Jopas nauratti toi edelläoleva "vitsi". Jos nyt verrataan vaikka Tommi Nikkilään, niin Leinonen on kuitenkin urallaan enemmän ollut tuossa fleuryn mainitsemassa isossa roolissa. Niin hauskaa kuin Ilvekselle nauraminen onkin, niin pientä järkeä nyt niihin juttuihin.

Kaks mummoo meni mustikkaan mutta toinen ei mahtunu. Yhtä hauskaa.

eiköhän maailman paras fanikatsomo The Kop ole taas se kahdestoista mies, joka vie Livepoolin voittoon.   

Meinaatko että Poolin fanit raijaa koko päätykatsomonsa Ateenaan?

Vekkuli yhteensattuma toki, että kun Liverpool voitti Istanbulissa, vastassa oli Milan. Nyt pelataan Ateenassa ja kattos pirua, taas Milania vastaan. Itseäni ei kyllä suuremmin liikauta, kumpi tuon voittaa. Omia suosikkeja kun ei ole mukana. Mieluummin kai kuitenkin Liverpoolille sen voiton soisi, kun on kaveripiiriin pesiytynyt kauhee määrä Pool-faneja. Melkein yhtä paljon kuin tapparalaisia.

Meinaako Klage muuten mennä tänään katsomaan useasti kehumaansa Honkaa? United olisi vastassa.

Varmaankin näihin tulee muutoksia vielä päivienkin suhteen. Viime kesänä ainakin Linköping-peli piti pelattaman Kotkassa joskus elokuun lopulla, ja myöhemmin Kotkan peliksi muuttuikin Kärpät ja vielä syyskuun puolelle. Djurgårdenin sivujen mukaan Tapparakin pelaisi Ruotsissa vasta 30. elokuuta. Tai varmaankin sitten 29. päivä pelattaisiin Linköpingiä vastaan, mutta heillä ei ollut vielä ohjelmaa sivuillaan.

Tässä Djurgårdenin sivuilta kopsattu heidän ohjelmansa:

14/8    Frölunda HC (b)    Okänt   
16/8    Linköpings HC (h)    Bahcohallen (Enköping), 19:00   
22/8    Oulun Kärpät (b)    Okänt   
23/8    TPS Åbo (b)            Okänt   
29/8    IFK Helsingfors (h)     Vallentuna Ishall, 19:00   
30/8    Tappara (h)             Contigahallen (Norrtälje), 19:00   
4/9     Färjestads BK (b)    Okänt   

Tämän mukaan Tapparas pelaisi siis Norrtäljessä. Eikös se ole jossain siinä Tukholman lähistöllä, liekö vielä jotakin esikaupunkia?

Ja kaiken tämän pointtina siis ei ole kumota Axen esittämää ohjelmaa. Ainoastaan tuoda esille, ettei kannata vielä varata Ruotsin reissuja ja muutenkaan kesälomaa suunnitella tuon ohjelman perusteella. Sen kyllä ehtii...

Pohdiskellaan nyt sitten syntyjä syviä, kun vähitellen alkaa päästä tämän vuotisesta pettymyksestä yli. Varmaan suurella osalla tamperelaisista joukkuevalinta on ollut itsestäänselvyys jo nappulasta saakka. Itselläni ei ainakaan ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Niin isä, äiti, kuin siskokin ovat edelleen tapparalaisia, vaikkei heidän kohdallaan voi ainakaan enää nykyään puhua mistään fanitoiminnasta. Mulla se on jäänyt jotenkin päälle. Pikkupojasta asti mua on viety peleihin ja siitä sitten vähitellen homman alkoi ottamaan vakavammin. Lapsena touhu oli tietenkin sellaista kisailua ja uhoamista luokkakavereiden kanssa. Melko vakavasti nämä asiat tuli kuitenkin otettua jo silloin, koska muistan että paikallispelitappioiden jälkeen oli aivan kamalaa mennä seuraavana aamuna kouluun. Eikä sinne aina tullut edes mentyä jos tappio oli tullut. Nykyisin suhtautuminen Tapparaan ja jääkiekkoon on hiukan erilaista. Ainakin pyrkimys on ottaa asiat hieman analyyttisemmin. Se ei todellakaan tarkoita etteivätkö tunteet välillä kuohuisi katsomossa, mutta pyrkimys on kuitenkin se, että ymmärtäisin miksi jotakin asioita tapahtuu peleissä. Sellainen lapsuudesta tuttu uhoaminen ja vittuilu muille on sentään jo jäänyt omalta osaltani taakse. Ainakin yleensä.

Ketjun avaus käsittelee jääkiekkofaniutta. Omalla kohdallani en koe olevani jääkiekkofani, ainoastaan Tappara on se millä on merkitystä. Kyllä mä maajoukkueen pelejä seuraan, mutta henkilökohtaisesti se on yks hailee, kuinka niissä käy. Jos mulla on jotain menoa samaan aikaan kuin Suomi pelaa, sitten mä menen ja katson pelin tuloksen myöhemmin, mikäli muistan. Tapparan jätkille toivon niissä peleissä onnistumisia ja vastaavasti toivon etteivät he telo itseään. Mielelläni seuraan myös NHL:ää ja Ruotsin kiekkoa, mutta niissäkin koen olevani puhtaasti katsojan roolissa. Näissäkin peleissä suurimman huomion kiinnittää Tapparassa aiemmin pelanneet jätkät. Osan niistä kokee vähän niinkuin "kavereiksi" jollain tasolla, kun on kuitenkin tullut heidän kanssaan monesti höpistyä jotakin. Mikään pelitapahtuma niissä sarjoissa ei kuitenkaan juuri heilauta sielunelämääni. Sen sijaan Tapparaan liittyvät tapahtumat määrittelevät joidenkin mielestä liikaakin omaa elämääni. Esim. kaikki menot järjestetään aina siten, että ensin katsotaan Tapparan ohjelmaa, sitten vasta on mahdollista sopia muita menoja. Esiin tulee usein myös muiden mielestä lapsellisia piirteitä, vaikkapa sellaisia että en voi istua pöydässä jossa on keltainen ja vihreä lamppu tms. Kaikkiin lautapeleihin ja vastaaviin mun pitää aina saada sininen tai oranssi pelinappula. En suostu koskemaan tai katsomaan mihinkään ilves-tuotteisiin yms. Nää on kuitenkin enemmän huumoria, mutta onhan siinä myös pieni totuudensiemen mukana. Asiaan vihkiytymättömät eivät näitä asioita kylläkään tajua ottaa huumorilla. Jos Tappara pelaa paskan pelin, se näkyy omassa mielialassa turhana kiukutteluna muille ja yleisenä masennuksena. Vastaavasti kylläkin hyvinä aikoina mieli on yleensä erittäin korkealla. Tästä esimerkkinä vaikkapa kesä 2003 jolloin koko kesän teema oli että "ei vois vähempää _vituttaa", eli silloin ei vituttanut mikään moneen kuukauteen.

Teinivuosina riitti että katsoi kaikki kotipelit ja A:n pelit Hakametsässä, mutta nykyään tämä touhu on melkein ympärivuotista reissaamista pitkin Suomea ensimmäisestä reenipelistä viimeiseen play off -peliin asti. Monesti on tullut mietittyä touhun mielekkyyttä kun palaa jonain synkkänä ja myrskyisenä arki-iltana esim. Lappeenrannasta tappio niskassa. Kuitenkin taas seuraavan pelin koittaessa ei ole edes vaihtoehtona jäädä kotiin. Jotenkin tästä on vaan tullut elämäntapa. Viime vuosina olen sotkenut itseni vielä erilaisiin työtehtäviin milloin Tapparan, milloin Fan Clubin hyväksi ja varmaan siitä syystä tänä keväänä kauden päättyminen otti vielä tavallista kovemmalle. Tuntui että äijä on turhankin täynnä Tapparaa. Päällimmäinen ajatus oli, että nyt olisi hyvä hetki ottaa vähän etäisyyttä koko hommaan. Kauden päättymisestä on nyt kulunut n. puolitoista viikkoa, ja nyt alkaa vähitellen tuntua että se etäisyys on otettu. Eli uutta kautta aletaankin taas jo odottaa innolla. En mä usko että tää touhu tästä lähivuosina rauhoittuu merkittävästi. Tässä elämänvaiheessa ei mikään edes ihmeemmin pidättele, kun ei ole lapsia huolehdittavana ja oma avovaimo elää samanlaista fanielämää. Eli ei tarvi selitellä kotona että taas on lähdettävä peliin, eikä mun tarvi yrittää hymyillä kun ei vaan hymyilytä jonkun katkeran tappion jälkeen.

Yhtenä kysymyksenä oli että mitä fanius antaa. Se onkin hyvä kysymys, ensimmäisenä tulee mieleen että suuria tunteita. Tietenkin sekä hyviä että huonoja sellaisia. Toinen asia on sellainen selittämätön fiilis että kuuluu johonkin. Vuosien saatossa ollaan tehty monia reissuja samanhenkisten ihmisten kanssa siten, että paikalla on ollut ehkä vähimmillään henkilöautollinen Tappara-faneja. Sitten kun siihen lykätään vertailuksi vaikka muutaman sadan hengen voimalla tehtyjä fanimatkoja, on tunne aika huima. Kyllä siinä vaan tuntee olevansa osa jotain suurta kokonaisuutta. Ehkä kuitenkin inhimilliseltä kannalta katsottuna paras asia, mitä Tappara-faniudesta olen saanut, on valtava määrä tuttavia ja kavereita. Ja on tässä vuosien saatossa löytynyt myöskin muutamia todellisia ystäviä.

Amin Asikainen tämän päivän Iltalehdessä Tapparan fanipaita päällä ja hokkarit jalassa. Kertoileepi Tapparafaniudestaan.

Onkohan Kimmo Sasi Tapparan miehiä, oli ainakin lauantaina hallilla?

Sasin kannasta kiekon suhteen ei ole käsitystä, mutta vaalit lähenee ja joka kerta tämä kaimapoika jalkautuu kansan pariin pariksi viikoksi ennen vaaleja. Olin todella yllättynyt kun Sasia ei näkynyt orkesterimme keikalla viikko sitten. Useamman kerran aiempien vaalien alla hän on yllättävästi ilmestynyt keikalle. Tai siis keikan aikana vähäksi aikaa baariin. Siitä sitten taas munaravia seuraavaan kuppilaan jne. Mainittakoon vielä, etten ole häntä vastaavissa paikoissa nähnyt ikinä vaalien jo mentyä. Ja tämä siis ei ole mikään kannanotto Sasin puolesta, eikä nyt vastaankaan. Tuli vaan mieleen.

Torstaina 8.3. olisi mainio tilaisuus bongata Tom Russell muutaman vuoden tauon jälkeen Tampereella. Ihan pikkuriikkisen harmittaa, kun tuo päivä on jo omalta kohdaltani varattu vähän toisenlaiselle toiminnalle. Piruuttaan vissiin varasivat Suomen kiertueen juuri meikäläisen reissun ajaksi. Mutta jos kenellä on mahdollisuus mennä paikalle, suosittelen lämpimästi!

Luvassa todella elämänmakuisia tarinoita, ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, taitavaa kitaransoittoa. Russellin piiseistä löytyy runsaasti suomeksikin väännettyjä hittejä, tunnetuimpina varmaankin Freukkareiden Danny-show (Road to Bayamon), Jaloviinaa (Canadian Whiskey) ja Lintumies (Blue Wing). Lisäksi äkkiseltään tulee mieleen ainakin Jytäjemmareiden Torin laidalla, eli suomennos St. Olav's Gatesta, ja tietenkin erään nimeltämainitsemattoman, pienimuotoista come backia suunnittelevan tamperelaisorkesterin tekele Denver Windistä, tämä tietenkin suomennettuna Tampereen tuuli. Silti Russellin piiseistä aivan kuningas on edelleen El Gallo del Cielo. Tähän en ainakaan toistaiseksi ole sentään törmännyt suomenkielisenä.

Ja kattos pirua, Metallicakin tulee taas vaihteeksi Suomeen heinäkuussa. Ne tekeleet eivät välttämättä yhtä hyvin suomennettuina toimisikaan.

Mä pidin kanssa Hannusta kokeilemisen arvoisena äijänä silloin kun hänet heivattiin Lukosta pois. Hyvinhän se ura taas urkenikin siitä Jyväskylään siirtymisen jälkeen. Vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan GSC:ssä JYPin (etenkin Hannuksen) Tappara-voiton jälkeen, ja hän kertoi olleensa tuolloin myös Tapparaan tyrkyllä. Hintapyyntö ilmeisesti oli kuitenkin sitä luokkaa, ettei Tappara kiinnostunut asiasta. Mukava äijä kuitenkin, joten ei haittaisi yhtään nähdä joskus Tapparassa, mutta eipä tähän nykyiseen porukkaan mitään suuria muutoksia oikeasti tarvita. Uskon (ja etenkin toivon), että Tapparan yksi isoista vahvuuksista on vielä keväällä juuri tämä vakiintunut nivaska.