Kirjoittaja Aihe: Lukko-Tappara 24.02.12  (Luettu 8206 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Lukko-Tappara 24.02.12
« : Helmikuu 23, 2012, 22:56:32 »
Lugu isännöi Tapparaa
Tappara matkustaa peräkkäisotteluunsa perjantaina Raumalle. Lukko pelasi tiistaina Kärppiä vastaan ja pääsee otteluun tuoreemmin jaloin.
Taas kerran täytyy ihmetellä tätä liigan otteluohjelmaa. Joku voisi vaikka tarkistaa montako peräkkäisottelua Tapparalla on siten,
että vastustaja pääsee levänneenä matsiin ja moneenko Tappara on päässyt vastaavassa etulyöntiasemassa.
Mielikuva on että tässä jos missä Tapparaa on todella kohdeltu kaltoin.
Kauden ensimmäisissä kolmessa kohtaamisessa Lukolla oli vaikeuksia saada kiekkoa Tapparan maaliin,
mutta edellisessä, neljännessä, sekin ongelma loisti poissaolollaan: Tappara sai oikein isän kädestä.
Molemmilla joukkueilla on mahdollisuuksia pudotuspeliviivan paremmalle puolelle, mikä varmaan näkyy ottelussa.
Hävitessään Tappara käytännössä menettää mahdollisuutensa pudotuspeleihin, eivätkä lähtökohdat perjantaille oikein huumaa.
Tapparan sairastupa on ollut oikeastaan kautta kauden täydempi kuin laki sallii, eikä se tyhjä ole vielä perjantainakaan.
Onneksi Ilvesvoitto taisi tuoda hieman vapautuneisuutta Tapparan peliin, ainakaan karsintapeikkoa ei enää tarvitse pelätä.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tappara jatkaa pakkovoittojen parissa
Lukko: Kirvesrintoja vastaan tarjolla huipputärkeitä sarjapisteitä!
Ja: Pakkovoiton metsästäjät
MTV3/Kierrosennakko: Taisto pudotuspeliasemista kiihtyy
SM-liiga perjantaina: Playoff-taistelua ja voittoputkea

2. Kokoonpanot
Tappara: Tappara perjantai-illaksi Raumalle
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
24.2. AL/Kirvesmies: Ei se Tapparan ja Ilveksen tilanne nyt kuitenkaan ihan sama ole!
22.2. Raumalainen: Nyt äänestämään - Lukko- vai kettulogo?
20.2. Raumalainen: Lippumeri ja yhteislaulu värittävät perjantain ottelua

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
04.11.11: Tappara-Lukko 2-0 (2-0,0-0,0-0)
              Tappara: Kotivoitto nollapelillä!
              Lukko: Tappara vahvempi perjantaina - revanssin paikka juhlaottelussa
              4Pro: Tappara-Lukko 4.11.2011
05.11.11: Lukko-Tappara 1-0 vl (0-0,0-0,0-0)
              Tappara: Piste tuomisena Raumalta
              Lukko: Lukko juhlien maaottelutauolle
              4Pro: Lukko-Tappara 5.11.2011
03.01.12: Lukko-Tappara 0-2 (0-1,0-0,0-1)
              Tappara: Tappara piti taas Lukon nollilla
              Lukko: Kova taistelu ei tuottanut tulosta
              4Pro: Lukko-Tappara 03.01.2012
14.02.12: Tappara-Lukko 1-6 (0-4,1-0,0-2)
              Tappara: Tappara sai rumasti selkään
              Lukko: Lukko tyrmäsi Tapparan kanveesiin
              4Pro: Tappara-Lukko 14.2.2012

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
23.02.12: Tappara-Ilves 5-3 (0-0,1-2,4-1)
              Tappara: Kolmannella erällä kolme pistettä
              4Pro: Tappara-Ilves 23.2.2012
21.02.12: Lukko-Kärpät 3-5 (1-2,1-2,1-1)
              Lukko: Kärpät rankaisi tiistaina - Perjantaina Sinikeltainen Areena
              4Pro: Lukko-Kärpät 21.2.2012

6. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: Lukko/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Maugen kerroinvertailu Toimistot luottavat Lukkoon.

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Timo Metsälä ja Teemu Salminen.
Tuomariasettelu

8. Ottelun seuraaminen:
- Ravintola Wanhassa Postissa näkyvät kaikki Tapparan vierasottelut livenä
- Radio 957 selostaa ottelun klo 18:30 alkaen
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella:
  Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz, Ikaalinen 92,9, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz)
- Radio Ramona tarjoaa vaihtoehtoisen kuulokuvan kaukalon tapahtumista.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella: Rauma 93,3 MHz, Lappi 97,3 MHz)
- URHOtv televisioi ottelun suorana klo 18.20 alkaen.
- URHOtv Total näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- SM-liiga: Tulosseuranta kertoo ottelusta olennaisimman.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 24, 2012, 14:05:13 kirjoittanut Trafan »

Poissa kinuskimummo

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 223
    • Profiili
    • tappara
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #1 : Helmikuu 24, 2012, 10:10:49 »
Onkos raumalaisillakin joku Fani juttu kun on lippumeri ja yhteislaulu.Koittavat faniudessaan meitä taltuttaa,joo nii varmaa.Kuinka moni lähtee tänään raumalle,ja onko muuten jotain pikku-lauluja
Oranget,tulkaa takas!!!!

Green Hill

  • Vieras
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #2 : Helmikuu 24, 2012, 10:20:21 »
On toi Trafan kyllä aika sonni kun jaksaa kirjotella joka peliin nuo linkit ym.

Pakko voittaa tänään jos aiotaan kympin sakkiin viä mennä.Tepsikin meni eilen voittaan joten senkin puolesta ei sais hävitä.
Toivottavasti Barkov pelaa tänään.Luulis sen kuumeen jo hellittävän pojalla niin pääsis pyörittään peliä.

Poissa passivemonkey

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 483
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #3 : Helmikuu 24, 2012, 10:20:37 »
Yllättäen Tapparalla peräkkäispeli ja kolmas matsi neljään päivään. Katsotaan koko kauden otteluohjelmaa, niin yllättäen Tapparaa taas raiskataan tällä saralla. Vertaa esim Jokereiden peräkkäispeleihin, niin huomaa että ei olla samalla viivalla. En tiä onko tämä sitä vihapuhetta vai mitä, mutta kyllä mielestäni tässäkin nähdään korruptoitunutta toimintaa. Hävetkää siellä Sm-liigan hallituksessa!!

Itse ottelusta. Toivon, että Metsola jatkaa maalissa. Jotta tänään voittoa tavoiteltaisiin, niin pitää saada suunnilleen 40 koppia kiinni. Tämän hetken kunto näyttää siltä, että Nieminen ei siihen pysty vaikka hyvä pelaaja muuten onkin.

Ottelun alku ratkaisee paljon. Mitä pidemmälle ottelu etenee tasatilanteessa tai jopa vierasjohdossa, niin luonnollisestikin mahdollisuutemme paranevat. Meillä on niin paljon ollut ongelmia loukkaantumisten kanssa ja siihen kun vielä lisätään Tapparan otteluohjelma, niin ei liene kaukaa haettua se, että viimeiset 1 ½ erää pelataan Tapparan päädyssä. Tämän tähden olisikin hyvä saada pari maalia kaulaa ensimmäisessä erässä.

Itselläni on ihan hyvät kutinat tämän illan pelistä. Samalla tavalla aloitetaan kun pelattiin eilen viimeinen erä, niin voitto on jopa todennäköinen.

Poissa mrcrowley

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 553
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #4 : Helmikuu 24, 2012, 10:51:25 »
Huh, melkeinpä playoff -paikka katkolla tänään. Nyt olis pakosti voitto kaivettava, että pleikkajuna pysyis saavutettavissa. Samassa vaunussa ollaan TPS:n, Lukon, Saipan ja HPK:n kanssa; mutta vain kahdella on saumat sinne. Taidanpa virittäytyä kisatunnelmiin muutaman oluen ja Urhon parissa. Iltaa odotellessa....

Poissa KASPA

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 417
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #5 : Helmikuu 24, 2012, 12:17:29 »
Tappara kettujahdissa:

52 Arttu Ilomäki - 85 Jussi Makkonen - 38 Sami Venäläinen
21 Jerry Ahtola - 81 Jukka Peltola - 11 Miikka Männikkö
26 Teemu Tallberg - 23 Jarkko Pyymäki - 34 Olli Palola
14 Nestori Lähde - 44 Jan-Mikael Järvinen - 27 Tomi Pekkala

6 Pekka Saravo - 24 Viktor Ekbom
56 Kalle Kaijomaa - 83 Antti Jaatinen
15 Jussi Halme - 13 Aleksi Elorinne

77 Juha Metsola
(39 Jani Nieminen)
Lainaus käyttäjältä: taappara
Barkov on Tapparan mies. Ei tule lähtemään Jokereihin. Ja tän voi ottaa talteen

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #6 : Helmikuu 24, 2012, 12:26:13 »
Venu se vaan on ykkösessä... ???

Poissa HAL9000

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 156
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #7 : Helmikuu 24, 2012, 13:45:13 »
Yllättäen Tapparalla peräkkäispeli ja kolmas matsi neljään päivään. Katsotaan koko kauden otteluohjelmaa, niin yllättäen Tapparaa taas raiskataan tällä saralla. Vertaa esim Jokereiden peräkkäispeleihin, niin huomaa että ei olla samalla viivalla. En tiä onko tämä sitä vihapuhetta vai mitä, mutta kyllä mielestäni tässäkin nähdään korruptoitunutta toimintaa. Hävetkää siellä Sm-liigan hallituksessa!!

Tuota peräkkäisten pelipäivien määrää minäkin olen jollakin palstalla päivitellyt, kun niistä on tuntunut tulevan kovin heikonpuoleisesti pisteitä (enintään toinen voitetaan, yleensä ei sitäkään). Mutta ei tässä käsittääkseni syyttävä sormi kyllä osoita (pelkästään) liigan hallitukseen yleisesti, vaan kyllä Tappara itsekin on saanut olla vaikuttamassa siihen, mitä pelipäiviä haluaa. Perjantaipelipäiviä on suosittu ilmeisesti bisnesnäkökulmista ajateltuna, eikä peräkkäisten pelipäivien rasittavuutta & sen urheilullista "hintaa" ole ajateltu ihan loppuun asti. Se urheilullinen menestys/menestymättömyys kun heijastuu vääjäämättä myös taloudelliseen...

Mistä voisikin toivoa, että kun seuraavan kauden otteluohjelmaa rustataan, jätettäisiin €€€-ahneus pois ja mietittäisiin, millainen otteluohjelma olisi joukkueelle mahdollisimman "mukava". Kun joukkueella menee hyvin, jengiä kyllä tulee hallille vaikka keskellä viikkoa.
exit(0);

Green Hill

  • Vieras
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #8 : Helmikuu 24, 2012, 13:46:03 »
Miks Barkov ei pelaa osaako joku kertoa?

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #9 : Helmikuu 24, 2012, 13:48:00 »
Ilomäki-Makkonen -akseli on ollut todella liekeissä viime peleissä. Makkonen vahvana miehenä on hyvä suojaamaan kiekkoa ja Artun taitavilla käsillä luodaan monet maalipaikat. Ongelma vain on se, että tuo kaipaisi snaipperia, joka pistää verkot tötterölle. Venusta ei siihen ole. Männikkö tai Ahtola olisi mielenkiintoista nähdä tuon kentän laidalla. Peltola sentterinä myös ihmetetyttää. Männikkö ja Ahtola ovat siellä tällä kaudella pelanneet, joten olisi luullut jomman kumman hoitavan sentterin töitä nytkin. Mutta voittavaa kokoonpanoa ja etenkään maalivahtia ei ole syytä sorkkia, joten tyytyväinen saa kokoonpanoon olla.

Poissa axe

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1625
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #10 : Helmikuu 24, 2012, 14:10:08 »
Miks Barkov ei pelaa osaako joku kertoa?

Lähti tauolla reeneissä hammas irti, tikkailtiin ja pistettiin hammas paikoilleen, tulehtui ja siitä asti pitänyt tulehdusarvoja korkealla ja miestä kuumeessa.

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #11 : Helmikuu 24, 2012, 15:04:09 »
Miks Barkov ei pelaa osaako joku kertoa?

Lähti tauolla reeneissä hammas irti, tikkailtiin ja pistettiin hammas paikoilleen, tulehtui ja siitä asti pitänyt tulehdusarvoja korkealla ja miestä kuumeessa.
Eli toisinsanoen aivan älyttömän huonoa tuuria. No, ainakin on saanut lepäillä tässä viime viikkojen aikana.

Mutta asiaan, vaikee peli tulossa. Toivottavasti suuresta fanijoukosta on apua. Ykköskenttää voisi edes yhdessä pelissä kokeilla muodossa Peltola-Makkonen-Ilomäki

Poissa Meanisi

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 54
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #12 : Helmikuu 24, 2012, 20:25:45 »
No enää ei tarvi muuta kuin odottaa ensi kautta. Juhlavuonna 2015 olisi hienoa juhlia mestaruutta. Kiitos tästä kaudesta muutamille valopilkuille: Barkov, Ilomäki, Ahtola...Makkoselle yrityksestä.Ehkä se siítä sitten taas...
Lehtonen. Mylnikov. Susi. Maali on tyhjä. Lehtonen ohjaa. Lehtonen ohjaa maaliin! Susi Syöttää! Lehtonen tekee 2-1!

Poissa mrcrowley

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 553
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #13 : Helmikuu 24, 2012, 20:43:12 »
Jaaha. Oma uskoni playoffien suhteen loppui tähän selkäsaunaan, toisaalta eipä se juuri harmitakkaan. Tää oli niin selkeä välikausi joka osa-alueella ettei tästä juuri karsintojen välttämistä enempää voinut toivoakaan. Hellurei ja kiitos.

Poissa Rouhija

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2434
    • Profiili
Vs: Lukko-Tappara 24.02.12
« Vastaus #14 : Helmikuu 24, 2012, 20:53:51 »
Tiukka peli. Hiuksia nostattavia tilanteita molemmissä päädyissä.

5-5 peli oli todella tasaista ja ottelu ratkaistiinkin erikoistilannepelaamisella, jossa Lukko oli niukasti vierailija Tapparaa parempi.
Joku voisi jopa sanoa, että tuomarit ratkaisivat ottelun. Upeita hyökkäyssommitelmia tarjonnut Tappara kaatui tehottomuuteen sillä laskettuja maalipaikkoja oli yhteensä ainakin 20 maaliin. Tästä ottelusta taatusti riittää keskustelua jälkimainingeissa ja ehkäpä jopa jälkipolvissa.

Semmonen peli se taas. Alkaispa jo se kesäloma, Olympialaiset ja EM-futis.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 24, 2012, 20:55:30 kirjoittanut Rouhija »