Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Yleinen kiekkokeskustelu => Aiheen aloitti: Veijo - Tammikuu 07, 2008, 21:58:10

Otsikko: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Veijo - Tammikuu 07, 2008, 21:58:10
Pelkistetysti sanottuna siis ensi kaudella pelattaneen nykyisten 56 ottelun sijasta 58 runkosarjan ottelua. Joukkueet pelaavat normaalin nelinkertaisen sarjan lisäksi kahdessa seitsemän joukkueen lohkossa. Lohkoissa kukin kohtaa toisensa kerran.

Ensimmäisen lohkon muodostavat Jokerit, HIFK, Blues, Kärpät, Lukko, TPS sekä Ässät. Toisessa lohkossa ylimääräiset keskinäiset pelit pelaavat HPK, Ilves, Tappara, Pelicans, JYP, KalPa ja SaiPa.

Ottelumäärän kasvu oli odotettavissa. Monet ovat toivoneet pelkkää nelinkertaista sarjaa ilman mitään välisarjoja, mutta kuten olen ennenkin sanonut niin eivät seurat ole valmiita luopumaan yhdestäkään kotiottelusta. Nyt niitä kotiotteluita sitten tulee yksi lisää.

Mielenkiintoista että pelimäärät nousevat ensi kaudeksi kun samalla kaudella alkaa jääkiekon Mestareiden liiga. Siinä on sitten Tapparalla ja tulevalla hopeajoukkueella runsaasti otteluita tiedossa.

Lähde (http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Kiekkoliigan+ottelum%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+kasvamassa/1135233098648?ref=rss)


Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: pieni m - Tammikuu 07, 2008, 23:11:31
Niin, eli esimerkiks paikallispelien lukumäärä tipahtaa. Sehän on ihan hyvä asia. Toi "Tapparan lohko" on ehkä heikompi ja toisaalta toisessa lohkossa on enemmän yleisöä vetävät joukkueet, mutta jos kaikkia vastaan pelataan yks ylimääränen peli, ni eipä sillä käytännössä oo mitään merkitystä. Paikallispelien määrän tipahtaminen kyllä varmaan syö yleisökeskiarvoa. Korvaako ylimääränen kotipeli sitte sen?
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: janneojanenonjumala - Tammikuu 08, 2008, 00:12:12
Voi hyvänen aika, että lisää matseja vielä. Vähentää pitäs ja rankasti. 4x sarja ilman mitään välisarjoja on ehdoton maksimi. Yleisökeskiarvot tippuvat varmasti kun joukkueilla alkaa olla nemmän ja enemmän matseja viikossa. Harva jaksaa mennä 3 kertaa saman viikon aikana samaan halliin, väitän minä.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: veka3 - Tammikuu 08, 2008, 00:28:40
Ei voi olla totta!Eihän tos oo mitään järkee lisätä pelien määrää,ku nytkin
on liian paljon pelejä(varsinki pelejä joilla ei mitään merkitystä).4 kertainen runkosarja,josa kaikki kohtaa toisensa kaks kertaa
kotoo ja vieraissa pitäs riittää kertoo mis mennään!!

Sit noi säälipleijarit vois kans laittaa suohon.. :D
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: hammer - Tammikuu 08, 2008, 13:13:14
Nykyinen otteluluiden määrä aivan sopiva määrä ja muutenkaan kaikkiin peleihin ei saada katsojia tarpeeksi mm Kalpa,Saipa . Lohkojako tosin melko edullinen Tapparan kannalta kokonaisuudessaan.Toinen lohko selkeästi korkatasoisempi kuin sisämaan lohko.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Veijo - Tammikuu 08, 2008, 14:21:49
Olihan niitä muitakin muutoksia:

* Säälipleijarit paras viidestä systeemillä
* Runkosarjassa sijoille 11-14 jäävät joukkueet pelaavat paras viidestä systeemillä play out -sarjat, eli sarjan 11. kohtaa 14. ja 12. kohtaa 13. ja näiden otteluparien häviäjät pelaavat sitten "finaalin" siitä kumpi joutuu liigakarsintoihin.

http://www.sm-liiga.fi/arkisto/uutiset/sm-liigan-sarjamuoto-uudistuu.html
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: jtv - Tammikuu 08, 2008, 14:33:32
* Säälipleijarit paras viidestä systeemillä

Ja muut huilaavat pari viikkoa? Ei näin...
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Veijo - Tammikuu 08, 2008, 14:37:15
* Säälipleijarit paras viidestä systeemillä

Ja muut huilaavat pari viikkoa? Ei näin...

Niinhän siinä SM-liigan sivuilla olevassa jutussa sanotaan:
Lainaus
Playoff-otteluihin pääsee suoraan kuusi runkosarjan parasta joukkuetta. Runkosarjan sijoille 7-10 sijoittuneet pääsevät ns. villi kortti -kierrokselle, josta paras viidestä -systeemillä pelattavien ottelusarjojen kaksi voittajaa pääsee varsinaiseen playoff-sarjaan. Näin runkosarjan kuusi parasta joukkuetta saavat 8-10 päivän lepotauon ennen varsinaisia playoff-otteluita.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Wille - Tammikuu 08, 2008, 16:28:27
http://www.sm-liiga.fi/arkisto/uutiset/sm-liigan-sarjamuoto-uudistuu.html
Perseestä.
Eipä tuohon paljon perusteluita tarvita. Oneliner mikä oneliner.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Börje - Tammikuu 08, 2008, 17:04:44
Yhdet pelit Ilvestä ja Kerhoa vastaan vaihtuu peleiksi JYPiä, Pelicansia, SaiPaa ja KalPaa vastaan. Eipä tuossa taida suurta muutosta tulla mihinkään suuntaan. Ilves ja Kerho on olleet tuottoisempia vastustajia kuin jälkimmäinen joukko, mutta ensi kaudella tilanne voi hyvinkin olla toinen. Suurta eroa ei pääse syntymään.

Taloudellisessakaan mielessä Tapparalle ei suurta tappiota synny. Kerho ei nykyään ole kummoisempi kiinnostuksen kohde kuin muutkaan lohkovastustajat. "Puolikkaan" paikallispelin menettäminen kuittaantuu yhdellä lisäkotipelillä. Kaikkien suurin voittaja tässä jutussa taitaa olla Kärpät. Pari kiinnostavaa peliä eteläsuomalaisia vastaan ja nopeammat vierasmatkat varmasti lämmittävät pohjoisessa. Ihmeellistä, että helsinkiläiset suostuivat noin rajuun kertapudotukseen paikallispelien määrässä. Jotenkin tuntuu, että taustalla euroja pyöritellään sinne ja tänne, vaikka julkisuudessa näistä ei tietenkään huudella.

Sen sijaan säälipleijarit paras viidestä systeemillä on täysin päätön päätös. Kärkijoukkueet ovat pelaamatta vähintään reilun viikon, kun vastustajat väsyttävät itsensä. Loppupään joukkueiden playout kuulostaa sekin hölmöltä. Korkeintaan kaksi viimeistä voisi kisata karsijan paikasta, mutta mieluiten liigajumbo suoraan karsintoihin Mestiksen voittajaa vastaan.

Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: janneojanenonjumala - Tammikuu 08, 2008, 17:10:55
Säälipleijjaria ja play-outtia ja rankkukisaa ym. En ymmärrä miksei peli voi päättyä runkosarjassa tasan ja miks ihmeessä kaikkien joukkueiden kauden pitäis jatkua runkosarjan jälkeen, käsittämätöntä. Kahdeksan parhaat pleijjarit paras seitsemästä ja kaks tai yks viimistä karsimaan ja loppujen kausi pulkassa. Helvetti kun ahne paska SM-liiga yrittää rahastaa joka kohdassa ja samalla pudottaa ihmisten intoa käydä matseissa.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: JoLa - Tammikuu 08, 2008, 18:26:17
V*ttuun tommoset lohkojaot sanon minä! Yhtä monta peli jokaista jokkuetta vastaan! Säälärit myös pois. Kahdeksan parasta jatkaa ja viimeinen karsii, tai vaikka kaksi viimeistä. Paras seitsemästä systeemi sopii pudotuspeleihin.

Onneksi kuitenkaan ei tule sellasta NHL meininkiä, että jotain joukkuetta vastaan ei pelattaisi ollenkaan. Tosin se varmaa olisikin aika mahdotonta näin pienessä liigassa. Hyvä niin..
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Andy - Tammikuu 08, 2008, 18:44:24
Muut nyt vielä menettelee, mutta säälipleijarit paras viidestä - ei mitään järkeä! Siinähän vois parhaimmillaan tulla 26 peliä pleijareita jollekin joukkueelle, saa olla aika laaja rinki, jos meinaa sieltä mestaruuden voittaa.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Veijo - Tammikuu 08, 2008, 18:56:00
Muut nyt vielä menettelee, mutta säälipleijarit paras viidestä - ei mitään järkeä! Siinähän vois parhaimmillaan tulla 26 peliä pleijareita jollekin joukkueelle, saa olla aika laaja rinki, jos meinaa sieltä mestaruuden voittaa.

Joo, ja kun muistetaan että Suomesta kaksi seuraa osallistuu ensi syksynä alkavaan Mestareiden liigaan, jossa he pelaavat mahdollisesti jopa 12 ottelua jos selviäisivät finaaleihin asti.

SM-liigakauden 2007-2008 hopeajoukkue voisi siis ensi kaudella pelata 58 + 12 + 26 = 96 ottelua + tietty kaikenmaailman harjoituspelit + maajoukkuepelaajat luonnollisesti EHT-pelit.

Taitaa ne lisärahat uudesta televisiointisopimuksesta mennä siihen että huippujoukkueiden materiaaleja laajennetaan.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: kyynaama - Tammikuu 08, 2008, 20:31:38
Säälipleijjaria ja play-outtia ja rankkukisaa ym. En ymmärrä miksei peli voi päättyä runkosarjassa tasan ja miks ihmeessä kaikkien joukkueiden kauden pitäis jatkua runkosarjan jälkeen, käsittämätöntä. Kahdeksan parhaat pleijjarit paras seitsemästä ja kaks tai yks viimistä karsimaan ja loppujen kausi pulkassa. Helvetti kun ahne paska SM-liiga yrittää rahastaa joka kohdassa ja samalla pudottaa ihmisten intoa käydä matseissa.
AAMEN
Vieläkään ei vissiin voi pudota, ainakaan noiden juttujen mukaan mitä olen lukenut. Eli parhaassa(=pahimmassa) tapauksessa pukkaa kohta 15 joukkueen sarjaa.. sitten 16 ja sitten ei ketään enää kiinnosta paskan vertaakaan kun pelataa liigapelejä Kälviän Kiekkoa vastaan.
Ja toi karsijan karsinta. Runkosarjalla ei mitään väliä, vain yksi pyykki ratkaisee. Eli juuri 10-11 sija, muista ei juuri kannata kisailla.
Säälärit paras 5:stä, hohhoijaa. Nytkin taas kiinnostaa varmaan sen 2000 katsojaa per paikkakunta. Mutta jos niitä pelejä tuleekin se 5 niin sehän tekee jo 10 000 katsojaa, paljon enemmän kuin se max 6000 nykysysteemillä. Hirmu rahat. Taitaa vaan nämäkin playoff tulot mennä lyhentämättömänä liigan pussiin, ei järkeä.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: JoKaGO - Tammikuu 09, 2008, 09:19:42
Säälipleijarit paras viidestä.
Halutaanko tällä varmistaa, että runkosarjan kaksi parasta pääsevät levänneinä, treenanneina varmasti välieriin? Nykyinenkin tapa varmistaa asian ihan yhtä varmasti.
Vai halutaanko lisää katsojia? No, varmaankin lisää katsojia tulisi, jos näissä sääleissä ei koskaan pelaisi Ilves, Blues, Jokerit tai TPS. Näiden fanit ei tuohon nöyryytykseen ota osaa! Jos taas siellä pelaavat Saipa, Kalpa, Ässät ja HPK tai Pelicans, kansaa voisi katsomoon riittää normaalin liigakierroksen verran. Muutoin ei.

Runkosarjan 11 - 14 play-out. Pakko järjestää tällä tavalla, jos kerran runkosarjassa pelataan joitain lohkoja.

Viisi paikallispeliä. Sovitaanko, että lohkopeli järjestetään yhdessä eli lippupotti jaetaan tasan? Vai onko kylmästi arvonnan mukaan valittu isäntäjoukkue? TV-ottelu? Joka toinen vuosi me, joka toinen vuosi ne? Vai edelliskaudella paremmin sijoittunut saa bonuksena paikallispelin kotipelikseen?
Tämäkin piti muljauttaa sijoiltaan juuri, kun oli päästy liiallisesta kahdeksasta sopivaan kuuteen paikallispeliin. Ja tällä "pikkuseikalla" on kohtalaisen iso merkitys seurojen talouteen.

Lohkojako. Miksi tällainen lohkojako? Miksi lohkojaon pitäisi aina perustua "Hämeen lohko" - "Tsadin lohko" ajatukseen? Nyt tässä ratkaisussa "Länsilohko" on häivytetty, kun sattumalta just nyt Ässät, TPS ja Lukkokin vähän on syövereissä.
Eikö lohkojako voisi noudattaa vaikkapa edellisen kauden sarjasijoituksia?

Kaiken kaikkiaan siis amatöörien puuhastelua. Eikö tätä nykyjärjestelmää voisi jatkaa nyt vielä pari vuotta, mennä tällä systeemillä nyt edes ne seuraavat Mestis-tasonmittaukset? Ja mikä vaikutus touhuun tulee olemaan ensi kaudella alkavalla Mestareiden liigalla vai mikä se onkaan? Juuri, kun päästiin tsadilaisten vaatimiin kahdeksaan ja meidän toivomiin kuuteen paikallispeliinkin? Sitten vaikkapa viiden vuoden kuluttua pidettäisiin tuumaustalkoot, onko muutosten aika. Ei mennä aina kuin päätön kana vain siksi, että ei osata olla paikoillaan.

Otteluohjeman laatiminen pitäisi olla vähän ammattimaisempaa. Tässä vaiheessa sarjaa joukkueilla on kolmenkin pelatun pelin ero. Eikö mitenkään voitu siirtää esim. Tapparan joulunjälkeisiä Jokerit- ja Kärpät-pelejä? Ei olisi sotkenut juurikaan mitään. Perinteinen paikallispelikin oli saatu kivasti pois tuolta ajankohdalta.
Tai tämä viikko, kun normipelipäivänä tiistaina ei pelattu. Miksei eilen olisi pelattu vaikka Kärpät - Tappara?
Ja vielä onnistutaan laatimaan ohjelma niin, että lauantaina Tampereella ei pelata. Syksyllä ainakin oli sellainen lauantai, että oli muuten täysi kierros, paitsi että Tappara huilasi. Ilves pelasi vieraissa...

Ehkä ensi kaudella onnistutaan paremmin!?

Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Veijo - Tammikuu 09, 2008, 20:07:06
Tai tämä viikko, kun normipelipäivänä tiistaina ei pelattu. Miksei eilen olisi pelattu vaikka Kärpät - Tappara?

Eiköhän tuohon ole syynä se että Kärpät lähti tänään Pietariin pelaamaan Euroopan mestaruudesta? Kärpät kuitenkin pelasi vielä lauantaina vierasottelun ja toivon mukaan tulee pelaamaan Pietarissa kolme kovaa ottelua (torstaina, lauantaina ja sunnuntaina).

Tuskimpa se nyt keneltäkään SM-liigan joukkueelta on pois että Kärppien ei tarvinnut pelata tiistaina vielä SM-liigan ottelua. Suoraan sanottuna hölmöläisten hommaa olisi ollut jos Kärpillä olisi tiistaina vielä ollut SM-liigan ottelu!
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Penalty_Killer - Tammikuu 09, 2008, 23:01:30
Siis meneekö jatkossa paikallispelit Treellä tulevalla kaudella niin että kotipelit Tappara-Ilves 2-3 ja sitä seuraavalla kaudella 3-2. Eikö tässä ole joku kaksivuotissuunnitelama :P
Lohkot pois, kaikki saman verran kaikkia vastaan, pari viimestä mestis karsintaan, pari ei karsijaa loppupäästä saa kauden bonuksena aiemmat lomat ja enemmän kesäreenejä. Loput uuvuttaa ittensä piippuun verisissä play-offseissa. Eikös tää joskus ennenmuinoin toiminu ihan hyvin.
Ni kikkaillaan sitten jotta sattuu liigan tj:tä vielä leukaan...
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: JoKaGO - Tammikuu 11, 2008, 09:43:35
Suoraan sanottuna hölmöläisten hommaa olisi ollut jos Kärpillä olisi tiistaina vielä ollut SM-liigan ottelu!

Onhan se näin.

Sen sijaan mitään hölmöä ei ollut siinä, että ennen nuorten MM-kisoja sekä heti niiden jälkeen oli luppoaikaa, mutta kisojen aikana pelattiin täydellä höyryllä.
Näinhän sen pitää ollakin jääkiekkobisneksessä, että köyhiä kasvattajaseuroja potkitaan munille ja siinä kippurassa ollessaan pakotetaan pelaamaan, mutta rahaseurat pääsköön hakemaan taskuihinsa täydennystä rauhassa keskittyen.
Ja kun se rottalauma edes pärjäisi, mutta kun ei ole mahkuja. Eihän siellä ole suomalaisia tuomareita viheltämässä Kärppien pelejä!
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: hammer - Tammikuu 11, 2008, 09:59:47
SM-liigan pelimääriä ei olisi saanut lisätä kun pitää jäädä joukkueille aikaa harjoitella kauden aikana ja palautua otteluiden rasituksesta.Jos palautuminen ei onnistu on suuri riski pelaajille loukkaantua.Määrää olisi pitänyt laskea tai pitää korkeintaan nykyinen määrä.Lohkojako ei ole kuitenkaan mikään hyvä ratkaisu jos pelataan useammin oman lohkon joukkueita vastaan ja vain harva peli toisen lohkon seuroja vastaan. :-\
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Veijo - Tammikuu 24, 2008, 13:06:38
Uusimman Kiekkolehden mukaan HPK ja JYP aloittavat ensi kautensa muutaman ottelun vierasputkella, koska molempien joukkueiden kotihalleja aletaan remppaamaan nyt keväällä ja kumpikaan näistä ei ehdi valmistua aivan SM-liigakauden 2008-2009 alkuun mennessä. Jyväskylässä remontti pitäisi kuitenkin valmistua jo syyskuun puolella eli JYPille on tiedossa varmaan tuollainen kolmen tai neljän ottelun vierasalku. Hämeenlinnassa pelejä pystytään lehden mukaan pelaamaan vasta lokakuun puolella. Tällä kaudella HPK pelasi kahdeksan ottelua syyskuussa, joten tietänee sitä että HPK:lla on ensi kauden alussa vähintään tuollainen kuuden tai seitsemän ottelun vierasputki.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Wille - Tammikuu 25, 2008, 12:39:17
Jos Hakametsän katsomoita tullaan ensi kesän aikana muuttamaan vaikkapa niin kuin oli tarkoitus viime kesänä, niin mitäköhän se vaikuttaa SM-liigan otteluohjelmaan. Sehän olisikin paukku, jos JYP, HPK, Tappara ja Ilves joutuisivat pelaamaan alkuottelunsa vieraissa...
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: le Magnifique - Toukokuu 12, 2008, 10:05:56
HPK aloittaa mukavasti 10 ottelun vieraskiertueella. Sinä aikana määritellään paljon sitä, millainen kausi edessä on sekä se, kuinka yleisö löytää kotiotteluihin heikon kauden jälkeen. 15 pistettä takataskuun tuon kuukauden ajalta, niin on varmasti hieno jatkaa.
JYP:llä ei taas mitään putkea ole luvassa, kahden vierasmatsin jälkeen uudistuneella Synergia-areenalla on vastassa Tappara.
Tampereen paikallisia Ilves isännöi kolmesti (mm. kauden avaus), Tappara kahdesti (sis. joulutauon jälkeisen ottelun).
Kotiavaukseensa la 13.9. Tappara saa vastaansa, kuinkas ollakaan, Uraman joukot Raumalta.
Jos mitään takapakkia ei ilmene, otteluohjelma julkaistaan tänään. Joka tapauksessa viimeistään huomenna.

edit: vaikea siinä on pitää ottelupäivistä kiinni, kun tiettyinä viikkoina Kärppien ja Bluesin pitää pelata ottelunsa maanantaina ja perjantaina. Älyköiden tekemän otteluohjelman jälkeen se on elänyt vielä paljon, eikä täysin ihanneohjelmasta ole voitu pitää kiinni. Silti tällä hetkellä näyttää mielestäni hyvältä, vaikkakin muutoksia huonompaan lienee edessä vielä kesän aikana.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: forrest - Toukokuu 12, 2008, 10:56:23
Saapa nähdä millaisen ohjelman "älykkäät algoritmit" (http://www.tekniikkatalous.fi/ict/article77136.ece?v=n) ovat saaneet aikaiseksi. Toivon mukaan täysiä 7 pelin ottelupäiviä on mahdollisimman monta ja ne typerät yhden tai kahden ottelun ripottelut on viimein saatu heivattua pois. Samaten pelipäivien kanssa saisi olla jokin logiikka.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Keyman - Toukokuu 12, 2008, 17:15:21
Jos nyt oikein laskin niin syksy on kivaa aikaa: 6 lauantaipeliä (mm. Jokerit ja HIFK) ja 2 perjantaipeliä. Keväällä sitten kärvistellään vain 2 lauantaipelillä.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: forrest - Toukokuu 12, 2008, 17:46:33
Toivon mukaan täysiä 7 pelin ottelupäiviä on mahdollisimman monta ja ne typerät yhden tai kahden ottelun ripottelut on viimein saatu heivattua pois. Samaten pelipäivien kanssa saisi olla jokin logiikka.

Niinpä niin, samanlaista säätöä on kuin aikaisempina kausina. Pelejä on taas ripoteltu kaikille viikonpäiville ja varmastikin ainoana otteluna pelattava Tappara-KalPa kerää hurjan yleisön, kun päivänä on keskiviikko. Ei mitään järkeä.
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: Trafan - Elokuu 03, 2008, 10:25:27
Kannattaako ottelumäärän lisäys taloudellisesti?
Otteluohjelman mukaan Tappara menettää yhden Ilves-kotipelin.
Tämä lipputulojen menetys pitäisi korvata uusilla kotiotteluilla: KalPa ja SaiPa.
Matkapelissä päästää yhdestä lyhyestä Hämeenlinnan vierailusta,
menoja lisäävät uudet matkapelit Jyväskylässä ja Lahdessa.
Käykö tässä kuten sille entiselle duunarille jonka työt lisääntyivät,
mutta jonka palkkaa jouduttiin pienetämään lisääntyneiden yleiskulujen takia?
Tappara: Tapparan SM-liigaotteluohjelma 2008-2009 (http://www.tappara.fi/ottelut/index.html)
Otsikko: Vs: SM-liigan ottelumäärät noussevat kaudeksi 2008-2009
Kirjoitti: tapsa34 - Elokuu 16, 2008, 22:06:21
Toi "menetetty" Ilves kotiottelu menee varmaan siten, että joka toinen vuosi toinen joukkue pelaa yhden kotiottelun enemmän? Ja nyt noita paikallismatseja on haettu perjantaille ja lauantaille. Siten saadaan varmasti halliin väkeä. Tämän kauden ottelut osuvat itseni kannalta tosi hyvin. Ei haittaa työ niin paljon tätä harrastusta ;D.