Koska yleistä lasarettiketjua ei näyttäisi olevan, laitanpa viestin tänne.
Milloin viimeksi Tapparalla on muutaman kuukauden aikana ollut näin paljon loukkaantumishuolia kuin tällä kaudella? Tämä alkaa mennä jo surkuhupaisaksi. Juuri kun luulee, että tunnelin päässä näkyy valoa, koko tunneli romahtaa niskaan.
Silloin Rautakorven nelivuotispestillä Tapparan avainpelaajia loukkaantui suhteellisen harvoin verrattuna moniin muihin joukkueisiin, ja silloin tämä pistettiin aika pitkälle Kailajärven voimavalmennuksen ansioksi. Mikä nyt on toisin? Onko Kailajärvellä loppunut palo homman tekemiseen vai onko aika ajanut ohi?
Ok, toki pelaajan kokonaiskunto on kiinni muustakin kuin vain voimatreenistä, ja Rautakorvella oli muutenkin käytössä pelaajakohtaisesti räätälöidyt treeniohjelmat kehittämään pelaajan heikkouksia ja erityistarpeita. Sen lisäksi tuolloin meininki joukkueessa oli (kuullun perusteella) sellainen, että minkään "pikkuvaivojen" takia ei jääty peleistä pois. Hyvänä esimerkkinä kapteeni Ojanen itse, joka olisi suostunut lähtemään pelistä kesken pois lähinnä vain ruumisautossa, jos sittenkään... vain harvoin mistään pienemmästä syystä (tulee mieleen ainakin yksi "valot pimeäksi" -töötti Nordenskjrljlksödrdrdrinkadun hallista, senkin jälkeen Ojanen itse olisi kyllä vielä mennyt takaisin kentälle).
Ja edelleen ovathan jotkin loukkaantumiset sellaisia, että niitä ei voi estää vaikka pelaaja olisi kuinka kovassa kunnossa ja habassa tahansa. Jos kiekko tulee päin pläsiä pelaajan heittäytyessä eteen, niin kyllä siinä sattuu kovempaankin sälliin.
Mutta silti. Miten hitossa jengi voi mennä näin pahasti rikki? Onko syynä treenit? Pelityyli? Molemmat? Ei kai pelkästään huonoa tuuria? Aivan noin isoihin sattumiinkaan ei jotenkin haluaisi uskoa.
Vai onko rosteri yksinkertaisesti vain niin kapea, että kun pari avainpelaajaa tippuu pois, karu totuus paljastuu - se onsitten that's it, ei auta kuin etsiä täytemiehiä Essolta ja Siwan kassalta, että saadaan kokoonpano täyteen...
