Kirjoittaja Aihe: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?  (Luettu 249283 kertaa)

Mazza

  • Vieras
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #240 : Tammikuu 28, 2011, 22:14:06 »
Hyvä kirjoitus takalasso. On tullut myös avauduttua silloin tällöin Tapparan tilanteesta parin viime kauden aikana, ja kyllä tämä haiskahtaa joko selkeältä välikausien vetämiseltä tai tahattomalta organisaation alasajolta. Leinosen ja kumppaneiden fokus on viime ajat ollut aivan muualla kuin nykyjoukkueessa ja se on tällä kaudella näkynyt yleisömäärissäkin selvemmin kuin pitkään pitkään aikaan Tapparan historiassa. Organisaatiossa on niin moni asia retuperällä että niitä on vaikea enää yhden viestin puitteissa lähteä edes erittelemään. Yksittäisiä SaiPa-tappiotakaan ei jaksa enää oikein edes murehtia, kun koko kuva on oikeasti niin paljon isompi.

nuuskamuikkunen78

  • Vieras
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #241 : Tammikuu 28, 2011, 22:27:58 »
Kyllähän  Tapparan vaatimustaso joka tasolla on jo jäljessä vaikka toiseen äärilaitaan Jyppiin jo valovuoden.
Pelaaja joka Tapparassa pelaa tehottomana kauden olisi Jyväskylässä lähtenyt haisteleen uusia tuulia jo ÄKKIÄ

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #242 : Tammikuu 28, 2011, 22:31:26 »
Liekö se focus siinä uudessa monitoimihallihankkeessa. Saamari, hallituksen viimeinen täysjärkinen M. Mattsonkin on sinne kait hairaantunut.
Mutta tosiaan, joukkueeseen tai kannattajille positiivisten elämysten tarjoamiseen ei sitä mielenkiintoa ole oikeen riittänyt pariin kauteen.
Tuosta valmentajasta en tiedä, siitä voi vielä jotain tullakin. Mutta pelaajien osalta Tappara on nykyään muiden joukkueiden kaatopaikka. Epäilen tosin että Tapparan tj = utj ei vaan saa hommattua kalustoa, menestys tulee Samille jossain muussa joukkueessa.

Poissa jukka823

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 824
  • Läheltä ylös
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #243 : Tammikuu 28, 2011, 22:33:41 »
Fanit haluaa menestystä...Toimisto näyttää haluavan ajaa Tapparan väkisin pohjille..Ei tätä paskaa muuten selitä.Ens kausi samanlainen fiasko....Koska asiat muuttuu??Eikö noi siä toimistolla tajua ite lähtee pois??Sinne pitäs saada kunnianhimoista porukkaa!!!Missä Tappara on 10-vuoden kuluttua??Herätkää ny siä toimistolla ja lähtekää oikeesti viettään eläkepäiviä!!!Kiitos

Poissa jukka823

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 824
  • Läheltä ylös
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #244 : Tammikuu 28, 2011, 22:42:48 »
Mutta pelaajien osalta Tappara on nykyään muiden joukkueiden kaatopaikka. 

Erittäin hyvin sanottu...Sillain se vaan on et uransa ehtoopuolella olevat kiekkoilijat pukee järjestään Tapparan paidan päälle!!!Ja ei mua itteeni enään ihmetytä se et miks Tapparaan ei tule oikeesti hyviä Suomalaisia kiekkoilijoita..Jos ite oisin huippukiekkoilija ja oisin nähny tämänpäivän pelin katsomossa.En todellakaan seuraan liittyisi..Eikös se niin oo et huiput haluaa mestaruutta..Tappara ei sitä pysty kenellekkään lupaan..

Poissa Jarzo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3382
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #245 : Tammikuu 29, 2011, 07:18:55 »
Poju voisi oikeasti laittaa vaikka " millin " viikkorahan potkua ensi kauden joukkueeseen...

nuuskamuikkunen78

  • Vieras
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #246 : Tammikuu 29, 2011, 08:28:35 »
Siis:Tapparan vaatimustaso pelaajaa kohtaan,maalivahdit päästää järjästäin ns. muutaman helpon per peli,pelaajat surffaa järjästään joka pelissä
 :o :o :o :o :o >:( >:( ??? ??? :-[ :-[ >:( >:( :'( :'(

-Ensimmäinen asia,kun suurinta osaa nykykokoonpanosta ei ensi kaudelle vaihdeta on tuoda VAATIMUSTASO TAKAISIN SEURAAN.
-Sen pitäisi olla selvä asia,että kaikki painaa täysillä ja mitään neppailua ei suvaita.
-Yritteliäs joukkue ja Tappara ei tällä kaudella ole sopinut samaan lauseeseen.

Poissa jukka823

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 824
  • Läheltä ylös
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #247 : Tammikuu 29, 2011, 08:54:27 »
Jos ei suurinta osaa nykyrosterista vaihdeta ens kaudeks ni jäälleen itkemme täällä vuoden päästä samaan aikaan!!!Tapparan täytyy saada joukkueeseen sellaiset henkilöt jotka sitoutuu..Se ei auta vaikka kuinka nostas vaatimustason ens kaudeks jos on lähes sama joukkue!!!
Siinä oon samaa mieltä et pitäs saada joukkueeseen vaatimustaso kohilleen.Nykyään siä saa tehdä mitä vaan ja miten vaan!!Jos joukkue on lähes täynnä 3-4 ketjun miehiä ni tietäähän sen miten se päättyy.!Tapparan pitäs alkaa tajuaan et ei se auta jos saadaan pelaajia halvalla..Tulos on tässä..Panostais pelaajiin kunnolla!Pitäs saada ykkös ja kakkos kenttien hyökkääjät ens kaudeks..Tuskin saamme..Korkeintaan muutaman mestis tyypin(rahaa säästyy mikä näyttäs olevan tärkeintä)

Poissa Toosa

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 186
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #248 : Tammikuu 29, 2011, 09:04:08 »
Ihmettelen Tapparan johdon näkemyksiä,kuukausi takaperin oli realistiset mahdollisuudet kuuden joukkoon  kun oltais muutamalla täsmä hankinnalla vahvistettu joukkuetta mutta ei ollaan vaan ja katsellaan mitä muut mahtaa tehdä!!!Nyt on jo myöhäistä hommata ketään koska kuuden joukkoon ei enää mahduta ja saa nähdä jäädäänkö pois kymmenen joukostakin,kyllähän ainakin oma peli on sekaisin kuin Tapparan toimistokin ja varsinkin Leinosen ajatusmaailma!!!!!!!

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #249 : Tammikuu 29, 2011, 09:07:40 »
Ensi kaudella haluan nähdä Tapparan, jossa ei ole surffailijoita, vaan pelataan Kirveen eteen! Seuraavat pelaajat pitää saada jäämään: Saravo, Mäntylä, Halme, Leimu. Honkanen ja Pentikäinen voivat painua vaikka Saksaan niin kuin G.
Sitten hyökkääjät: Karjalainen, Kanki, Strömberg, Vänttinen, Doell. Peltola, Pekkaal ja Tillu varauksella. Sitten Luce voi mennä pyörimään vaikka balettikerhoon, tai surffi-klubille! Virpiö vaihtoon, Topolle sama homma. Jos ei joukkuetta ruveta uusimaan, niin saadaan katsoa tätä samaa seuraavat viisi vuotta. Ainakin.

Poissa Kolme Seppää

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1318
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #250 : Tammikuu 29, 2011, 09:38:37 »
Seuraavat pelaajat pitää saada jäämään: Saravo, Mäntylä, Halme, Leimu.

Lihavoitu parivaljakko voisi osoittaa sitoutumisensa seuran menestykseen ja suostua alentamaan palkkaansa vastaamaan pelillistä antia. Muutaman kymmenen prosentin alennus riittäisi jo siihen, että jonkun Virpiön sijaan saadaan kokoonpanoon ihan oikea pelimies.

Poissa Myrrä70

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 552
  • Oli miten oli, mutta näin on !
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #251 : Tammikuu 29, 2011, 10:12:02 »
Täytyy laittaa tämän kauden eka kommentti vaikka jo itselleni lupasin että antaa olla, niinhän alkaa olla myös seuran tapa.

Nyt on aika lailla selvää että korpivaellus on ottanut aimo harppauksen taaksepäin. Yhtä Suomen perinteikkäimmistä seuroista ollaan ajamassa alas. Ei kait tästä voi oikein muuta todeta. Jos katsotaan edustusta ja junnuja on tilanne jo todella vaarallinen. Nousu piikkipaikalle kestää useita vuosia ja voidaan ajatella että yksi susikausi kestää korjaantua 2-3 kautta.

Olisi kiva kuulla Leinoselta että mitä tässä nyt haetaan. Haetaanko lopullista tuhoa, koska muuta ei oikein pysty käsittämään. Joukkue on juuri nyt niin huono kuin syksyllä pelättiin. Hirvosta on vaikea syyttää koska miehellä ei ole ollut syömähampaita ollenkaan. Ikenillä on kaluttu minkä pystytty. Kyllä syyttävä sormi osoittaa Leinoseen ja co. Mielestäni on korkea aika laittaa koko orkesteri pihalle ja kukkapuskan kera ei muistella pahalla, kiitos kuitenkin.

Tappara on jäänyt polkemaan paikalleen, kuvitellaan asioita, ei osata tunnustaa tosiseikkoja. Aajtelkaa esim. Kerhoa, ei se rosteri juurikaan ole paljon kovempi, mutta jotain on tehty paremmin. Kyllähän niidenkin materiaali on aika paljon ylijäämäpelaajia muista seuroista. No Lassila on tietenkin luku sinänsä, mutta moni muu kyllä on enemmän tai vähemmän muualla hyljeksitty.

Koska nyt on jo paskat lahkeessa asti niin ainoa järkevä liike olisi tyhjentää pajatso niiltä osin kuin on mahdollista. Ensi kaudeksi sopparia  tulisi tarjota tällä hetkellä vain herroille Doell ja Vänttinen, sekä Leimu ja Nieminen. Muut on tällä hetkellä kauppatavaraa. Nyt tilaa junnuille oikeesti koska pelaamalla oppii ja siellä on se halvemman euron tie sekä jatkumon turvaaminen. Lisäksi jos tämä herra Leinonen co. ei tajua lähteä niin todella sitova lupaus heiltä että tämä oli tasan viimeinen kausi paskaa.

Ja sitten se vaikein osa meille faneille. Ymmärrän että seuraava mitä sanon on vaikeaa mutta meillä ei ole muuta keinoa. Tyhjä katsomo, siis oikeesti tyhjä on tapa kertoa mielipide. Okei, jos ei käy peleissä ei tule myöskään lipputuloja, mutta tarviiko meidän rahoittaa tällaista paskaa vuodesta toiseen. EI TARVITSE !!!
 40 vuotta olen kannattanut, iloinnut, surrut, kironnnut, kehunut, moittinut ja juhlinut, mutta koskaan lopullinen usko ei ole mennyt, nyt on aika lähellä.
Sankaritarinat eivät synny, vaan ne tehdään!

Poissa Captain_Bringdown

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 155
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #252 : Tammikuu 29, 2011, 10:19:37 »
Makkeli, joko Kalske & Illman ovat ottaneet yhteyttä?  ;)

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #253 : Tammikuu 29, 2011, 10:59:19 »
Se vois olla kaikkien aika jättää seuraava kotipeli väliin.

Jaaha makkeli#30, nykyikana kannattaa hiukan sitten miettiä niitä ihmisiä kuvaavien määresanojen käyttöä. Aika tarkkoja saattaapi jotkut olla ja vuodatuksesi kohteella taitaa olla hirmuiset resurssit perätä vastuuta itseänsä loukkaavista kirjoituksista, tosin erittäin vahva epäillys ettei vaivaudu.
Muutenhan sana ja mielipide saa olla vapaa, huuta vois jos helpottais :)
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 29, 2011, 11:07:59 kirjoittanut 4_TRA »

nuuskamuikkunen78

  • Vieras
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #254 : Tammikuu 29, 2011, 11:17:24 »
Jos ei suurinta osaa nykyrosterista vaihdeta ens kaudeks ni jäälleen itkemme täällä vuoden päästä samaan aikaan!!!Tapparan täytyy saada joukkueeseen sellaiset henkilöt jotka sitoutuu..Se ei auta vaikka kuinka nostas vaatimustason ens kaudeks jos on lähes sama joukkue!!!
Siinä oon samaa mieltä et pitäs saada joukkueeseen vaatimustaso kohilleen.Nykyään siä saa tehdä mitä vaan ja miten vaan!!Jos joukkue on lähes täynnä 3-4 ketjun miehiä ni tietäähän sen miten se päättyy.!Tapparan pitäs alkaa tajuaan et ei se auta jos saadaan pelaajia halvalla..Tulos on tässä..Panostais pelaajiin kunnolla!Pitäs saada ykkös ja kakkos kenttien hyökkääjät ens kaudeks..Tuskin saamme..Korkeintaan muutaman mestis tyypin(rahaa säästyy mikä näyttäs olevan tärkeintä)

Minä jos päättäisin niin vaihdettaisiin,mutta tietäen tapparan niin sellaista ei tapahdu isossa laajuudessa.
Valmentaja voisi kyllä helpommin laittaa ukkoa katsomoon ja ottaa a-junnuja mukaan.
Mutta perusasiaa huonoa pelaajamateriaalia ei korvaa tietenkään vaikka vaadittais kuinka jos suorittaja huono.