Kyllä valmentamisessa on monta eri aspektia. Jotkut entiset pelaajat onnistuvat hyvin toimissaan valmentajana, mutta joskus ns. parhaat valmentajat ovat peliuraltaan myös mitättömiä. Suomessa huippuvalmentajista, joilla on takanaan myös ura huippupelaajana on mielestäni aika vähän. Kari Jalonen taitaa olla meritoitunein sekä valmentajana että pelaajana, mutta sen jälkeen on aika hiljaista. Jukka Jalosella on aika vähän pelaajauraa, Rautakorvellakin todella vähän eikä Aravirtakaan mielestäni ole mikään pitkän linjan huippupelaaja taikka Erkka Westerlund. Kai Suikkanenhan on myös entinen pelaaja ja aika hyvä sellainen, samoin Raimo Summanen, mutta molempien ura osoittaa aika paljon alaspäin viimeiset vuodet.
Kyllähän tuossa valmentamisessakin on ne omat juttunsa eikä ne välttämättä aina kumpua siitä omasta pelaajahistoriasta. Rautakorpi ja Westerlund ovat mielestäni enemmän puhtaita urheiluvalmentajia kuin nimenomaan jääkiekkovalmentajia, sillä yleensä pelaajilla nimenomaan urheilullisuus sinänsä korostuu ja pojat ovat viimeistä myöten hyvässä kunnossa. Mutta se on ainakin fakta, että Lydman ja Peltonen ovat tällä hetkellä valmennuspuolella kirjoittamattomia kortteja ja nyt aletaan vasta katsoa, mitä se heidän toimintansa tuottaa. Arviot voi tehdä vasta jälkeenpäin. Mutta mikään automaatio se ei ole, että hyvä pelaaja on hyvä valmentaja.
