Tunteellisia haastetteluja on tietysti hieno katsoa, oli se sitten onnea tai surua. Ihminen luonnostaan peilaa toisten tunnetiloja, joten tällaisten kautta jokainen voi kokea pääsevänsä hivenen lähemmäs yksilöitä ja joukkuetta. Yksi takavuosien mieleenpainuvia on Tero Lehterän haastattelu juuri päättyneen kauden jälkeen, kun kysyttiin tulevaisuudesta:"En tiedä. Varmaan luistimet naulaan. Olin niin paska.". (Lehterä pelasi fantastiset playoffit, huom.)
Mutta sitten Villeen. Tämä tunnelataus, joka tänään toi positiivisen tuloksen, selittää paljon myös sitä miksi Nieminen on myös riskialtis pelaaja. Voimakkailla tunteilla kun on se ominaisuus, että ne voivat laittaa lumipallon pyörimään niin huonoon, kuin hyväänkin suuntaan. Olisiko kenties aiheellista pohtia onko Tapparan C-kirjain Niemiselle liiankin kova taakka? Kestääkö hän paineet ja tunnekuohut, jos jatkossakin tulee vaikeuksia eikä maisemista voi nauttia? Ero viilipyttymäiseen Janne Ojaseen on ainakin julkisuuskuvassa melkoinen ja taatusti yhtä kovasta Tapparan miehestä on kysymys.
Kiekkomaailmassa on paljon esimerkkejä kapteenin roolin vaikutuksista pelaajaan. Osalle se sopii ja auttaa tuomaan parastaan esiin, mutta osalle ei.
Ja en siis ole Villeltä C-kirjainta poistamassa, vaan pohdin asiaa yleisellä psykologian tasolla. Äärimmäisellä tunteella vetävä kapteeni, joka kaiken lisäksi on erittäin sanavalmis ja pelin suhteen analyyttisin näkemistäni pelaajista. Tämän yläpuolella taas on auktoritäärinen ja ehdoton valmentaja, joka jääräpäisesti pitää ideologiastaan ja voimassa olevasta systeemistään kiinni, eikä itsekkään ole mikään viilipytty. Haasteellinen johtamistilanne puolin ja toisin.
