Kirjoittaja Aihe: TPS-Tappara 10.12.11  (Luettu 7559 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
TPS-Tappara 10.12.11
« : Joulukuu 09, 2011, 22:38:54 »
Syyskausi päätökseen Turussa
Tappara pääsee pian joulutauolle, mutta sitä ennen täytyy vielä piipahtaa toisppual jokke (vai oliko se sittenkin "tälppual").
Ottelu on molemmille peräkkäisottelu eli parempikuntoinen on ottelussa vahvoilla.
TPS on liigan kolmanneksi huonoin kotijoukkue ja Tappara surkein vierasjoukkue.
Muistutukseksi silti se, että puolet (1) Tapparan vierasvoitoista on tullut nimenomaan Turusta.
TPS on kuitenkin pelannut viime aikoina hyvin ja se on kuntopuntarin kakkosena,
eli niin haussuilta kuin TPS:n pelipaidat näyttävätkin, on vastassa kuitenkin ihan vakavasti otettava porukka.
Kauden aiemmista kohtaamisista isännät ovat voittaneet kaksi ja Tappara yhden.
Voittotilaston tasaamiseksi on syytä tehdä kaikkensa, varsinkinkin kun tauolla on aikaa parannellla mahdollisia kolhuja.
TPS-valmentaja motivoi omiaan Tapparaa vastaan:
- Kyllä sen on jokainen tämän syksyn aikana nähnyt, ettei tässä sarjassa ole heittopusseja.
Toivottavasti kirvesrinnat osoittavat Pekka Virran lausunnon oikeaksi ainakin omalta osaltaan.

Otteluennakot:
Tappara: Tapparan syyskausi pakettiin Turussa
Tappara: Jo kolmatta kertaa Turkuun
TPS: Viimeinen ottelu ennen joulutaukoa
Ja: Mukavuusalueen ulkopuolella

Tuoreimmat joukkueuutiset:
9.12. Tappara: Tappara Fan Club uuteen jäsenennätykseen
9.12. TPS: Lauantaina perhepeli: TPS-Tappara
9.12. TPS: Viikonloppuna runsaasti TPS-lätkää HK Areenalla
30.11. Tappara: Tappara Shop auki lauantaisin ennen joulua

Kauden aiemmat kohtaamiset:
27.09.11: TPS-Tappara 1-4 (1-0,0-2,0-2)
              Tappara: Tappara avasi voittotilinsä
              TPS: Omat koirat purivat Tappara tappiossa
              NelonenPro: TPS-Tappara 27.9.2011
18.10.11: TPS-Tappara 2-1 (1-0,0-1,1-0)
              Tappara: Ei vieläkään vierasvoittoa
              TPS: Otteluraportti
              NelonenPro: TPS-Tappara 18.10.2011
29.11.11: Tappara-TPS 2-5 (0-0, 1-2, 1-3)
              Tappara: TPS viimeisteli tehokkaammin
              TPS: Kolme tärkeää pistettä
              NelonenPro: Tappara-TPS 29.11.2011

Joukkueiden edelliset ottelut:
09.12.11: Tappara-Ässät 3-1 (1-1,0-0,2-0)
              Tappara: 16-vuotias Barkov Tapparan ykköspyssy
              NelonenPro: Tappara-Ässät 9.12.2011
09.12.11: HIFK-TPS 3-4 (0-0,0-3,1-0)
              TPS: TPS:lle jälleen upea vierasvoitto
              NelonenPro: HIFK-TPS 9.12.2011

Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: TPS/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista (vain tilastofriikeille!)
Maugen kerroinvertailu

Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Stephan Bauer ja Tom Laaksonen.
Tuomariasettelu

Ottelun seuraaminen:
- Radio 957 selostaa ottelun klo 18:30 alkaen.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella:
  Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz, Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz)
- Auran Aallot tarjoaa ottelusta vaihtoehtoisen kuulokuvan.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella:
  Turku 90,5MHz, Vakka-Suomi 100,9MHz, Loimaa 95,3MHz)
- URHOtv Total näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- Ravintola Wanhassa Postissa näkyvät kaikki Tapparan vierasottelut livenä
- SM-liiga: Tulosseuranta kertoo ottelusta olennaisimman.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 10, 2011, 14:25:44 kirjoittanut Trafan »

Poissa 1ohjari

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 154
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #1 : Joulukuu 10, 2011, 11:15:50 »
Vaikka eilen uskalsi helposti laittaa 15 egee tapparan voitolle, niin tänään pisteet on tiukemmassa ja voi jäädä nekin tulematta, mutta pari euroa yhden pisteen puolesta.

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #2 : Joulukuu 10, 2011, 11:18:56 »
TPS on ollut erittäin huono kotonaan, ja Tappara erittäin huono vieraissa. Kumpi vie tänään? Toivottavasto monisatapäinen Tapparan fanijoukko jaksaa kannustaa, sillä siitä oli apua eilenkin. Nyt voi pelata itsensä loppuun ja antaa kaikkensa. Palautumisaikaa riittää kinkun syönnin parissa!

Poissa sant3ri

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 211
  • Shalalalalalala Tampereen Tappara
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #3 : Joulukuu 10, 2011, 11:34:47 »
Toivotaan, että voitto tulee. Nieminen luultavasti jatkaa maalissa, mutta eihän siitä taas tiedä, kun hänet vaihdetiin nollapelinkin jälkeen seuraavassa ottelussa Metsolaan (joka tosin piti myös nollapelin siinä ottelussa)
Monta bussia lähtee faniristeilylle?
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 10, 2011, 12:00:16 kirjoittanut sant3ri »

Poissa Tupe

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 56
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #4 : Joulukuu 10, 2011, 12:07:03 »
Ahtolan kanssa Barkovin peli selvästi toimii, ja kakkonen on monta kertaa ollu joukkueen paras ketju. sen verran hyvin pystyy Barkov ja Ahtola kiekkoa liikuttelemaan että kokeilisin itse kyllä joukkueen ykköspyssy Erkinjunttia heidän kanssaan. oishan se aika iso vastuu 16-v. kaverille, mutta kyllä Barkov on jo osoittanu sekä kypsyyttä että taitoa. eipä siinä varmasti mitään menetettäiskään, kun ei tuo nykyinen ykkönen ole ihan toivottuun tapaan maaleja sylkeny...

Poissa HuiHai

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1767
  • Don´t hate the player, hate the game
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #5 : Joulukuu 10, 2011, 13:23:17 »
Sm- liigan sivujen mukaan Venäläinen ei pelaa tänään. Onkohan loukkaantunut vai muuten vaan sivussa? Palola tilalla.

Mazza

  • Vieras
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #6 : Joulukuu 10, 2011, 13:30:59 »
Heti näyttää kolmosketju paremmalta, ei voi mitään mutta Venu on ollut tämän kauden suurimpia pettymyksiä itselle. Kiekollinen peli on ollut Mestis-tasoa, en tiedä onko taustalla vammoja vai onko muuten vaan heikompi kausi menossa koska kyllähän potentiaali Venäläiselläkin on huikea tähän asti nähtyyn verrattuna.

Räty ottaa Liimataisen paikan, eilinen törmäys laitaan oli niin raju etten ihmettele huilia. Onneksi ei käynyt pahempaa koska niin suoraan pää edellä mies päätyyn rysähti.

Tepsi oli kriisijoukkue samoihin aikoihin Tapparan kanssa alkusyksystä eikä se ole missään vaiheessa oikein häikäissyt, mutta niin vaan vierasvoittoja napsimalla noussut jo kuuden sakkiin. Nyt olisi paikka maksaa viime viikon ryöstö takaisin.


Poissa Harald

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 605
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #7 : Joulukuu 10, 2011, 13:46:51 »
Ei Venäläinen kummoisesti ole esiintynyt, mutta Palolan lepääminen eilen ja Venäläisen tänään voi olla ennalta päätettyä rotaatiota. Peräkkäisten päivien pelit ja energiaa tarvitaan.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 10, 2011, 13:54:42 kirjoittanut Harald »

Poissa HuiHai

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1767
  • Don´t hate the player, hate the game
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #8 : Joulukuu 10, 2011, 14:10:15 »
Tapparan sivut kertoo Venun loukkaantuneen eilen.

Poissa iroj

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1450
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #9 : Joulukuu 10, 2011, 15:29:34 »
Pessimisti tästä pelistä koska Tappara on ollut huono näissä peleissä kun palautumisaikaa on alle vuorokausi.
Tappara on saanut 8 tällaisesta pelistä 4 pistettä kun taas TPS on saanut 6 samanlaisesta pelistä 10 pistettä.
Tappara on yleensä ollut selvästi altavastaaja näissä peleissä ja karmivin tappio on tuo viikon takainen Jyp-matsi.

Poissa 1ohjari

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 154
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #10 : Joulukuu 10, 2011, 19:21:35 »
Hieman pettynyt, vaan oikeudenmukainen ratkaisu.

Poissa Bouma

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 346
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #11 : Joulukuu 10, 2011, 19:51:30 »
Melkein olisin tasoituksen halunnut nähdä, pettynyt olo. Hyvä peli vierassa pitkästä aikaa. V***ttaa.....

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #12 : Joulukuu 10, 2011, 19:54:44 »
Taisteluilmettä oli joukkueessa mitä nauhalta kattelin nyt jälkeenpäin. Harmittaa, mutta ihan hyvä peli kun vertaa missä syvyyksissä uitiin viikko takaperin. Tästä on ihan hyvä lähtee tauolle! Vahvistus vaan senttereihin niin täältä noustaan sääleihin ainakin!

Poissa Hooligan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1987
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #13 : Joulukuu 10, 2011, 19:56:50 »
Kyllä oli Tappara surkea varsinkin omassa päässä. Kuka älykääpiö ton joukkueen on kasannu ja mitä ihmettä ne on kesällä tehny. Jos me ei tarvita vahvistusia ja Leinonen sanoo, et näillä mennään, niin moro!
Omassa päässä juostiin koko ajan perässä ja hävittiin kaikki kaksinkamppailut. Kovanen ja Platil parhaat pakit. Muut ei oikein erottunu mitenkään.
Hyökkäyksestä erottu EJ. Ok, Makkonen teki maalin, mutta muuten ei mitään asiaa ykköseen missään muussa liigajoukkueessa.
Yv aivan luokatonta. Kiekkokontrollia ei ole lähes ollenkaan. Ei herranjumala sentään. En viitti enempää purkaa.
Surkeeta Tappara surkeeta! Ei ihme, että ollaan hännillä.
Olkoonkin taisteluilmettä, mutta ei näillä esityksillä ole edes sääleihin mitään asiaa..
Hyvää joulua kaikille faneille!

Poissa S.T.

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1265
    • Profiili
Vs: TPS-Tappara 10.12.11
« Vastaus #14 : Joulukuu 10, 2011, 21:07:52 »
Kyllä oli Tappara surkea varsinkin omassa päässä...........
Omassa päässä juostiin koko ajan perässä ja hävittiin kaikki kaksinkamppailut.

Edelliseen TPS-peliin verrattuna Tappara suoriutui varsin mallikkaasti puolustusalueella. Silloin hävitettiin jatkuvasti omat miehet, kun TPS pelaajat vaihtoivat paikkaa puolustusalueella. Tappara on parantanut puolustamista, jalkanopeutta ja asennetta reilusti viikossa. Peliilme oli varsin mainio tämän viikon peleissä, joten ehkä pohjakosketus on nähty.

Uimalakin pitäisi tauolla paneutua hyökkäyspelin monipuolistamiseen, jottei energiat kulu loppuun kiekonriistoissa hyökkäysalueella. Pitäisi olla muitakin ratkaisuja, kun ropelli ristikulmaan tai muita aktiivisia kiekosta luopumisia.

Valo paistaa mielestäni risukasaan ja tauko tulee hyvään  paikkaan, jotta joukkue pääsee harjoittelemaan pelisysteemiä. Leinosen pitäisi ehdottomasti viikossa löytää pehmeäkätinen sentteri , koska meidän pelintekijä lähtee Junnukisoihin. Hallitus ja Leinonen on kyllä totaalisesti jäätynyt tämän sentteri ongelman kanssa, vai tulikohan yllätyksenä nämä junnukisat?
Water is wet, the sky is blue, women have secrets. Who gives a fuck? 
-Joe Hallenback, The Last Boy Scout-