Sitä vaan, että olihan se pelaajiston muutos suht merkittävä, kun puolet mestareista lähti pois ja tilalle tuli mitä tuli. Toki uusissakin pelureissa oli muutamia helmiä
Hyviä huomioita Hannu H:lta. Täytyy kuitenkin muistaa, että Saariselta ei varmaan edes odotettu paljoa. Silti hallitsevan mestarin tippuminen säälipleijareissa Bluesille oli mielestäni surkea suoritus. Edes puolivälieriin olisi pitänyt ihan ehdottomasti päästä. Seuraavalla kaudella "päästiin" jälleen säälipeleihin, tosin sinnekin vasta Matalamäen ja Marjamäen ansiosta. Saarinen ei edes edelliskaudesta vahvistuneella kokoonpanolla, ja puolitoista vuotta joukkueen kanssa töitä tehneenä pystynyt tekemään Tapparasta voittavaa ryhmää. Syksyllä Tappara voitti pelejä lähes yksinomaan Ville Niemisen vuoksi. Niemisen loukkaantumiseen meni Saarisen viimeinen valttikortti ja pian kaveri saikin sitten lähteä.
Jostain on joukkueeseen uutena tulevan valmentajan aloitettava. Se työ alkaa sillä materiaalilla mitä on, ja valmentaja voi varmasti sen jälkeen itse vaikuttaa hieman siihen minkälaista joukkuetta hän haluaa itselleen rakennettavan. Ja Saarinen tiesi kuitenkin jo hyvissä ajoin valmentavansa Tapparaa. Vertauksena: Rautakorpi rakensi "itse" mestarijoukkueen omilla teeseillään ja pelitavallaan. Ja Rautakorven toisen tulemisen ensimmäisellä kaudella Tappara oli kuitenkin runkosarjassa peräti kolmas.
Ainakin ulospäin näytti siltä, että Rautakorpi tiesi alusta asti täsmälleen mitä teki ja sai myös pelaajat uskomaan asiaansa. Sama
tilanne on nyt havaittavissa Uraman kohdalla. Ja vastakohtana Saarisen systeemit eivät uponneet pelaajiin kovin hyvin. Saarisen (ja Haanpään) menetelmistä tuli jo ensimmäisen kesän aikana karuja kertomuksia ja vahvoja huhuja siitä, että pelaajat eivät niitä kovin paljon arvostaneet.
Silti loppuun tunnustus Saariselle siitä, että meidän nuoriso (Kontiola etunenässä) sai hyvin peliaikaa ja kehittyi. Toinen kiitos siitä Ilves-ottelusta, jossa mestaruusviiri nousi kattoon. Tuollaista peliä ei saa hävitä, eikä hävitty!
