aina päästä kun kausari kerta on), mutta huomena tai lähinnä torstaina ois todella aikanen herätys ja väkisinkin menee aika myöhään pelistä pääseminen ja ittensä "rauhottaminen" pelin jälkeen, no mutta yöunet siinä vaan lyhyeks jää, voi univelkaa sitten kiinni ottaa myöhemmin.
Tosiaan saattaa olla jopa viimenen paikallisottelu 1½vuoteen tai sitten ei, mutta jotenkin tää paikallispeli nyt ittee kiinnostaa jo ton seikan takia sekä tietysti Tapparan peli ilmeen pitäis olla vähän eri tasoo kun viime aikasissa otteluissa ja tavallaan se pakko 3pts otettava. Eli Hakametsään kaikki vaan, koitetaan nyt saada arkipäivästä huolimatta halli ainakin melkein täyteen ja tunnelmaa.

Poissa keijokuula

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 125
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #9 : Helmikuu 26, 2013, 13:24:33 »
Kyllä!

Kaikki halliin ja miitä muuta kun 3 pistettä ei ole edes vaihtoehto.
Äänestetään jaloillamme, kaikki halliin ja kohti kultaista kevättä.
Se on kiva ku keijo jakaa tämän alkoholi-ongelman kanssamme, kenties vertaistukea vailla?
Itse en absolutisti ole, mutta on tää suomalainen kulttuuri aika sairas ton alkoholin käytön osalta.

-Labrys

Poissa Messi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3365
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #10 : Helmikuu 27, 2013, 11:19:02 »
Kattelin juuri Lippupalvelun sivulta. Nyt näyttäisi siltä, että n. 6000-6500 lippua olisi mennyt. Vähän vaikea tuosta on arvioida, kun ei viitsi harmaita pallukoita yksitellen laskea.
" Ei, en mää tiedä mihin kannattaa ampua"

Poissa Lare

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 950
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #11 : Helmikuu 27, 2013, 11:32:50 »
Kattelin juuri Lippupalvelun sivulta. Nyt näyttäisi siltä, että n. 6000-6500 lippua olisi mennyt. Vähän vaikea tuosta on arvioida, kun ei viitsi harmaita pallukoita yksitellen laskea.

Olisko helpompi laskea ne siniset pallukat?  ;)

Tärkeä matsi taas tänään ja mikään muu kuin 3p ei tietenkään kelpaa. Jos Tappara lähtee leikkimään ja päästää kaverin johtoon niin vaikea peli on luvassa. Ilves on viime aikoina kuitenkin onnistunut pelaamaan suht tiukkaa puolustuspeliä SaiPa-sulamisesta huolimatta, joten turhan löysin rantein ei voi peliin lähteä.

4-1, ja Umin maalitili aukeaa.

Poissa Tuoppa

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 62
  • Tappara, Hasek #39
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #12 : Helmikuu 27, 2013, 11:49:36 »
Tänään on jännä nähdä kokoonpano. Esim missä Luce ja Umi pelaa unohtamatta Metsoa. Toivottavasti kaikki on terveenä :)

Poissa coly

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3368
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #13 : Helmikuu 27, 2013, 11:50:52 »
Se on "veljet" kohtuu iso peli tänään Tapparalle. Eilinen kierros meni aika täydellisesti Tapparan kannalta ja mm. KalPaa ja Kärppiä vastaan tämä on Tapparan rästipeli. Tämä siis tukevoittaisi aika paljon paikkaa kuuden sakissa ja ero näihin kasvaisi jo 5 pisteeseen, Lukon pysyessä 7 pisteen takana.

Ei voi siis erikseen korostaa pelin tärkeyttä. En halua nähdä puppelointia siis tänään. Mulle kelpaa kolme (3) pistettä vaikka esitys olisi kuinka paska, nyt tarvitaan vain pongot.

Pelin tärkeydestä ja panoksellisuudesta johtuen uskon tolppien väliin astelevan J.Metsolan.

Edit. Tänään onkin myös Lukko-KalPa. Joten jos Lukko voittaa niin pisteet ja erot menisi mainitsemallani tavalla. Eli toiveissa Lukon voitto.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 27, 2013, 12:40:20 kirjoittanut coly »

Poissa makelvel

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 127
    • Profiili
Vs: Tappara-Ilves 27.02.13 (Ke)
« Vastaus #14 : Helmikuu 27, 2013, 12:02:43 »
Heitetään nyt tännekin, toivottavcasti ketjut olisivat:
1. Connolly-Koskiranta-Umicevic 2. Nieminen-Barkov-Palola 3. Kaksonen-Makkonen-EJ 4. Peltola-Malinen-Lucenius